Tunnustusten aika

Saimme AVAlta (Hidas kun olen, ymmärsin vasta nyt, mistä tuo kirjainyhdistelmä tulee. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)) tunnustuksen, ja kiitämme siitä kovasti! Ideana on siis tunnustaa lukijoille seitsemän asiaa itsestään. Tässä tapauksessa keskitytään Pieniin Prinsessoihin, ja annetaan mamman varastaa itselleen yksi seitsemästä.

1. Mamman roolissa toimii 28-vuotias päiväkotialan ihminen. Mamman onnellinen arki koostuu avokista sekä kolmesta ihanaakin ihanammasta karvakaverista, ja niin on hyvä. Ihan ikiomalla ajalla (harvinaista herkkua) tavataan ystäviä, käydään kirjastossa, ja näinä päivinä opiskellaan koiran kasvatuksen saloja.

2. Vilma rakastaa muovipussien nuolemista. Varsinkin silloin, kun joku ilkeä ei anna ruokaa juuri oikealla hetkellä. Usein työpäivän jälkeen pöydälle (tai mistä nyt muovipusseja löytääkään) hyppää nälkäinen protestoiva kissa, ja pussin nuoleminen jatkuu siihen asti, että ruokakaapin ovi avataan.

3. Siirin häntä on ihan uskomaton. Karvaa toki löytyy joka puolelta puolipitkäkarvaisen kissaneidin verran, mutta häntä on kuin krepattua ja jälkikäteen siihen lisättyä. Kissaihmisten mielestä yleensä kaunista, mutta epäkissamaiset ihmiset väittävät ei-niin-kauniiksi. (Eikä mamma tykkää, jos joku kehtaa tuollaista mennä sanomaan. Se on uskomattoman kaunis, ei uskomattoman jotain-muuta.)

4. Vilma on ottanut tavaksi tulla käymään laatikolla juuri sillä hetkellä, kun joku tyhjentää sitä. Hellävaraiset poistyöntämiset eivät auta mitään, sitten kyllä keksitään jokin toinen reitti. Ja tyhjennys saa jäädä odottamaan aikaa parempaa.

5. Siiri rakastaa harjaamista ja paijaamista yli kaiken. Pienikin rapsutuksenomainen liike saa neidin kellahtamaan kyljelleen niille sijoilleen, eikä meidän perheen pienimmästä ihan pieni kehräys kuulukaan.

6. Ruokaa molemmat tytöt rakastavat, mutta odottelun kanssa toimitaan eri tavoin. Kun ruokakaappi avataan, ryntäävät molemmat kissat paikalle salamana. Vilma istuu paikalleen odottamaan ruokaansa, niin kuin pienenä on opetettu. Siiri puolestaan huutaa ja ravaa edestakaisin minkä ehtii. Ei siinä ehdi katsoa, ketä ja mitä kiehnätään. Kunhan nyt kaikki varmasti huomaavat, että mulla on nyt nälkä. Vilmakin meinaa kaatua kiehnäyksen lomassa, ja sitähän Vilma ei suvaitse, vaan antaa (pehmeästä) tassusta. Ruokahepulointia parhaimmillaan.

7. Ja eläinlääkäri kun kuvitteli, ettei ole koskaan nähnyt yhtä ahnetta kissaa kuin Vilma. Jos Siirinkin sosiaaliset taidot vain riittäisivät käyttäytymään ell:llä Siirimaisesti, ahneen kissan titteli voisi mennä toiseen suuntaan. Vieraiden ihmisten ilmaannuttua kuvaan meidän neidit ovat kuin yö ja päivä. Vilmaa saa paijata ja ihastella. Siiri tykkää pysyä turvallisen välimatkan päässä. Vilma rakastaa valjastelua ja reissaamista, joka paikassa on kiva olla. Siiriä ei saa liikkumaan kotoa kuin väkisin houkuttelemalla.

Anu saa jatkaa tunnustamisiaan omassa blogissaan, eikös vaan :)?

Pienenä ekstra-osiona kuva meidän pienestä tötteröpäästä, joka pääsi vuorostaan leikkauspöydälle. Sterilointi suoritettu, ja operaatiosta selvitty varsin mallikkaasti. Mitä nyt vähän piti törmäillä seiniin, ja hyppiä vaikka kiellettiin.

