PPn erilaiset päivät

ESSn porukka on taas ollut aktiivista, ja me ollaan oltu menossa mukana.

Paavo pääsi ensimmäistä kertaa koirauimalaan, kun ESSn porukka järjesti uintikerran Helsingin Koirauimalaan. PP yllätti minut totaalisesti olemalla rauhallinen, ei-säheltävä pieni shetlantilainen. Se ui rauhallisesti ja kuulemma hyvällä tekniikalla, ensin liivit päällä ja sitten ilman. Ei yrittänyt höntyillä pois altaasta eikä välittänyt viimeisen kierroksen uintikaverista, joka meinasi pariin otteeseen polskia päälle. Ui rauhallisin vedoin, ihan kuin olisi ollut omasta mielestäänkin suorittamassa tärkeää kuntoilutehtävää.

Ihanista kuvista suurkiitos Hanna Pietiläiselle!

Viime sunnuntai puolestaan vietettiin kakaran kanssa Messukeskuksen hälinässä Lemmikkimessuilla. Oltiin paikalla klo 9.30 ja asettauduttiin taloksi ESSn ständille. Päivä oli pitkä, mutta ipana jaksoi edustaa melko kelvollisesti koko kahdeksantuntisen. Vähän piti yrittää riekkua karvakavereiden kanssa, mutta hihnassa se oli suhteellisen toivotonta. Rapsuttajat saivat rapsutella, vaikkei vieraiden ihmisten kosketeltavana oleminen edelleenkään ole sitä maailman
ihaninta hommaa. Kohteliaasti pentu kuitenkin hoiti shelttiläisen hommat. Häkissä oli viihtynyt hiljaa aina kun olin syömässä/kiertelemässä messukojuja/missä milloinkin. Loppuaikana meni jo omatoimisesti häkkiin nukkumaan, mutta kömpi sieltä pois kun joku uskalsi liikahtaa.

Kun 17.30 viimein lähdettiin kotia kohti, mulla oli mukana suunnattoman väsynyt matkaaja, joka kerrankin nukkui reporankana koko illan. Vaikka etukäteen asiaa vähän kauhistelin, sain olla ylpeä teini-ipanasta, joka oli enemmän edukseen kuin ikinä olisin osannut kuvitella. (Etenkin ständin vieressä olevan agilityradan olemassaolo mietitytti. Ihan vähän.)

Miukumaukumussukat!

Kissojen elon dokumentointi jää aina mahottoman vähälle. Joten kerrotakoon nyt, että kehräävät pienet karvakasat viettävät lokoisaa kissanelämää ja hoitavat rakkauspakkausten roolinsa hyvin.

Vilma on Vilma, hyvin kissamainen ja omanarvontunteva neito. Kotiväen vietävissä ja tarpeen tullen riepoteltavissakin. Vieraista tykkää tiettyyn pisteeseen asti, vastaanottaa jokaisen puskemisella, mutta helposti läiskäisee (ilman kynsiä tosin) kun saa tarpeekseen. Jos vieras erehtyy komentamaan sitä, ei hyvä heilu, vaan asiaa protestoidaan hyvin äänekkäästi.

Se juoksee aina ulko-ovelle vastaanottamaan kotiintulijat, maukaisee vienosti ja hyppää häntä pystyssä eteisen lipaston päälle kerjäämään silityksiä.

Temppujen kirjo on tällä hetkellä pieni, palvelijan täytyisi altivoitua. Tässä malli Miljoona Hingfivea:

Se haluaa ulos, muttei viihdy siellä näillä ilmoilla pitkiä aikoja. Vilma kulkee päivittäin mukana pikku-ulkoiluilla meidän takapihalla. Kun ihminen lähestyy takaovea, Vilma yleensä ampaisee milloin mistäkin, kipittää kiireesti häntä pystyssä kohti olohuonetta, maukaisee tuttuun tyyliinsä ja sujahtaa koirien metallihäkkiin. Siellä se viihtyy, vaikka kymmenen kertaa päivässä, maukuu ruohoa syötäväkseen ja nököttää tyytyväisenä.

Siirin elo jatkuu ruokaa kerjäävänä puskutraktorina. Sen lempipaikka on jääkaapin vieressä, jossa se huutaa vaativasti, monta kertaa päivässä. Ruoka on maailman paras asia, ei epäilystäkään.

Siirin rakkaus omaa perhettä kohtaan on valtaisaa. Se puskee, kiehnää ja purisee niin ihmisille kuin koirillekin. Se kiipeää viereen nukkumaan ja hakemaan rapsutuksia.

Siiri rakastaa harjaamista. Puskee, kierähtää kyljelleen ja purisee. Hyvä niin, sillä harjattavaa riittää ja takkuja ilmaantuu ilman aktiivista harjaamista.

Siirin hampaiden kunto on ottanut takapakkia, taas kerran. Calici-virus jyllää ja vie näköjään mukanaan hampaan kerrallaan. Hengitys haisee pahalle ja hampaat harmaantuu. Uusi hammaspoistoaika täytyy taas varata. Saa nähdä, missä vaiheessa suu on kokonaan hampaaton. Toivottavasti yleisvointi pysyy kuitenkin hyvänä, ja virus vie pikkutiikeriltä ainoastaan hampaat.. Vähän mietityttää, mutta tässä vaiheessa en halua miettiä liikaa. Kuvassa (alla) päivä, kun kieli oli ulkona suusta melkeinpä koko ajan, juuri hammasongelmien takia.