maanantai 20. lokakuuta 2014

PPn syksystä.

Ohjatut tokot Paavon kanssa, viimein. Pari kertaa meni ohi sairastaessa, mutta viime viikolla päästiin viimein mukaan HSKHlle Jennin oppiin.

Saatiin se, mitä ensimmäiseltä kerralta haettiinkin. Perusasento oli vähän sinne päin, nyt tiedän mitä pitää tehdä sitä parantaakseni. Palkkauksen suunta on ollut huono, kriteeristö liian väljä. Paljon treeniä pienissä pätkissä, niin eiköhän me saada pa kasaan. Lisäksi treenattiin jäävistä seisomista, tuttua mutta unholaan jäänyttä asiaa.


Lauantaina alkoi myös ESSien järjestämä agilityn tekniikkakurssi. Kouluttajana Kati Immonen, tavoitteena oppia erilaisia ohjaustekniikoita. Pääosassa oli siis ohjaaja, Paavo vietti suurimman osan treeneissä autossa taukoilemassa.

Ensimmäistä kertaa ikinä PPn treenihistoriassa kentällä oli yhtä aikaa neljä koirakkoa, ja kentän laidoilla neljä taukoilevaa koiraa. Sinne meni "ei koskaan lähdöstä varastava, ei ikinä treeneissä karkaileva" Paavo. Kävi pariin otteeseen katselemassa toisten tekemisiä, intoa tulvillaan oli menossa leikkimään (=sabotoimaan toisten treenejä) ja karkasi lähdöstä muutamaan otteeseen. Palautin lähtöön, sain tulemaan luokse ja tauotin enemmän kuin koskaan.

Hermot piti, ja jaksoin olla ylpeä, että se teki edes JOTAIN, ja rauhoittui kuin rauhoittuikin tauolle.

Keskittymiskyky oli kuitenkin sitä luokkaa, että perusasiatkaan ei onnistuneet. Annetaan anteeksi. Enempää en olisi tuolta turbomoottoroidulta nuorukaiselta voinut odottaakaan.

Sen pääasian ja odotetun toivon oppineeni. Ainakin ne alkeet. Pakkovalssia, pakkovalssi-valssia, pakkovalssi-jaakotusta ja.. öö.. oli siinä joku neljäskin. Oppi meni siis ihan selkeästi perille! Näistä siis kuivaharjoittelua ennen kuin otan Paavon mukaan kentälle. Menee hetki, ennen kuin kuviot jää lihamuistiin, mutta harjoitellaan - yksin ja yhdessä.


Käytiinhän me myös tutustumassa Doboon. Olin valmis katastrofiin, kun paikkana oli meidän normaali agitreenikenttä. Mitä vielä. Kakara keskittyi ja teki, ei höntyillyt eikä riehunut. Mielettömän kivaa hommaa, ja dobopallo olisi ihan loistava lisä meidän olohuoneen vakiovarusteeksi!



2 kommenttia:

Sirpa Arminen kirjoitti...

Se neljäs ohjaustekniikka oli "saksalainen" ;-)

Saana kirjoitti...

Kiitos Sirpa! Täytyy ehkä avata YouTubea, että muistuu mieleen ;D