PPn syksystä.

Ohjatut tokot Paavon kanssa, viimein. Pari kertaa meni ohi sairastaessa, mutta viime viikolla päästiin viimein mukaan HSKHlle Jennin oppiin.

Saatiin se, mitä ensimmäiseltä kerralta haettiinkin. Perusasento oli vähän sinne päin, nyt tiedän mitä pitää tehdä sitä parantaakseni. Palkkauksen suunta on ollut huono, kriteeristö liian väljä. Paljon treeniä pienissä pätkissä, niin eiköhän me saada pa kasaan. Lisäksi treenattiin jäävistä seisomista, tuttua mutta unholaan jäänyttä asiaa.

Lauantaina alkoi myös ESSien järjestämä agilityn tekniikkakurssi. Kouluttajana Kati Immonen, tavoitteena oppia erilaisia ohjaustekniikoita. Pääosassa oli siis ohjaaja, Paavo vietti suurimman osan treeneissä autossa taukoilemassa.

Ensimmäistä kertaa ikinä PPn treenihistoriassa kentällä oli yhtä aikaa neljä koirakkoa, ja kentän laidoilla neljä taukoilevaa koiraa. Sinne meni "ei koskaan lähdöstä varastava, ei ikinä treeneissä karkaileva" Paavo. Kävi pariin otteeseen katselemassa toisten tekemisiä, intoa tulvillaan oli menossa leikkimään (=sabotoimaan toisten treenejä) ja karkasi lähdöstä muutamaan otteeseen. Palautin lähtöön, sain tulemaan luokse ja tauotin enemmän kuin koskaan.

Hermot piti, ja jaksoin olla ylpeä, että se teki edes JOTAIN, ja rauhoittui kuin rauhoittuikin tauolle.

Keskittymiskyky oli kuitenkin sitä luokkaa, että perusasiatkaan ei onnistuneet. Annetaan anteeksi. Enempää en olisi tuolta turbomoottoroidulta nuorukaiselta voinut odottaakaan.

Sen pääasian ja odotetun toivon oppineeni. Ainakin ne alkeet. Pakkovalssia, pakkovalssi-valssia, pakkovalssi-jaakotusta ja.. öö.. oli siinä joku neljäskin. Oppi meni siis ihan selkeästi perille! Näistä siis kuivaharjoittelua ennen kuin otan Paavon mukaan kentälle. Menee hetki, ennen kuin kuviot jää lihamuistiin, mutta harjoitellaan - yksin ja yhdessä.

Käytiinhän me myös tutustumassa Doboon. Olin valmis katastrofiin, kun paikkana oli meidän normaali agitreenikenttä. Mitä vielä. Kakara keskittyi ja teki, ei höntyillyt eikä riehunut. Mielettömän kivaa hommaa, ja dobopallo olisi ihan loistava lisä meidän olohuoneen vakiovarusteeksi!

Tavoitteita.

Kaupunkijuhannus. Sateinen ja autio. Touhukas ja leppoisa.

On ollut aikaa vaikka mihin. Esimerkiksi Paavon kesätavoitteet on nyt kirjattu. Ja kun ne näin julkisesti ilmoittaa, treenimotivaatiota on löydettävä. Kesä 2014 jatkuu ainakin elokuun loppuun. Tavoitteiden pitäisi olla realistisia, parissa kuukaudessa saavutettavissa olevia.

Agiliyn tavoitteina..

..2x2-kepit kuntoon kotitreenin osalta (6 keppiä valmiiksi):

Olen aloittanut treenin kokonaan alusta. Keväällähän me jo aloiteltiin, mutta jäätiin ihan alkuvaiheeseen. Treenimotivaatio oli hukassa. Nyt takana on neljä treenikertaa. Tänään otin toisen keppiparin mukaan kuvioihin, molemmat keppiparit näyttää kello kahteen ja kello kahdeksaan. Tavoitteena on saada kepit siihen pisteeseen, mihin ne kotipihassa voi saada.

..2o2o-treenin aloitus (kosketusalustalla asento vahvaksi):

Pysäytyskontaktit otetaan käyttöön ainakin puomilla ja keinulla. A:n kontakteja olen miettinyt, ja olen kallistumassa pysäytyksiin myös siellä. 2o2o-treeniin tarvittavan kosketusalustan voin helposti viedä mukanani mihin tahansa, joten se tuntuu kesätavoitteena varsin realistiselta. Haaveissa siintää syksyllä kontakteille helposti siirrettävissä oleva 2o2o.

..takaakierto molemmin puolin ("taa" ja "kierrä"):

Niin kuin olen useampaan kertaan kirjoitellut, Paavo osaa takaakierron. Oikealta puolelta. Sieltä se on vahva, ja irtoaa takaakierrolle kivasti. Ohjelmistossa on siis vasemman puolen opettelu, jonne omaksi käskyksi valikoitui "taa". Katsotaan, miten solmussa olen käskyjen kanssa..

Tokon tavoitteina..

..perusasento kuntoon.

Tätä täytyy jaksaa treenata. Ei auta, että osaa jo monenlaista, jos se tokon perusta on vähän sinne päin.

..metallikapula tutuksi.

Helposti mukana kantautuva kapula ja naksutin. Loppu on omasta aktiivisuudesta kiinni.

..paikkamakuussa oikea asento vahvaksi.

Lonkan päällä köllöttely saa nyt jäädä, ja tilalle tulee tiitterä paikkamakuu. Se korjaa jo nyt asentoa paremmaksi, mutta edelleen pidemmän palkkaamattomuuden aikana lysähtää helposti letkeämpään asentoon. "Pää" käskyllä se laittaa leuan maahan, mutta pompauttaa pään pystyyn saman tien. Tämä on vielä mietinnässä. Opetanko leuan maahan painamiselle kestoa, vai jätetäänkö se paikkamakuusta kokonaan pois. Mulla ei ole minkäänlaista tokokokemusta, joten en osaa tehdä parasta ratkaisua. Pian täytyy kuitenkin päättää, mikä on se meille oikea ratkaisu.

Maailman Paras Paavo!

Leirielämää.

Shelttileiristä on jo hetki vierähtänyt. Kuvien puute ja blogilaiskuus on vaivanneet, mutta nyt on molempien osalta tilanne vähän paremmalla mallilla.

Toukokuun loppupuolella siis leireiltiin Inkoon ihanassa Västankvarnissa muiden Etelä-Suomen Shelttien kanssa. Leiripaikka oli idyllinen, peltojen ympäröimä maalaismaisema. Toukokuun lopulle melkein tunnusomaisesti sää helli meitä koko viikonlopun ajan, auringon porottaessa ja asteiden huidellessa melkein aamusta iltaan kolmenkymmenen asteen paikkeilla.

Me majoittauduttiin Saimin, Nopan ja Paavon kanssa yhteisessä huoneessa. Onneksi huone oli suht viileä (taisi muuten olla ainoa laatuaan), joten koirat pääsivät välillä tauolle helteen ulottumattomiin. Lepäämiseen tarkoitettu aika tosin luultavasti käytettiin johonkin aivan muuhun, sen verran riehakkaan oloisia ja kuolaisia kavereita huoneesta aina löytyi.

