Pääsin töistä neljältä ja treeneissä piti olla viideltä. Kun joutuu kehäIII:n neljän ruuhkaan istumaan, tietää olevansa perillä kaikkea muuta kuin ajoissa. Ehdin käyttää Paavoa kävelyllä just tarpeiden teon verran, senkin hihnassa. Kun olisin tiennyt tulevan, olisin napannut treeniajasta kymmenen minuuttia metsälenkkiä varten.
Treenit aloitettiin paikkamakuulla. Siis millä? Ollaanko me joskus treenattu tällaista? Paavo oli kuin huutava vieteri. Maahan. Istun. Maahan. Hypin. Maahan. Nousen seisomaan. Maahan. Vieterin lailla se pomppasi pystyyn jokaisesta maahanmenosta. Kaikki tämä hurjasti haukkuen. Energiaa oli siis kuin pienessä kylässä, keskittymiskyky tipotiessään. Jos jotain hyvää, niin molemmin puolin makaavat koirat (yhteensä meitä oli viisi) ei kiinnostaneet yhtään, eli ei siinä mielessä pilattu kenenkään hyvää paikkamakuuta. Saivatpa kunnon häiriötreenit.
Eikä tuon kakaran tarviskaan vielä osata tai aina jaksaa, mutta eilinen paikkamakuu oli kyllä totaalinen pohjanoteeraus. Kun kyllä se oikeasti jo jotain osaa. Makaa jo pidempiäkin pätkiä (myös muiden koirien seurassa) kivasti, kun tietää saavansa palkkaa tasaisin väliajoin. Oma moka, mitä vien sen treenaamaan suoraan pitkän työpäiväyksinolon jälkeen.
Onneksi suunta oli ylöspäin, ettei me nyt ihan läskiksi koko hommaa vedetty. Noutokapulan se haki hienosti melko pitkän matkan päähän heitettynä. (Note to self. Lupasanalla kapulan saa irrottaa kesken palautuksen ja saa palkaksi lelun kädestä.) Palauttaa kapulan käteen taitavasti, malttaa jo pitää sitä suussa ennen kuin naks ja palkka saapuu. (Note to self. Käden lähestyminen ei tarkoita kapulasta irrottamista, vaan se annetaan käteen vasta vihjesanasta.)
Tötterön kiertäminen sujui mallikkaasti, agilitylentällä sitä on jo treenattu jonkin verran.
Lopuksi luoksetulo koirakkokujan läpi. Kouluttaja piti Paavoa, vaikka melko kivasti se näytti odottavan paikka-käskyn alla. Luvan saatuaan porhalsi luokse hurjaa vauhtia. Toinen kierros, tiiviimpi koirakkokuja ja sama homma. Kun Paavo oli jo melkein luona, valkkari-treenikaveri ponkaisi rivistä perään. Vähän meni PPllä pasmat sekaisin ja oli jo lähdössä leikkimään valkkarin kanssa. Onneksi ymmärsi tulla lelun ja ohjaajan luokse pian, ja otettiinkin toinen kerta perään. Tällä kerralla ilman valkkarihäiriötä ja suoraan luokse. Lelubileet pystyyn, ja hyvä lopetus melkein katastrofaalisille treeneille.
Tänään on viimeinen ESS:n jatkotokon treenikerta, mikä tarkoittaa leikkimielistä loppukoetta. Eilisestä viisastuneena (kiitos fiksumpien aikataulujen) kävin koirien kanssa 20 minuutin metsärämpimisellä. Kallioita, ryteikköä ja pentuhepulointia. Jos sinne olis heitetty ne hurjimmat energiapuuskat, ja jätetty sopivasti intoa illan treenejä varten. Saas nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti