Hampaaton

Paavon yläkulmureiden kohtalo oli sinetöity, kun suussa oli molemmin puolin kahdet yhtä pitkät hampaat, eikä maitohampaat näyttäneet minkäänlaisia heilumisen merkkejä. Vähän sieltä verta tihkutti, mutta kun perjantaihin asti annettu armon aika ei tuonut mukanaan muutoksia, oli aika soittaa Karvakamuihin ja varata lääkäriaika, joka saatiin maanantai-illalle.

Paavon kanssa on leikitty paljon, retuutettu kaikenlaisia leluja sekä ihmisten että Sannin toimesta. Leikeistä ei ole voimaa puuttunut, sillä ipanan taistelutahto on melko hurja ja voimaa tuntuu leuoissa olevan kuin pienessä kylässä. On syötetty lihaisia luita ja tahmeita Dentastickejä. Yritys oli kova, tulokset huonoja.

Eläinlääkäriin pentu meni reippaasti, kiljaisi sekä nukutus- että kipupiikin kohdalla ja oli silminnähden hämmentynyt nukutusaineen alettua vaikuttamaan. Käveli hetken ympäriinsä, mutta antoi lääkkeen vaikutuksille nopeasti periksi ja simahti hetkessä.

Operaatio oli nopea, ja kuten odotettiinkin, ei hampaiden juuret olleet paljoa liuenneet. Eivät siis olisi luultavasti lähteneet itsekseen mihinkään, vaan leikkaus oli tehtävä. Hintaa leikkaukselle tuli 125€, ja Karvakamuille tälläkin kerralla suositukset sujuvasti hoidetusta hommasta.

Kotiin viimeisinä meillä oli pieni herra Töttöröö, joka kieli poskella makasi sylissä automatkan.

Kotona ipana nukkui viltin alla muutaman tunnin, hereillä hetkittäin mutta enimmäkseen ihan pihalla. Roikkuvaa kieltä kostuttelin välillä märän paperin kanssa. Aamuyöllä pentu herätti aloittamalla ripulirallin, joka kesti aina seuraavaan iltapäivään asti. Pyllypesulla juostiin jatkuvasti ja työpäivän jälkeen sain luututa makkarin lattian roiskeista. Illalla ipana oli jo täynnä virtaa, ja metsässä rälläsi vapauden huumassaan heikkopäisenä.

Kuuden kuukauden ikä otettiin siis vastaan yhtä kokemusta rikkaampana ja ilman ylimääräisiä hampaita. Painoa pennulla on 7.2 kiloa, säkää arviolta 38 senttiä. Aika ihannelukemissa siis mennään, toivotaan että kasvu on edes sinne päin pysähtynyt.

Sannin säkämittaus näyttää piirun verran enemmän kuin kuvittelin, vajaa 40 senttiä (jättijenkki!). Paino on asettunut hyviin lukemiin, vaaka näyttää nyt 10.9 kiloa.

Mitä isot edellä..

Sanni on ollut aina arjessa suhteellisen helppo koira. Se osaa rauhoittua sisällä, mutta on aina valmis toimintaan. Sitä voi pitää vapaana käytännössä missä tahansa, eikä luoksetulon kanssa ole ongelmia. Se kulkee lenkeillä ihmisen lähellä, ja jos eksyy liian kauas, painattaa takaisin tuhatta ja sataa ettei vain jää jälkeen. Se rakastaa yleisesti ottaen kaikkia ihmisiä joihin tutustuu. Se antaa meidän tehdä kaikki hoitotoimenpiteet kiltisti, kuten tassujen trimmaamisen, vaikkei voi sitä sietää. Se osaa olla yksin, mutta rakastaa seuraa. Se kävelee ruuan takia vaikka päällään. Se on perustottelevainen, pääpiirteittäin helppo koira.

Mutta on asioita, joita ennen pennun tuloa mietittiin. Opettaako se pienelle, että osalle vastaantulevista koirista on pakko huutaa? Että ulkona juttelemaan pysähtyvät tuntemattomat ihmiset ovat epäilyttäviä? Että etenkin keski-ikäiset miehet ovat aluksi kamalan pelottavia, joille on aiheellista haukkua kuten parhaat vahtikoirat tekevät? Että ovikellon soiminen tarkoittaa jonkun ikävän saapumista? Että kaikkeen epäilyttävään kannattaa reagoida ennen kuin miettii? Että haukkumalla saa annettua itsestään mielikuvan Suuresta Koirasta?

Pennun lähestyessä puolen vuoden rajapyykkiä, on aika käydä läpi isosiskolta opittuja tapoja.

Paavo on ymmärtänyt, että reippaat pennut osaavat suhtautua asioihin tyynesti. Että isosisko voi haukkua kaikessa rauhassa, pennun ei tarvitse niihin haukkuihin reagoida. Että pentu voi valpastua haukun kuullessaan, mutta suhtautua kaikkeen pentumaisella innostuksella ja mielenkiinnolla. Että toiset koirat ja tuntemattomat ihmiset ovat yleensä mielenkiintoisia ja tutustumisen arvoisia (minkä isosiskokin ymmärtää kunhan ensin saa haukkua).

