torstai 5. huhtikuuta 2012

Raakaruokintaa?

Uuden pennelin tuloa odotellaan ja haaveillaan kovasti, ja raakaruokinta on ollut taas mielessä. Miettinyt olen aiemminkin, mutten ikinä ole saanut aikaan ottaa asiasta tarpeeksi selvää, jotta olisin ajatukseni voinut toteuttaa. Tässä vaiheessa uskoisin, että 50/50-malli sopisi meille paremmin, mutta täytyy tehdä perehdytystä itselleni, niin asiat toivottavasti selkiytyvät.

Itseäni varten ajattelin kasata tähän hajanaisia ajatuksia sieltä sun täältä, näin ensialkuun koirat.comin barf-keskustelusta. Vielä tässä vaiheessa koiran raakaruokinta tuntuu ydinfysiikalta, mutta koitetaan saada asioihin jonkinlaista selkoa ranskalaisten viivojen muodossa.

    • Aloita jauhelihalla. Pieninä annoksina pikkuhiljaa kasvattaen.
    • Kun vatsa tottuu, anna pikkuhiljaa kaluttavia luita (esim. possun selkärangat, possun kylkirimpsut tai lampaan luut).
    • Lihaisista luista alkuun kanan siipiä (1/2 kerralla & syötä kädestä). 
     
    • 1 x viikossa sisäelimiä
    • 1 x viikossa kalaa
    • Muuten monipuolisesti erilaisia lihoja (3-4 eri lihaa)
     
    • Lihaa noin 1-3% koiran painosta / päivä.
    • Lihaisina luina pidetään kaikkia kokonaan syötäviä luita. Hyviä lihaisia luita ovat esimerkiksi broilerin siivet, kaulat, rangat, lampaan kylki- ja selkäluut, naudan rustot, hännät, possun kylki- rinta ja selkäluut jne. Periaatteessa kaikki suhteellisen pehmeät luut, jotka koira saa kokonaan syötyä. Naudan kovia ydinluita käytetään lähinnä ajanviete ja hampaanpesuluina.

      • Noin 50% lihaisaa luuta (broilerin koipia, broilein kaulaa, kalkkunan koipia, naudan luuta, hevosen luuta ja possun kylkiluita) ja noin 50 % liha-kasvisseosta.


      • Piimää
      • Kananmunankuoria
      • Lohiöljyä ( / vehnänalkioöljyä / pellavaöljyä / Nutrolinia)
      • Ruokintakalkkia (jos ei saa kalkkia luista tai kananmunankuorista)
      • Pellavansiemenrouhetta tai puuroja
      • Kermaviiliä
      • Raejuustoa
      • NEU? 
      • Monivitamiinivalmiste Aptuksen Multidog
      • Ruokavaliomuutosta tehdessä maitohappobakteereja suolistoa rauhoittamaan.

      • Jos koiran maha meinaa olla löysällä, lisätään lihaisten luiden määrää, kovettaa mahaa. Jos on maha on kovana, vähennetään luiden antamista vähäksi aikaa ja lisätään öljyjä.
      • Puuro vs. kasvikset > Edes osan kasviksina, vaikka pakastevihanneksina, ettei pelkän puuron määrä olisi hirveän suuri.
      • Hammashuoltoon kylkiluutikkuja / naudan rustoluita.
      • Pennun ruokinnassa vitamiinit, kivennäiset ja hivenaineet ovat hyvin tärkeässä asemassa. Pennulle B- C- ja E-vitamiineja, sinkkitabletteja lisinä, ja öljylisää joka päivä.
         
      • Halkeileviin anturoihin ja turkin kuntoon sinkkitableteista apua.
      • Koulutusnameja esim. broilerin maksasta (www.ruokamenot.fi/reseptit/opiskelijankeittio/157-koiran-makupaloja).
      •  Kissalle raakaa lihaa 25g/painokilo/päivä.


      Nettiosoitteita:

      www.kennelrehu.fi
      www.murrenmurkina.com 
      www.lempimuona.com
      www.neufrau.net/neufrau/tuotteet.html
      www.vauhti-raksu.net
      www.musch.fi

      webekhets.blogspot.com/2009/05/pentujen-barf-ruokinta.html




      Kirjoja:


      Malin Ekblom: Koiran luonnollinen ruokinta
      Riikka Lahti: Barf, raakaravinto käytännössä
      Merja Helleman: Koiran ruokinta


      Kas näin, hyvin sekalainen kokoelma ajatuksia käsittämättömän pitkästä keskusteluketjusta. Ovatpa ylhäällä jossain. Ei missään nimessä ehdottomia totuuksia, mutta näistä ajatuksista lähdetään liikkeelle. Jatkoa seuraa, kunhan on aikaa paneutua.

      Ei kommentteja: