sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Miisa-neiti


Nyt viimein päästiin katsomaan pienten pentujen touhuamista. Koko pieni katras kaikessa kauneudessaan koostui neljästä reippaasta karvapallosta.


Tutusteltiin pentuihin aikamme. Leikkiä ja vauhtia riitti. Ja sitten pienen hetken jälkeen nukahtivat vuorotellen joko viereen sohvalle, tai meidän vieraiden syliin. Valinta tehtiin sitten kahdesta pikkutytöstä. Toinen tyytyväisenä nukkui avokin sylissä, toinen nukahti minun syliin silittelyihin. Päätös ei ihan maailman helpoin ollut, mutta päädyttiin sitten minun sylissä uinuvaan neitiin, koska vaikutti, ja kuulemma olikin, siskoaan touhukkaampi ja vilkkaampi. (Meidän neiti pienen kasan päällimmäisenä.)


Tässä se meidän kaunokainen nyt on <3 Kameran maltoin kaivaa esille vasta sitten, kun pienten kanssa touhuaminen oli vaihtunut unipuuhiin. Ihana pieni, jonka kotiutumista meidän ei onneksi enää kamalan kauaa tarvitse odotella. Vajaa kolme viikkoa, niin meidän perheessä onkin jo neljä jäsentä!

(Vaihdan blogin nimenkin toiseksi, kunhan saan aikaan. Osoite pysyy silti samana. Älkää ihmetelkö :))

5 kommenttia:

aliisa kirjoitti...

Aivan ihana! Tosi sulosen näkönen pakkaus <3

Anniina kirjoitti...

Voi että kuin suloinen ihanuus! Ei ole ehkä mitään suloisempaa kuin pörröinen kissanpentu.

Saana kirjoitti...

Kiitos Aino ja Aava :)
Ja onhan tuo, syötävän suloinen suorastaan. Nyt kun maltettaisiin vielä odottaa, että saadaan pienokainen kotiin asti!

Mira kirjoitti...

Aaawwww!!! En kestä miten söpö! Tänään juuri kattelin Pilvin ja Pikkisen vauvakuvia :)

Saana kirjoitti...

Pilvi ja Pikkis - miekin tuossa Vilman vauvakuvia katselin, ja vaikka niistä ajoista ei ookaan kuin hetki, niin olihan se pienen pieni vielä silloin. Vaikka iki-ihaniahan ne on isompinakin, meidän pieniä vauvoja varmasti aina :)