Onneksi isosiskon opeista on pentuun toistaiseksi tarttunut ainoastaan ne parhaat palat. Sannin metsäretket näyttävät tältä:

Se hyppii kaiken sellaisen päälle, mihin pikkukoira pääsee, sillä toimintaa on vahvistettu pennusta saakka. Kannot, kaatuneet puunrungot, kivet ja aidat ovat suosikkikohteita. Jumbon parkkihallin betonipylväille saa hyppiä. Mökillä laavun katolle sai kiivetä. Mutta jostain kumman syystä kirkkoa ympäröivän kivimuurin vierestä piti siirtyä kauemmaksi kävelemään, kun vieterikoiran pomppi veti myös sinne jokaisen alastulon jälkeen..

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä:

Paavoa kiinnostaa ympäröivä maailma usein huomattavasti enemmän kuin luoksetulokutsut. Onneksi on isosisko, joka tulee salamana luokse vihellyksen kuultuaan, ja täytyyhän sitä seurata.

Sannin myötä Paavo on oppinut ruokapalkan merkityksen, paikkakäskyn alkeet ja kissojen kanssa kauniisti toimimisen. Se on oppinut, että autossa on mukavaa, että hihnalenkillä kävellään eikä riekuta, ja että odottaminen tarkoittaa yleensä jotain superkivaa.

Mätsärireissuja

Paavon toiset mätsärit on käyty, mukavin mielin ja hyvin fiiliksin, kun käytiin viime lauantaina (10.8.) Tuomarinkartanossa HurttaHelpin hyväntekeväisyysmätsärissä.

Parikehään mennessä mietitytti vähän, miten seisominen sujuu, kun ollaan treenattu käytännössä ei-yhtään. Mutta turhaan mietin, sillä seisominen sujui ihan mallikkaasti nameja tapittaen. Kehää kuljettiin ympäri moneen otteeseen, Paavo kulki nätisti vierellä ja hoiti homman hienosti. Kuvista päätellen oma käden asento on hyvin kummallinen, seisotan pentua ihan vinossa jne, mutta ne on onneksi treenattavissa.

Tuomari oli ystävällinen, tutki pöydällä pitkään ja hartaasti muttei lainkaan kovin ottein. PP malttoi seisoa pöydällä nätsisti ensihetkien vempulointia lukuunottamatta.

Tuloksena punainen nauha, kehut hyvästä yhteistyöstä ja kommentti herkästä koirasta. Niin se pentu antaa eri ihmisille erilaisen kuvan itsestään, herkkä kun ei ole adjektiivi jota tuosta ehkä missään yhteydessä käyttäisin ;)

Punaisten kehään päästessä virta oli jo niin vähissä (odottelu ja shelttipainit olivat tehneet tehtävänsä), että seisomisesta ei tullut mitään. PP istui, pyöri, halusi tutustua kaikkiin ympärillä oleviin ja syödä ruohonkorret muttei missään tapauksessa nameja. Kehää se kiersi reippaasti vierellä häiriöistä välittämättä. Odotetusti ei sijoituttu, mutta hyvillä mielin päästiin suuntaamaan kohti kotia.

Toinen mätsärikeikka tehtiin eilen, taas Tuomarinkartanoon ja hyväntekeväisyysmätsäriin, tällä kertaa avustajakoirien hyväksi. Tuomarista olin lukenut kaikkea muuta kuin hyvää netistä, mutta päätin lähteä katsomaan tilanteen, sillä miestuomari on hyvä saada kokemuslistalle, ja FCI-ryhmittäin arvostelu kiinnosti. 

Paikalla oli satoja koiria, mukaanlukien Noppa-veli ja Mysi-sisko. Kuvittelin osottelun venyvän melko pitkäksi, mutta toisin kävi. Paavo oli ykkösryhmän 19. arvosteltava pentu, yhteensä pentuja oli 20. Ensimmäisiä pareja tuomari käytti pöydällä pienen hetken, juoksutti ja antoi nauhat = homma sujui todella vaihdikkaasti. Osa koirista viipyi pöydällä pidempään, muun muassa sisaruskatrasta tuomari tutki vähän tarkemmin. Paavon pöydälläolo sujui hyvin, ei väistellyt eikä rimpuillut. Kierrettiin kehä kerran ja yksi edestakaisin kävely tehtiin (pentu ei näyttänyt parhaita puoliaan), mutta se oli siinä. Ei saatu minkäänlaista kommenttia, mikä vähän harmittaa, mutta oli ilmeisen odotettavissa. Sininen nauha, pikainen pyörähdys sinisten kehässä ilman sijoitusta. Hyvä kokemus kuitenkin, eikä tuomarista jäänyt pahaa (jos ei hyvääkään) sanottavaa.

Illan parasta antia oli kuitenkin kääpiöpainit mätsärin jälkeen. Voi sitä riemua, kun pennut pääsivät viimein pois kehän laidalta juoksemaan ja painimaan. Meno oli samanlaista kuin aina, tyytyväisen ja väsyneen pennun sain kotiinviemisiksi. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:

Helle hemmottelee..