Kuva: Satu Tuominen

Perjantai-iltana käytiin kuuntelemassa koirafrisbeen teoriaa ja treenaamassa heittoja (ilman koiraa). Frisbeen heittäminen on ollut mulle aina vaikeaa, eikä asian opetteleminen ainakaan tällä hetkellä ole ajankohtaista, joten napsin asiasta muistiinpanoja lähinnä J:lle. Muistiinpanojen suomentaminen tosin tuo mukanaan pieniä haasteita. Siellä lukee, että liidättämisen ja kiertämisen opettelun avulla koira oppii ottamaan koppeja. (Niin mitä piti tehdä?) Lienee parasta perehtyä asiaan lisää, ja toivoa että joku sopiva alkeiskurssi osuu kohdalle.

Kuva: Janita Peltola

Lauantaiaamuna osallistuttiin Anu Rajaheimon agilitykoulutukseen. Alkuun treenattiin hypyn tarjoamista. Paavon keskittyminen ei ollut parasta mahdollista laatua, eikä namit oikein kelvanneet palkaksi. (Tämä hetki on muuten jostain syystä ollut lopun alkua Paavon ja broilerin kivipiirojen rakkauden osalta. Nykyään entiset Maailman Parhaat on enemmänkin Onko Pakko-osastolla.) Tuon treenikerran osalta siis ei päästy puusta pitkälle, mutta tästä sain sen vaaditun kipinän ottaa homma mukaan omatoimitreenien ohjelmistoon. On pitänyt ja pitänyt, vaan aina se on jäänyt jonkin "tärkeämmän" alle.

Kuva: Janita Peltola

Omalla treenivuorolla opin ainakin sen, että koiralle täytyy antaa tilaa lähdön ja ensimmäisen esteen väliin, vähintä neljä metriä. Myös uudessa paikassa Paavo osaa odottaa lähdössä ja keskittyy tekemiseen hyvin. Odottaessa se on hiljaa, mutta odotahan kun se pääsee tekemään:

Kuva: Janita Peltola

Oma ohjaus ei ollut (tälläkään kerralla) kartalla, mutta Paavo tekee ja tarjoaa hyvin. Jatkossa kuitenkin täytyy kiinnittää huomiota siihen, että koira totutetaan myös siihen ei-täydelliseen ohjaamiseen. Koiralta voi vaatia esteen suorittamista, vaikka ohjaaja ei ohjaisi täydellisesti. Niissä tulevaisuuden kisatilanteissakaan kun koiralla tuskin on ohjaajaa, joka tekee 100% täydellisen suorituksen.

Kuva: Janita Peltola

Kolmannen mahdollisen treenipätkän jätin suosiolla väliin, sillä Paavo oli ihan poikki. Jostain täytyisi keksiä viilennyskeino, ja etenkin keino saada tuo kakara juomaan. Ei se voi treenata kuumalla, ellei suostu juomaan treenien taukojen aikana. Normaalitilanne kun on se, että auton startatessa pois treenipaikalta, häkissä alkaa mahdoton veden litkiminen. Mikä avuksi?

Kuva: Saimi Muhonen

Lauantai-iltana ilman vähän viiletessä suunnattiin Saimin, Janitan ja koirien kanssa luontopolulle. Kierrettiin mukava metsäreitti, josta löydettiin kymmenen kysymystä (ja oletettavasti myös niiden oikeat vastaukset). Janita otti mukavia kuvia iltalenkiltä:

Kuva: Janita Peltola

Kuva: Janita Peltola

Kuva: Janita Peltola

Sunnuntaina vuorossa oli tokokoulutus, jota meille veti Nadja Böckerman. Alkuun tehtiin koko porukalla paikkamakuu, jossa Paavo pysyi mukavasti (lyhyt matka ja välipalkka), mutta köllötteli toisen lonkan päällä. Jatkossa vaatimustasoa täytyy nostaa, eikä lonkkamakuusta enää tarvi palkata.

Kuva: Satu Tuominen

Omalla treenipätkällä sain hyviä apuja perusasennon parantamiseen (nyt se on väljä ja vino), sekä vinkkejä sosiaaliseen palkkaamiseen ja oikean treenimoden löytymiseen (ohjaajan, ei koiran).

Kuva: Satu Tuominen

Kotiin lähteissä ajettiin vielä koirien uimapaikalle, jossa pojat sai ansaitun viilennyksen automatkaa varten.

Kotiin päästessä sitten nukuttiin. Molemmat.

MT0..

..ja koira joka:

- toimi ongelmitta luoksepäästävyydessä.

- ei pysynyt minuuttia paikkamakuussa.

- teki toisen paikkamakuun, lyhyemmän mutta onnistuneen.

- teki mahtavia vauhtiluoksetuloja.

- hyppäsi tokohypyn. Monta kertaa. Ei mitään ongelmaa.

- tarjosi hypyltä saamaansa lelupalkkaa revittäväksi tuntemattomalle kouluttajalle! Ja uuden kerran pohti, kummalle tällä kertaa veisi rakkaan riepoteltavan. Moni ei tällaista askelta pitäisi edistysaskeleena lainkaan, mutta vieraisiin hyvin välinpitämättömästi suhtautuvalle kakaralle tuo oli iso, täysin odottamaton askel. Ihan mahtavaa!

Seuraavia askelia:

- paikkamakuuseen oikea mielentila. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että Paavo pysyy maassa suht mukavasti. Seuraavaksi on aika opetella se rauhallinen mielentila - paikkamakuussa ei tarvi olla tiitteränä ja valmiina tekemään.

- seiso-käskyn opettelu ja yhdistäminen hyppyyn.

MT0 vol 1

Paavolle löytyi paikka HSKHn kesäkauden tokotreeneistä. Tällä kerralla ryhmänä on MT0, nuorten koirien medium. Kurssiohjelma vaikutti heti alkuun meille sopivammalta (vs. talven hevi-ryhmän ohjelma. Huh.), joten odotin treenejä innolla.

Maanantaina oli kesän ensimmäinen oikeasti KUUMA päivä, kun mittari näytti töistä tullessa +29'. Autossa ilmastointi piti huolen viilennyksestä, ja kiitos tähänastisten koirahankintojen kuningattaren Variocagen ilma kiersi autossa myös parkkeerattuna. Auton kaikki ikkunat ja peräkontti oli selällään, häkin reunalla viltti aurinkosuojana ja häkissä vesikippo. Lämmin oli varmasti, kun ulkonakin oli, mutta olosuhteisiin nähden kaikki kunnossa. Täytyy hankkia häkkiin jonkinlainen viilennysalusta ja koirille viilennysloimet, niin pärjäävät vielä paremmin.

Aloitettiin treeni koirattomalla juttelulla. Ja kuten arvata saattaa, sain esitellä meidät sanoilla "..ja tuo autossa huutava sheltti on Paavo". Yllättävää kyllä, se myös hiljeni. Taitaa mennä osittain kuumuuden piikkiin, aina ei vaan jaksa. Esittelyssä mainitsin myös, että suuria vaikeuksia tulee luultavasti tuottamaan agilityradat aitojen toisilla puolilla, että se on ollut meidän ykköshaaste tällaisessa ympäristössä.

Koirat haettiin autoista, ja alkuun otettiin kehääntulo ja luoksepäästävyys. Ei väistänyt 'tuomaria' ollenkaan, vaan keskittyi namin syöntiin. Loistavaa.

Paikkamakuuseen saatiin ohjeeksi, että pysytään koiran lähellä eikä oteta hihnoja pois, jotta saadaan positiivinen mieli ja onnistuminen heti alkuun. Välipalkkauksilla mennään edelleen, ja maahan-sanaa toistan vähintään palkan antaessa. Pysyi maassa hyvin, ei yrittänytkään nousta ennen luvan saamista.

