Pienet prinsessat

Pusspuss!

2012-01-30T11:14:00.000-08:00

Kamalan reipasta. Päivitystahti hipoo pilviä!

Vaan ei meille kuulu mitään kovin ihmeellistä. Ollaan muutettu uuteen kotiin, ja arki odottelee uomiinsa asettumista. Uusi koti on hyvinkin eläinystävällinen. Pläntti omaa pihaa, ja metsään pääsee heti parkkipaikan takaa.

Torstaina aloitellaan taas agihommia sannin kanssa. Varailin vuoroja kaksi per viikko, ja innolla odotan. Maaliskuussa sitten ohjattuihin treeneihin, Heiluvan Hännän kurssille.

Kisumiu'uille pitää varata ell-aika Felinaan. Päästään tarkistamaan Calicin tilanne. Epäilen, että siirin suussa on jotain uutta häikkää. Ei näytä sen kummemmalta kuin ennen, mutta ei se koskaan hyvältä ole näyttänyt. Yksi hammashan jouduttiin poistamaan tuossa syksymmällä. Juuria hampaassa ei enää ollut, ja pinseteillä ell sen nykäisi pois. Hengityksen haju on melko hurja, mikä ei sekään kyllä ole entisestä poikkeavaa.

Ja hei, sannilla ei oo enää karvaa!

Syksykö jo?

2011-09-11T08:43:00.000-07:00

Aika juoksee!

Rallytokon treenilöpinät jäivät sitten siihen. En päässyt kuin vajaaseen puoliväliin kirjoitteluissa, vaikka toki kaikki kymmenen treenikertaa saatiin käytyä. Se vaan ei ollut se meidän juttu. Vaikka ihan tokomaista tarkkuutta ja pilkun viilaamista ei tarvittu, ja tekeminen oli heiluvahäntäistä, niin ei. Tekemisessä oli liikaa ns. vapaata aikaa ja odottelua, eivätkä tämän kaksikon halut (=Sannin keskittymiskyky kaikkien ärsykkeiden ympärillä & oma jatkuva varpaillaan oleminen ja kauniista paikallaanolosta palkkaaminen) kohdanneet rallytokon vaatimuksia. Joten se siitä, alket suoritettuna, mutta siihen se jäi. Mutta paljon jäi käteenkin, ja opittiin yhtä jos toista kivasti käyttäytymisestä myös häiriön alla. Ei ne päivät hukkaan menneet.

Mutta nyt on löydetty se oma juttu, ja voi miten innoissaan hihnan täällä päässä ollaan asiasta :) Agilityn alkeiskurssi takana (5x), ja tuolla on löydetty oikea paikka meille molemmille. Sanni tuntuu rakastavan kaikkea, mitä tähän mennessä on tullut treeneissä vastaan. Hyppyjä, putkea, pöytää, rengasta. Odottaa hienosti lähtölupaa, ja täpinöissään inisee odottaessaan. Kun se vaan on niin kivaa!

Seuraavaksi jatketaan agilityn jatko ykkösiin (tuleva viikko treenitaukoa, ei hyvä ;)) & olen kovasti yrittäny löytää meille sopivan vakivuoron, että päästään ominemmekin kerran viikkoon treenaamaan. Hinnat hipoo pilviä, kun lto:n palkoilla mennään. Viikottaiseen treenivuoroon primetime-aikoina saa syytää rahaa 35€ viikossa. Uuh. Parinkympin aamuaika kiinnostaisi enemmän. Pitäkäähän peukkuja, että saadaan sellainen varattua. Sähköpostia odotellessa!

Kisumisujen elo on ollut leppoisaa, ja aktivointia pitäisi noidenkin karvatassujen kanssa harrastaa taas enemmän. Naksuttelu pitäisi aloittaa taas kunnolla & ilmat ovat edelleen otollisia valjasteluihin. Tässä on mietitty, että Vilma olisi varmasti onnellinen vaikkapa tallikissana. Vapaana ulkoilu olisi varmasti Vilman ykkösjuttu maailmassa. Mutta meillä se ei tule ikinä onnistumaan. Haaveillaan omasta rivaripätkästä ja kissojen kunnollisesta ulkohäkistä & valjastelusta omalla pihalla. Voisko joku antaa meille oman rivaripätkän? Ilmaiseksi? Tai vaikkapa sadalla tuhannella?

Vilma on edelleen oma itsensä, supersosiaalinen pikku neiti. Mutta samalla maailman kissamaisin kissa. Siiri puolestaan on muuttunut vähän, mutta ehdottomasti parempaan suuntaan. Neitokainen on nimittäin reipastunut mielettömästi! Ihan parasta :) Kissamaisuutta ei ole huomattavassa samaan malliin kuin tuossa meidän vanhimmassa. Syö matolääke-tabletitkin paljaaltaan rouskutellen.

Mamman mussukat <3

Mökkihöperöt.

2011-07-19T04:05:00.000-07:00

Mökillä.

Tytöt pakattiin autoon & hurjasta 14 tunnin ajomatkasta selvittiin yllättävän kivuttomasti.

Normaaliin tapaansa Siiri protestoi reissaamista huutamalla kuin syötävä parin tunnin ajon jälkeen. Neiti ei tykkää matkustamisesta, uusista paikoista, muutoksista ylipäänsä. Huuto loppui noin tunnin jälkeen kokonaan, ja loput matkasta saatiin ajella kopassaan nukkuvaa neitiä katsellen. Mökille päästyä neiti linnoittautui melko tiiviisti sängyn alle. Yöllä kuitenkin kipusi sänkyyn nukkumaan ja reipastui huomattavasti. On vieraillut kertaalleen toisella mökillä, ja siellä käyttäytyikin huomattavasti reippaammin. Matkailu ei ole neidon ykkösjuttu missään muotoa, mutta tätäkin on välillä kestettävä.

Lähinnä Vilman vuoksi. Kun Vilma rrakastaa reissaamista, uusia paikkoja ja muutoksia. Täytyy tehdä kompromisseja, jotta molemmat saavat haluamansa. Tällä kerralla oli mukaan lähtemisen aika, kun reissussa ollaan sen verran pitkään. Vilma on saanut nauttia hihnailusta ja uudesta ulkomökistään. Tyytyväinen tyttö.

Sanni puolestaan hössää menemään minkä ehtii. Malttaa asettua vain, kun kukaan ei liiku kauas eikä tee sen kummempia. Muuten huitelee häntä heiluen pitkin poikin & seuraa kaikkea puuhaa superkiinnostuneena.

Mökkeily jatkukoon.

Rallailua #3 sekä #4

2011-05-10T11:38:00.000-07:00

Kas näin, kiekko on vienyt siinä määrin mukanaan, että blogipäivitykset on jääneet entistäkin vähemmälle. Mutta tänään kun on kiekoton päivä, tehdään pikakatsaus menneisiin treeneihin.

Kolmas kerta toden sanoi, toisten koirien seurassa olemisessa nimittäin. Päätin parkkeerata auton kauemmaksi, ja jättää näköesteen sikseen. Kerran tuo pöhähti toiselle treenikaverille, mutta that's it. Loistavaa! Pysyteltiin kuitenkin kaukana muista, ettei kävisi ylivoimaiseksi. Kosketuskepin käytön päätin tältä kerralta jättää vähälle, muutaman pureskelun jälkeen. Kotona se pitää treenata toimivaksi, vaikka välillä tekisi mieli nakata koko keppi nurkkaan. Omat taidot ei tunnu riittävän kosketuskepin seuraamiseen, vaan vaaditaan kärsivällisyyttä ja miljoonia toistoja. Treenailtiin myös laatikkoa (ai mitkä termit?), ja kivasti saatiin etutassut laatikolle.

Neljäs kerta sitten. Otettiin paikka vielä lähempänä toisia, ja hyvinhän se toimi. Keskittyminen tahtoi olla aika nollassa.. Kyllä vain, oma jaksaminen oli ihan hukassa, ja sitä kautta myös Sanni melko pihalla. Kiinnosti kaikki muu, paitsi treenaaminen. Treenien teemana tällä kerralla käännökset, joita opeteltiin minkä jaksettiin. Vähän meni taukoiluksi. Laatikolla oli taas kiva treenata. Nyt pitäis saada takatassut liikkeelle, hitaasti mutta varmasti.

Ja niin, ollaan hiottu oikeaan paikkaan istumista, eikä se pylly enää paljoa kääntyile istu-käskyn kuuluessa lenkillä. Loistoa!

Treenipäiväkirja täytyy ottaa käyttöön! Eikö ne kivat uudet almanakat ala pikku hiljaa taas saapua kauppoihin? Kun syksy on jo niin lähellä :D Kirjakauppaan mars, kun eihän vanhoihin papereihin toki voi uutta treenipäiväkirjaa aloitella.. Jotenkin tuntuu siltä, että tuo kotitehtävien tekeminen vain menee. Keskitytään pitkiin lenkkeihin ja ohituksiin taas suuremmissa määrin, aikasyöppö jääkiekkoa unohtamatta.

Note to self - treenattuja kylttejä:

Vasen täyskäännös
Maahan, kierrä koiran ympäri
Täyskäännös vasempaan
Täyskäännös oikeaan
Stop & maahan
Liikkeestä maahan
Stop & maahan & kierrä koira ympäri

Loppuun vielä tyttöröistä kuva, joka ei liity mihinkään mitenkään. Mamman mussut <3

Ps. Vilman ensimmäiset valjastelut tälle kesälle! Pieni oli ihan onnesta soikeana, olisi iloisena tervehtinyt vastaan tulevat ihmisetkin, nutusti ruohoa ja kiehnäsi jaloissa. Kotona sitten olikin väsynyt tyttö, jolle ei meinannut edes jauheliha maistua!

Rallailua #2

2011-04-18T13:00:00.000-07:00

Kotiläksyt jäivät edellisviikolla aika pitkälle tekemättä.

Seuraamista vasemmalla puolella on hihnalenkeillä treenattu. Edelleen Sanni seuraa-käskyn kuullessaan tulee helommin oikealle, toki vahvemmalle puolelle. Mutta namikäsi alkaa toimimaan myös vasemmalle, mikä on jo alku.
Oikeaa kosketuskeppiä en löytänyt edes Petexposta, joten on omilla askarteluilla treenattu (se mitä on treenattu). Täytyy jatkaa etsintöjä, eiköhän se jostain tule vastaan, nettikaupoista mahdollisesti helpommin. Kosketus onnistuu (suurilta osin) jos keppi on kuonon vieressä, mutta liikkeessä edelleen menee jyrsimiseksi. Harjoittelua lisää!
"Oikealta sivulle" & "vasemmalta sivulle"-alkeet on kosketuskeppi-treenaamattomuuden myötä jääneet haaveeksi, perusasioista liikkeelle, ja sitten liikettä kasaan.

Tällä kerralla uusina asioina aloiteltiin opettelemaan "istu > maahan > liikkeelle"-kylttiä ja "liikkeestä maahan > liikkeelle"-kylttiä.

Käskyt sinällään toimivat ok. Mutta perusasentoon istuminen on vaikeaa. (Oikeita sanoja en näille vielä osaa, kun ei ole tarvinut käyttää, mutta > ) Sanni istuu vinoon. Seuraa vieressä, mutta pyllyn laittaa maahan kääntäen, että saa katsekontaktin samalla. Samoin liikkeestä maahanmeno on vino. Katsekontaktia hakee samalla. Käytännössä Sannin naamasuunta on oikealle, kun sen pitäisi olla eteenpäin. Eli 90´ heittoa.

Kuten ohjaajakin sanoi, kontaktin hakeminen on arjessa loistava homma, rally-tokossa ei niinkään. Ymmärrettävästi. Yhdessä mietittiin, miten liikeet saisi suoristettua. Apuun otetaan kosketuskeppi, kun se saadaan treenattua toimivaksi. Ja suhteessa koiraan saan nyt itse liikkua oikeaan asentoon. Saadaan Sanni sillä tavalla perusasentoon, ja toivottavasti sitä kautta oppimaan, mihin palkka tulee, ja missä on "hyvä olla".

Saatiin ohjaajalta paljon kehuja Sannin toiminnasta. Vaikka arkailee välillä, ei jää jumiin arkailujensa kanssa. Ottaa kontaktia minuun, tykkää tehdä yhdessä, häntä heiluu tehdessä, ja ulkopuoliselle tekeminen kuulemma näyttää iloiselta yhdessä tekemiseltä. Ja sitähän tässä haetaankin. Eikä tänään tarvinut olla autoesteen takana, vaan näköyhteys toiseen koiraan oli koko ajan, ilman sen kummempia ylimääräisiä pöhinöitä. Mamman mussu <3

Nyt sitten kahden viikon tauko pääsiäisen vuoksi, ja tavoitteina olisikin seuraavaan kertaan mennessä:

Opetella kosketuskepin käyttöä (tämän pohjalta), ja sitä kautta treenaillaan sitten kylttien tehtäviä.
"koira eteen, oikealta sivulle" ja "koira eteen, vasemmalta sivulle"
"istu > maahan > liikkeelle" ja "liikkeestä maahan > liikkeelle"
Ja sitä perusasentoa!

