Dream big!

Lienee ajankohtaista vihdoin avata meidän tokouran alkua. Ollaan Paavon kanssa ehditty jo muutama treenikerta käydä tekemässä, mutta laihoin bloggaustuloksin. Takana on parit HSKH:n treenit, osa Riitta Jantunen-Korrin tokokirssista (50% kerroista päästiin paikalle. Harmitti.) ja ESS:n alkeistokoa.

Ja vaikken olekaan ikinä ollut kilpailuhenkinen tai oikeasta kisaamisesta innostuva, on mulla PP:n tulevaisuutta ajatellen paljon haaveita. Jos haaveet ei toteudu, niin se ei maailmaa kovin paljoa hetkauta, mutta kisakuntoon ja täyden kympin suorituksiin tähdäten toki treenataan. Silti en ole aivan varma, mitä ajattelin hakiessani HSKH:n hevitoko-ryhmään. Siellä me nyt kuitenkin ollaan- lupauksena sitoutua treenaamaan tokoa täysipainoisesti, ja luultavasti tosi aloittelijoita niiden hevityyppien seassa. Apua. Onneksi mulla on vielä melkein kaksi viikkoa aikaa muuttaa itseni heviksi.

Perusasentoa alettiin treenaamaan ns. ongenkoukkumenetelmällä. Jalka- ja käsiavulla namin kanssa imuttaen. Nopeasti pentu oppi, mutta alkuun jäi liian taakse. Tilanne ollaan saatu korjattua, ja paikka alkaa olla oikea. Jalka-apu on jäänyt pois, käsiapu ja nami on edelleen käytössä. Seuraava askel on jättää nami pois, sitten häivytän käden pienin askelin. Sivu-käsky täytyy lisätä sitten, kun liike on tarpeeksi varma.

Seuraaminen on melko mukavalla mallilla, ottaen huomioon että treeniä on takana niin vähän. Suoraa seuruupätkää PP tekee jo aika mukavasti, tosin vielä palkkakättä tuijottaen. Seuraava askel on alkaa treenaamaan käännöksiä, pienin askelin.

Noutoa on treenattu ohjatun noudon pikkukapulalla. Aloitettiin hetsaamalla, heittämällä, noutamalla ja superisti lelulla palkkaamalla. Tuo osa tulee oikeastaan ihan luonnostaan, kun lelun hakeminen ja käteen palauttaminen on yksi Paavon ehdottomista lempipuuhista. Kouluttajalta sain mukavaa palautetta, kun hän kehui Paavon olevan niin säpäkkä, että noudon kanssa tuskin tulee mitään ongelmia - tätä osaa on siis turha hinkata tähän hätään enempää. PP on kuulemma muutenkin ikäisekseen loistavalla mallilla kapulan kanssa, tästä on hyvä jatkaa!

Eilen aloitettiin treenaamaan kapulan suuhun ottamista oikealla tekniikalla. Alkuun vaikeuksia tuotti kapulan kädestä ottaminen, sillä PP ei ota edes maailman parhaita herkkua (broilerin kaulaa tai muita raakaluita) kädestä, vaan aina maasta. Maasta ottaessa tekniikka kuitenkin hukkui, ja ipana nappasi kapulasta kiinni siitä mistä sen nopeiten sai. Eli ihan väärästä paikasta. Parin toiston jälkeen kädestä ottaminen sujui jo hyvin, oikealla tekniikalla. Tätä jatketaan, päivittäisiä pieniä treenihetkiä aina sekunnin verran kestoa lisäämällä.

Luoksetulossa löytyy treenihetkellä mieletöntä vauhtia, joskin odottaminen / paikkakäsky on todella vaiheessa. Paikka-sanan PP kyllä ymmärtää (esim ovesta kulkiessa malttaa odottaa muutaman sekunnin), mutta tätä täytyy jaksaa harjoitella paljon ja kärsivällisesti.

Jääviä ollaan treenattu vasta todella vähän, mutta ohjelmistossa ovat. Maahanmeno on yksi Paavon lempi'tempuista', ja normaalisti meneekin maahan todella nopeasti. Ongelmana on se, että pompahtaa takaisin kuin vieteri. Olen saanut lisättyä kestoa niin, että tipautan namin etutassujen väliin ilman että itse liikun.

Seisominen onnistuu tällä hetkellä ns. näyttelyseisomisena (namikäsi ylhäällä ja vapaa seisotus näyttelyasennossa), mutta jäävänä on vielä kovinkovin kaukana.

Tokoa tukevina temppuina ollaan aloiteltu kosketusalustaa, jalkojen välistä pujottelua, vadin ympäri pyörimistä, oikea/vasen-ohjausta, ihmisen ympäri kulkemista ja kahden lelun leikkiä. Lähitulevaisuuden ohjelmassa on peruuttamista, kiertämistä, käsikosketusta ja kierimistä.

Tällä hetkellä meidän isoin juttu on kuitenkin tauot. Paavo tekee ja keskittyy mahtavasti, mutta taukojen aikana "pelkkä oleminen" on mahdoton tehtävä. Haukunko? Ulisenko? Riehunko? Pienen koiran päässä tuntuu risteilevän monia kysymyksiä. Toistaiseksi ne rauhalliset tauot on vietetty vettä juoden / kontaktista tai maassa olemisesta palkaten / sylissä uikuttaen.

Joten hyvät harrastajaystävät, auttakaa?! Miten te olette saaneet rakkaat hepuliheikkinne oppimaan, että odottaminen on kivaa? Että odottaminen tarkoittaa ainoastaan sitä, että kohta tehdään taas täysillä?