Teoriatauon ajaksi koirat vietiin autoihin odottamaan - odottaminen sujui melkein-hiljaisuudessa. Siellä se istui ja katseli kentän suuntaan, muttei paljoa jaksanut huudella perään. Ihanaa vaihtelua.

Tauon jälkeen tehtiin perusasento-treeniä. Paavon tulee kyllä sivulle, mutta vinoon. Tätä lähdetään muuttamaan palkan suunnalla, ja toivotaan että se auttaa.

Mamman mussukat

Iloista äitienpäivää kaikille ihmislasten äideille! Meillä on onneksi nuo karvaiset lapset, joiden kanssa päästiin tänään(kin) riekkumaan Haltialan pelloille. Kesän tulo tuntuu taas olevan lähempänä, kun takin sai riisua kesken lenkin, linnut sirkuttaa ja voikukatkin kukkii.

Lenkin lopuksi tehtiin paikkamakuutreeni. Sannihan makaa häiriöttömässä tilanteessa niin kauan kuin siltä pyydetään. Mutta myös tuosta pienestä vieterikakarasta on oikeasti kasvamassa iso äijä. Siinä ne tönötti, puolitoista minuuttia. Välipalkkauksilla toki. Paavo ei edes yrittänyt nousta, kertaakaan. Sain kävellä niiden ympäri ja jutella J:n kanssa. Eikä muuten noussut edes perusasentoon, kun sitä lopussa yritin, vaan odotti vapautussanaa. Täytyy ehkä vähän treenata sitäkin osaa jatkossa ;D

How do you spell love?

Ihanaa eilistä ystävänpäivää myös kaikille meidän karvakavereille! Tätäkin aamua jatketaan ystävällisissä merkeissä, kun sängyssä on tungosta. Toko-opuksen lukeminen on vähän haastavaa, kun joku makaa sen päällä. Vieressä keskittymistä häiritsee yksi puikkonokka, joka tökkii märällä nokallaan kaulaan, örinän säestämänä toki.

 

Tällä viikolla on opittu paljon uutta paikkamakuusta, kun käytiin Paavon kanssa opettelemassa HSKH:lla paikkamakuun perusteita. Tunnin pikarutistuksella opin paljon uutta, ja löysin aivan uutta luottoa siihen, että saadaan pakka kasaan jossain vaiheessa. Näillä neuvoilla PP nimittäin pysyi lopulta maassa pidempiä aikoja kuin koskaan on hallissa pysynyt.

• Alkuun käskysanaa voi toistaa hyvinkin aktiivisesti, samalla kun itse liikkuu sivuille/eteen/taakse/kauemmas/lähemmäs/mihin tahansa.

• Palkka maahan etutassujen väliin, tässä vaiheessa oikeasta kädestä. Paavo on hyvin fokusoitunut minun vasempaan käteen ja reagoi käden liikkeeseen, kun olen palkannut sitä vasemmalla kädellä suuren osan ajasta kaikissa tokotreeneissä.

• Paavo hakeutuu niin voimakkaasti eteenpäin, että tässä vaiheessa palkan jälkeen vapautus taaksepäin.

• Totutetaan koira jo tässä vaiheessa häiriöihin. Esimerkiksi panta kaulassa, hihna pannassa > pieni veto hihnasta ja hihnan heiluttelua, samalla käskysanaa toistaen ja välillä palkaten.

• Palkkaa paikkamakuutreeneissä saa ainoastaan sinne paikalla makuuseen. Vapautuksen jälkeen ainoastaan sosiaalinen palkka, ja sekin pienenä ja suht huomaamattomana. Opetellaan se, että nimenomaan paikkamakuu on mahtavaa ja kannattavaa. Vapautus tarkoittaa sitä, että hauskuus loppui tähän, eikä vapautuksesta seuraa mitään erityisen mukavaa. Tässä vaiheessa hengailu on yksinkertaisesti tylsää.

• Paikkamakuuseen ihan oma käsky, liikkeestä maahanmenot ym kaipaavat eri käskyn. Koiralle tehtävä suoritettavaksi paikkamakuun ajaksi? Leuka maassa makaaminen? Tätä ollaankin jo aiemmin treenattu, käytössä ollut käskysana "pää". Tässä vaiheessa leuka ei pysy maassa, mutta PP ymmärtää kyllä käskyn ja osaa laskea leuan maahan (ja pompauttaa se vieterinä takaisin).

Sannin 2on2off-treeniin saatiin Heiluvan Hännän Miiralta lisävinkkejä. Nämä on olleet tiedossa, mutta olen näköjään työntänyt ne syvälle mieleni sopukoihin. Sannin 2o2o on tällä hetkellä sillä mallilla, että se osaa pysähtyä käskysanalla (stop), mutta valuu helposti alas kontaktilta (1o3o). Se pysyy kyllä esim. portailla ilman valumisia, eikä lähde siitä mihinkään ilman vapautusta. Nyt vain tarvitaan vahvistusta myös muualla kuin kaikilla vastaantulevilla portailla ja kannoilla, joissa homma jo onnistuu. Jokin iso lastulevy olisi varmaan hyvä tähän tarkoitukseen, jotta saadaan sitä oikean kontaktipinnan mallia tassujen alle.

• Palkka aina maahan.

• Alastulolla kontakteja treenatessa koiraa ei pyöräytetä alastulon kautta ylös, vaan hyppy kontaktille reunan kautta.

• Tässä vaiheessa Sanni ei enää tarvitse käsiapua, vaan annetaan koiran tehdä ja oivaltaa itse.

Sannin treeneistä jäi kokonaisuudessaan tosi hyvä mieli. Se keskittyy eikä ota häiriötä toisten koirien huutamisesta. Jokainen, joka meidät on joskus menneisyydessä treenikentällä nähnyt, ymmärtänee tämän uuden tilanteen mahtavuuden. Ipa <3 

Tattarisuolla vol. 2.

Eiliset tokotreenit Tattarisuolla on vedetty suht kunnialla läpi. Tai ainakin kunniakkaammin kuin edellisellä kerralla. Tällä kerralla mulla oli muutama etu puolellani.

A) Tiesin mihin varautua. Ei lähdetty treeneihin niin kuin normitreeneihin, vaan alusta asti hiljaisuudesta palkkaamalla ja pysymällä oikeassa osassa hallia. Tauolla mentiin suosiolla ulos. Hallissa ollessa tehtiin jollain tasolla koko ajan hommia.

B) Jossain vaiheessa lämmityslaite alkoi surisemaan, eikä muuten ollut hiljainen. Peitti aika kivasti osan aksakentän äänistä.

C) Agilityradalla taisi olla vain yksi putki, ja sekin jossain vähän keskenpänä, joten putkirallin ääni pysyi vähän siedettävämpänä.

Treenien tavoite - PP pystyy keskittymään sillä tasolla, että saadaan tehtyä edes jotain - toteutui. Mentiin helpon kautta, mutta kuitenkin mentiin.

Tunnaria treenattiin ensimmäistä kertaa. Täytyy keskittyä siihen, että palkkaa nimenomaan nenän käytöstä, ei noudosta. Sillä Paavohan kyllä noutaa, keskittyminen ja rauhassa tekeminen on se mitä täytyy treenata. Mukavasti tunnaritreeni lähti liikkeelle, "piilotettukin" kapula löytyi nenää käyttämällä. Viikon omatoimisena kotiläksynä valitsin meille tunnarin kotitreeniä, jotta saadaan tarvittaessa seuraavalla kerralla auottua ongelmakohtia Jennin avustuksella.