Mukavaa oli! Ilolla taas seuraava kertaa odotellessa :)

Sannin iltalenkin ABC

2011-04-16T14:14:00.000-07:00

Mitä me osataan:

poukkoilla hihnalenkillä laidasta toiseen ja takaisin, ja taas ja taas..
syödä kaikki räkäpaperit, mitä joku on heitellyt pitkin maita ja mantuja
innostua jokaisesta hissistä tulevasta naapurista (Kun ihminen ei tajua ottaa meitä paikkaan kauemmas hissin ovesta). Ja sitten hypätään! Onneksi vain kerran, ja palataan taas sivistyneen koiran käytökseen.
innostuessa nylkyttää, aina ja kokoajan. Kieltämällä kyllä osataan myös lopettaa, mutta sitten jäädään viereen ulisemaan ja aivastelemaan, kun niin tekis mieli.

Mitä me OSATAAN:

ohittaa toisia koiria (ainakin vähän)
tulla ihmisen viereen, jos joku häiriö ( = ihminen tulee vastaan millä kulkuvälineellä vaan / koiran haukku kuuluu)
pysähtyä paikkaan, vaikka ihminen kävelee pois, ja liikkua vasta luvan kanssa
tulla luokse, kun vihellys kuuluu, oli mielenkiinnon kohteena sitten mitä vain (Innokkaimmat ryntäykset aiheutuu linnuista. Tsirp.)

Rallailua #1

2011-04-11T13:30:00.000-07:00

Kas niin, ensimmäinen treenikerta Heiluvan Hännän Rally-Toko-kurssilla käyty. Paikkana Heurekan parkkis (törkyinen ja märkä ;)), johon yritettiinkin käydä tutustelemassa etukäteen sekä eilen että tänään ennen treenejä. Jottei pöhinä-pirkko nostaisi päätään.

Mutta kuinkas kävikään? Paikalle koitin mennä rauhallisesti ja naksuttelemalla kontaktista. Toisen koiran nähdessään Sanni epävarmaili myös kurssin Elina-ohjaajasta ikävän, ja laittoi huutokonsertin pystyyn. Kontaktin saaminen meinasti olla vaikeaa, mutta onneksi päästiin auto-esteen taakse rauhoittumaan. Siellä käsi-kohdennusta, ja löydettiin hetkellinen rauhoittuminen. Kunnes paikalle kaarsi toinen auto, suoraan meidän viereen, ja kolmas treenikaveri tuli paikalle. Meinasi Sanni taas revetä liitoksistaan, kunnes koira meni ohi, ja saatiin taas kontakti kuntoon.

Mutta > tähän oli varauduttu, ja oikeastaan päästiin tosi vähällä! Tarkoituksella etsinkin meille ulkona pidettävät treenit, jotta päästäisiin vähän vähemmällä jännityksellä. Ainakin näin alkuun meidän porukka oli pieni ja mukavan oloinen. Touhukas schipperke ja rauhallinen suursnautseri. Kumpikaan ei sen kummempia huomioita kiinnittänyt Sanniin, joten siltä osin päästään varmaan suht kivuttomasti eteenpäin.

Sitten itse treeniin.

Alkuun katsekontaktia, jota Sanni osaa tarjota jo kivasti. Tätä täytyy vielä vahvistaa, ja saada katsekontaktista pidempi. Nykyisellään se meinaa välillä mennä vilkuiluksi > silmiin-taskuu-silmiin-käteen-silmien suuntaan-taskuun-silmiin. Oltiin jo jossain vaiheessa saatu vahvistettua sitä pidempikestoiseksi, kunnes lipsuttiin ja keskityttiin muihin asioihin. Nyt taas tsempataan, pelkästään hissimatkoilla tuohon voi helposti kiinnittää ekstrahuomiota.

Sitten saatiin kosketuskepit lainaksi. (Omaa olen yrittänyt metsästää, vielä ei ole löytynyt. Ilmeisesti HH:llä on kepit tilauksessa, ja ohjaaja lupasi tuoda heti ostettavaksi, kun niitä saa käsiinsä.) Ensin kohdennusta keppiin - naks ja nami. Kun se oli suht hallussa (ilman kepin syöntiä..), keppiin liikettä > kosketus > naks ja nami.

Seuraavaksi yritettiin opetella kepin avulla "koira eteen, oikealta sivulle" ja "koira eteen, vasemmalta sivulle"-alkeita. Väsymys voitti ja keskittymiskyky katosi, joten annoin Sannin puuhata omiaan. Homma ei kiinnostanut enää yhtään, joten ei väkisin. Palkkailin katsekontaktista ja satunnaisista keppikosketuksista, annoin haistella ja touhuta, otettiin välillä juoksussa seuraamista, jotta saatiin häntä taas heilumaan, ja Sannille energisempi olo.

Käytin Sannia treenimielessä jo vähän lähempänä toisia koirakkoja, ja alkukankeuden jälkeen sujui hyvin ilman pöhinää. Liian lähelle ei mennä vielä, vaan toivotaan pikkuhiljaa pääsevämme liikkumaan pois auton takaa. Eikä se ohjaaja-tätikään ollut ensireaktion jälkeen yhtään pelottava, vaan haluan-pussailla-sinua-ihana! (Saa nähdä, oppiikohan tuo koskaan, ettei vieraiden pussailu yksinkertaisesti ole hyväksyttävää!) Hyvin meillä meni. Kivaa oli, ja innolla taas odotellaan maantantaita! :)

Kotiläksynä:

seuraamista vasemmalla puolella (Näyttely-haaveita kasvattaessa opettelin alkuun seuraamisen oikealla, mutta nyt sitten vaihdetaan. Varmasti mulle vaikeampi paikka, kun täytyy opetella palkkaamaan vasemmalla kädellä.)
kosketuskeppiin kohdentamista (Ja askartelemaan väliaikainen keppi!)
"oikealta sivulle" & "vasemmalta sivulle"-alkeita

Ensimmäistä kertaa ikinä..

2011-04-07T11:24:00.001-07:00

..me ohitettiin rähisevä koira! Mahtavaa! Nautitaan tästä, edes seuraavaan lenkkiin asti :)

Kas tässä..

2011-04-07T07:25:00.000-07:00

..jenkki kauneimillaan!

Siinäpä se, Sahkun ah-niin-kaunis turkki! Juoksujen jälkeen karva alkoi irtoamaan tukottain, eikä loppua näy. Kasvattajalta pyydettiin lupa ottaa furminaattori käyttöön, jotta saadaan neiti edes vähän siistimmän näköiseksi. Ja kuinkas siinä sitten kävi?

(Jalkojen osalta vielä jenkkimäisyyttä nähtävissä, kun oikeasta kulmasta katsoo!)

Eipäs paljon kuinkaan. Kyljistä lähti höttöä. Jaloista piti repiä, jos aikoi saada näkyvää tulosta. Joten siinäpä se, meidän uusi tyttö. Odotellaan trimmiin menoa (kts. toinen kuva ylhäältä) ja kasvattajan näkökulmaa. En haluaisi ajella koneella, jos joku muu vaihtoehto olisi. Ääh. Mie en oo missään nimessä sitä mieltä, että turkkirodulta turkkia pitäisi ns. syyttä suotta katkoa. Ehkä tässä tilanteessa kuitenkin syytä löytyy.

Ja vielä bonuksena Sannin onnen hetki, kun sai leikkiä mummoa! Korvat oli vielä pesun jäljiltä märät, joten vetaistiin Vilman villapaita päähän, että päästiin iltapissalle.

..ja lenkille!

2011-04-05T10:08:00.000-07:00

Kyllä tuosta Pallerosta saa välillä olla ylpeä lenkkeillessä. Nykyään sitä voi pitää irti, vaikka ihmisiä tulisi vastaan - kävellen, juosten, pyörällä - lönkyttelee nätisti vieressä ruokaa kärkkyen.

Jos meille joskus toinen koira tulee (jos ;)), niin tietääpä, mitä tämän neidin kohdalla opittua jatketaan. Vahva luoksetulo pienestä asti, ja käsiruokinnan puolesta lippu korkealla.

Nyt ei jakseta puhuta toisten koirien ohittamisesta, nyt keskitytään positiivisiin asioihin!

Mökkihöperöt

2011-02-22T09:49:00.000-08:00

Torstai-iltana kantokopat otettiin valmiiksi esille, ja yllättäen neiti Rakastan Matkustamista hyppäsi heti kyytiin.

Siiri malttoi olla reippaana avustajana pakkausten kasaamisessa > kun ruuat otetaan esille, ei voi muuta kuin pysyä lähietäisyydellä. Sannia ei touhutus paljoa hetkauttanut, vaan oli aikaa keskittyä olennaiseen.

Myös matkahiekkalaatikossa voi kulkea paikasta A paikkaan B, kunhan pääsee mukaan!

Määränpäässä Forssan mökillä meitä odotti ihmiskavereiden lisäksi Veera-kaveri. Vilma ei Veeruskaa paljoa ujostellut, joskaan ei lähikontaktiinkaan helpolla päästetty.

Lauantain kunniaksi Sanni pääsi nauttimaan ihanasta ilmasta vapaana touhuten, tietenkin ihanan Veera-kaverin kanssa.

Lenkkeilyn jälkeen rentouduttiin..

..jokainen omalla tyylillään.

Illalla Vilma löysi mökin katosta jotain erityisen kiinnostavaa.

Ihan omin avuin hyppy ylös ei onnistunut, apuvoimia onneksi löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Siirikin tahtoo.

Siellä ollaan!

Ihana mökkireissu, ihanien enemmän ja vähemmän karvaisten kavereitten kanssa. Kiitos kaikille <3

Huomista odotellessa!

2011-02-09T09:00:00.000-08:00

Takana viikko sairastelua. Tylsyys meinaa viedä mennessään. Onneksi on kaverikolmikko seurana, ollaan saatu viikko kulumaan kaikesta huolimatta suht kivasti :)

Parvekkeella riitti ihmettelemistä.

Vilma rallaili itsekseen aina siihen asti, että muut tulivat paikalle. Arvonsa tuntevana neitinä puuhastelu lopetettiin muiden löydettyä paikalle. Ja kyllä, myös kamera oli myöhässä.

Sannin viikko on tainnut olla vähän tylsää. Kun mennään ulos, vapaana ei pääse juoksemaan. Lisäksi mamma puhisee ja kröhisee siihen malliin, ettei matka oikein taitu, ja lenkit on jääneet turhan lyhyiksi. Aktivointia on sisätiloissa ihmetelty minkä on jaksettu, ja siksipä neiti sai ensimmäistä kertaa elämässään puuhamaton, josta herkkuja ei niin vain ongittukaan. Pää maton sisällä ratkaisi kuitenkin ongelman!

Tuonne jos pääsis..

Mutta huomenna meillä alkaa taas arki. Mamma ottaa suunnan töihin. Ihan alkuun ilmojen odotetaan parantuvan, me voitais jo mielellään jättää lumituiskut ja lumipallotassut odottelemaan seuraavaa talvea! Toisekseen juoksut saisivat jo loppua, kun se vapaana juoksenteleminen olisi niin kivaa. Ulina-aivastelu-näykkimis-nylkytysyrityksiäkään ei välttämättä tulla kaipaamaan.

Koko kolmikko saman katon alla

2011-02-08T01:08:00.000-08:00

Mamma on laiska blogipäivittäjä, kahden blogin päivittäminen tuntuu täysin mahdottomalta, yhden kanssa voisi saada jotain aikaan. Karvakaverit rinnakkain, mitäpä tuota erottelemaan, kun arki kuitenkin jaetaan porukalla.

Ikuisuushiljaisuuden jälkeen arki sujuu mukavasti - kotona köllötellen, uutta ihmetellen, kehräten ja häntää heiluttaen. Meillä on hyvä olla <3

Tunnustusten aika

2010-10-08T06:09:00.000-07:00

Saimme AVAlta (Hidas kun olen, ymmärsin vasta nyt, mistä tuo kirjainyhdistelmä tulee. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)) tunnustuksen, ja kiitämme siitä kovasti! Ideana on siis tunnustaa lukijoille seitsemän asiaa itsestään. Tässä tapauksessa keskitytään Pieniin Prinsessoihin, ja annetaan mamman varastaa itselleen yksi seitsemästä.

1. Mamman roolissa toimii 28-vuotias päiväkotialan ihminen. Mamman onnellinen arki koostuu avokista sekä kolmesta ihanaakin ihanammasta karvakaverista, ja niin on hyvä. Ihan ikiomalla ajalla (harvinaista herkkua) tavataan ystäviä, käydään kirjastossa, ja näinä päivinä opiskellaan koiran kasvatuksen saloja.

2. Vilma rakastaa muovipussien nuolemista. Varsinkin silloin, kun joku ilkeä ei anna ruokaa juuri oikealla hetkellä. Usein työpäivän jälkeen pöydälle (tai mistä nyt muovipusseja löytääkään) hyppää nälkäinen protestoiva kissa, ja pussin nuoleminen jatkuu siihen asti, että ruokakaapin ovi avataan.

3. Siirin häntä on ihan uskomaton. Karvaa toki löytyy joka puolelta puolipitkäkarvaisen kissaneidin verran, mutta häntä on kuin krepattua ja jälkikäteen siihen lisättyä. Kissaihmisten mielestä yleensä kaunista, mutta epäkissamaiset ihmiset väittävät ei-niin-kauniiksi. (Eikä mamma tykkää, jos joku kehtaa tuollaista mennä sanomaan. Se on uskomattoman kaunis, ei uskomattoman jotain-muuta.)

4. Vilma on ottanut tavaksi tulla käymään laatikolla juuri sillä hetkellä, kun joku tyhjentää sitä. Hellävaraiset poistyöntämiset eivät auta mitään, sitten kyllä keksitään jokin toinen reitti. Ja tyhjennys saa jäädä odottamaan aikaa parempaa.

