Treenipohdintaa

Koirille on varattu tunnin verran omatoimitreeniaikaa Sporttikselta sunnuntai-iltaisin, treeniaika jaetaan kahden muun koirakon kanssa. Olen vähän kahden vaiheilla, miten tuon treeniajan jaan. Olen kerran käynyt yhdessä molempien kanssa, mutta siitä ei tullut mitään. Paavo ei osaa vielä odottaa hiljaa häkissä kun treenaan Sannin kanssa, Sanni puolestaan ei ole itsekseen hiljaa odottamisen taitoa ikinä oppinutkaan. My bad. Nyt sitten pyörittelen kahden vaiheilla - käytänkö molempia vuoroviikoin, vai ottaako toinen koirista koko vuoron itselleen? Tässä vaiheessa olen kallistumassa Paavon puolelle, jotta saadaan aksahallista varmasti mukava paikka ja agilityn alkeet hyvälle alulle. Lopullinen päätös on vielä tekemättä. HSKH:n jäsenmaksun olen maksanut, joten Ojangon kentillekin meillä on olemassa vapaatreenimahdollisuus - sen mahdollisuuden ajattelin ottaa käyttöön Sannin kanssa, jotta voidaan käydä tekemässä lyhyempiä treenipätkiä vaikka pari kertaa viikossa.

Eilen kävin tekemässä pikkutreenin molempien koirien kanssa, kun Jarkko lähti mukaan autossa odottavaksi koiravahdiksi. Aluksi otin Sannin kanssa muutaman pienen ratapätkän - vauhtia, helpohkoja ohjauksia ja putken oikeaan päähän menemistä. Sanni malttoi odottaa lähdöissä loistavasti ja teki juuri niin kuin ohjasin. Mutta kuumui taas ihan järjettömiin mittakaavoihin. Kulkeminen paikasta a paikkaan b oli käytännössä pelkkää pomppimista ja hihasta näykkimistä. En oikein tiedä, mihin suuntaan lähtisin Sannin agilityatreenejä viemään. Sannin kanssahan mulla ei ole minkään sortin kisahaaveita olemassa, vaan harrastetaan ihan vain omaksi iloksemme. Mutta miten ja mihin osaisin vetää sen rajan, että myös koiralla on oikeasti mukavaa ilman ylikiehumista? Tällä hetkellä Sanni kestää vain muutaman toiston ennen taukoa. Treeniaika tuntuu menevän käytännössä taukoillessa ja koiran rauhoittamisessa oikeaan vireeseen.

Paavo pääsi ensimmäistä kertaa tekemään "oikeaa" putkea. Laitoin putken ihan lyhyeksi, sitten lelun avulla putkeen ja toisessa päässä palkaksi lelulla leikkimistä. Siivekkeetkin Paavo tapasi ensimmäistä kertaa, kun lelun kanssa mentiin siivekkeiden välistä & tehtiin pientä takaakiertotreeniä. Mutta ehkä tärkeimpänä asiana oli tällä kerralla hallin ääniin totutteleminen, toisten koirien läsnäolo ja toisten treenien seuraaaminen.

Paavon kanssa jatketaan pienenpienin askelin. Sosiaalistetaan ja totutellaan uusiin asioihin kaikessa rauhassa. Agility Right From The Start-opus on taas otettu kirjahyllystä esille, sieltä löytyy paljon Paavolle sopivia pieniä harjoituksia.

(Kuvat tekstin seassa meidän jokapäiväisen lenkkipolun varrelta, Teknobulevardin päässä olevasta metsästä.)

Mätsärituristina

Käytiin Paavon kanssa sosiaalistumassa Tammiston Mustin ja Mirrin parkkipaikalla pidetyssä mätsärissä viime viikolla. Aloitettiin ihmettely vähän kauempaa - katse koiriin ja namia - istumista ja namia. Kuljettiin jonkin matkan päästä ohi. Katseltiin vähän lähempää. Mentiin hetkeksi kauemmaksi ihmettelemään. Ja taas lähemmäs katsomaan. Ei ainoatakaan haukkua tai ulinaa koko aikana. Ainoa meteli saatiin aikaan lelun kanssa riekkuessa, ja taistelumurina olikin melkoista. Intensiivinen leikki, tiukka ote ja jokaisesta irti-käskystä leuat aukesi kuin taikaiskusta, palkkana kehut ja lisää leikkimstä.  Reipas pikkumuru.