Kaukokäskyjä ei lähdetty treenaamaan sen enempää. Paavo meinasi nostaa itsensä epäreiluakunmuutaksaa-kierroksille, eikä oikeastaan osannut enää edes istua. Palkkailin maahanmenosta ja siellä rauhassa pysymisestä.

Viimeisenä tehtiin pari vauhtiluoksetuloa ihan alkeistasolla, mikä oli meille tuolla häiriötasolla paras vaihtoehto. Jenni piti PPn paikallaan, juoksin itse kauimmaiseen nurkkaan ja hetsasin lelulla samalla kutsuen Paavon luokse. Ei siis mitään kummempia vaatimuksia tällä kertaa, kunhan tuli luokse niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Pariin hienosti onnistuneeseen toistoon olikin hyvä päättää tämän kerran treeni.

Tavoite saavutettiin, keskittyminen pysyi paremmin kuin olin odottanut, saatiin onnistumisia eikä koira huutanut ollenkaan samaan malliin kuin viimeksi. Tyytyväisin mielin saatiin siirtyä rallattelemaan Noppiksen kanssa ja sitten kohti kotia.

Tosin en enää tämän kurssin jälkeen taida Paavolle tekopaikkaa varata, jos paikkana on Tattarisuo ja vieressä agilitytreenit. Vaikka näistä kerroista saadaankin loistavaa häiriötreeniä, niin olisi kiva päästä treenaamaan muutakin kuin alkeita, jotka muussa ympäristössä on sujuneet jo melko pitkän aikaa.

Paavo ei arvosta.

Tokotreenit Tattarisuolla. Noppa-veikan kanssa kömyämistä ennen halliin menoa, mukavaa mieltä ja hyvä draivi.

Alkuun ruututreeniä, lähetys kuolleelle lelulle ja vapautus. Tykki toimi ja retuutti palkkaleluaan onnensa kukkuloilla. Tauolla muutama liikkeestä maahan ja vapautuksen odotus. Hienosti sujui. Maahan-istu-vaihtelua. Sujui tämäkin. Parit perusasennot. Vähän eteen mutta hurjan tiiviisti. Mahtavaa.

Sitten se tapahtui. Hoksaus. Viereisellä kentällä on agilitytreenit! Naks, ja pakka hajosi. Hetkeksi PP pystyi kasaamaan itsensä, malttoi syödä ja leikkiä. Mutta putki oli aivan aidan vieressä, toinen putki heti sen perään. Väliaidat oli ihan liian heppoiset. Alta olisi melkein mahtunut livahtamaan ja yli olisi voinut hypätä. Pari jäähyä ulkona, ja taas pystyi rauhoittumaan. Hetkeksi.

Loppuaika meni mamman sylissä itkien, ulvoen ja melkeinpä täristen. Muutaman sekunnin rauhallisia hetkiä, kunnes joku taas juoksi putkeen. Lattialle ei kannattanut edes yrittää mennä, ei puhettakaan minkään sortin keskittymisestä tai rauhoittumisesta.

Elämä on aivan liian epäreilua. Kun on täynnä tulta, tappuraa ja agilityrakkautta, ei kukaan voi olettaa pienen koiran pakan pysyvän kasassa tuollaisessa tilassa. Sääliksi kävi, niin oli kaveri epätoivoa täynnä.

Siinäpä meidän tämän vuoden toive ja tavoite Paavon kohdalla. Vaikka muut pääsee aksakentälle, Paavon täytyy ymmärtää että se ei välttämättä pääse. Sotasuunnitelma on lähteä kiertämään kisoja sivustaseuraajan roolissa. Palkata edes niistä sekunnin rauhoittumisista, jäähdytellä välillä ulkona ja yrittää uudelleen. Pahoittelut jo etukäteen kanssaeläjille.

Otetaan kaikki vinkit, neuvot, ajatukset ja huomiot kiitollisina vastaan!

Onneksi Jenni-kouluttaja lohdutti, että hänellä on ollut aivan samanlainen junnu. Joka nyt aikuisena pystyy vetämään tokokisat kunnialla läpi, vaikka viereisellä kentällä on agilitykisat. Kyllä mekin vielä joskus. Pienen pienin askelin. Ei meillä ole kiire mihinkään. Toinen on vielä pieni.

Ps. Kotiläksynä liikkeestä seiso. Vaikkei näillä puhein pystytä ensi sunnuntaina paljoa tekemään, voidaan me silti kotona treenata.

Tässä ollaan, toko!

Edellinen tokon tilannekatsaus, Dream big!-kirjoitus näyttää päivittyneen blogiin 20.9. Puolitoista kuukautta pienen koiran elämässä pitkä aika, joten katsotaan missä mennään ja mikä on suunnitelman seuraava askel. (Pahoittelut tekstin asetuksista. Taas. iPadin Blogger-sovellus ei suostu tänäänkään täydelliseen yhteistyöhön.)

Tämänhetkinen tylsääkin tylsempi tosiasia on se, että meidän hevitokotreenit ja minun uusi työ yhdistyy todella huonosti > ehdin treenipaikalle kerran kuussa. Ohjattu toko on siis tällä hetkellä oikeastaan kokonaan pois meidän ohjelmistosta, ja täytyy tsempata omatoimitreenien kanssa ettei homma kuivu kasaan. Jos jollain on tiedossa omatoimitreeniporukoita mihin mahtuis, niin saa vinkata!

Perusasento.

20.9. Jalka-apu on jäänyt pois, käsiapu ja nami edelleen käytössä. Seuraava askel on jättää nami pois, sitten häivytän käden pienin askelin. Sivu-käsky lisätään sitten, kun liike on tarpeeksi varma.

Namin olen jättänyt pois, käsiapua olen koittanut pikku hiljaa häivyttää, sivu-käsky on lisätty. Olen liittänyt sivu-käskyä tilanteeseen jos toiseenkin, käyttänyt lenkkien lomassa ja pyrkinyt antamaan suuren osan palkoista vasemmasta kädestä paikkaa vahvistaakseni. Paavo tulee perusasentoon, mutta "pyllyn heittoon" on vielä pitkä matka.

Peruasentotreeniin täytyy lisätä vauhtia ja palkata nimenomaan takaosan liikkeistä (vs. takapuoli seuraa koiran etuosaa). Tätä varten olen aloittanut laatikkotreenin, jota on takana yksi viisiminuuttinen naksuttelu - etutassut on nyt saatu laatikon päälle ja pysymään siellä muutaman sekunnin ajan.

Seuraaminen.

20.9. Suoraa seuruupätkää PP tekee jo aika mukavasti, tosin palkkakättä tuijottaen. Seuraava askel on alkaa treenaamaan käännöksiä.

Seuraaminen sujuu jo pidempiä pätkiä ilman palkkaamista. Paavo malttaa keskittyä, häiriöistä ja käännöksistä huolimatta. Edellisissä ESS:n tokotreeneissä pyysin Jenni-kouluttajalta vielä treenien päätteeksi seuruukatsauksen. Näyttää kuulemma hyvältä, joskin vähän väljältä. Innokas koira kuitenkin kuulemma siirtyy helposti väljästä liian tiiviiksi, joten palkkaussuuntaa tai muuta ei kannata muuttaa.

Seuraavaksi kiinnitetään erityishuomiota tiiviimpiin käännöksiin.

Seiso, istu, maahan liikkeestä.

20.9. Treenattu todella vähän. Menee maahan nopeasti, mutta pompahtaa takaisin kuin vieteri. Seisominen onnistuu tällä hetkellä ns. näyttelyseisomisena.