5. Siiri rakastaa harjaamista ja paijaamista yli kaiken. Pienikin rapsutuksenomainen liike saa neidin kellahtamaan kyljelleen niille sijoilleen, eikä meidän perheen pienimmästä ihan pieni kehräys kuulukaan.

6. Ruokaa molemmat tytöt rakastavat, mutta odottelun kanssa toimitaan eri tavoin. Kun ruokakaappi avataan, ryntäävät molemmat kissat paikalle salamana. Vilma istuu paikalleen odottamaan ruokaansa, niin kuin pienenä on opetettu. Siiri puolestaan huutaa ja ravaa edestakaisin minkä ehtii. Ei siinä ehdi katsoa, ketä ja mitä kiehnätään. Kunhan nyt kaikki varmasti huomaavat, että mulla on nyt nälkä. Vilmakin meinaa kaatua kiehnäyksen lomassa, ja sitähän Vilma ei suvaitse, vaan antaa (pehmeästä) tassusta. Ruokahepulointia parhaimmillaan.

7. Ja eläinlääkäri kun kuvitteli, ettei ole koskaan nähnyt yhtä ahnetta kissaa kuin Vilma. Jos Siirinkin sosiaaliset taidot vain riittäisivät käyttäytymään ell:llä Siirimaisesti, ahneen kissan titteli voisi mennä toiseen suuntaan. Vieraiden ihmisten ilmaannuttua kuvaan meidän neidit ovat kuin yö ja päivä. Vilmaa saa paijata ja ihastella. Siiri tykkää pysyä turvallisen välimatkan päässä. Vilma rakastaa valjastelua ja reissaamista, joka paikassa on kiva olla. Siiriä ei saa liikkumaan kotoa kuin väkisin houkuttelemalla.

Anu saa jatkaa tunnustamisiaan omassa blogissaan, eikös vaan :)?

Pienenä ekstra-osiona kuva meidän pienestä tötteröpäästä, joka pääsi vuorostaan leikkauspöydälle. Sterilointi suoritettu, ja operaatiosta selvitty varsin mallikkaasti. Mitä nyt vähän piti törmäillä seiniin, ja hyppiä vaikka kiellettiin.

Trimmin tarpeessa?

2010-10-08T00:32:00.000-07:00

Riittääkö pesu tekemään turjakkeesta luomakunnan lumoavimman neidin? Leidimäisyys näyttää karisevan myös kunottarista, ellei kukaan muista viedä niitä trimmikoneen äärelle. Tuumasta toimeen, ja suunta kohti Erika-kasvattajaa. Kasvattajan kotia lähestyessä häntä alko vispaamaan ihan mahdotonta vauhtia. Paikka siis tunnistettiin, vaikka meillä vietetyn kahden kuukauden aikana käytiin vasta toisella vierailulla.

Toista kertaa trimmipöydällä, ja tällä kertaa piti yrittää, josko rähisemällä pääsisi karkuun tyhmästä tilanteesta. Ei päässyt, vaan tiukka ote piti. Ensin korvat..

.. naamaan päästessä kohtaloon oli jo alistuttu, eikä hurisevaa konetta tarvinut oikeastaan edes pelätä.

Kielen ulkona roikkuminen ei taida kertoa maailman parhaasta fiiliksestä. Antakaa mulle vettä! Päästäkää minut jo pois tästä! Eikö tämä ikinä riitä! Mie oon jo kaunis! (Koko toimituksen aikana häntä ei kuitenkaan edes piipahtanut koipien välissä, joten all good.)

Ja jos käsi laitetaan suun eteen, niin sitä saa purra. Tai ainakin pitää suussa. Jos vaikka sittenkin pääsisi pois.

Mukana myös toimituksen virallinen valvoja Emilio, kasvattajan suloinen ranskanbulldoggi.

Viimein homma oli valmis, ja päästiin telmimään! Ihana huomata, ettei toisia koiria tarvi aina pelätä, vaan leikki luistaa välillä ihan hienosti :)

Paljon asiaa vessakäynneistä

2010-08-22T00:35:00.000-07:00

Väsynyt lauantai takana.

Sanni sai jostain syystä (ruuan syystä?) sekaisen mahan. Kakka alkoi löystymään pikku hiljaa parin päivän aikana, ja lauantaina oltiin jo menossa täydessä ripulissa. Samalla myös väsähtäneessä pennussa, joka epäsannimaiseen tapaan vietti suuren osan päivästä rauhallisissa merkeissä. Ruokalinjalla ollaan siirrytty pelkkiin raksuihin ja piimään. Niitä on syöty nyt kolmisen päivää. Ja viimein ollaan saamassa suunta kohti kiinteämpää kakkaa.

Yritettiin tehdä raksuvaihdos (Golden Eagle > Brit Care) hitaasti ja nätisti, mutta jokin meni metsään. Osittain syytetään ylimääräisiä pihalta omatoimisesti poimittuja välipaloja. Kyllähän ne kiitoksella annetaan pois suusta. Mutta kun marjoja, jäniksenpapanoita, purkkia (you name it) on pakko äkkiä maistaa, ja jyrsiä minkä ehtii ennen kuin joku kurja puuttuu asiaan. Kyllähän sinne pöpöä menee jos jonkinlaista, vaikka parhaamme tehdään asian estämiseksi.

Täällä jatketaan kiinteän pökäleen odottelua, ja jatketaan (toivottavasti iloista) juttelua kakasta, kun siihen on aihetta.

Mahan sekaisuus sai neidin kakkaamaan sisälle yhden yön (joka kesti kuutisen tuntia) aikana kahteen otteeseen. Ymmärrettäväähän se on, että sekaisella vatsalla on vaikea odottaa aamuun. Mutta sivutuotteena saatiin mukaan myös lisääntynyttä sisälle pissailua. Tämän kanssa on siis otettu kovasti takapakkia. Pissoja siivotaan ahkerasti. Ulkona juostaan ahkerasti. Onneksi ihmisasukkeja on tässä kodissa kaksi, että vuorotellen saadaan hengähtääkin.

Hulinahälinä alkoi kuitenkin taas lauantai-iltana, ja tämän aamuiset pissareissut on olleet jo perinteistä vauhti-Sannia. Kyllä tällä neidolla vaan virtaa riittää. Välillä kiehuttaa, mutta se koitetaan pitää sisäpuolella. Vaan on se vain niin ihana tyttö, ei paremmasta väliä. Ja välillä osataan myös rauhoittua, katsokaa vaikka.

Kuvapläjäys sunnuntai-illan kunniaksi

2010-08-15T13:45:00.000-07:00

Siiristä on kasvanut iso tyttö <3

Herkkusuu osaa ottaa namin korkealta kädestä todella sievästi. Ei kynsiä eikä turhaa hamuamista, vaikka muuten ruuan kanssa ei osaakaan fiksusti käyttäytyä. Samaa ei voi sanoa Vilma-kaverista. Ollaan koitettu treenata kauniisti ottamista, mutta no luck.

Sirpukka öttiäisvahdissa.

Unillakaan ei saa rauhassa olla, kun räpsräps käy.

Vilma lötköilee. (Kuumaa on ollut riittämiin asti myös täällä. Meille vois jo riittää.)

Kesän paras vieras, kaunis pieni perhonen.

Ja ponnahduslauta-Siiri.

Meidän poppoo on kasvanut vielä yhdellä jäsenellä. (Karvakaveri-kiintiö nyt täysi, ja perhe tällä erää varsin sopivan kokoinen.)

Turva-aidan molemmat puolet tiukasti vartioituina.

Vilma ja Sanni <3

Psst. Me ollaan mukana Ondensaattorin blogin arvonnassa, olkaa tekin! :)

Meitä on viisi!

2010-08-05T00:37:00.000-07:00

Kaksi kokonaista viikkoa Sanni-aikaa takana. Pieni on rikastuttanut elämää kovin, ja vauhtiakin meillä riittää ihan erissä määrin, entä muutama viikko taaksepäin.Tähän asti meillä on menty kaden ihmisen ja kahden kissaneidin voimalla. Pieni kissaesittely lienee tässä vaiheessa paikallaan.

Meidän rakkaat karvakaverit, Vilma ja Siiri.

Vilma on vuoden ja kahden kuukauden ikäinen maatiaistyttö. Ensimmäisen vuoden ajan maailman sosiaalisin ja herttaisin neiti. Pieni allergiaepisodi laittoi pakan vähäksi aikaa sekaisin. Mammalle ja iskälle jaksaa aina olla ystävällinen kaveri, jota ei mikään tunnu häiritsevän. Kaikkea Vilma ei kuitenkaan enää jaksa rakastaa samalla tavalla kuin ennen. Oman osansa soppaan on voinut tuoda myös Sanni-neidin tulo, joka väkisinkin stressaa pientä kissaa, vaikka Vilma ei sitä paljoa näytäkään. Uskaltavat olla Sannin kanssa jo melko lähekkäin, ja ihmissilmin ollaan kuviteltu todistavamme jo pienenpientä leikinpoikasta näiden kahden välillä. Mutta kyllä Vilma edelleenkin rakastaa - valjastelua, matkustamista, rapsutuksia ja paljon muuta!

Siiri puolestaan on meille Rekku Rescuen kautta kotiutunut kotikissatyttö, ikää yhdeksän kuukautta. Aluksi Siiri on ollut kovin arka uusia ihmisiä kohtaan, mutta edistystä on huomattavissa. Vieraita ei enää tarvi juosta karkuun, vaan ollaan kuin ei olisikaan. Kotiväen kanssa arkuudesta ei ole taikaakaan. (Paitsi silloin jos ihmisellä on kopisevat tai narisevat kengät jalassa.) Sannin suhteen Siiri on ollut hitaammin lämpeävä. Parin viikon aikana ollaan menty sängynaluselosta (jota kesti puolitoista päivää, joskin ruokailut ja laatikolla käynnit hoidettiin mallikkaasti) suureen kiinnostukseen. Muutaman viime päivän aikana sähinää on kuulunut enää pikkuriikkisinä annoksina, ja Sannin touhuja seurataan mielenkiinnolla, mutta turvallisen välimatkan päästä. Kun Sanni nukkuu, Siiri hiipii vierelle haistelemaan. Siirikin rakastaa, mutta täysin eri asioita kuin Vilma. Harjaaminen on ihan ykköspuuhaa, kurinaa ja kiehnäämisen määrää on vaikea kuvailla. Mamman ja iskän sylissä rapsuteltavana on ihana olla. Läheisyydenkaipuuta neidolla riittää. Pienten hurisijoiden elosta voi halutessaan käydä lukemassa tyttöjen omasta blogista.

Sannin rakkauden kohteiksi on tähän mennessä listattavissa ainakin seuraavat asiat.

Aktivointipullo. Kuvasta hurja meno ei aivan välity, mutta tämän kanssa juostaan ympäriinsä vauhdikkaasti!
Iskä ja mamma. Sanni seuraisi meitä kuin hai laivaa, jos se vain olisi mahdollista. Toistaiseksi harjoittelu tuntuu tuottaneen tulosta, eikä yksinelo kaada maailmaa.
Purkka. Jokainen kuivunutkin purkka täytyy kaivaa ylös maasta, jos siihen mahdollisuus suodaan. Onneksi "kiitos"-sanalla purkasta pystyy myös melko sievästi luopumaan.
Viinimarjat. Talon pihalla kasvaa pari pensasta, ja ovat samaa sarjaa purkan kanssa.
Kissat. Kun rakkaus vielä muuttuisi molemminpuoliseksi!
Mopot, pyörät ja juoksijat. Kaikkien perään voisi lähteä, jos vain pääsisi.

Kysymysmerkkien listalla on vielä uiminen. Mahdollisuuksia veteen pääsemiseen on (pesujen lisäksi) ollut vain yksi pieni lätäkkö pentutreffeillä, jossa neiti muiden perässä kävi (vahingossa?) kahlaamassa.

Lopputuloksena ihanalle tuoksuva tyttö ;)

Kaiken kaikkiaan neiti ei vaikuta aralta eikä pidättyväiseltä. Uudet asiat välillä luonnollisesti ihmetyttävät, ja haukkumista täytyy näissä tilanteissa harjoitella. Mutta Sannissa riittää virtaa, ja me muut koitetaan parhaamme mukaan pysyä vauhdissa mukana.

Yksin ei ole kiva olla.

2010-08-04T00:39:00.000-07:00

Sanni on asustanut meillä nyt kolme yötä. Pieni piipertää vauhdikkaasti, mutta taitaa myös asiaan kuuluvan lepäilyn. Tosin lepäilyä (kuten kaikkea muutakin aktiviteettia) olisi kaikkein ihaninta tehdä jonkun muun perheenjäsenen läsnäollessa. Mutta kun joka paikassa ei voi olla mukana. Muuten tulevaisuus voi meidän kaikkien kannalta olla piirun verran liian vaikeaa. Yksinolo onnistuu kyllä silloin, kun kotona on vain karvakolmikko. (Sanni omassa huoneessaan, kissatytöt muualla asunnossa.) Muuten Sanni on vaihtelevalla menestyksellä malttanut asettua minnekään, ellei joku ole samassa huoneessa - mitä lähempänä, sen parempi. Jos Sanni tietää mamman ja iskän olevan asunnossa, mutta ei kosketusetäisyydellä vaan portin takana, itkua ja ulinaa riittää. Portin läpi muiden touhujen katseleminen on tytölle vielä hankalaa. Kun ovi on kiinni ja näköyhteys katkaistu, on paljon helpompi (älä lue helppo) rauhottua omiin puuhiin.

