11kuinen.

11 kuukautta. Ajan kulu on melko käsittämätöntä, kun kolkutellaan jo vuoden rajapyykkiä. PP on edelleen pentu, aika-ajoin hyvin teinimäinen ja suurilta osin ihan kakara. Ihana pieni touhupallero, jolla riittää virtaa vaikka maailman tappiin saakka.

Strategiset mitat: 39 cm ja 7,3 kg.

Se hakee keppiä/lelua/mitä tahansa hurjalla draivilla niin pitkään kuin joku heittää. Repii lelua mahdottomalla voimalla niin kauan kuin joku repii kaverina. Jos kukaan ei leiki, PP leikkii itsekseen. Ja hajoittaa mielellään melkeinpä kaiken vastaan tulevan. Leluja heitetään sitä mukaa roskiin kun niitä tuhotaan.

Tuhoaa se myös muuta kuin leluja. Paljon muuta. Jotta vältyttäisiin listojen, täkkien ja tyynyjen, sohvanpäällisten ym rikkomiselta, aamuaktivointeja on alettu maksimoimaan. Toistaiseksi tulos on ollut positiivinen, toivotaan että se pysyy.

Oman vuoron odottaminen tekemättä mitään on hirveää. Hiljaa odottaminen onnistuu tällä hetkellä melkeinpä ainoastaan tekemällä jotain. Tämän hetken lempijuttu on maahanmeno ja leualla maan koskettaminen. (Kesto leukakosketukselle on vielä hakusessa. Nyt se vispaa päätään vieterin lailla.)

Monilta osin se kuitenkin on osoittanut omaavansa jo vähän enemmän kärsivällisyyttä. Paikkamakuut ja -istumiset arjessa on alkaneet sujumaan jo suht kivasti. Malttaa odottaa paikallaan jopa silloin, kun menen kotona nurkan taakse huikkaamaan vapautussanan. Usein pysyy paikallaan, vaikka vierellä tapahtuu kummia. Tähän olen erityisen tyytyväinen - joku saattaa muistaa missä tilanteessa oltiin vielä hetki sitten. Vaikka tämä on vielä lapsen kengissä, niin ollaan silti edistytty.

PP on ollut kaikkea sitä mitä toivottiin, ellei enemmänkin. Se on arjessa helppo koira, syttyy sekunnissa ja jaksaa toistoja. Oppii nopeasti. On huimapäinen ja jos jotain säikähtää, palautuu nopeasti. On itsenäinen, mutta ei liikaa. Toivotaan, että kaikki tämä pysyy kun ikää tulee mittariin lisää.

Tattarisuolla vol. 2.

Eiliset tokotreenit Tattarisuolla on vedetty suht kunnialla läpi. Tai ainakin kunniakkaammin kuin edellisellä kerralla. Tällä kerralla mulla oli muutama etu puolellani.

A) Tiesin mihin varautua. Ei lähdetty treeneihin niin kuin normitreeneihin, vaan alusta asti hiljaisuudesta palkkaamalla ja pysymällä oikeassa osassa hallia. Tauolla mentiin suosiolla ulos. Hallissa ollessa tehtiin jollain tasolla koko ajan hommia.

B) Jossain vaiheessa lämmityslaite alkoi surisemaan, eikä muuten ollut hiljainen. Peitti aika kivasti osan aksakentän äänistä.

C) Agilityradalla taisi olla vain yksi putki, ja sekin jossain vähän keskenpänä, joten putkirallin ääni pysyi vähän siedettävämpänä.

Treenien tavoite - PP pystyy keskittymään sillä tasolla, että saadaan tehtyä edes jotain - toteutui. Mentiin helpon kautta, mutta kuitenkin mentiin.

Tunnaria treenattiin ensimmäistä kertaa. Täytyy keskittyä siihen, että palkkaa nimenomaan nenän käytöstä, ei noudosta. Sillä Paavohan kyllä noutaa, keskittyminen ja rauhassa tekeminen on se mitä täytyy treenata. Mukavasti tunnaritreeni lähti liikkeelle, "piilotettukin" kapula löytyi nenää käyttämällä. Viikon omatoimisena kotiläksynä valitsin meille tunnarin kotitreeniä, jotta saadaan tarvittaessa seuraavalla kerralla auottua ongelmakohtia Jennin avustuksella.

Kaukokäskyjä ei lähdetty treenaamaan sen enempää. Paavo meinasi nostaa itsensä epäreiluakunmuutaksaa-kierroksille, eikä oikeastaan osannut enää edes istua. Palkkailin maahanmenosta ja siellä rauhassa pysymisestä.

Viimeisenä tehtiin pari vauhtiluoksetuloa ihan alkeistasolla, mikä oli meille tuolla häiriötasolla paras vaihtoehto. Jenni piti PPn paikallaan, juoksin itse kauimmaiseen nurkkaan ja hetsasin lelulla samalla kutsuen Paavon luokse. Ei siis mitään kummempia vaatimuksia tällä kertaa, kunhan tuli luokse niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Pariin hienosti onnistuneeseen toistoon olikin hyvä päättää tämän kerran treeni.