Näistä kolmesta treenin alla on ollut maahanmeno. Istumista vähän, seisomista ei oikeastaan ollenkaan. Maahanmeno on hyvällä alulla, kun eteenpäin ryömimisestä on päästy eroon. Tällä hetkellä peruutan Paavon edellä, annan maahan-käskyn, otan vielä askeleen tai kaksi ja palaan palkkaamaan, vapautusta malttaa odottaa sen muutaman sekunnin verran mitä olen tässä vaiheessa vaatinut.

Tarkoituksena on monipuolistaa jäävien treeniä, eli maahanmeno jätetään toistaiseksi vähemmälle ja keskitytään hetkeksi seisomiseen. Seisomisen ajattelin opettaa valeheitto-tekniikan avulla.

Luoksetulo.

20.9. Löytyy tällä hetkellä mieletöntä vauhtia, joskin odottaminen / paikka-käsky on todella vaiheessa.

Vauhtia riittää, ja korvat ovat alkaneet löytymään haastavemmissakin tilanteissa.

Jatkossa täytyy keskittyä palkitsemiseen (palkan heittäminen itseni taakse vasemmalla kädellä). Palkkiota ei kuulemma kannata antaa aluksi kädestä, ettei koira ala jarruttelemaan palkan saadakseen. Paikka-käsky on vahvistunut huomattavasti, mutta ohjeistukseksi saatua vähintään 20 metrin välimatkaa paikkakäskyn alla ei olla vielä koskaan testattu. Testaamallahan se selviää.

Ruutuun lähettäminen.

20.9. -

Nyt ruututreeniä on takana kolmen kerran verran. Leikkiä ruutunauhojen sisällä - jätetään lelu yhdessä ruutuun ja peruutetaan pois koiran kanssa (on menty max 15 metrin päähän) samalla koiraa hetsaten - vapautuksesta juoksu kuolleelle lelulle - ohjaaja juoksee perässä, ja taas leikitään ruutunauhojen sisäpuolella.

Seuraava askel on apukeinojen häivyttäminen. Aluksi jätetään peruutus pois, seuraavaksi koira ei saa nähdä lelun paikalleen viemistä, sitten lelun näkyvyyttä vähennetään (leikataan pienemmäksi / piilotetaan).

Nouto.

20.9. Lelun hakeminen ja käteen palauttaminen on yksi Paavon ehdottomista lempipuuhista. Kapulan suuhun ottamista oikealla tekniikalla aloitettiin treenaamaan eilen.

Nyt ollaan treenattu noutoa koiran ollessa perusasennossa paikka-käskyn alla. Kapulan olen heittänyt 5-10 metrin päähän. Hakee, palauttaa ja irrottaa hienosti.

Seuraavaksi täytyy nousta myös palautuksen ajaksi seisomaan, heittää kapulaa kauemmaksi ja opetella irrottamaan kapulasta vasta lupasanalla.

Ohjattu nouto.

20.9. -

Edelleen treeni tämän osalta melkein nollassa. Vähän on tehty vasen/oikea-käsiaputreeniä, mutta niin vähän ettei ehkä kannata edes mainita.

Hyppy ja hyppynouto.

20.9. -

Muutama hyppytreeni takana. Tämä oli sellainen osa, jonka treenaamista aloittaessa en osannut edes odottaa ongelmia, melkoinen hyppyrotta kun tuo normaalisti on. Mutta ensitreenien perusteella hypun kanssa saakin tehdävähän enemmän töitä. Paavo kiertää hypyn erittäin mielellään, ylihyppääminen on pikkusheltille jostain syystä melko utopinen ajatus. Kyllä se menee yli, kun hypyn toisella puolella leluhetsaaja hoitaa hommansa. Muttei mielellään.

Koitetaan jatkaa treeniä apukäsien kanssa ja tehdä hypystä supermahtava, maailman paras asia. Hurjaa lelupalkkausta luvassa!

Tunnistusnouto.

20.9. -

Edelleen treenaamatta.

Kauko-ohjaus.

20.9. -

Tekniikkaa on treenattu jonkin verran > takatassujen paikallaan pysymistä istu/maahan-vaihtelussa & kaikkien tassujen paikallaan pysymistä seiso/maahan-vaihtelussa. Näitä jatketaan, muut osa-alueet tulee ohjelmistoon myöhemmin.

Paikalla makaaminen ja istuminen ryhmässä.

20.9. -

Voihan vieterikoira. Ympärillä olevat koirat, ihmiset tai yleinen hälinä ei ole ongelma. Paavo joko makaa keskittyneesti tai leikkii aktiivista vieteriä riippumatta siitä mitä ympärillä tapahtuu, ongelmana lie keksittymiskyvyn ja maltin puute sekoitettuna hyperaktiivisuuteen. Ja se sallitakoot kun on kyse vasta 8kuisesta ipanasta, mutta päästäis nyt edes alkuun tämän kanssa.

Namipurkki naaman edessä-ajatus heitettiin ilmaan ja sitä on testattu - ei tunnu toimivan meillä kun ei ne namit yksinkertaisesti kiinnosta tarpeeksi, että naimikippoa jaksaisi turhia tuijotella. Lelu naaman edessä-ajatus tuntuisi fiksummalta, mutta kun Paavo palkkautuu kuolleestakin lelusta ihan itsekseen ja omatoimisesti, niin katoaako idea? Saan haettua palkan omatoimisesti vaikken edes makaa paikallani lupaa odottaen! Entä jos lelun heittää koiran taakse palkaksi hyvästä paikkamakuusta? Auttakaa armaat tokotaiturit!

Tavoitteena täysi kymppi-kirjassa puhutaan "leuka maahan"-tehtävästä, joka on varmasti myös Paavolle testaamisen arvoinen asia. Kun koira saa jonkin muunkin tehtävän kuin pelkän paikallaan makaamisen, keskittyminen paranee. Nyt sormet ja varpaat ristiin, ja leuan maahan laskemista sheippaamaan! Sekunti ja sentti kerrallaan, jospa me saatais homma kasaan.

Myös istumista täytyy treenata, vaikkei se ihan heti alokasluokan lähelläkään ole tulossa vastaan. Mutta jos joskus edetään tokouralla jonnekin kovinkin pitkälle, myös ryhmäistuminen täytyy hallita.

Luoksepäästävyys.

20.9. -

Paavo päästää vieraat ihmiset lähelle ja koskemaan, mutta on shelttimäisen välinpitämätön. Vieraiden ihmisten rapsutukset tai huomionosoitukset ei kiinnosta, joten se tekisi mielummin jotain muuta kuin jäisi paikalleen istumaan. Tähän tarvitaan paljon kopelointitreeniä naksuttelun kera. Tervetuloa koskettelemaan pikkuipanaa!

Syyskisat!

ESS:n jatkotokon viimeisissä ohjatut treenit käytiin tekemässä eilen. Yksi korvauskerta on vielä käymättä, mutta Ojangolle ja ulkokentälle sanottiin eilen kiitos ja heihei. Jenni-kouluttajalle suurkiitos mukavista ja ammattitaidolla vedetyistä kursseista, kovasti olen tykännyt! Toivottavasti päästään vielä uudelleen Jennin oppiin.