Trimmin tarpeessa?

Riittääkö pesu tekemään turjakkeesta luomakunnan lumoavimman neidin? Leidimäisyys näyttää karisevan myös kunottarista, ellei kukaan muista viedä niitä trimmikoneen äärelle. Tuumasta toimeen, ja suunta kohti Erika-kasvattajaa. Kasvattajan kotia lähestyessä häntä alko vispaamaan ihan mahdotonta vauhtia. Paikka siis tunnistettiin, vaikka meillä vietetyn kahden kuukauden aikana käytiin vasta toisella vierailulla.

Toista kertaa trimmipöydällä, ja tällä kertaa piti yrittää, josko rähisemällä pääsisi karkuun tyhmästä tilanteesta. Ei päässyt, vaan tiukka ote piti. Ensin korvat..

.. naamaan päästessä kohtaloon oli jo alistuttu, eikä hurisevaa konetta tarvinut oikeastaan edes pelätä.

Kielen ulkona roikkuminen ei taida kertoa maailman parhaasta fiiliksestä. Antakaa mulle vettä! Päästäkää minut jo pois tästä! Eikö tämä ikinä riitä! Mie oon jo kaunis! (Koko toimituksen aikana häntä ei kuitenkaan edes piipahtanut koipien välissä, joten all good.)

Ja jos käsi laitetaan suun eteen, niin sitä saa purra. Tai ainakin pitää suussa. Jos vaikka sittenkin pääsisi pois.

Mukana myös toimituksen virallinen valvoja Emilio, kasvattajan suloinen ranskanbulldoggi.

Viimein homma oli valmis, ja päästiin telmimään! Ihana huomata, ettei toisia koiria tarvi aina pelätä, vaan leikki luistaa välillä ihan hienosti :)

Paljon asiaa vessakäynneistä

Väsynyt lauantai takana.

Sanni sai  jostain syystä (ruuan syystä?) sekaisen mahan. Kakka alkoi löystymään pikku hiljaa parin päivän aikana, ja lauantaina oltiin jo menossa täydessä ripulissa. Samalla myös väsähtäneessä pennussa, joka epäsannimaiseen tapaan vietti suuren osan päivästä rauhallisissa merkeissä. Ruokalinjalla ollaan siirrytty pelkkiin raksuihin ja piimään. Niitä on syöty nyt kolmisen päivää. Ja viimein ollaan saamassa suunta kohti kiinteämpää kakkaa.

Yritettiin tehdä raksuvaihdos (Golden Eagle > Brit Care) hitaasti ja nätisti, mutta jokin meni metsään. Osittain syytetään ylimääräisiä pihalta omatoimisesti poimittuja välipaloja. Kyllähän ne kiitoksella annetaan pois suusta. Mutta kun marjoja, jäniksenpapanoita, purkkia (you name it) on pakko äkkiä maistaa, ja jyrsiä minkä ehtii ennen kuin joku kurja puuttuu asiaan. Kyllähän sinne pöpöä menee jos jonkinlaista, vaikka parhaamme tehdään asian estämiseksi.

Täällä jatketaan kiinteän pökäleen odottelua, ja jatketaan (toivottavasti iloista) juttelua kakasta, kun siihen on aihetta.

Mahan sekaisuus sai neidin kakkaamaan sisälle yhden yön (joka kesti kuutisen tuntia) aikana kahteen otteeseen. Ymmärrettäväähän se on, että sekaisella vatsalla on vaikea odottaa aamuun. Mutta sivutuotteena saatiin mukaan myös lisääntynyttä sisälle pissailua. Tämän kanssa on siis otettu kovasti takapakkia. Pissoja siivotaan ahkerasti. Ulkona juostaan ahkerasti. Onneksi ihmisasukkeja on tässä kodissa kaksi, että vuorotellen saadaan hengähtääkin.

Hulinahälinä alkoi kuitenkin taas lauantai-iltana, ja tämän aamuiset pissareissut on olleet jo perinteistä vauhti-Sannia. Kyllä tällä neidolla vaan virtaa riittää. Välillä kiehuttaa, mutta se koitetaan pitää sisäpuolella. Vaan on se vain niin ihana tyttö, ei paremmasta väliä. Ja välillä osataan myös rauhoittua, katsokaa vaikka.

