tiistai 10. toukokuuta 2011

Rallailua #3 sekä #4

Kas näin, kiekko on vienyt siinä määrin mukanaan, että blogipäivitykset on jääneet entistäkin vähemmälle. Mutta tänään kun on kiekoton päivä, tehdään pikakatsaus menneisiin treeneihin.

Kolmas kerta toden sanoi, toisten koirien seurassa olemisessa nimittäin. Päätin parkkeerata auton kauemmaksi, ja jättää näköesteen sikseen. Kerran tuo pöhähti toiselle treenikaverille, mutta that's it. Loistavaa! Pysyteltiin kuitenkin kaukana muista, ettei kävisi ylivoimaiseksi. Kosketuskepin käytön päätin tältä kerralta jättää vähälle, muutaman pureskelun jälkeen. Kotona se pitää treenata toimivaksi, vaikka välillä tekisi mieli nakata koko keppi nurkkaan. Omat taidot ei tunnu riittävän kosketuskepin seuraamiseen, vaan vaaditaan kärsivällisyyttä ja miljoonia toistoja. Treenailtiin myös laatikkoa (ai mitkä termit?), ja kivasti saatiin etutassut laatikolle.

Neljäs kerta sitten. Otettiin paikka vielä lähempänä toisia, ja hyvinhän se toimi. Keskittyminen tahtoi olla aika nollassa.. Kyllä vain, oma jaksaminen oli ihan hukassa, ja sitä kautta myös Sanni melko pihalla. Kiinnosti kaikki muu, paitsi treenaaminen. Treenien teemana tällä kerralla käännökset, joita opeteltiin minkä jaksettiin. Vähän meni taukoiluksi. Laatikolla oli taas kiva treenata. Nyt pitäis saada takatassut liikkeelle, hitaasti mutta varmasti.

Ja niin, ollaan hiottu oikeaan paikkaan istumista, eikä se pylly enää paljoa kääntyile istu-käskyn kuuluessa lenkillä. Loistoa!

Treenipäiväkirja täytyy ottaa käyttöön! Eikö ne kivat uudet almanakat ala pikku hiljaa taas saapua kauppoihin? Kun syksy on jo niin lähellä :D Kirjakauppaan mars, kun eihän vanhoihin papereihin toki voi uutta treenipäiväkirjaa aloitella.. Jotenkin tuntuu siltä, että tuo kotitehtävien tekeminen vain menee. Keskitytään pitkiin lenkkeihin ja ohituksiin taas suuremmissa määrin, aikasyöppö jääkiekkoa unohtamatta.

Note to self - treenattuja kylttejä:
  • Vasen täyskäännös
  • Maahan, kierrä koiran ympäri
  • Täyskäännös vasempaan
  • Täyskäännös oikeaan
  • Stop & maahan
  • Liikkeestä maahan
  • Stop & maahan & kierrä koira ympäri
Loppuun vielä tyttöröistä kuva, joka ei liity mihinkään mitenkään. Mamman mussut <3


Ps. Vilman ensimmäiset valjastelut tälle kesälle! Pieni oli ihan onnesta soikeana, olisi iloisena tervehtinyt vastaan tulevat ihmisetkin, nutusti ruohoa ja kiehnäsi jaloissa. Kotona sitten olikin väsynyt tyttö, jolle ei meinannut edes jauheliha maistua!

2 kommenttia:

leila kirjoitti...

Koirillehan on ihan oman canistempus-treenikalenterikin, jos haluaa hifistellä. :) Monta kertaa olen meinannut ostaa, mutta aina piheys tullut vastaan ja nyt treenipäivis onkin sitten edullisesti vanhoissa vihoissa (joita lapsena tuli säästettyä runsaasti). :)

Saana kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Piti heti käydä tutustumassa kalenteriin netissä, ja meinhän se hankintalistalle :D Tokihan tuo toimii tavalliseen vihkoonkin (nykyistä metsästin pitkin Jumboa avo-kauppakaverin kyllästymiseen asti, ja löysinkin ihan kivan, mutta..), vaan on se hifistely välillä suunnattoman mukavaa! :D