tiistai 5. huhtikuuta 2011

..ja lenkille!

Kyllä tuosta Pallerosta saa välillä olla ylpeä lenkkeillessä. Nykyään sitä voi pitää irti, vaikka ihmisiä tulisi vastaan - kävellen, juosten, pyörällä - lönkyttelee nätisti vieressä ruokaa kärkkyen.

Jos meille joskus toinen koira tulee (jos ;)), niin tietääpä, mitä tämän neidin kohdalla opittua jatketaan. Vahva luoksetulo pienestä asti, ja käsiruokinnan puolesta lippu korkealla.

Nyt ei jakseta puhuta toisten koirien ohittamisesta, nyt keskitytään positiivisiin asioihin!

tiistai 22. helmikuuta 2011

Mökkihöperöt


 Torstai-iltana kantokopat otettiin valmiiksi esille, ja yllättäen neiti Rakastan Matkustamista hyppäsi heti kyytiin.


Siiri malttoi olla reippaana avustajana pakkausten kasaamisessa > kun ruuat otetaan esille, ei voi muuta kuin pysyä lähietäisyydellä. Sannia ei touhutus paljoa hetkauttanut, vaan oli aikaa keskittyä olennaiseen.


Myös matkahiekkalaatikossa voi kulkea paikasta A paikkaan B, kunhan pääsee mukaan!


Määränpäässä Forssan mökillä meitä odotti ihmiskavereiden lisäksi Veera-kaveri. Vilma ei Veeruskaa paljoa ujostellut, joskaan ei lähikontaktiinkaan helpolla päästetty.


Lauantain kunniaksi Sanni pääsi nauttimaan ihanasta ilmasta vapaana touhuten, tietenkin ihanan Veera-kaverin kanssa.




Lenkkeilyn jälkeen rentouduttiin..


..jokainen omalla tyylillään.


Illalla Vilma löysi mökin katosta jotain erityisen kiinnostavaa.


Ihan omin avuin hyppy ylös ei onnistunut, apuvoimia onneksi löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen.


Siirikin tahtoo.


Siellä ollaan!

Ihana mökkireissu, ihanien enemmän ja vähemmän karvaisten kavereitten kanssa. Kiitos kaikille <3

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Huomista odotellessa!

Takana viikko sairastelua. Tylsyys meinaa viedä mennessään. Onneksi on kaverikolmikko seurana, ollaan saatu viikko kulumaan kaikesta huolimatta suht kivasti :)


Parvekkeella riitti ihmettelemistä.



 
Vilma rallaili itsekseen aina siihen asti, että muut tulivat paikalle. Arvonsa tuntevana neitinä puuhastelu lopetettiin muiden löydettyä paikalle. Ja kyllä, myös kamera oli myöhässä.


Sannin viikko on tainnut olla vähän tylsää. Kun mennään ulos, vapaana ei pääse juoksemaan. Lisäksi mamma puhisee ja kröhisee siihen malliin, ettei matka oikein taitu, ja lenkit on jääneet turhan lyhyiksi. Aktivointia on sisätiloissa ihmetelty minkä on jaksettu, ja siksipä neiti sai ensimmäistä kertaa elämässään puuhamaton, josta herkkuja ei niin vain ongittukaan. Pää maton sisällä ratkaisi kuitenkin ongelman!


Tuonne jos pääsis..

Mutta huomenna meillä alkaa taas arki. Mamma ottaa suunnan töihin. Ihan alkuun ilmojen odotetaan parantuvan, me voitais jo mielellään jättää lumituiskut ja lumipallotassut odottelemaan seuraavaa talvea! Toisekseen juoksut saisivat jo loppua, kun se vapaana juoksenteleminen olisi niin kivaa. Ulina-aivastelu-näykkimis-nylkytysyrityksiäkään ei välttämättä tulla kaipaamaan.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Koko kolmikko saman katon alla

Mamma on laiska blogipäivittäjä, kahden blogin päivittäminen tuntuu täysin mahdottomalta, yhden kanssa voisi saada jotain aikaan. Karvakaverit rinnakkain, mitäpä tuota erottelemaan, kun arki kuitenkin jaetaan porukalla.