Harjoittelut siis jatkuvat - joka paikkaan ei tarvitse päästä mukaan. Vessassa ja suihkussa ihmisen täytyy saada käydä rauhassa, samoin sängyssä nukkuminen on ihmisten sekä kissojen etuoikeus. Ei siksi, että pieni Sanni sängyssä haittaisi, vaan nimenomaan siksi, että itsekseen olemiseen totuttaisiin pikku hiljaa. Ihmisten sängyn viereen neiti käpertyy nukkumaan (välillä itkun kanssa, välillä ilman), ja rauhoittuu kyllä siihen. Kunnes joku nousee sängystä, niin johan nousee neitokin.

Taidan siirtyä jonnekin keskustelupalstalle (ja Tuire Kaimion kirjan pariin) hakemaan lisäpuhtia ajatuksiin.

It's all about me!

2010-08-02T00:40:00.000-07:00

Nimi - Silvermaster Viva Las Vegas (Sanni)

Rotu - Amerikancockerspanieli

Syntymäaika - 21.5.2010

Sukupuoli - Narttu

Väri - Buff

Emä - Little Life Truly Dreaming

Isä - Very Vigie Vamos A la Playa

Sijoituksessa Erika Ylänteeltä

Synttärityttö

2010-06-21T10:47:00.000-07:00

Meidän rakas vauva täytti viime viikolla kokonaisen vuoden. Iki-ihana piipertäjä on kasvanut pikkiriikkisestä kullanmurusta vähän isommaksi kullanmuruksi, ja sulattaa sydämet joka päivä uudelleen. Kovin ollaan kiitollisia ja onnellisia, että Vilma meidän elämään ollaan saatu. Mamman oma kulta <3

Vanhoja kuvia selatessa meinasi kyynel nousta silmään. Niin paljon kaikkea ihanaa ollaan saatu tämän vajaan vuoden kestäneen yhteiselon aikana kokea, ja toivotaan vuosia vielä roppakaupalla lisää!

Vuosipäivän kunniaksi ulkoiltiin ihan Vilman mielen mukaan, ja niin pitkään kuin neiti itse jaksoi. Käytiin kiertämässä meren rannassa, ihmettelemässä vettä ja eläimiä. Sorsat ja lokitkin jättivät neidon tällä kertaa rauhaan, ja Vilma sai tuijotella rauhassa rannalta lintujen menoa.

Kaiken kaikkiaan ulkoilu oli onnistunut, ja jokaiselle osapuolelle iloa tuova. Tunnin jälkeen neiti alkoi jo hengästyä kaikesta hyppelystä ja ihmettelystä, minkä jälkeen otettiin suunta kotiin herkkuaterialle. Iltaruualla oli tarjolla broilerin filesuikaleita, ja menekki oli taattu.

Yksivuotispäivän lähenemisen kunniaksi edellispäivän eläinlääkärikäynti tosin oli kaikkea muuta entä onnistunut. Vilma, joka yleensä on kuin enkeli, oli käynnin syy mikä tahansa, päättikin näyttää itsestään ihan toisen puolen. Eläinlääkärin kissakokemattomuus näkyi kilometrin päähän, ja senhän Vilma vaistosi. Niinpä loppuvaiheessa jo pelkkä eläinlääkärin ääni sai tytön suhisemaan. Myös kynsiä ja hampaita meinattiin käyttää, jos ell meinasi tulla liian lähelle. Mamman sylistä neiti sitten huusi, eikä halunnut siitä hievahtaa suuntaan eikä toiseen. Mutta myös henkilökunta on ollut tähän kyseiseen lääkäriin enemmän kuin pettynyt. Kissatuntemus tuntuu olevan ihan käsittämättömän huonoa, eikä paikalta lähdetä kuin isompien kysymysmerkkien kanssa kuin sinne mentäessä.

Osaisiko joku ihana neuvoa meille, mistä me löydettäisiin hyvä kissalääkäri? Felinassa tosiaan ennen käytiin, ja siellä asiansa osaaviin lääkäreihin törmättiin. Nyt kun asuinpaikka on vaihtunut Kampista Vuosaareen, niin matka tuntuu liian pitkältä, ainakin silloin kun on kyse ihan perusasioista.

Klamydiatestiin menevä vanupuikko oli hukkunut postissa, uudet ovat lähteneet matkaan. Vilman silmät vuotavat edelleen jonkin verran, mutta suurempana huolena on tuohon korvien alle ilmestyneet "ruvet". Näistä(kään) ei eläinlääkäri osannut sanoa oikein mitään, mutta mukaan saatiin voidetta. Jos tilanne ei ala helpottamaan pikkuhiljaa tuolla rasvalla, niin soitetaan suosiolla Felinaan ja käydään asiantuntijalta asiasta kyselemässä. Toinen puoli naamasta näyttää jo hyvältä, mutta toisesta en menisi ihan takuuseen. Rupi on nyt kuitenkin irronnut, ja pidetään sormet ja hännät ristissä, ettei uusia ilmaannu!

Ulkoillako vai eikö, kas siinä pulma..

2010-06-14T01:46:00.000-07:00

Meidän neitokaisten elämä sujuu suurilta osin samoilla linjoilla kuin ennenkin. Laiskutusta ilmassa lähinnä henkilökunnan osalta - lähestyvän kesäloman odotetaan tuovan tähän muutos, joka mitä luultavimmin on myös tyttöjen mieleen.

Tyttöjen silmät on vuotaneet enemmän tai vähemmän jo jonkin aikaa. Käytiin eläinlääkärillä tarkastuksella, ja saatiin mukaan silmätipat. Niitä on nyt tiputeltu molempien silmiin neljästi päivässä kymmenen päivän ajan. Vilmalla silmät rähmii edelleen, eli kaikki se mukavuus taisi lopulta olla melko turhaa. Eläinlääkäri otti Siirin nielusta näytteen, joka lähetettiin maailmalle tutkittavaksi. Tuloksia on odoteltu pian kahden viikon ajan, ja alkuviikosta lupasivat asian selviävän. Klamydiaa lääkäri ajatteli yhdeksi mahdolliseksi tulehduksen aiheuttajaksi. Ainoana ulospäin näkyvänä oireena tosin vain silmien rähmiminen, mikä sekin mennyt aika on-off linjalla. Mutta odotellaan nyt tulokset, ja ihmetellään vasta sitten lisää.

Kesä ja kärpäset houkuttavat Vilmaa ulos, ja sinnehän pitäisi päästä aina, kun joku tekee edes jotain ulkoiluun viittaavaa liikettä eteisessä. Vakaana tarkoituksena on ollut totuttaa myös Siiri ulkoilun kiehtovaan maailmaan, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet melko laihoja.

Meidän taloyhtiön sisäpihalle Siirin kanssa on ihan toivotonta lähteä edes yrittämään. Pihan on yleensä täynnä lapsia, jotka eivät malta olla kiljumatta ja tunkematta liian lähelle. Vilma kestää lähentelyt uskomattoman reippaasti. Yksi tai kaksi lasta ei haittaa mitään. Mutta sitten kun ne käyvät hakemassa seurakseen koko naapuruston (yhtenäkin päivänä saldo taisi nousta jonnekin viidentoista kieppeille), meille tulee liukas lähtö kohti rappukäytävää. Eihän se Vilma vielä silloinkaan minnekään lähtisi, vaan henkilökunnan on pakko laittaa kapuloita rattaisiin. Oli neiti miten supersosiaalinen ja ulkoilua rakastava tahansa. Ja kun Siiriä ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa supersosiaaliseksi (Mamma ja iskä tosin on ihan asia erikseen, niitä rakastetaan ja sosialisoidaan minkä ikinä ehditään!) ja ulkoiluista nauttivaksi, on parempi jäädä sisälle.

Niin henkilökunta sitten pakkasi hovikuljetettavat autoon, ja suunnisti läheiselle nurmikkoläiskälle nauttimaan rauhallisesta kesäpäivästä. Vilma oli tapansa mukaan onnesta soikeana, ja jahtasi pikkuöttiäisiä välittämättä mistään. (Kunnes iso ilkeä lokki tuli, ja yritti pommittaa. Ja pommin mennessä ohi yritti hyökätä kimppuun. Se siitä onnesta soikeana olemisesta, ja eikun kotia kohti.)

Siiri tarkkaili ulkoilmaa turvallisesti kopastaan, kunnes viimein uskalsi käydä haistelemassa menoa - tiukasti maahan liimautuneena ja Vilman perässä kipittäen. Ennen lokkiepisodia neiti oli jo puikahtanut takaisin koppaansa turvaan.

Eilen sitten suunnattiin iskän tädin luo kukkia kastelemaan, ja päätettiin harjoitella melkein-ulkoilua lasitetulla terassilla oman perheen voimin.

Kaikki sujui hienosti, kun ylimääräisiä ihmisiä ja ääniä ei näkynyt eikä kuulunut.

Pari kiljuvaa poikaa kauempana herätti molempien huomion. Mutta touhuja jatkettiin hyvillä mielin. Kunnes joku pappa käveli hitaasti, hiljaa ja melkein huomaamatta ohi, noin kahden metrin päässä lasituksesta. Silloin Siiri ei enää ymmärtänytkään, mitä oikein tapahtuu. Lopputuloksena piilopaikka ämpäristä..

Sieltä mamma nappasi pelkäävän Siiri-neidin syliin ja sisälle turvaan. Normaalisti ei-rakastettava koppa oli pappa-hyökkäyksen jälkeen ihana ja turvallinen vaihtoehto, jonka suojissa kotimatka sujui mallikkaasti.

Valjaiden olemassaolosta Siirin ulkoiluhaluttomuutta ei voida syyttää. Niihin on totuteltu sisätiloissa, eikä niiden päälle pukeminen haittaa menoa suuntaan eikä toiseen. Mitä te viisaammat olette mieltä - kannattaako meidän vielä yrittää, vai onko yksinkertaisesti uskottava, ettei Siiriä ole tehty valjastelijakissaksi? Pidetäänkö me ulkoilut Vilman yksinoikeutena, ja touhutaan Siirin kanssa sisätiloissa jotain muita ikiomia juttuja?

Kuvapäivitystä neitojen arjesta

2010-04-19T11:24:00.000-07:00

Täällä me ollaan, edelleen, vain astetta tai kahta hitaalla päivitystahdilla. Ollaan kovasti nautittu kasvaneesta perheestä, ja prinsessojen puuhasteluista.

Siiri on kovasti muuttunut näistä ensimmäisistä kotipäivistä, tässä vielä vauvan näköinen pallero.

Puolipitkäkarvaisen neidin karvoituksesta suhteettoman iso osa löytyy tassuista.

Siiri-seuraneiti kellahtaa juuri siihen, missä saa olla keskipisteenä. Korttipakan päällä kesken pelin - paljon keskemmälle ei taida enää päästä?

Tytöt, ja etenkin Vilma, tykkää kovasti joskus aikaa sitten ostetusta riippukorista. Siellä peuhataan, käydään pesulla ja otetaan päiväunia.

Sohvan ja seinän välissä jossain on Siiri! Ei tuolle narulle niin väliä.

Kärpäset on niin kivoja kavereita. Lasejen väliin ne jotenkin aina onnistuu pääsemään, ja viihde on taattua.

Tyttöröt.

Kevätaurinkoa. Ja kärpäsjahti sen kun jatkuu.

On ne vaan ihania, mamman omat muruset <3

Nyt meitä on neljä.

2010-03-07T04:58:00.000-08:00

Blogi-hiljaiseloa on vietelty, mutta nyt viimein alkaa helpottamaan, ja on aikaa istahtaa koneelle. Muutto hoidettu alta pois (Vilma tykkää touhottaa, kun tilaa riittää niin paljon enemmän kuin entisessä.) ja uusi ihanainen saatu kotiin tuossa kaksi päivää sitten. Kaiken kaikkiaan meillä on asiat enemmän kuin hyvin, tytöt on yllättäneet positiivisesti. Kaikki on mennyt hirmuisen helposti, ei ihan välttämättä osata uskoa tätä todeksi :)

Vilma oli ihan ihmeissään, kun hetki kotiutumisen jälkeen huomasi, että kopassa olikin jotain pientä ja ihmeellisen hajuista. Alkuhaistelujen jälkeen ensimmäinen ilta menikin muristen ja sähisten. Siiri sai enimmäkseen olla ilman Vilman seuraa, mutta välillä päästettiin tytöt haistelemaan toisiaan. Pieninä annoksina vain, että saivat molemmat rauhassa ihmetellä uutta tilannetta.

Ensimmäinen yö vietettiin omissa tiloissa. Itse nukuin Siirin kanssa Siirin omassa huoneessa. Aluksi neiti pysyi nurkassa, mutta yöllä kömpi jo viereen nukkumaan. Aamulla heräsin varpaiden jyrsintään, ja neiti antoi jo paremmin silitellä itseään. Yön aikana neidistä tuli kuin uusi kissa - utelias ja reipas pieni tassuttelija. Aluksi avattiin ovea vain muutaman sentin verran, jotta tytöt näkivät toisensa turvallisen välimatkan päästä.

Pieni rakonen ei kuitenkaan tuntunut olevan riittävä, joten ovi avattiin kokonaan. Siiri tepasteli tyytyväisenä ulos huoneesta, haisteli paikkoja ja Vilmaa. Enää ei ollut merkkiäkään sähinöistä ja murinoista, vaan kaikki näytti menevän hämmästyttävän hyvin.