Kuvapläjäys sunnuntai-illan kunniaksi

Siiristä on kasvanut iso tyttö <3

Herkkusuu osaa ottaa namin korkealta kädestä todella sievästi. Ei kynsiä eikä turhaa hamuamista, vaikka muuten ruuan kanssa ei osaakaan fiksusti käyttäytyä. Samaa ei voi sanoa Vilma-kaverista. Ollaan koitettu treenata kauniisti ottamista, mutta no luck.

Sirpukka öttiäisvahdissa.

Unillakaan ei saa rauhassa olla, kun räpsräps käy.

Vilma lötköilee. (Kuumaa on ollut riittämiin asti myös täällä. Meille vois jo riittää.)

Kesän paras vieras, kaunis pieni perhonen.

Ja ponnahduslauta-Siiri.

Meidän poppoo on kasvanut vielä yhdellä jäsenellä. (Karvakaveri-kiintiö nyt täysi, ja perhe tällä erää varsin sopivan kokoinen.)

Turva-aidan molemmat puolet tiukasti vartioituina.

Vilma ja Sanni <3

Psst. Me ollaan mukana Ondensaattorin blogin arvonnassa, olkaa tekin! :)

Meitä on viisi!

Kaksi kokonaista viikkoa Sanni-aikaa takana. Pieni on rikastuttanut elämää kovin, ja vauhtiakin meillä riittää ihan erissä määrin, entä muutama viikko taaksepäin.Tähän asti meillä on menty kaden ihmisen ja kahden kissaneidin voimalla. Pieni kissaesittely lienee tässä vaiheessa paikallaan.

Meidän rakkaat karvakaverit, Vilma ja Siiri.

Vilma on vuoden ja kahden kuukauden ikäinen maatiaistyttö. Ensimmäisen vuoden ajan maailman sosiaalisin ja herttaisin neiti. Pieni allergiaepisodi laittoi pakan vähäksi aikaa sekaisin. Mammalle ja iskälle jaksaa aina olla ystävällinen kaveri, jota ei mikään tunnu häiritsevän. Kaikkea Vilma ei kuitenkaan enää jaksa rakastaa samalla tavalla kuin ennen. Oman osansa soppaan on voinut tuoda myös Sanni-neidin tulo, joka väkisinkin stressaa pientä kissaa, vaikka Vilma ei sitä paljoa näytäkään. Uskaltavat olla Sannin kanssa jo melko lähekkäin, ja ihmissilmin ollaan kuviteltu todistavamme jo pienenpientä leikinpoikasta näiden kahden välillä. Mutta kyllä Vilma edelleenkin rakastaa - valjastelua, matkustamista, rapsutuksia ja paljon muuta!

Siiri puolestaan on meille Rekku Rescuen kautta kotiutunut kotikissatyttö, ikää yhdeksän kuukautta. Aluksi Siiri on ollut kovin arka uusia ihmisiä kohtaan, mutta edistystä on huomattavissa. Vieraita ei enää tarvi juosta karkuun, vaan ollaan kuin ei olisikaan. Kotiväen kanssa arkuudesta ei ole taikaakaan. (Paitsi silloin jos ihmisellä on kopisevat tai narisevat kengät jalassa.) Sannin suhteen Siiri on ollut hitaammin lämpeävä. Parin viikon aikana ollaan menty sängynaluselosta (jota kesti puolitoista päivää, joskin ruokailut ja laatikolla käynnit hoidettiin mallikkaasti) suureen kiinnostukseen. Muutaman viime päivän aikana sähinää on kuulunut enää pikkuriikkisinä annoksina, ja Sannin touhuja seurataan mielenkiinnolla, mutta turvallisen välimatkan päästä. Kun Sanni nukkuu, Siiri hiipii vierelle haistelemaan. Siirikin rakastaa, mutta täysin eri asioita kuin Vilma. Harjaaminen on ihan ykköspuuhaa, kurinaa ja kiehnäämisen määrää on vaikea kuvailla. Mamman ja iskän sylissä rapsuteltavana on ihana olla. Läheisyydenkaipuuta neidolla riittää. Pienten hurisijoiden elosta voi halutessaan käydä lukemassa tyttöjen omasta blogista.