Ikuisuushiljaisuuden jälkeen arki sujuu mukavasti - kotona köllötellen, uutta ihmetellen, kehräten ja häntää heiluttaen. Meillä on hyvä olla <3

 

perjantai 8. lokakuuta 2010

Tunnustusten aika


Saimme AVAlta (Hidas kun olen, ymmärsin vasta nyt, mistä tuo kirjainyhdistelmä tulee. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)) tunnustuksen, ja kiitämme siitä kovasti! Ideana on siis tunnustaa lukijoille seitsemän asiaa itsestään. Tässä tapauksessa keskitytään Pieniin Prinsessoihin, ja annetaan mamman varastaa itselleen yksi seitsemästä.

1. Mamman roolissa toimii 28-vuotias päiväkotialan ihminen. Mamman onnellinen arki koostuu avokista sekä kolmesta ihanaakin ihanammasta karvakaverista, ja niin on hyvä. Ihan ikiomalla ajalla (harvinaista herkkua) tavataan ystäviä, käydään kirjastossa, ja näinä päivinä opiskellaan koiran kasvatuksen saloja.

2. Vilma rakastaa muovipussien nuolemista. Varsinkin silloin, kun joku ilkeä ei anna ruokaa juuri oikealla hetkellä. Usein työpäivän jälkeen pöydälle (tai mistä nyt muovipusseja löytääkään) hyppää nälkäinen protestoiva kissa, ja pussin nuoleminen jatkuu siihen asti, että ruokakaapin ovi avataan.

3. Siirin häntä on ihan uskomaton. Karvaa toki löytyy joka puolelta puolipitkäkarvaisen kissaneidin verran, mutta häntä on kuin krepattua ja jälkikäteen siihen lisättyä. Kissaihmisten mielestä yleensä kaunista, mutta epäkissamaiset ihmiset väittävät ei-niin-kauniiksi. (Eikä mamma tykkää, jos joku kehtaa tuollaista mennä sanomaan. Se on uskomattoman kaunis, ei uskomattoman jotain-muuta.)

4. Vilma on ottanut tavaksi tulla käymään laatikolla juuri sillä hetkellä, kun joku tyhjentää sitä. Hellävaraiset poistyöntämiset eivät auta mitään, sitten kyllä keksitään jokin toinen reitti. Ja tyhjennys saa jäädä odottamaan aikaa parempaa.

5. Siiri rakastaa harjaamista ja paijaamista yli kaiken. Pienikin rapsutuksenomainen liike saa neidin kellahtamaan kyljelleen niille sijoilleen, eikä meidän perheen pienimmästä ihan pieni kehräys kuulukaan.

6. Ruokaa molemmat tytöt rakastavat, mutta odottelun kanssa toimitaan eri tavoin. Kun ruokakaappi avataan, ryntäävät molemmat kissat paikalle salamana. Vilma istuu paikalleen odottamaan ruokaansa, niin kuin pienenä on opetettu. Siiri puolestaan huutaa ja ravaa edestakaisin minkä ehtii. Ei siinä ehdi katsoa, ketä ja mitä kiehnätään. Kunhan nyt kaikki varmasti huomaavat, että mulla on nyt nälkä. Vilmakin meinaa kaatua kiehnäyksen lomassa, ja sitähän Vilma ei suvaitse, vaan antaa (pehmeästä) tassusta. Ruokahepulointia parhaimmillaan.

7. Ja eläinlääkäri kun kuvitteli, ettei ole koskaan nähnyt yhtä ahnetta kissaa kuin Vilma. Jos Siirinkin sosiaaliset taidot vain riittäisivät käyttäytymään ell:llä Siirimaisesti, ahneen kissan titteli voisi mennä toiseen suuntaan. Vieraiden ihmisten ilmaannuttua kuvaan meidän neidit ovat kuin yö ja päivä. Vilmaa saa paijata ja ihastella. Siiri tykkää pysyä turvallisen välimatkan päässä. Vilma rakastaa valjastelua ja reissaamista, joka paikassa on kiva olla. Siiriä ei saa liikkumaan kotoa kuin väkisin houkuttelemalla.

Anu saa jatkaa tunnustamisiaan omassa blogissaan, eikös vaan :)?

Pienenä ekstra-osiona kuva meidän pienestä tötteröpäästä, joka pääsi vuorostaan leikkauspöydälle. Sterilointi suoritettu, ja operaatiosta selvitty varsin mallikkaasti. Mitä nyt vähän piti törmäillä seiniin, ja hyppiä vaikka kiellettiin.