Eilen päivällä tytöt jo nukkuivat samassa huoneessa, joskin turvallisen välimatkan päässä. Käytiin tyttöjä vilkuilemassa vähän väliä, kun oli niin kummallisen hiljaista ja rauhallista. Mutta kyllä se nyt vain näyttää siltä, että toisiinsa ovat tottuneet näinkin pian. Pitkä matka on vielä edessä, mutta alku on ollu erityisen lupaava. Täällä on kaksi onnellista ihmistä, ja kaksi tyytyväisen oloista kissaneitiä. Paljon paremmin ei sunnuntai voisi sujua <3

Odotus alkaa olla lopuillaan!

2010-03-03T02:32:00.000-08:00

Perjantaina se vihdoin kotiutuu, meidän toinen kisuneiti <3

Viimeistä viedään

2010-02-23T03:42:00.000-08:00

Enää yksi yö tässä kodissa. Sitten meitä odottaa uusi, isompi, ihana koti. Toivottavasti Vilma on edes puoliksi yhtä innoissaan kuin me, sitten kun uutta maailmaa pääsee haistelemaan. Luulisi kelpaavan. Tilaa kun riittää huomattavasti enemmän, ja ulko-ovesta astuttaessakin löytyy paljon kivemmat valjastelumaastot. Onneksi kaikki omat rakkaat tavarat saa Vilmakin mukaansa, ja uusia on hankintalistalla pitkä rivi.

Täällä ollaan viime päivinä ihmetelty tyhjiä pahvilaatikoita..

..kiipeilypuun uutta ilmettä..

..sekä tyhjeneviä kaappeja ja hyllyjä.

Huomenna matkataan uuteen kotiin, ja toivottavasti pian saadaan myös se kissakaveri rinnalle. Vahingosta viistastuneena jätän iloitsemisen nyt vähemmälle, vaikka sisällä meinaakin tapahtua ties millaista hypähtelyä. Toivotaan, että kaikki menee hyvin. Vaikuttaa nimittäin ihan erilaiselta entä edellinen ehdokas, kaikin puolin. Palaamme asiaan, kun jotain palattavaa on. Siihen asti tassut ristissä!

Muutoksen tuulia

2010-02-18T13:47:00.000-08:00

Niin me sitten ollaan etsimässä meille uutta karvakaveria. Pieni Miisa-neiti ei sitten ollutkaan se meidän vauva. Yhteydenpidon (tai lähinnä sen puutteen) jälkeen ja muutamien pienten mutta sitäkin tärkeämpien faktojen jälkeen päädytiin ratkaisuun, jossa ilmoitettiin pentukotiin, ettei me ikävä kyllä otetakaan tyttöä meidän eloa ilostuttamaan. Tosi kurjalta tuntuu tämä ratkaisu, mutta ei oikein muutakaan osattu tässä tilanteessa tehdä. Pentukoti ei vaikuttanut ollenkaan luotettavalta, joten parempi näin. Mietitytti asia nyt loppumetreillä aivan liikaa. Nyt sitten on jatkettu etsimistä, ja toivottavasti jo pian löydetään se oma pieni nuppunen.

On ollut hirmuisen huono onni nyt tämän pennun löytämisen kanssa. Vaikka omasta mielestäni olen vain asiallisiin ilmoituksiin ottanut yhteyttä (ja niistäkin vain niihin oikeasti hyvän oloisiin), niin silti on asiat menneet ei-niin-hyvin. Mutta odottamalla ja etsimällä me vielä löydetään se meille tarkoitettu vauva, ihan varmasti!

Muuten elo on sujunut aika samalla tahdilla. Vilma voi hyvin. Odotellaan kovasti uuteen kotiin muuttamista, joka onkin jo kulman takana. Lisää tilaa neidille temmeltää. Ollaan valjasteltu minkä sää on sallinut. Lähinnä kyllä pikaisia pihapiipahduksia, pidemmät ulkoilut antavat edelleen odottaa itseään. Kai nämä pakkaset jossain vaiheessa loppuvat. Silittelyä ja sylistelyä jatketaan minkä ehditään. Ei valittamista :)

Ollaanko me muistettu nyt kaikki?

2010-02-10T12:50:00.000-08:00

Uuden kodin ja uuden saapuvan vauvan yhdistelmä tarkoittaa paljon uusia hankintoja.

Meille on tulossa uusi, iso kiipeilypuu.

Luultavimmin tällainen. Kovasti olen koittanut löytää kokemuksia ostajilta ja käyttäjiltä, ja ihan hyvältä vaikuttaa. Valkoisena jos saataisiin, niin oltaisiin tyytyväisiä. Tilaus siis vielä tekemättä. Täytyy ensin mittailla ja mallata, ja jos vaikuttaa uuteen kotiin sopivalta, päätös tehdään. Olen yrittänyt kahlata läpi kaiken maailman Catmaxit ja Deltta-puut, mutta niiden ulkonäkö ei kuitenkaan oikein miellytä silmää.

Uudet valjaat ja flexi on hankittava.

Vänttisen valjaat on lähdössä hakuun kaupasta. Flexinä Vilmalla on toiminut ihan perus-flexi, viiden metrin hihnalla. Kaupunkioloihin riittänyt, ja sellainen hankitaan myös uudelle neidille.

Uusi hiekkalaatikko tarvitaan myös.

Edellisen avomallin kaveriksi. Avomalli varmasti hankinnassa seuraavakin, ehkä vain aavistuksen suurempi. Öko plussan kanssa ei suurempia kantautumisongelmia ole ollut, ja rikkaimurin kanssa sotkuista selvitään helpolla.

Yksi ajatus on ollut, että mahdollisesti tehtäisiin sellainen "hiekkalaatikkokaappi", jonka joku jossain blogissa kerran olikin esitellyt, ja jota ihastelin. Vaan kun mie en nyt löydä niitä esittelyjä yhtään mistään! Ongelmaksi muodostunut tässä kohdassa myös se, että uutta blogipohjaa päivittäessä katosivat kaikki suosikkiblogit tuolta listalta. Joten se hiekkalaatikkoratkaisun sisältävä blogi on voinut mennä siinä samassa, enkä yksinkertaisesti vain nyt muista, keiden muiden blogeja sivupalkista löytyi. Jos joku ihana tahtoo auttaa, niin apu otetaan enemmän kuin ilolla vastaan! (Myös blogilistan päivitystä saa mielellään ehdottaa, jos huomaa omansa listalta puuttuvan. Kiitos :))

Hankintalistalla lisäksi..

Matolääkettä haettava apteekista.

Yksi ruokakuppi lisää märkäruokia varten, sitten onkin molemmille kolme kuppia käytössä.

Kantokoppaan pehmuste.

Ja nämä meiltä jo löytyy..

Kantokoppa hankittu.

Ruokana menee penturuoka, jota Vilmakin syö. Raksupuolta mahdollisesti päivitellään kyllä. (Zooplussalta varastojen täydennys kyllä tehtävä jossain vaiheessa.)

Miisalle ensimmäinen rokotusaika ja eläinlääkärin tarkastus varattu.

Oma harja puolipitkään turkkiin löytyy.

Muuten perustarpeilla varmaan päästään eteenpäin, samoilla joita Vilmakin käyttää. Mutta jos jotain on, mitä ei olla ymmärretty eikä muistettu hankintalistalle laittaa, niin kertokaa toki! Lisäksi koti täytyy toki vielä pentuvarmistaa, kun Vilma-varmaksi tämä on nyt muokattu.

Miten ihmeessä sitä malttaisi vielä pari viikkoa odotella?

Kissakuvahaaste 128 - Lumi

2010-02-08T01:16:00.000-08:00

Ollaan tämä kuva blogissa julkaistu ennenkin, mutta Kissakuvahaasteen nimissä otetaan uudelleen näytettäväksi. Vilma tykkää ulkoilla, yleensä säässä kuin säässä. Vesisateessa ja paukkupakkasilla ollaan tosin valjastelut jätetty väliin, mutta lumen tulokaan ei neitiä haittaa. Paremman ilman osuessa kohdalle ollaan otettu suunta Hietaniemen hautausmaalle, jossa on saatu katsella myös lintujen puuhia. Kaukaa mukavia, lähempää vähän liian jännittäviä.

Miisa-neiti

2010-02-07T12:48:00.000-08:00

Nyt viimein päästiin katsomaan pienten pentujen touhuamista. Koko pieni katras kaikessa kauneudessaan koostui neljästä reippaasta karvapallosta.

Tutusteltiin pentuihin aikamme. Leikkiä ja vauhtia riitti. Ja sitten pienen hetken jälkeen nukahtivat vuorotellen joko viereen sohvalle, tai meidän vieraiden syliin. Valinta tehtiin sitten kahdesta pikkutytöstä. Toinen tyytyväisenä nukkui avokin sylissä, toinen nukahti minun syliin silittelyihin. Päätös ei ihan maailman helpoin ollut, mutta päädyttiin sitten minun sylissä uinuvaan neitiin, koska vaikutti, ja kuulemma olikin, siskoaan touhukkaampi ja vilkkaampi. (Meidän neiti pienen kasan päällimmäisenä.)

Tässä se meidän kaunokainen nyt on <3 Kameran maltoin kaivaa esille vasta sitten, kun pienten kanssa touhuaminen oli vaihtunut unipuuhiin. Ihana pieni, jonka kotiutumista meidän ei onneksi enää kamalan kauaa tarvitse odotella. Vajaa kolme viikkoa, niin meidän perheessä onkin jo neljä jäsentä!

(Vaihdan blogin nimenkin toiseksi, kunhan saan aikaan. Osoite pysyy silti samana. Älkää ihmetelkö :))

Viikonlopun kuulumiset

2010-02-02T09:12:00.000-08:00

Meillä on sitten edellispäivityksen ehtinyt Viipun kanssa tapahtua monenlaista. Kuinkas muutenkaan, kun kyseessä on aikamoinen energiapakkaus! Tällä kertaa mennään kuvakavalkaadin kautta läpi nämä muutamat päivät.

Steriloinnin jälkeen neitillä on vauhtia riittänyt, etenkin leikkausta seuraavana päivänä. Tyttö huiteli menemään ilman mitään tietoakaan edellisestä päivästä, vaikka kuinka yritettiin rauhoittaa menoa. Mutta minkäs teet, kun neiti kimpoilee pitkin seiniä tylsistyneenä, kun kukaan ei edes leikitä.

Riehunnan (vai minkä lie) tuloksena kuitenkin liimalappuun alkoin valua haavasta nestettä. Kudosnesteeksi arveltiin, mutta kun normaaliudesta ei oltu varmoja, otettiin suunnaksi Viikki ja päivystävä ell. Vilma onnellisena hyppäsi kopan kyytin, ja matkusti automatkan mukisematta. Kaikki reissut on edelleen ihan hirmu kivoja, vaikka edellispäivän reissulla päätyikin ehkä vähän ikävämpään leikkaus-tilanteeseen.

Eläinlääkäri otti liimalapun pois haavan päältä, ja päättikin sitten, ettei sitä tarvi takaisin laittaa. Lapun poisto kun ei mitään juhlaa ollut (ensimmäistä kertaa Vilman näin ihmistäkin läpsivän, että lopettaisi jo. Kynsiä ei silti havaittu esillä oleviksi.), ja haava oli tosi hyvän näköinen. Kuva otettu kotiin palatessa, eikä siitä nyt kovin hyvin selvää saa. Mutta nätti jälki oli, ei mitään merkkiä märkimisestä tai haavan avautumisesta. Sukkapukua pidettiin laastari haavan päällä vielä seuraavanakin päivänä, mutta ei tyttö kovin paljoa ole haavaa kohtaan kiinnostusta näyttänyt. Kaikki hyvin siis tällä hetkellä, toivotaan, että suunta pysyykin samana.

Saatiin me myös postissa ihka ensimmäinen Zooplussan tilaus. Laatikko oli ihanan iso pikkukisun leikittäväksi.

Sisältö oli aika pitkälle tuossa. (Ruuista yhdet herkkunapit kuvasta puuttuu.) Vähän hankala on Vilmalle ollut löytää kelpaavaa märkäruokaa - yhtenä päivänä joku on suurinta herkkua, kun taas toisena se ei maistukaan oikein millekään. Päädyttiin nyt kuitenkin pariin hyväksi havaittuun, jotka toivottavasti jatkossakin maistuu.

Mutta se, mikä kiinnosti kaikkein eniten, oli uusi kantokoppa! Kokoamisvaiheessa Vilma oli tiiviisti mukana, milloin mitäkin reunaa haistelemassa.

Ja valmistuikin se viimein, niin pääsi sisälle asti haistelemaan. Koppien kanssa meillä ei ikinä ole ollut ongelmaa - nytkin Vilma saman tien meni koppaan sisälle ihmettelemään.

Ja lyhyiden haisteluiden jälkeen testi-makaamaan. Kopalla on kovasti kokoa pienen 3,2 kiloisen neidin ympärillä.

Vilman valinnaksi osoittautui kuitenkin ikioma rakas koppa, johon oli parempi mennä pötkölleen.

Vertailua varten vielä molemmat kopat vierekkäin. Uusi on kokoa xl, vanhempaa kyllä huomattavasti isompi. Meidän uudesta neidistä kun kaiken järjen mukaan pitäisi kasvaa isompi pikkukisu, ja voihan tuo Vilmakin tuosta vielä innostua ja ottaa kasvupyrähdyksen. Ja ainaki ensialkuun varmaan mahtuvat molemmat samaan koppaankin, ainakin fyysisen koon perusteella ;) Reissukissaksi pitäisi uusikin totuttaa, kun kuljetaan aika-ajoin pohjoiseen asti monen tunnin junamatkoja. Toivotaan, että totuttaminen sujuu edes puolet yhtä helposti kuin Vilma-neidillä!