..vaan ei koiria. Tänään koirien pidempi lenkki saa odottaa iltaan, ja on hyvää aikaa kahlata läpi agility-raamattua ja tehdä ajatustyötä treenien suhteen.

Seuraavana lukuvuorossa oli treenien suunnittelu. Ja kun Sannin ohjatut treenit ovat olleet tauolla toukokuusta asti (jatketaan vasta syyskuun lopussa), treenien suunnittelun merkitys on korostunut valtavasti. Kun ei ole suunnitellut kunnolla, treeneistä ei saa irti oikein minkäänlaista hyötyä, vaan turhauttaa koiran ja siinä sivussa itsensä. Sannin kohdalla ylikuumumisen riski vain tuplaantuu huonolla suunnittelulla, joten kantapään kautta ollaan tätäkin asiaa opeteltu.

1.) Keep your focus on the exercise and on your dog

- Make plans so that you know exactly what to do once you bring your dog out.
- Clearly define the start and end of each exercise.
- Keep session short.
- Put your dog away when you take breaks.

*Treenatessa ollaan omassa 'kuplassa' > training bubble.
*Koiran kanssa treenataan vain silloin, kun ohjaaja tietää varmasti mitä aikoo tehdä (from the moment you get him until the session is over).
*Tauot ovat suunnittelemista ja analysointia varten.

2.) Work with high intensity when training

- Reinforce often.
- Keep your exercises simple and clear-cut; avoid "messy" situations.
- Move swiftly through each exercise.
- After each reward, be prepaired so that your dog can start working right away.
- If something goes "wrong", keep working; don't freeze or try to fix "mistakes".

*Jos korkean intensiteetin ylläpitäminen on vaikeaa, mieti oletko suunnitellut tarpeeksi hyvin.
*Jaa treenit pieniin ja yksinkertaisiin harjoituksiin, jotta voit pitää intensiteetin korkealla ja vauhdin sopivana.
*Kun pidät treenipätkät lyhyinä, pysyt treenikuplassa, pidät huolen että koira todella haluaa palkan ja että koira onnistuu, voit treenata korkealla intensiteetillä, vaikka tehtävät olisivat pieniä/lyhyitä tai uusia koiralle.

3.) Remain true to your system of handling throughout your training

- Be absolutely clear about the foundations of your handling system.
- Remain consistent in your handling in all times.
- Until you have carefully considered if and how any new moves would fit into your system, don't intergate them in your handling.
- Work through exercises first without your dog, in pantomime (including how to move between exercises and how to reward).

Sannin kanssa ohjatuissa treeneissä ollaan käytetty Greg Derrettin ohajusjärjestelmää, Heiluvan Hännän agilityseminaareissa järjestelmää on käyty läpi, ja olen siihen matkan varrella koittanut tutustua. Tämä järjestelmä vaikuttaa selkeältä ja itseäni sekä koiraa ajatellen fiksulta, joten mitä sitä suotta lähteä vaihtamaan. Oiva-agilityn nettisivuilta löytyy hyvä kooste ohjausjärjestelmästä > http://www.oiva-agility.com/pages/greg-derrettin-ohjausjarjestelma Tulevaisuus näyttää, millaisia muutoksia ja mutkia matkaan tulee, mutta ainakin aloituspiste on selkeänä mielessä.

Treenejä odotellessa..

Eilen saapui sähköpostilla tieto, ettei mahduttu Paavon kanssa HSKH:n LT1-kurssille. Arvasihan sen, mutta harmittaa silti. Mutta ei lannistuta, eiköhän me vielä ehditä treenit jos toisetkin käymään ;)

Sen sijaan mahduttiin HSKH:n tokonaksutinkurssille, mikä on loistavaa. Ensi viikosta alkaen kolme maanantaita naksutellaan ohjatusti kurssilla, jota erityisesti pennuille suositeltiin.

Ensi viikolla aloitetaan myös Riitta Jantunen-Korrin pitämä Pentutoko/kilpailemaan tähtäävät-kurssi. Harmillisesti ne menee kahden viikon ajan yhtäaikaisesti, eli treenataan tulevalla viikolla ohjatusti kaksi kertaa viikossa. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei se ole ipanalle liikaa. Molemmat kurssit kun on pennuille tarkoitettuja, ja samalla tehdään sillä vauhdilla mikä Paavolle näyttää sopivalta.

Sanni puolestaan jatkaa ohjattuja agi-treenejä 2x/kk sitten syyskuun lopulla & käy omatoimitreenaamassa Sporttiksella / Ojangossa 1-2x viikossa.

Paavon kanssa agilityssa keskitytään kotitreeniin, välillä piipahdetaan agikentällä leikkimässä / tekemässä pienenpieniä treenipätkiä.

Metsissä kuljetaan aktiivisesti, lihaskunnon ylläpitoa ja tasapainon parantamista sekä kropanhallintatreeniä parhaimmillaan. (Koirien mielestä ilmat tosin sais vähän viiletä, ettei kieli tippuis suusta vielä vajaan tunnin palloilun jälkeen..)