Trimmin tarpeessa?



Riittääkö pesu tekemään turjakkeesta luomakunnan lumoavimman neidin? Leidimäisyys näyttää karisevan myös kunottarista, ellei kukaan muista viedä niitä trimmikoneen äärelle. Tuumasta toimeen, ja suunta kohti Erika-kasvattajaa. Kasvattajan kotia lähestyessä häntä alko vispaamaan ihan mahdotonta vauhtia. Paikka siis tunnistettiin, vaikka meillä vietetyn kahden kuukauden aikana käytiin vasta toisella vierailulla.


Toista kertaa trimmipöydällä, ja tällä kertaa piti yrittää, josko rähisemällä pääsisi karkuun tyhmästä tilanteesta. Ei päässyt, vaan tiukka ote piti. Ensin korvat..


.. naamaan päästessä kohtaloon oli jo alistuttu, eikä hurisevaa konetta tarvinut oikeastaan edes pelätä.


Kielen ulkona roikkuminen ei taida kertoa maailman parhaasta fiiliksestä. Antakaa mulle vettä! Päästäkää minut jo pois tästä! Eikö tämä ikinä riitä! Mie oon jo kaunis! (Koko toimituksen aikana häntä ei kuitenkaan edes piipahtanut koipien välissä, joten all good.)


Ja jos käsi laitetaan suun eteen, niin sitä saa purra. Tai ainakin pitää suussa. Jos vaikka sittenkin pääsisi pois.




Mukana myös toimituksen virallinen valvoja Emilio, kasvattajan suloinen ranskanbulldoggi.


Viimein homma oli valmis, ja päästiin telmimään! Ihana huomata, ettei toisia koiria tarvi aina pelätä, vaan leikki luistaa välillä ihan hienosti :)

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Paljon asiaa vessakäynneistä

Väsynyt lauantai takana.

Sanni sai  jostain syystä (ruuan syystä?) sekaisen mahan. Kakka alkoi löystymään pikku hiljaa parin päivän aikana, ja lauantaina oltiin jo menossa täydessä ripulissa. Samalla myös väsähtäneessä pennussa, joka epäsannimaiseen tapaan vietti suuren osan päivästä rauhallisissa merkeissä. Ruokalinjalla ollaan siirrytty pelkkiin raksuihin ja piimään. Niitä on syöty nyt kolmisen päivää. Ja viimein ollaan saamassa suunta kohti kiinteämpää kakkaa.

Yritettiin tehdä raksuvaihdos (Golden Eagle > Brit Care) hitaasti ja nätisti, mutta jokin meni metsään. Osittain syytetään ylimääräisiä pihalta omatoimisesti poimittuja välipaloja. Kyllähän ne kiitoksella annetaan pois suusta. Mutta kun marjoja, jäniksenpapanoita, purkkia (you name it) on pakko äkkiä maistaa, ja jyrsiä minkä ehtii ennen kuin joku kurja puuttuu asiaan. Kyllähän sinne pöpöä menee jos jonkinlaista, vaikka parhaamme tehdään asian estämiseksi.

Täällä jatketaan kiinteän pökäleen odottelua, ja jatketaan (toivottavasti iloista) juttelua kakasta, kun siihen on aihetta.

Mahan sekaisuus sai neidin kakkaamaan sisälle yhden yön (joka kesti kuutisen tuntia) aikana kahteen otteeseen. Ymmärrettäväähän se on, että sekaisella vatsalla on vaikea odottaa aamuun. Mutta sivutuotteena saatiin mukaan myös lisääntynyttä sisälle pissailua. Tämän kanssa on siis otettu kovasti takapakkia. Pissoja siivotaan ahkerasti. Ulkona juostaan ahkerasti. Onneksi ihmisasukkeja on tässä kodissa kaksi, että vuorotellen saadaan hengähtääkin.

Hulinahälinä alkoi kuitenkin taas lauantai-iltana, ja tämän aamuiset pissareissut on olleet jo perinteistä vauhti-Sannia. Kyllä tällä neidolla vaan virtaa riittää. Välillä kiehuttaa, mutta se koitetaan pitää sisäpuolella. Vaan on se vain niin ihana tyttö, ei paremmasta väliä. Ja välillä osataan myös rauhoittua, katsokaa vaikka.