Sähköpostiin tupsahti tällainen viesti:

"Ensi torstaina käytetään siis n. puolet treeniajasta opitun kertaamiseen, joten miettikää, mihin toivoisitte apua tai tsekkausta. Lopuksi pidetään pienet syyskisat, joiden tarkoitus on totutella koemaisiin tilanteisiin ja ennenkaikkea pitää hauskaa :) Luvassa ei ole ryppyotsaista käskyttelyä vaan vauhdikas temppurata, jonka jokainen saa suorittaa omalla tasollaan ja ehdottomasti iloisesti koiraa tsempaten.Tässä alustava liikejärjestys, tarkempia ohjeita ja "rataantutustuminen" toki vielä torstaina.

1. Säpäkkä seuraaminen/mukana kulkeminen pujotteluna

2. Iloinen istuminen/seisominen (paikallaan)

3. Mainio maahanmeno (paikallaan tai liikkeestä)

4. Ponteva paikkamakuu/odottaminen 10 s.

5. Huima hyppy 

Tarkoituksena on siis suoriutua radasta vauhdikkaasti ja asenteella. Vikan osan jälkeen osallistujilla on vielä mahdollisuus saada bonuspisteitä. Lisäpisteitä voi saada esim. omilla tempuilla/esityksellä, kootuilla selityksillä tai tuomarin lahjomisella - mielikuvitus siis käyttöön ;) Paras koirakko palkitaan!"

Ennen treenejä pojat (PP ja Noppa-veikka) pääsivät vetämään hurjat jälleennäkemisrallit. Ilo oli taas ylimmillään, kun ipanat painattivat pitkin maita ja mantuja heikkopäisinä juosten ja vähän myös painien.

(Vanha kuva, tuttu meno.)

Meidän kertaustoive liittyi hyppyyn. Ohjatusti ei olla sitä päästy treenaamaan, mutta edellisviikon omatoimitreeneissä tehtiin muutama toisto Saimin avustuksella. Mistä lie johtuu, mutta hyppy ei selkeästi ole Paavolle ollenkaan mieleinen. Saatiin Jennin avulla Paavo hyppäämäänkin, mutta hypyn kiertäminen olisi selkeästi ollut huomattavasti parempi vaihtoehto. Tätä täytyy treenata!

Syyskisojen suoritus sitten.

1.) Kolmen kartion läpi pujotteleminen. Paavo seurasi mukavasti ilman höntöilyä, palkkasin puolivälissä ja lopussa, mikä riitti hyvin.

2.) Seuraavalla kartolla käytiin tekemässä iloinen istuminen, jotain perusasennon tapaista.

3.) Mainio maahanmeno meinasi ohjaajalta unohtua.. Mutta pienen muistutuksen jälkeen tämäkin sujui mallikkaasti.

4.) Paikkamakuuta varten maassa oli ruutunauhat, joiden keskelle vein PPn. Käskyt "maahan" ja "paikka", peruutin nauhojen ulkopuolelle ja siellähän se nökötti. Edellispäivän hulluus siis on paikattu, kyllä se oikeasti osaa. Ei yrittänyt leikkiä vieteriä, ei päästänyt pihahdustakaan, vaan teki hienon ja rauhallisen paikkamakuun.

5.) Mutta se hyppy. Ei ollut huima. Eikä ollut hyppy. Oli hypyn kiertäminen. Eikä uusi yritys auttanut. Annettiin olla.

Temput jätettiin muille, ja keskityin lopussa PPn kanssa leikkimiseen. Onhan se hurja murina ja lelun retuuttaminenkin temppu, ainakin Paavon mielestä kaikkein paras laatuaan. Halusin palkata kakaran ruhtinaallisesti, kun ensimmäistä kertaa tehtiin tällainen ketjutus, ja se keskittyi moitteettomasti.

Voittoa ei tällä suorituksella herunut. Voittaja valittiin ajan perusteella, eikä meidän säätämisellä ihanneaikaan ylletty. Mukava melkein kisamainen ketjutus, joita pitäisi tehdä enemmänkin. Mukava treeni, hyvä mieli, ja tokotohelokin loisti poissaolollaan.

Ps. Me saadaan Noppis yökylään viikonloppuna. Epäilen että viikonlopusta ei vauhtia puutu, kun pojat pääsevät viettämään veljesaikaa tuntikaupalla kerrallaan. Mielenkiintoista nähdä, malttaako ne rauhoittuakin jossain vaiheessa ;)

Tokotohelo

Eilen käytiin PPn kanssa hevitokoilemassa, mutta alkuun oli hyvin vaikea uskoa, että mukana oli minkään sorttista tokokoiran alkua. Ihan kuin oltaisiin jouduttu jonnekin toiseen maailmaan, minne ei missään tapauksessa kuuluta. Meno näytti mielummin tältä:

Pääsin töistä neljältä ja treeneissä piti olla viideltä. Kun joutuu kehäIII:n neljän ruuhkaan istumaan, tietää olevansa perillä kaikkea muuta kuin ajoissa. Ehdin käyttää Paavoa kävelyllä just tarpeiden teon verran, senkin hihnassa. Kun olisin tiennyt tulevan, olisin napannut treeniajasta kymmenen minuuttia metsälenkkiä varten.

Treenit aloitettiin paikkamakuulla. Siis millä? Ollaanko me joskus treenattu tällaista? Paavo oli kuin huutava vieteri. Maahan. Istun. Maahan. Hypin. Maahan. Nousen seisomaan. Maahan. Vieterin lailla se pomppasi pystyyn jokaisesta maahanmenosta. Kaikki tämä hurjasti haukkuen. Energiaa oli siis kuin pienessä kylässä, keskittymiskyky tipotiessään. Jos jotain hyvää, niin molemmin puolin makaavat koirat (yhteensä meitä oli viisi) ei kiinnostaneet yhtään, eli ei siinä mielessä pilattu kenenkään hyvää paikkamakuuta. Saivatpa kunnon häiriötreenit.

Eikä tuon kakaran tarviskaan vielä osata tai aina jaksaa, mutta eilinen paikkamakuu oli kyllä totaalinen pohjanoteeraus. Kun kyllä se oikeasti jo jotain osaa. Makaa jo pidempiäkin pätkiä (myös muiden koirien seurassa) kivasti, kun tietää saavansa palkkaa tasaisin väliajoin. Oma moka, mitä vien sen treenaamaan suoraan pitkän työpäiväyksinolon jälkeen.

Onneksi suunta oli ylöspäin, ettei me nyt ihan läskiksi koko hommaa vedetty. Noutokapulan se haki hienosti melko pitkän matkan päähän heitettynä. (Note to self. Lupasanalla kapulan saa irrottaa kesken palautuksen ja saa palkaksi lelun kädestä.) Palauttaa kapulan käteen taitavasti, malttaa jo pitää sitä suussa ennen kuin naks ja palkka saapuu. (Note to self. Käden lähestyminen ei tarkoita kapulasta irrottamista, vaan se annetaan käteen vasta vihjesanasta.)

Tötterön kiertäminen sujui mallikkaasti, agilitylentällä sitä on jo treenattu jonkin verran.

Lopuksi luoksetulo koirakkokujan läpi. Kouluttaja piti Paavoa, vaikka melko kivasti se näytti odottavan paikka-käskyn alla. Luvan saatuaan porhalsi luokse hurjaa vauhtia. Toinen kierros, tiiviimpi koirakkokuja ja sama homma. Kun Paavo oli jo melkein luona, valkkari-treenikaveri ponkaisi rivistä perään. Vähän meni PPllä pasmat sekaisin ja oli jo lähdössä leikkimään valkkarin kanssa. Onneksi ymmärsi tulla lelun ja ohjaajan luokse pian, ja otettiinkin toinen kerta perään. Tällä kerralla ilman valkkarihäiriötä ja suoraan luokse. Lelubileet pystyyn, ja hyvä lopetus melkein katastrofaalisille treeneille.