Uudesta vauvasta emme ole edelleenkään nähneet kuvia lukuunottamatta karvaakaan. Täytyy odottaa vielä lauantaihin asti, niin sitten viimein! Ei malttaisi, ei millään. Mutta sitten sen lauantain jälkeen ei olekaan enää kuin pieni hassu hetki, että saadaan karvakaveri kotiin asti. Toivottavasti ollaan osattu varautua sitten tarvittavalla tavalla, ja muistettu hankkia kaikki tarpeellinen. Vinkkejä kyllä otetaan mielellään vastaan :)

Vielä lopuksi vielä SUURI KIITOS Pilville ja Pikkikselle ihanasta yllätyspaketista, joka postista haettiin lauantaina. Me tykätään :)

Pitkä perjantai

2010-01-29T13:03:00.000-08:00

Neiti riehuräyhä on ihan rakastunut yhteen kepin päässä heiluvaan kilisevään palloon, josta löytyy myös yksi höyhen.

Neiti kyllä tietää, missä lelu piileskelee silloin, kun ei oo leikkiaika. Ja vaativalla maukumisella sekä laatikon raapimisella tietää saavansa leikkikaverin.

Leikkihetkiä odotellaan innolla. Suoraa ulkoa tullessa huiska täytyy kaivaa esiin. (Eikä typsyä muuten vaivaa valjaiden olemassaolo lainkaan. Mihin nuorena tottuu..?)

Tänään kuitenkin hain Felinasta kotiin ei-niin-riehuvaisen tyttösen. Sterilointi siis suoritettu, ja ainakin toistaiseksi kaikki mennyt oikein hyvin. Muutaman tunnin neiti vain köllötteli, pupillit suurina makasi sylissä ja ihmetteli, mitä täällä oikein tapahtuu.

Mutta sitten kun vauhtia alkoin löytymään, Vilma huomasi miten se pirun sukka haittaa tätä elämistä! Riehumalla ja repimällä se hyvin puikahti kokovartalokääreestä vaippamalliksi. Ollaan sitä välillä laitettu takaisin paikalleen, mutta repiminen alkaa saman tien. Katsotaan nyt, saadaanko sitä ollenkaan pysymään päällä. Toistaiseksi Vilma on kyllä antanut haavan päällä olevan siteen olla melko rauhassa, ja keskittynyt pesemään näkyviä osiaan.

Eläinlääkärissä tutkittiin myös sydäntä - ultraus, jotta tiedetään, missä mennään. Taidetaan kummiskin keskittyä huomenna asiasta kertomiseen tarkemmin. Tänään meitä väsyttää. Jokaista. Yöllä heräsin neidille antamaan ruuan, ja huolehtimaan sen myös tarjolta pois. Sittenhän ei vauhti-Viipu antanutkaan kenenkään hetkeen nukkua, ja tämä perjantaipäivä onkin menty nukkumattoman yön koomassa.

Huomenna taidetaan saada myös uuden vauvan kuvia näytille. Se on pienen ensitapaaminen edessä! On tätä odotettukin :)

Kotioleilua

2010-01-24T12:42:00.000-08:00

Me ollaan edelleen pidelty pakkasia. Käyty kumminkin päivittäin muutaman viisiminuuttiset happihyppelyt omalla pihalla. Vaikka neiti innokas ulkoilija onkin, ei se kylmä ilma ihan niin houkuttelevaa ole. Melko useasti tulee vain ulko-oven lähistölle katselemaan, mutta päättää sittenkin jäädä sisälle ja kurkkia ikkunasta miten toiset paleltuu.

Uutta kameraa ei olla päästy kuin parin räpsyn verran ihmettelmään. Viipua kameran naru kiinnostaa kovasti. Vastaisuudessa siitä taida leluksi olla, eiköhän tuota leikittävää löydy muutenkin :) Tuparilahjaksi neiti sai uusia palloja ja harjan. Ihana, kun muistavat kisua lahjoa. Ei me itse mitään oikeasti tarvitakaan, vaan oikein hyvä mieli tuli pakettia avatessa :) Tuparihälinästä ei neiti ollut moksiskaan. Alkuun nukkui pari tuntia, välillä kurkki maailman menoa, ja sitten virkistyneenä leikki ja touhusi ilman huolen häivää. Vilma totta tosiaan rrrakastaa ihmisiä, kaikki on vaan niin kivoja!

Iki-ihanalla pesulla käytiin tuossa viikolla. Nätisti typsy antaa itsensä pestä, vaikkei varmasti maailman nautinnollisinta puuhaa olekaan. Pesun jäljiltä vauvamahan vaaleanpunaisuus näkyy aika selvästi. Vaikka neiti alkaa olla jo melko iso tyttö! Perjantaina meitä kutsuu Felina ja leikkauspöytä. Steriloinnin aika. Sopivasti ennen uuden tulokkaan kotiutumista ehditään tämä hoitaa alta pois. Ensi viikonloppuna sitten toivottavasti päästään meidän uutta pikkuneitiä katsomaan! Sitten jos uskaltaisin jo vähän iloitakin, ja toivottavasti vauvasta löytyis jo jokin otos näytille :)

Jos uskaltaisin..

2010-01-11T10:32:00.000-08:00

..olisin nyt onnellinen. Meille viimein löytyi uusi pieni, ihana pieni karvapallo!

Pelastetaan Kissat-kisusta viimein saatiin infoa, jossa kerrottiin, ettei neiti enää tarvitsekaan uutta kotia. Kunnes sitten hetken päästä ilmoitettiin, että tarvitsee sittenkin. Jos olisivat tulleet vierailulle, ja oltaisiin katsottu, miten neidit tulevat keskenään juttuun.

Samoihin aikoihin kuitenkin löydettiin yksi mielenkiintoinen Apula-ilmoitus. Johon saatiin asiallinen vastaus, minkä jälkeen puhelinkeskustelu, ja lopulta varaus meille yhdestä vauvasta.

Päätettiin siis jättää tuo aiemmin mainittu kissaneiti jonkun toisen kotia ihastuttamaan (Sille neidille kyllä varmasti koti löytyy, on sen verran suloinen ja herttaisen oloinen pakkaus!), ja tehdä varaus asiallisten yhteydenpitojen jälkeen pienestä helsinkiläiskissasta. Toistaiseksi varmaa päätöstä ei ole tehty siitä, mikä pieni pentueesta meille jossain vaiheessa kotiutuu, vaan katsellaan tarkemmin, kun ovat vähän kasvaneet, ja luonteet kehittyneet.

Mutta totta tosiaan, jos uskaltaisin, olisin nyt hirmuisen onnellinen. Uskallan kuitenkin ehkä vain pienellä varauksella. Jos joku nyt kuitenkin meneekin vikaan, jostain tietämättömästä syystä. Kun ei koskaan tiedä. Eikä ainakaan tämän etsimis-prosessin jälkeen uskalla luottaa. Vaikka nyt vaikuttaakin hyvältä. Puhelimen päässä mukava ihminen. Ja ne pienet, syötävän suloisia pakkauksia!

Pidetään kaikki nyt sormet ja varpaat ristissä, jookos?

Ulkoilua ja vauva-haaveita

2010-01-09T07:07:00.000-08:00

Täällä on ihmetelty pakkasia, ulkoiltu sään salliessa ja puuhailtu sisätiloissa minkä ehditty.

Yhtenä päivänä, kun viimein vähän oli lämpimämpi ja ihana ilma, päästiin ensimmäistä kertaa pitkä kävelylenkki käymään. Tunnin verran käytiin kiertelemässä Hietaniemen hautausmaata, ja pikku-Viipu tykkäsi kovasti :) Kuin me kävelyttäjätkin.

Lintuja näkyi paljon. Lammikossa pyörivät oli kaukaa katsottuna oikein kivoja. Vaan kun liikkuivat vähänkään lähemmäksi, ei Vilmalla enää ollut kivaa.

Hautausmaan suojissa oli ihana kierrellä ja katsella paikkoja, ja pikkulintujen väijyminen oli ihan ykköspuuhaa.

Puihinkin neiti kävi "kiipeilemässä". On se vaan hurja :D

Oma aika on Viipun kanssa touhuamisen ja uuden työpaikan kuvioihin totuttelemisen lisäksi menny pienten kisujen ihmettelemiseen. Ollaan siis etsimässä uutta kisua Vilmalle kaveriksi. Ilmoituksia on kamalasti, ottajia varmasti myös. Lähinnä ollaan keskitytty tutkimaan Rekku Rescuen ja Pelastetaan kissat-sivuja. Jälkimmäisestä otettiinkin yhteyttä, ja sovittiin, että jos ollaan valmiita yksi pikkuneiti ottamaan meille, niin neiti muuttaa tänne pian. Lupasivat soittaa heti samana päivänä takaisin, mutta keskiviikosta on jo aikaa, eikä vieläkään ole mitään kuulunut. Harmitus on kova, kun jo ehdittiin asennoitua ja ihastua pieneen. Oon itse yrittänyt ottaa yhteyttä sinne suuntaan, mutta tuloksetta. Odotellaan nyt vielä jonkin aikaa, ja sitten täytynee luovuttaa. Jatketaan odottamista, ihmettelemistä ja toivomista. Pienelle olis täällä rakastava koti ja pieni karvakaveri tarjolla!

Jouluajan viipotusta

2009-12-31T02:56:00.000-08:00

Niin sitä on joulusta selvitty, vaikka lomailu ja pyhät jatkuu yhä edelleen. Ollaan maalla pyöritty jo yli viikko, ja vielä ollaan muutamaa päivää vaille valmiita siirtymään kotioloihin takaisin. Pikkuprinsessan ristiäiset odotellaan vielä, ja sitten pääsee Vilmakin takaisin omaan kotiin ja tuttuihin touhuihin. Hienosti Vilmakin mummolassa tuntuu kyllä viihtyvän, kun on tilaa missä temmeltää, ja monia lämpimiä sylejä.

Joulukuusi sai ensitapaamisen jälkeen olla yllättävän rauhassa palloineen kaikkineen. Lähinnä kuusen alusta toimi hyvänä väijymispaikkana, ja kuusen jalan vesi kiinnosti enemmän kuin kiiltävät koristeet ja ohut runko. Kunnes sitten jossakin vaiheessa neito huomasi ettei siitä piilopaikasta ollutkaan mihinkään, vaan ne pallot ja se runko oliki vaikka kuinka paljon kivemmat. Onneksi valvovat silmät oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa, eikä suurempaa vahinkoa ehtiny sattumaan.

Joulupukki toi Viipulle sen jo mainitun uuden villapaidan kovan pakkasen ja viiman ulkoiluja varten. Testikäyttö on tehty pariin kertaan, ja kuten kai jo mainittu, liikkuminen sujui paidankin kanssa, vaikkei ihan niin mukavasti. Ilme taitaa kertoa kaiken parhaasta lahjasta ikinä. Lisäksi pukki oli kantanut mukanaan ison kasan piipunrasseja, joita on ihana jahdata ja jyrsiä, sekä uudet valjaat (Jotka on sittenkin vielä liian isot. Lisäkiloja odotellessa.) ja felxin, joka helpottaa ulkoiluja huomattavasti (ensimmäiseksi ulkoiluavuksi ostettiin ihan vain hihna, jonka kanssa ulkoiluttajat itse menivät solmuun moneen kertaan).

Eikä sinne ulkoiluille aina päässyt edes mukaan, vaan piti ikkunan takaa kurkkia, että minne ne oikein katosi. Tälläkin reissulla neitoa kyllä pyydettiin mukaan, mutta lämmin sohva vei voiton. Kunnes ovi meni meidän perässä kiinni, niin typsy oli kuulemma tullut ovelle istumaan ja naukumaan. Ikkunalaudalta onneksi omat ihmiset bongattiin, ja naukumisen kanssa huudeltiin jo sisään.

Ikkunalauta oli hyvä paikka myös peli-iltojen seuraamiseen. Lämpö nousi kivasti patterista lämmittämään, eikä varmasti jäänyt paitsi mistään kivasta.

Kaikki riehumiset ja viipotukset tarvi rinnalleen paljon kissamaista loikoilua lämpimässä kodissa. Ei meillä hassumpi joululoma ole ollut, päinvastoin. Pitäisiköhän meillekin seuraavaksi kodiksi jo hommata iso omakotitalo, jossa juoksutilaa olisi vaikka kymmenelle kissalle?

Yksi lääkärikäyntikin tosin on tähän lomaan mahdutettu. Päivystävälle eläinlääkärille soitettiin eilen illalla, kun Viipun takapää näytti olevan kovin kipeä, ja kurnuttavat äänet oli ihan jatkuvia. Mihinkään satuttamiseen ei osattu asiaa yhdistää, kun kokoajan ollaan oltu neidin kanssa kotona, eikä olla mitään poikkeavaa huomattu. Myös anaalirauhasia ehdittiin epäilemään, kun istuminen ei näyttänyt tulevan edes kyseeseen, ja kävelykin teki tiukkaa. Hyvin neiti antoi itesään tutkia, vaikka ei varmasti olo ollut paras mahdollinen. Kyljellä makaaminen ja tassujen sekä pepun nostelu sekä jatkuva kurina loppuivat onneksi yön ajaksi, päivystävä eläinlääkärikin kun oli yli sadan kilometrin päässä. Aamuherätyksen jälkeen kuitenkin otettiin asia taas uuteen harkintaan, kun kurina ja ihmisiä kohtaan annetut pitkät katseet vain jatkuivat. Onneksi löydettiin paikka vain puolen tunnin ajomatkan päästä, jossa lääkäritäti vähän tutki ja kyseli, ja tuli lopulta siihen tulokseen, että luultavasti on hännän juuresta Viipu itsensä satuttanut. Piikillä annettiin kipuliikettä, ja mukaan parit pillerit (Dolagis), joita nyt ainakin kolmen päivän ajan neidille syötetään. Toivotaan, että tästäkin vain säikähdyksellä selvittiin, ja Vilma voi jatkaa reippaana pienenä touhuamista niinkuin tähänkin saakka.

