lauantai 20. huhtikuuta 2013

Baby proof


Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu kodin valmistaminen pienen täystuhon saapumista varten.

Makkareita meillä on kaksi, toinen 'päämakkari' ja toinen kissa/vierasmakkari. Meidän nukkumajärjestelyt on tähän asti menneet niin, että ihmisväen makuuhuone on kissavapaata aluetta. Avoa kun tuo kissanhilse sängyssä tuppaa niiskututtamaan. Sanni sen sijaan on toiminut makkarin vakikalusteena. Samoilla linjoilla jatketaan, mutta vaihdettiin kissojen tavarat pienempään makkariin, ihmis- ja koiratavarat isompaan. Sängyn viereen mahtui iso kevythäkki, joka toivottavasti ilahduttaa Paavon petipaikkana. (Alunperin ostettiin se autoon matkustuspaikaksi, mutta ei ollutkaan ollenkaan niin toimiva kuin kuviteltiin.) Makuuhuoneen on tarkoitus toimia myös Paavon yksinolopaikkana - nyt kun vaihdon myötä tilaa on tarpeeksi.



Sanni ilmeisesti päätti, että antaa meille ajattelemisen aihetta pennun hankintaan. Kakkasi eilen sisälle kolme (kolme!) kertaa. Maha on vähän löysällä, joten kakat ymmärretään. Mutta viestikin ymmärrettiin. Muistatteko, millaisia ne koiranpennut on? Tätäkö te haluatte seuraavien kuukausien olevan? Kannattaako? Ollaan eletty vähämattoista elämää jo muutenkin, mutta nyt on loputkin matot nostettu kaappiin piiloon. Sanomalehdet toimikoot sisälle pissaamisen alustoina, matot ehditään laittaa lattioille sitten joskus kuukausien päästä.

Takapiha pitää vielä pentuvarmistaa - aidan koloista mahtuu nimittäin vilahtamaan pieni shetlantilainen ihan helposti. Kompostikehikot ja nippusiteet on hankittu, nyt vain asennetaan ne paikoilleen.

Muuten kaikki alkaakin olemaan valmista riiviön kotiutumiselle. Viikonlopun muut aktiviteetit sisältääkin paljon ulkoilua ja auringosta nauttimista - nyt kun Sannin sterilontihaavat ja muut vaivat (kaulurin ilmasuutin hinkkasi lavan päälle melko ikävän kolon) alkavat pikku hiljaa hellittämään, ja ollaan saatu touhutättärä takaisin.

(Mutta eihän tuollainen suloinen ja rauhallinen pikkukoira voi mitään tuhoja saada aikaan.. Eihän?)


4 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Hih, löysinpä teidät. Meillä asustaa tuo Paavon äiti. Pentue oli hoidossa pääsiäisen meillä ja vaikutti siltä, ettei tuhoja Paavo saa kyllä aikaiseksi:-) Ansakin oli pentuna(kin) niin helppo ;-)

Saana kirjoitti...

Kiva kun löysit, jos oot löytänyt muitakin niin saa vinkata :) Sama mielikuva mullakin on - pieni, rauhallinen ja varmasti vähän tuhoava Paavo meille on tulossa ;) Ansa-mammalle rapsuja, ihana tyyppi!

Saimi kirjoitti...

Noppa ei oo ainakaan vielä tuhonnut mitään.. Sitä odotellessa :D

Saana kirjoitti...

Ehkä Noppa on vain vieraskorea ;D