Tänään on viimeinen ESS:n jatkotokon treenikerta, mikä tarkoittaa leikkimielistä loppukoetta. Eilisestä viisastuneena (kiitos fiksumpien aikataulujen) kävin koirien kanssa 20 minuutin metsärämpimisellä. Kallioita, ryteikköä ja pentuhepulointia. Jos sinne olis heitetty ne hurjimmat energiapuuskat, ja jätetty sopivasti intoa illan treenejä varten. Saas nähdä.

Kun leikkipaikka muuttuu työpaikaksi.

Aamun metsälenkin päätteeksi oli aika testata, miten rälläyspaikaksi muodostunut paikka taipuu treenikentäksi. Tässä kohdassa Paavo yleensä vetää viimeiset hyperrallattelut ennen sisälle menoa. Nyt häiriönä oli J kameran takana ja Sanni paikkakäskyn alla J:n jaloissa. Yllättävän mukavasti homma kuitenkin toimi, pientä pomppimista ja väljyyttä lukuunottamatta. Maasto ei ole helpoimmasta päästä, kun normiseuruut tehdään tasaisella alustalla, joten olen pikkuipanaan tänään(kin) hurjan tyytyväinen.

Seuraaminen on normiolosuhteissa kova juttu, josta PP syttyy helposti. Paavo saikin viime viikon ESS:n tokotreenien aikana kehut kouluttaja-Jenniltä siitä, että seuraaminen on intensiivistä ja että Paavo kasaa itsensä joka kerta hyvin belgimäiseen tyyliin. (Mulla ei tosin ole belgeistä mitään kokemusta, joten ainoastaan oletan tämän olevan positiivinen asia ;)) Käännökset alkavat sujumaan jo aika mukavasti. Kunhan ihmistreenaaja osaisi kävellä ja palkata oikeassa asennossa. Tällä hetkellä keskittyminen ei näköjään riitä tähän vaativaan tehtävään.

Dream big!

Lienee ajankohtaista vihdoin avata meidän tokouran alkua. Ollaan Paavon kanssa ehditty jo muutama treenikerta käydä tekemässä, mutta laihoin bloggaustuloksin. Takana on parit HSKH:n treenit, osa Riitta Jantunen-Korrin tokokirssista (50% kerroista päästiin paikalle. Harmitti.) ja ESS:n alkeistokoa.

Ja vaikken olekaan ikinä ollut kilpailuhenkinen tai oikeasta kisaamisesta innostuva, on mulla PP:n tulevaisuutta ajatellen paljon haaveita. Jos haaveet ei toteudu, niin se ei maailmaa kovin paljoa hetkauta, mutta kisakuntoon ja täyden kympin suorituksiin tähdäten toki treenataan. Silti en ole aivan varma, mitä ajattelin hakiessani HSKH:n hevitoko-ryhmään. Siellä me nyt kuitenkin ollaan- lupauksena sitoutua treenaamaan tokoa täysipainoisesti, ja luultavasti tosi aloittelijoita niiden hevityyppien seassa. Apua. Onneksi mulla on vielä melkein kaksi viikkoa aikaa muuttaa itseni heviksi.

Perusasentoa alettiin treenaamaan ns. ongenkoukkumenetelmällä. Jalka- ja käsiavulla namin kanssa imuttaen. Nopeasti pentu oppi, mutta alkuun jäi liian taakse. Tilanne ollaan saatu korjattua, ja paikka alkaa olla oikea. Jalka-apu on jäänyt pois, käsiapu ja nami on edelleen käytössä. Seuraava askel on jättää nami pois, sitten häivytän käden pienin askelin. Sivu-käsky täytyy lisätä sitten, kun liike on tarpeeksi varma.

Seuraaminen on melko mukavalla mallilla, ottaen huomioon että treeniä on takana niin vähän. Suoraa seuruupätkää PP tekee jo aika mukavasti, tosin vielä palkkakättä tuijottaen. Seuraava askel on alkaa treenaamaan käännöksiä, pienin askelin.

Noutoa on treenattu ohjatun noudon pikkukapulalla. Aloitettiin hetsaamalla, heittämällä, noutamalla ja superisti lelulla palkkaamalla. Tuo osa tulee oikeastaan ihan luonnostaan, kun lelun hakeminen ja käteen palauttaminen on yksi Paavon ehdottomista lempipuuhista. Kouluttajalta sain mukavaa palautetta, kun hän kehui Paavon olevan niin säpäkkä, että noudon kanssa tuskin tulee mitään ongelmia - tätä osaa on siis turha hinkata tähän hätään enempää. PP on kuulemma muutenkin ikäisekseen loistavalla mallilla kapulan kanssa, tästä on hyvä jatkaa!

Eilen aloitettiin treenaamaan kapulan suuhun ottamista oikealla tekniikalla. Alkuun vaikeuksia tuotti kapulan kädestä ottaminen, sillä PP ei ota edes maailman parhaita herkkua (broilerin kaulaa tai muita raakaluita) kädestä, vaan aina maasta. Maasta ottaessa tekniikka kuitenkin hukkui, ja ipana nappasi kapulasta kiinni siitä mistä sen nopeiten sai. Eli ihan väärästä paikasta. Parin toiston jälkeen kädestä ottaminen sujui jo hyvin, oikealla tekniikalla. Tätä jatketaan, päivittäisiä pieniä treenihetkiä aina sekunnin verran kestoa lisäämällä.

Luoksetulossa löytyy treenihetkellä mieletöntä vauhtia, joskin odottaminen / paikkakäsky on todella vaiheessa. Paikka-sanan PP kyllä ymmärtää (esim ovesta kulkiessa malttaa odottaa muutaman sekunnin), mutta tätä täytyy jaksaa harjoitella paljon ja kärsivällisesti.

Jääviä ollaan treenattu vasta todella vähän, mutta ohjelmistossa ovat. Maahanmeno on yksi Paavon lempi'tempuista', ja normaalisti meneekin maahan todella nopeasti. Ongelmana on se, että pompahtaa takaisin kuin vieteri. Olen saanut lisättyä kestoa niin, että tipautan namin etutassujen väliin ilman että itse liikun.

Seisominen onnistuu tällä hetkellä ns. näyttelyseisomisena (namikäsi ylhäällä ja vapaa seisotus näyttelyasennossa), mutta jäävänä on vielä kovinkovin kaukana.

Tokoa tukevina temppuina ollaan aloiteltu kosketusalustaa, jalkojen välistä pujottelua, vadin ympäri pyörimistä, oikea/vasen-ohjausta, ihmisen ympäri kulkemista ja kahden lelun leikkiä. Lähitulevaisuuden ohjelmassa on peruuttamista, kiertämistä, käsikosketusta ja kierimistä.

Tällä hetkellä meidän isoin juttu on kuitenkin tauot. Paavo tekee ja keskittyy mahtavasti, mutta taukojen aikana "pelkkä oleminen" on mahdoton tehtävä. Haukunko? Ulisenko? Riehunko? Pienen koiran päässä tuntuu risteilevän monia kysymyksiä. Toistaiseksi ne rauhalliset tauot on vietetty vettä juoden / kontaktista tai maassa olemisesta palkaten / sylissä uikuttaen.

Joten hyvät harrastajaystävät, auttakaa?! Miten te olette saaneet rakkaat hepuliheikkinne oppimaan, että odottaminen on kivaa? Että odottaminen tarkoittaa ainoastaan sitä, että kohta tehdään taas täysillä?