Viipun pikakuulumiset lomalöhöilyn keskeltä

2009-12-27T12:38:00.000-08:00

Joulun ja lomien aikaan on viimein ollut aikaa istahtaa alas, ja käydä toistenkin kisujen eloa ja oloa seuraamassa. Viipulan eloa ollaan seurailtu hyvinkin tiiviisti, ja aina vain rakkaammaksi tuo neitokainen tuntuu käyvän. Missä ihmeessä sitä ollaan menossa vaikka viiden vuoden päästä ;)?

Giardia lääkittiin, ja sen jäljiltä ollaan nyt oikein hyvässä paikassa. Jäin kyllä vähän epäilemään, että olikohan nyt kyse edes nimenomaan giardiasta, vai oliko pentuvatsa vielä niin sekainen? Joka tapauksessa - vatsa on hyvässä kunnossa, ja ruokakin maistuu taas oikein hyvin ilman turhia nirsoiluja.

Lääkäriasioille jouduttiin kummiskin tuossa jokin aika sitten suuntaamaan taas, tällä kertaa sydänvian pelossa. Vilma hengästyi muutaman pallon hakemisen jälkeen ihan mahdottomasti, ja sydän takoi hurjaa tahtia. Hetkinen odoteltiin, jos tilanne tasaantuisi, vaan kun ei, niin neiti koppaan ja suunta kohti Felinaa. Siellä otettiin röntgen- ja ultrakuvia sekä verikoetta, joka taas lennätettiin Saksaan asti. Onneksi kaiken huolen jälkeen sydän todettiin terveeksi, ja saatiin huokaista helpotuksesta. Ehkä viikon verran Felinakäynnin jälkeen Vilma touhusikin taas ihan omana itsenään, ilman sen kummempia hengästymisiä ja sydämen hyppelyitä. Parempi kuitenkin, että kokeiden kautta asia varmistettu - ei tarvitse olla huolesta soikeana :)

Muuten meillä on elo ollut oikein mukavaa ja lämpöistä. Neiti kasvaa hurjaa vauhtia, vaikka pieni vielä onkin. Painoa viime punnituksella oli reilut 2,5 kiloa.

Naksuttelua on harjoiteltu vähän laiskemman puoleisesti, ihan kyllä Vilmasta riippumattomista syistä. Jotenkin vaan ei oo saanut aikaan mitään uutta ottaa opettelun kohteeksi. Istua Vilma osaa silloin, kun on saamassa ruokaa. Kipon paikan viereen istahdetaan, ja sitten tulee herkkuja. Highfivet läpsyvät oikein hienosti, ja sitä ollaankin muuten laiskan naksuttelun aikana treanattu suht ahkeraan. Tänään välipäiväostoksilta piti hakea uusi naksutin, kun toinen jäi kotiin joululomalle lähdettäessä. Ollaan Viipun kanssa koitettu nyt sitten ihan naksuttimen avulla harjoitella pöydältä alas hyppäämistä. (Kodin ulkopuolella kun ei jostain syystä saa kulkea pöydillä, ihme hommaa ;)) Jokseenkin epäileväinen olen nyt asian opettamisen suhteen, etten vain mene tekemään mitään vähemmän fiksuja asioita, jotka sitten vain hidastavat/vääristävät tuota oppimisprosessia. Kotiin kun jäi myös Kissan aktivointi-kirja, josta olen ensilukeman perusteella kovasti tykännyt. Selkeät ohjeet ainakin näin aloittelijalle on enemmän kuin tarpeen.

Mainitsemisen arvoista lienee tässä kohdassa vielä ruuhkajunassa matkustaminen Helsingistä pohjoiseen matkattaessa. Viipu suoriutui oikein mallikkaasti pitkästä joululomalle suuntaavasta matkasta, vaikka jokaiseen suuntaan katsoessa näkyi jonkinlaista karvatassua. Koirat taas aluksi vähän nostatti karvoja pystyyn, mutta hetken niitä katseltuaan neiti jo uskalsi reippaasti istua sylissä koirien katseiden alla, ja flexin avulla pieneksi rajatun alueen sisällä tutkiskella ymäristöä. Ensimmäistä kertaa pentukodista lähdön jälkeen Vilma näki myös toisen kissan (tätä itseasiassa onkin jo odoteltu). Kovasti toinen pieni kiinnosti, ja kopan raoista piti käydä kissakaveria ihmettelemässä. Jos se toinenkin vaan olisi ollut edes vähän kiinnostunut, niin kohtaaminen olisi voinut olla vähän antavampi sekä Viipulle että meille vierestä ihmettelijöille.

Kunhan viimein sitten kevään korvilla saadaan isompi koti, niin Viipulalle olis takoitus etsiä jostain uusi kissakaveri päiviä (toivottavasti :)) ilostuttamaan. Pian saadaan jo alkaa etsimään ja ihmettelemään niitä pieniä palleroita!

Ja hei, neiti sai joululahjaksi villapaidan, niin ei palelluta täällä pohjoisen pakkasissa. Ei se nyt ehkä ihan maailman paras keksintö Vilman mielestä ole, mutta pariin kertaan on paitaa testattu, ja jonkinlainen ulkoilu saatu aikaan. Ehkä se siitä jossain vaiheessa vielä muuttuu tykättävämmäksi :)

* * *

Tähän hätään meillä ei oo yhtä ainokaistakaan talvista valokuvaa tarjolla, mutta syksyisiä siitäkin edestä. Palataan joulumieliin kunhan koneelle siirtyvät :) Näissä Viipu on vielä aikalailla pieni (meille taitaa olla pieni vielä piitkän aikaa), kuukaudet menee kyllä ihan hirmuista vauhtia!

Syksyn esimmäisiä ulkoiluja, ja kiinnostavia ääniä pensaan takana.

Hiirulin kanssa yksinleikit ei oo kivoja ollenkaan, mutta nyrkkeilysäkkinä toimii aika-ajoin vallan mainiosti.

Saippuakupliin Vilma ei vieläkään uskalla edes koskea, vaikka ihan hurjan kiinnostavia ovatkin. Jostain saatuun ulkomaantuliaiseen on kuitenkin uskallettu ottaa ihan kosketustakin, vaikka vähän tahmealta tuntuukin.

Hihnan kanssa saa taiteilla, jos neidin päästää puuhun kiipeämään, mutta on se vaan niin kivaa!

Lääkettä ties millaista

2009-10-20T04:14:00.000-07:00

Niin meillä sitten kummiskin edellisen Felina-reissun jälkeen päädyttiin siihen tulokseen, että lääkitys giardiaa varten otetaan käyttöön. Vaikkei testi sitä näyttänytkään, eläinlääkäri epäili, että giardia se kummiskin olisi, mikä Vilmuskaa kiusaa.

Lääkettä on monenlaista - maitohappobakteerivalmistetta nimeltä Probiocin, Trikozolia antibioottina, ja lisäksi vielä Axiluria. Oikea tehopakkaus lääkitystä, ja totta tosiaan sääliksi tahtoo käydä, kun lääkitsemistä täytyy päivän mittaan useamman kerran harjoittaa. Lääkekuurit on aloitettu nyt viisi päivää sitten, eli aletaan oleen jo melkolailla puolivälissä. Probiocinilla jatketaan sitten vielä pillereiden lopettamisen jälkeenkin, mutta tuon kanssa homma ole kovin tuskaista ollutkaan.

Koitettiin alkuun Easypillin kanssa saada tabletteja alas, mutta ensimmäisen "vahingon" jälkeen ei toivoakaan - edes pelkkä Easypill ilman tablettia ei kelvannut. Toisena vaihtoehtona murskattu tabletti ruuan sekaan - ruoka jäi syömättä. Eläinlääkärin opastuksen mukaan sitten toimittiin - kisua poskista kiinni, suu sormella auki, ja tabletti pukataan kurkkuun, jolloin se tulee nielaistua ihan automaatiisesti. Kurjan oloista touhua, mutta kestää vain pari sekuntia, eikä neiti (omista alkuajatuksista huolimatta) tunnu sitä panevan pahakseen. Saman tien jatketaan samaa sylivauva-kehruukone-meininkiä. Onneksi tosiaan enää muutaman päivän ajan, ja sitten voidaan taas palata normaaliin arkirytmiin.

Felinasta ollaan kyllä tykätty kovasti. Melkein nurkan takana kotoa katsottuna (vaikka neitiä matkaaminen ei vaivaakaan, vaan mielummin on yksi ihan ehdottomista suosikkipuuhista), osaavaa henkilökuntaa ja ystävällinen vastaanotto asiaan kuin asiaan. Hyvä valinta siis, mielellään suositellaan kyllä paikkaa jokaiselle pienelle karvakaverille!

Iso urakka on edelleen edessä kodin puunaamisen ja putsaamisen suhteen. Tänään on siis kuurin puoliväli menossa, ja on aika laittaa kloriitti toimintaan. Mattoja, pyyhkeitä ja peittoja on pesty pitkin viikkoa. Tänään edessä kylppärin puunaus, hiekkalaatikon kuuraus (Ja samalla hiekkamerkin vaihtaminen siihen paljon kehuttuun Öko plussaan. Hyviä tuloksia odotellaan saataviksi sormet ristissä :)), lattian ja kaiken muunkin tehopesu. Edelleen pientä päänvaivaa tuovat olohuoneen ison maton pesu (kemiallisen pesun hinta menee samoille linjoille uuden maton oston kanssa) sekä sohvan putsaaminen. Eiköhän me jotain keksitä, niin päästään tästä yhdellä kerralla.

Muuten neiti kasvaa ja voi hyvin. Painoa on tullut hyvin lisää - kuukauden takaisesesta 1,5 kilosta ollaan nyt päästy kahteen kiloon saakka. Perustarkastuksessa kaikki hyvin. Kovasti typsy sai eläinlääkäriltä kehuja reippaasta olemuksestaan ja hienossa kunnossa olevasta turkistaan.

Ainoa ongelmanpoikanen tuntuu nyt olevan neidin nirsoilu. Tähänkin liittyen eläinlääkäri giardiaa epäili, ja toivotaan, että hoidon jälkeen ruoka alkaa taas maistumaan entiseen tapaan. Ongelmaksi kuitenkin vaikuttaisi muodostuneen mielummin se nirsous, entä ruokahalun puute. Aiemmin neiti söi melkein mitä tahansa eteen tuotiin. Nyt näytää kuitenkin huolestuttavasti siltä, ettei oikein mitään kelpuuteta.

Raksut maistuvat kyllä. Samoin yhden kauppareissun ei-niin-hyvän-märkäruokavalikoiman tuloksena ostettu Whiskasin härkää kastikkeella (mmm-sarjasta), jota neiti tuntuu rakastavan. Sitä syödään, muuta märkää ei. Ollaan koitettu ettei anneta muuta, mutta sitten ollaan syömättä. Royal Caninin penturuoka ei ilmeisesti voisi vähempää kiinnostaa - pelkkä haistaminen riittää, sitten kuppi saa jäädä ihan oman onnensa nojaan. Sama reaktio monen muunkin kohdalla. Täytynee vain testailla erilaisia, tällä hetkellä tarjolla olleista kun ainoana hyväksi havaittuna on tosiaan tuo Whiskasin aikuisille kissoille tarkoitettu pussukka.

Aiempaan viitaten - Vilma tosiaan tuntuu rakastavan kaikkea matkaamista, oli suunta sitten minne ja millä tahansa. Kun koppa nostetaan nurkasta sängylle, ja sanotaan että nyt lähdetään, Vilma syöksyy kyytiin vauhdilla.

Nukkuakin kopassa on hyvä - tuttu ja turvallinen paikka muitten touhutessa lattianrajassa.

Päämäärään päästyä kopasta tullaan innolla pois, uutta ja ihmeellistä tutkimaan. Tuossa ehkä viikko takaperin Vilma pääsi ensimmäistä kertaa oikealle kyläilyreissulle. Suuntana oli iskän mummola, jonne huristeltiin autolla. Sylissä neiti ihmetteli maisemia ja menoja, ja siihen sitten nukahtikin auton mukavaan hurinaan. Uusia ihmisiä ei ole vielä hoksattu alkaa pelkäämään, vaan reippaasti touhutaan jokaisen kyläilijän läsnäollessa. Hienosti on pentue siellä ihan ensimmäisessä kodissa tottunut ääniin ja ihmisiin, mikäs sen helpompaa meille pysyvän kodin tarjoajille :)

Ilon aiheita

2009-10-09T01:16:00.000-07:00

Ulostenäyte vietiin Felinaan tutkittavaksi - giardiaa ei näytteestä löytynyt. Seuraavaksi purkki matkasi Saksaan, jossa tutkittiin tavallisimmat suolistobakteerit - mitään ei löytynyt. Hyvä näin! Vilman vatsa onkin alkanut voimaan piirun (tai ehkä jopa kahden) verran paremmin. Edelleen vatsa on osittain löysällä, mutta suunta on jo parempi. Ilmeisesti neidillä vain on herkkä vatsa, joka vaatii ehkä tietynlaista ruokavaliota. Ollaan ensi viikolla menossa käymään Felinassa näyttäytymässä, niin kuulostellaan samalla, jos eläinlääkäri neuvoisi oikeissa ruokavalinnoissa vähän tarkemmin.