Sannin rakkauden kohteiksi on tähän mennessä listattavissa ainakin seuraavat asiat.

• Aktivointipullo. Kuvasta hurja meno ei aivan välity, mutta tämän kanssa juostaan ympäriinsä vauhdikkaasti!
• Iskä ja mamma. Sanni seuraisi meitä kuin hai laivaa, jos se vain olisi mahdollista. Toistaiseksi harjoittelu tuntuu tuottaneen tulosta, eikä yksinelo kaada maailmaa.
• Purkka. Jokainen kuivunutkin purkka täytyy kaivaa ylös maasta, jos siihen mahdollisuus suodaan. Onneksi "kiitos"-sanalla purkasta pystyy myös melko sievästi luopumaan.
• Viinimarjat. Talon pihalla kasvaa pari pensasta, ja ovat samaa sarjaa purkan kanssa.
• Kissat. Kun rakkaus vielä muuttuisi molemminpuoliseksi!
• Mopot, pyörät ja juoksijat. Kaikkien perään voisi lähteä, jos vain pääsisi.

Kysymysmerkkien listalla on vielä uiminen. Mahdollisuuksia veteen pääsemiseen on (pesujen lisäksi) ollut vain yksi pieni lätäkkö pentutreffeillä, jossa neiti muiden perässä kävi (vahingossa?) kahlaamassa.

Lopputuloksena ihanalle tuoksuva tyttö ;)

Kaiken kaikkiaan neiti ei vaikuta aralta eikä pidättyväiseltä. Uudet asiat välillä luonnollisesti ihmetyttävät, ja haukkumista täytyy näissä tilanteissa harjoitella. Mutta Sannissa riittää virtaa, ja me muut koitetaan parhaamme mukaan pysyä vauhdissa mukana.

Yksin ei ole kiva olla.

Sanni on asustanut meillä nyt kolme yötä. Pieni piipertää vauhdikkaasti, mutta taitaa myös asiaan kuuluvan lepäilyn. Tosin lepäilyä (kuten kaikkea muutakin aktiviteettia) olisi kaikkein ihaninta tehdä jonkun muun perheenjäsenen läsnäollessa. Mutta kun joka paikassa ei voi olla mukana. Muuten tulevaisuus voi meidän kaikkien kannalta olla piirun verran liian vaikeaa. Yksinolo onnistuu kyllä silloin, kun kotona on vain karvakolmikko. (Sanni omassa huoneessaan, kissatytöt muualla asunnossa.) Muuten Sanni on vaihtelevalla menestyksellä malttanut asettua minnekään, ellei joku ole samassa huoneessa - mitä lähempänä, sen parempi. Jos Sanni tietää mamman ja iskän olevan asunnossa, mutta ei kosketusetäisyydellä vaan portin takana, itkua ja ulinaa riittää. Portin läpi muiden touhujen katseleminen on tytölle vielä hankalaa. Kun ovi on kiinni ja näköyhteys katkaistu, on paljon helpompi (älä lue helppo) rauhottua omiin puuhiin.

Harjoittelut siis jatkuvat - joka paikkaan ei tarvitse päästä mukaan. Vessassa ja suihkussa ihmisen täytyy saada käydä rauhassa, samoin sängyssä nukkuminen on ihmisten sekä kissojen etuoikeus. Ei siksi, että pieni Sanni sängyssä haittaisi, vaan nimenomaan siksi, että itsekseen olemiseen totuttaisiin pikku hiljaa. Ihmisten sängyn viereen neiti käpertyy nukkumaan (välillä itkun kanssa, välillä ilman), ja rauhoittuu kyllä siihen. Kunnes joku nousee sängystä, niin johan nousee neitokin.

Taidan siirtyä jonnekin keskustelupalstalle (ja Tuire Kaimion kirjan pariin) hakemaan lisäpuhtia ajatuksiin.

It's all about me!

Nimi - Silvermaster Viva Las Vegas (Sanni)

Rotu - Amerikancockerspanieli

Syntymäaika - 21.5.2010

Sukupuoli - Narttu

Väri - Buff

Emä - Little Life Truly Dreaming

Isä - Very Vigie Vamos A la Playa

Sijoituksessa Erika Ylänteeltä