Viime viikon Haltialan reissussa sain napattua muutaman mukavan kuvan. Ensimmäisessä tuulikorva-Paavo, toisessa viime viikon korvien normaaliasento. Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että toinen korva olisi pomppaamassa kokonaan pystyyn. Niillä on selkeästi ihan oma elämänsä.

Tättärät vauhdissa.

Tänään Paavo pääsi pentutreffeille Levi-suomenlapinkoiran kanssa. Paikaksi valikoitui Kartanonkosken koulun takan oleva nurmikenttä, mikä olikin maailmaa tutkivalle pennulle huomattavasti parempi paikka rauhallisuutensa takia.

 Pikkupyllyt.

Pojat sai mukavat leikit aikaan, mutta välillä tättärien painimatsit piti lopettaa ja käydä sylissä rauhoittumassa. Sitten jatkettiin vipellystä. Reippaasti Paavo touhusi, mutta painihalukas ja puolet isompi pentu ei välttämättä ollut se maailman paras kaveri. Kaveri kuitenkin.

Käyhän se näinkin. Molemmilla oma ruohonkorsi käsittelyssä.

Leikkihetken jälkeen ajeltiin minun työpaikalle ja käytiin tervehtimässä portin takaa niitä muutamaa lasta ja aikuista, ketkä tähän aikaan olivat paikalla. Reippaasti Paavo nuuskutti lapset ja aikuiset sylissä ollessaan.

Nyt tyyppi nukkuu, ja täällä iloitaan ensimmäisistä ulkopissoista!

Mikä luoksetulo?

Illan ilona oli Kääpiöiden kokoontumisajot (joista tosin oltiin lahjakkaasti myöhässä, pahoittelut). Mysi me missattiin aikataulusäädön takia, suloista Lukaa ehdittiin nähdä hetken aikaa, mutta onneksi ihana Noppa jaksoi rällätä Paavon kanssa. Ihania pentuja, ihanaa leikin iloa, mukava tapaaminen! Kiitos vielä kaikille.

Kamerankin unohdin kotiin, joten kuvat on taattua kännykkälaatua. Laitetaan ne nyt kuitenkin näytille, kun muutama otos ipanoista löytyy. Saimilla on luultavasti jotain vähän laadukkaampaa tarjolla.

Leikkiminen sujui mukavasti, pennut juoksivat ja painivat, kaivoivat kuoppaa ja ihmettelivät maailmaa. Lukan perheen ihmislapseen Paavo ehti tutustua hetken ajan. Mutta joku ohikulkeva poika äitinä kanssa ehti saada enemmänkin huomiota. Poika toi pennuille keppejä ja multapaukkuja (joita ei saanut kuitenkaan syödä), juoksutti Paavoa, ja lopulta vei voiton omistajasta ja broilerin sydämistä. Paavo painatti pojan kanssa viereiselle leikkikentälle, mistä sainkin kaapattua Paavon kainaloon ennen kuin jäi keinuvien tyttöjen alle.

Niin että mikä omistajan lähellä pysyttelevä pentu? Mitä tarkoittaa luoksetulo?

Kotioloissa luoksetulokutsua kuunnellaan ja siihen reagoidaan. Mutta mielenkiintoiset asiat vie pentua ihan 100-0. Ei muuta kuin treeniä, treeniä, treeniä. Ja jatkossa leikkitapaamiset joillain isolla nurmikentällä, aukealla tai aidatulla alueella.

Me ollaan muuten opeteltu tänään istumista. Videopätkällä Paavon ensitreenejä, ja Sanni sai samalla treenata huomion ja herkkujen jakamista. Tästä on hyvä jatkaa.