Touhua ja ihmettelyä riittää, joskin ihmisväen mielikuvitus ei saa olla liian rajattua - kaikkea pitää touhuta ja koko ajan, muuten tulee tylsää. Ulkoilut on ihan ykkösjuttuna listalla. Ulkona rampataan meillä tiheään tahtiin, joskin ilman Vilmuskaa useamman kerran päivässä. Neiti on pääasiallisesti oppinut hienosti ymmärtämään, että jos ovelta nostetaan pois ja sanotaan ei, se tarkoittaa, että on jäätävä kiltisti istumaan ja katsomaan, kun muut menevät. Täällä ollaan oikein ylpeitä opin perille menosta :) Kun valjaat otetaan esiin, neiti tulee vähän kyyristellen viereen - valjaat saa kyllä laittaa päälle, kun se tarkoittaa ulos pääsyä, mutta ei se valjaiden pään läpi puikauttaminen ihan kamalan kivaa ole edelleenkään. Kun valjaat on saatu puikautettua paikalleen, ei niiden olemassaoloa enää edes huomata. Pitää päästä nopsaa ulos touhuamaan, eikä sieltä sitten sisälle tultais, vaikka miten pitkään on saatu ihmetellä.

Iloisia ollaan myös naksutinkoulutuksen tuloksista! Naksuttelu on aloitettu jonkin aikaa sitten. Nyt ollaan istumisen opettelussa jo hyvällä mallilla - istu-sanan merkitys on pikkuhiljaa sisäistetty, ja neiti tuntuu nauttivan naksutinpuuhasta oikein urakalla. Kuin myös tämä toinen osapuoli. Pienellä vaivalla isoja iloja!

Kuva ei ihan parasta mahdollista laatua ole, eikä neitikään ihan itsensä näköinen. Mutta katsokaan, näin hienosti jo osaan pyydettäessä istua!

Sunnuntaifiiliksissä

2009-09-21T12:21:00.001-07:00

Meillä on tänään vietetty sunnuntaipäivää, eilen kun ei ehtinyt. Ollaan luettu sunnuntain Hesaria - yhdessä, kuinkas muutenkaan. Syöty rauhassa aamupalaa - mysli ja maito ois ollu NIIN herkkua, mutta kun ei mitään saa vaikka kuinka nätisti viereen tulee istumaan. Ulkoilemaan lähdettiin kakkoskodin pihalle, ja reviiriä laajennettiin ehkä 20 metriä aiempaa pidemmälle. Näkemistä ja kokemista on niin kamalan paljon tuolla tutullakin pläntillä, ettei malta liikkua yhtään sen kauemmaksi vielä.

Eiliset ulkoilut käytiin suorittamassa ykköskodin pihalla. Ja vaikka siellä ollaan oleiltu jo useampaan otteeseen, nyt vasta löytyi se oikea aarre - korkea rakennelma, jonne voi kiivetä ties miten nopeaa!

Katsokaas vaikka, oon näin korkealla!

Kisuneiti voi oikein hyvin - syömiset ja leikkimiset sujuvat vallan mainiosti, ja ulkoisestikin näytetään oikein hyvinvoivalta. Ainoa muutos on se, että vatsassa ei kaikki nyt taidakaan olla ihan niinkuin pitää. Kaasuja tuntuu olevan, ja haju on mitä melkoisin, ja välillä on vatsa melko löysällä. Lääkäristä on haettu purkki ulosteen keräämistä varten, ja muutaman päivän päästä saadaan viedä se tutkittavaksi. Toivotaan, ettei mistään ihmeellisestä ole kyse, vaan kaikki on kummiskin ihan kunnossa, ja selvitään vähällä. Peukkuja, jookos? :)

Kissakuvahaaste 119 : 10 minuuttia

2009-09-20T13:26:00.000-07:00

Mekin tullaan nyt mukaan tänne kissakuvahaasteiden maailmaan, kun noita kuvia kumminkin räpsitään pitkin päiviä :)

Tänään ollaan leikitty uuden laatikon kanssa, vaan kun se neiti on niin nopea, ettei kuvia tahdo ehtiä ottamaan. Vai onkohan se sittenkin kamera, joka ei ehdi mukaan? Enkä mie suinkaan liian hidas.

Kilisevälle kovalle pallollekin keksittiin viimein mielekästä käyttöä (muuten se on ollu aika tylsä..), kun se eksyi pahvilaatikkoon. Ja ihmettelemistä riitti. Miten tuon muka saa tuolta pois?

Vaikka miten jyrsin, niin ei se taida tulla tuolta ulos.

Menen sitten laatikkoon koko tyttö.

Täältä on hyvä leikkiä iskän kanssa. Melkein reiästä näenkin, missä se käsi heiluu.

Tänne olikin ihan kiva käpertyä rauhassa olemaan. Pallokin edelleen turvallisesti laatikon sisäpuolella :)

Ensimmäinen kuukausi takana

2009-09-18T02:22:00.000-07:00

Tänään pikkuneiti on ilostuttanut meidän eloa kokonaiset neljä viikkoa. Kurkataan muutamat kuvat ensimmäisen kuukausipäivän kunniaksi :)

Matkalla uuteen kotiin. Ensimmäisen automatkan kauhuista on onneksi jo selvitty, eikä koppa ole ollenkaan kamala paikka oleskella. Muutamat metromatkat on taitettu oikein onnistuneesti, kävelyllä kopasta on hirmuisen mielenkiintoista kurkkia maailman menoa. Autoiltu ollaan vasta kerran tuon ihan ensimmäisen jälkeen. Eikä se kivaa ollut vieläkään.

Vilma oli vielä ihan pikkiriikkinen kun ensimmäisiä päiväunia nukuttiin. Sohvatyynykin oli jättimäinen nukkuma-alusta.

Jokaisesta narusta ja nauhasta on ollut heti ensimmäisestä päivästä alkaen suurta iloa.

Ensimmäinen ulkoilu omalla pihalla. Kaikki oli vielä melko pelottavaa, ja tuulta oli hyvä mennä piiloon pihan kaikkien kasvien alle.

Pahvilaatikko jätettiin kisuneidin iloksi, ja kivahan tuolla on temmeltää.

Kiipeilypuussa on kiva hyppiä, ja pallot on ihan ykkösjuttu! Jostain syystä raapiminen ei itsessään ole ollenkaan vielä löytynyt ykkösjuttujen listalle, eikä kissanminttupallo tuossa vasemmalla ole Vilmaa jaksanut kiinnostaa.

Pesuhetki kakkoskodisa.

Nyt kun ulos on päästy melkeinpä joka päivä, pelättävä on muuttunut enimmäkseen tutkittavaksi. Ulko-ovella ollaan istumassa aina, kun joku on siitä jonnekin liikkumassa. Sitten joskus kun on seuraavan kodin aika, täytyy katsoa pihapiiri myös kisun ulkoiluttamisen kannalta mukavaksi. Ja se lasitettu parveke voisi olla aika kova sana.

Kurjat napit

2009-09-04T01:17:00.000-07:00

Eilinen ei ollutkaan se maailman tavallisin päivä pikku piipertäjälle. Päivän ulkoilu numero kaksi sujui jo huomattavasti kivuttomammin, tutkailtiin pihaa ja ympäristöä mielenkiinnolla tuulesta niin välittämättä. Kunnes pikkupojat juoksivat ohi tuulispäinä, ja tuli kamala hätä. Häntä ja selkä pörhöllä niinkin pelottavaa asiaa ihmeteltiin, mutta ihmetys meni ohi syliin ja turvalliseen sisätilaan päästessä. Ulkoilun lopuksi käytiin tekemässä kunnon shampoopesut. Aluksi vastustelu oli melkomoista, mutta jämäkkä ote niskasta sai neidin kiltisti asettumaan lavuaariin, ja nyt meillä onkin kotona puhtoisa pieni pallero.

Mutta herkkupussi unohtui pöydälle meidän hetkeksi kääntäessä selkämme, ja siitä se hetkittäinen ilo neidille oli auennut - nappi-pussi odotti meitä lattialla auki raavittuna, sisältö osittain neitokaisen mahassa. Herkkuretki ei kuitenkaan päätynyt kovinkaan kivalla tavalla - ensin huomattiin vatsan olevan kuin pallo, sitten hiekkalaatikko joutuikin kovaan käyttöön ripulin takia. Vettä tyttö joi ja joi ja joi, loppua ei meinannut tulla ollenkaan. Oksentamisen (piilopaikkoja löytyi monia, kun Vilma pelokkaana juoksi paikasta toiseen oksennuksien välillä) jälkeen piti jo soittaa päivystykseen ohjeita kyselemään. Lupa tuli tarkkailla tilannetta, ja vaivan jatkuessa tuoda tyttö näytille. Vähän meinasi jo huolettaa neitokaisen vointi, mutta onneksi selvittiin vain säikäyksellä. Pian pimpula oli jo oma vanha itsensä - leikki-iloa ja virtaa löytyi vaikka muille jakaa.

Herkkunapit löytyvät nyt roskiksesta. Ehkä ne kaupan hyllyt seuraavaa kertaa varten antavat tarjolle jotain oikeasti kissalle sopivaa. Toista kertaa ei osteta herkkunappeja vain sen vuoksi, että ne on kissoille tarkoitettu, vaan luetaan takaosan tekstit huolella. Maidot ja suolat saa jäädä pusseihin - etsitään meille jotain oikeasti terveellistä herkkua.

Paljon ensimmäisiä.

2009-09-03T02:51:00.001-07:00

Pian kaksi viikkoa eloa uudessa kodissa takana päin. Vilma on oikea vipeltäjä. Kun unilta herätään, on vauhtia enemmän kuin tarpeiksi asti. Suunnattomia loikkia sängyltä sohvalle, seinien kautta tietokoneen päälle, ja taas takaisin.

Koti numero kaksi on myös päästy testaamaan, ja ainakin ensialkuun sopeutuminen taas tuntui sujuvan saumattomasti. Matka kopassa ei ollut pelottavaa, kantajan kävellessä maisemat kiinnostivat kovasti, metrossa oli tarpeeksi rauhallista olla ja ihmetellä.

Myös ensimmäiset pesut suoritettuna - joskin pikaversiona. Lavuaariin laitettiin tassujen alle pyyhe, toinen pesijä piti niskasta kiinni toisen käsisuihkulla suihkuttaessa. Reipas tyttö! Pesijälle itselleen taisi olla pahempi kokemus :) Saa nähdä, oliko tämä vain ensimmäisen kerran onnistuminen. Toinen pesu odottaa lähipäivinä, tällä kertaa pidemmän kaavan mukaan - shampoo ja kunnon kuuraus tiedossa.

Myös kynsien leikkausta ollaan opeteltu - kisuneidin nukkuessa homma sujuu melko vaivatta. Ja leikkaukselle onkin ollut tarvetta, kynnet tuntuvat pienokaisella olevan melko pitkät. Täysin hereillä ollessa leikkaaminen olisi tarkoitus tästä lähtien suorittaa. Tottuisi tyttö siihenkin puuhaan näin heti ensi alkuun.

Ulkoilemassa käytiin tänään toista kertaa. Tuuli tuntuu olevan kamalan pelottava - korvat luimussa neitokainen puhallusta ihmettelee. Tarkoituksena olisi nyt ottaa ulkoilut päivittäiseen rutiiniin. Samalla valjaat voisivat tulla tutuiksi, muutenkin kuin puruleluna :) Viitisen minuuttia tänään ulkoilmaa ja maailman menoa ihmeteltiin. Vauva-askelin tässäkin asiassa eteenpäin.

Vielä on edessä paljon ensimmäisiä, joista melko pian vastassa eläinlääkärillä käynti, ja ensimmäiset rokotukset. Felina onneksi löytyy melkein nurkan takaa, ja ainakin nettikeskustelujen perusteella oikein hyvä paikka pikkuneidin asioida.

2009-08-22T01:25:00.003-07:00

Pieni kisuneiti on viimein, viikkojen odotuksen jälkeen, saatu kotiin asti. Neitokainen oli hirmuisen reipas heti alusta asti. Koppaan meneminen sujui ongelmitta, automatkakin suurilta osin. Helsingin hulinan jarruttelut tosin eivät tyttöä miellyttäneet - parka yritti päästä kopasta pois keinolla millä hyvänsä. Kotiin kun päästiin, riitti tutusteltavaa ja tutkittavaa ties miten paljon. Uusi hiekkalaatikko ja ruokakuppi löytyivät pian, samooin sylipaikka ja hyvät unet sängyssä muiden vieressä. Miten tuosta pörriäisestä vois olla tykkäämättä?

"V niinkuin Vilma.. Verraton ja valoisa, vihaa väkivaltaa ja voroja. Uhmaa voimiaan urkumusiikille ja Vivaldille. Syö vihanneksia ja valkosipuliperunoita, saadakseen voimia ja vitamiineja. Juoko Vilma vettä vai viiniä, onko vaatimaton vai vilkas, vaisu vai valpas? Voi vain uumoilla."