Treenejä odotellessa..

Eilen saapui sähköpostilla tieto, ettei mahduttu Paavon kanssa HSKH:n LT1-kurssille. Arvasihan sen, mutta harmittaa silti. Mutta ei lannistuta, eiköhän me vielä ehditä treenit jos toisetkin käymään ;)

Sen sijaan mahduttiin HSKH:n tokonaksutinkurssille, mikä on loistavaa. Ensi viikosta alkaen kolme maanantaita naksutellaan ohjatusti kurssilla, jota erityisesti pennuille suositeltiin.

Ensi viikolla aloitetaan myös Riitta Jantunen-Korrin pitämä Pentutoko/kilpailemaan tähtäävät-kurssi. Harmillisesti ne menee kahden viikon ajan yhtäaikaisesti, eli treenataan tulevalla viikolla ohjatusti kaksi kertaa viikossa. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei se ole ipanalle liikaa. Molemmat kurssit kun on pennuille tarkoitettuja, ja samalla tehdään sillä vauhdilla mikä Paavolle näyttää sopivalta.

Sanni puolestaan jatkaa ohjattuja agi-treenejä 2x/kk sitten syyskuun lopulla & käy omatoimitreenaamassa Sporttiksella / Ojangossa 1-2x viikossa.

Paavon kanssa agilityssa keskitytään kotitreeniin, välillä piipahdetaan agikentällä leikkimässä / tekemässä pienenpieniä treenipätkiä.

Metsissä kuljetaan aktiivisesti, lihaskunnon ylläpitoa ja tasapainon parantamista sekä kropanhallintatreeniä parhaimmillaan. (Koirien mielestä ilmat tosin sais vähän viiletä, ettei kieli tippuis suusta vielä vajaan tunnin palloilun jälkeen..)

TOKOn häiriötreenit..

..ja samalla ensimmäiset tokotreenit ikinä, ja vielä kaupanpäällisiksi Paavon ensimmäiset ohjatut treenit ikinä. Päästiin tänään korkkaamaan monta ensimmäistä, kun käytiin iltapuhteiksi HSKH:n tokotehisryhmän treeneissä.

Mukana oli Paavon lisäksi kaksi jo osaavampaa 2vuotiasta narttua, collie ja porokoira. Teemana häiriöt.

Paavo oli aluksi odotteluvuorossa, aidalla melko kaukana katsomassa mitä tapahtuu. Tätä ollaan treenattu käytännössä ei-ollenkaan, joten vähän hirvitti edessä oleva mahdollinen huutokonsertti. Jätin Paavon dentastickin palasen kimppuun ja lähdin häiriötehtäviin. Kun herkku oli tuhottu, huuto alkoi. Mutta yllättävän vähän aikaa sitä kesti. Sinne se hiljeni huomatessaan, ettei häntä huutaminen tilanteesta pelasta. Sama toistui jokaisella kerralla, ja olin pikkuipanaan oikein tyytyväinen. Pitäisikö sille opettaa odottelupaikaksi vaikka viltti? Häkki kulkee autossa mukana, mutta helpommalla taitaisin viltin kuljettamisessa päästä.

Ensin treenattiin edestakaisin kulkemista, kun ihmiset kulkivat lähellä huudellen, leluja vinguttaen ja heitellen sekä namipusseja rapistellen. Muutaman metrin matkalla pennun huomiota piti kiinnittää aktiivisesti, mutta kun ymmärsi idean, ei ympärillä tapahtuvaan tarvinnut enää kiinnittää huomiota.

Sitten treenattiin luoksepäästävyyttä Namia avulla Paavo pysyi perusasennossa eikä reagoinut rapsuttelijoihin.

Luoksetuloa varten kentälle heitettiin leluja, namipusseja jne. Avustaja piti pentua kiinni, kun itse juoksin häiriöiden läpi samalla pentua kutsuen. Kun avustaja irroitti, Paavo ampaisi luokse mahtavaa vauhtia. Niin se omistaja oli kuin olikin kiinnostavampi, vaikken olisi ihan heti uskonut. Seuraava kierros samalla tavalla, mutta avustaja heitti vielä lelun Paavon nenän edestä. Vähän hiljensi vauhtia lelua haistaakseen, mutta luoksetulokutsu vei voiton. Superkehut ja leikit oli sen jälkeen täysin ansaitut.

Tässä vaiheessa päätin, että Paavo on hommansa hoitanut, joten jäätiin pyörimään häiriönä kentälle ja totuteltiin ympärillä olevaan hälinään - toiset treenasivat luoksetuloja, ja lukuunottamatta yhtä kenttää Ojangon treenikenttä oli täydessä käytössä. Pentu keskittyi hienosti namien syöntiin ja silittelyyn.

Lopuksi vielä koirakot riviin ja perusasentoon (jota Paavolta tosin en edes hakenut, mutta palkkasin vasemmalle puolelle). Treenien vetäjä kävi tekemässä jokaiselle vuorotellen häiriötä - Paavon kohdalla se tarkoitti luokse kutsumista ja namilla houkuttelua. Mutta niin se pysyi oman namin avulla vieressä kuin liimattu eikä edes vilkaissut muualle.

Omassa blogissa kun sen saa vapaasti tehdä, niin eiköhän tässä ole kehujen paikka. Supertaitava pentu, ja odotukset ylittyi ehkä miljoonaan kertaan. Kovasti sitä muutkin paikalla olijat kehuivat, kiitos heille, tuli hyvä mieli. Tästä se lähtee, tokokärpänen löysi tiensä myös meille.

Viikot vierii

Paavon 14-viikkoispaino oli 4,5 kg, nousua 300g.
Eilen punnittinkin jo 15-viikkosta, paino oli taas noussut 300g, kokonaissaldo nyt 4,8kg.

Ruokaa Paavo saa tällä hetkellä aamulla lihaa 50g + päivällä lihaa 50g + iltaruuaksi jonkin sortin ruston tai koulutusnameja tai 70 g lihaa. Lisäksi se syö päivittäin noin 30g Acanan penturaksuja aktivointilelusta ja palkkana lenkillä. Katsotaan, mihin suuntaan paino löhtee nillä kehkeytymään, mutta toistaiseksi vaikuttaa hyvältä. Netistä löytyvän kasvukäyrän mukaan paino menee piirun verran 'oversize'-käyrän alapuolella, toivottavasti siinä myös pysytään.

Korvat on nykyään pystyssä oikeastaan aina. On tipauttanut ne myös sivummalle pään päältä. Hetken ne näyttikin jo liian hyvältä ollakseen totta. Liimaa siis kaivataan, kipeästi. Mysi-siskon Janita-omistaja on luvannut liimata korvat, kunhan sille löydetään aika.

Ja hei, Paavo mahtui mukaan Riitta Jantunen-Korrin pentutokokurssille, elokuun puolivälistä syyskuun alkuun, neljän kerran pompsi. Mahtavaa! En ole tokoliikkeitä vielä oikeastaan opettanut ollenkaan, etten mene heti aluksi metsään. Toko kun on Sannin kanssa pelkkää kotihömppäilyä, ei lainkaan kilpailemaan tähtäävää. Ihana päästä treenaamaan ohjatusti, tavalliselle pentukurssille kun ei ipanan kanssa olla lähdetty. Ennen kurssin alkua pitäisi hakea kirjastosta Tavoitteena täysi kymppi-tokokirja. Paljon olen kuullut opusta kehuttavan, mutta haluan vielä tutustua siihen ennen omaksi ostamista.