Tavoite saavutettiin, keskittyminen pysyi paremmin kuin olin odottanut, saatiin onnistumisia eikä koira huutanut ollenkaan samaan malliin kuin viimeksi. Tyytyväisin mielin saatiin siirtyä rallattelemaan Noppiksen kanssa ja sitten kohti kotia.

Tosin en enää tämän kurssin jälkeen taida Paavolle tekopaikkaa varata, jos paikkana on Tattarisuo ja vieressä agilitytreenit. Vaikka näistä kerroista saadaankin loistavaa häiriötreeniä, niin olisi kiva päästä treenaamaan muutakin kuin alkeita, jotka muussa ympäristössä on sujuneet jo melko pitkän aikaa.

Paavo ei arvosta.

Tokotreenit Tattarisuolla. Noppa-veikan kanssa kömyämistä ennen halliin menoa, mukavaa mieltä ja hyvä draivi.

Alkuun ruututreeniä, lähetys kuolleelle lelulle ja vapautus. Tykki toimi ja retuutti palkkaleluaan onnensa kukkuloilla. Tauolla muutama liikkeestä maahan ja vapautuksen odotus. Hienosti sujui. Maahan-istu-vaihtelua. Sujui tämäkin. Parit perusasennot. Vähän eteen mutta hurjan tiiviisti. Mahtavaa.

Sitten se tapahtui. Hoksaus. Viereisellä kentällä on agilitytreenit! Naks, ja pakka hajosi. Hetkeksi PP pystyi kasaamaan itsensä, malttoi syödä ja leikkiä. Mutta putki oli aivan aidan vieressä, toinen putki heti sen perään. Väliaidat oli ihan liian heppoiset. Alta olisi melkein mahtunut livahtamaan ja yli olisi voinut hypätä. Pari jäähyä ulkona, ja taas pystyi rauhoittumaan. Hetkeksi.

Loppuaika meni mamman sylissä itkien, ulvoen ja melkeinpä täristen. Muutaman sekunnin rauhallisia hetkiä, kunnes joku taas juoksi putkeen. Lattialle ei kannattanut edes yrittää mennä, ei puhettakaan minkään sortin keskittymisestä tai rauhoittumisesta.

Elämä on aivan liian epäreilua. Kun on täynnä tulta, tappuraa ja agilityrakkautta, ei kukaan voi olettaa pienen koiran pakan pysyvän kasassa tuollaisessa tilassa. Sääliksi kävi, niin oli kaveri epätoivoa täynnä.

Siinäpä meidän tämän vuoden toive ja tavoite Paavon kohdalla. Vaikka muut pääsee aksakentälle, Paavon täytyy ymmärtää että se ei välttämättä pääse. Sotasuunnitelma on lähteä kiertämään kisoja sivustaseuraajan roolissa. Palkata edes niistä sekunnin rauhoittumisista, jäähdytellä välillä ulkona ja yrittää uudelleen. Pahoittelut jo etukäteen kanssaeläjille.

Otetaan kaikki vinkit, neuvot, ajatukset ja huomiot kiitollisina vastaan!

Onneksi Jenni-kouluttaja lohdutti, että hänellä on ollut aivan samanlainen junnu. Joka nyt aikuisena pystyy vetämään tokokisat kunnialla läpi, vaikka viereisellä kentällä on agilitykisat. Kyllä mekin vielä joskus. Pienen pienin askelin. Ei meillä ole kiire mihinkään. Toinen on vielä pieni.

Ps. Kotiläksynä liikkeestä seiso. Vaikkei näillä puhein pystytä ensi sunnuntaina paljoa tekemään, voidaan me silti kotona treenata.

PPn aksat ja joulumaan tunnelmaa.

 
Perjantai-iltana ehdin viimein kääntää auton keulan Ojankoon vievälle pomppuiselle tielle, kun avattiin Paavon kanssa treenikausi tälle vuodelle. Ollaan taidettu käydä hallilla viimeksi marraskuun alkupuolella, ja sen kyllä huomasi. Teini piippasi, kiljui ja kiskoi hihnassa. Saatiinpa hyvä (ja itseasiassa hyvin tuloksellinen) naksutintreeni hallia lähestyessä.

Ensimmäinen treenipätkä meni melkeinpä intoa purkaessa ja yksinkertaisista asioista onnistumisia hakiessa. Lähdössä odottamista, putkea, hyppyä ja malttia. Tauon jälkeen kakara hullaantui viereiseltä kentältä kuuluvista putkirallattelijoista, ja juoksi heikkopäisenä aidanviertä yrittäen paikallistaa agility-ystävänsä. Sain tilanteen onneksi pian rauhoitettua hurjalla lelun repimisellä ja paikkamakuutreenillä.

Toiseen pätkään kouluttaja ehdotti ottamaan neljän esteen pätkän, johon liitetään valssi.

Paikka-käsky ykkösen taakse, oma liike kohti putkea ja lähtölupa. Ja niinhän se meni. Odotti maltillisesti, syöksyi putkeen, luki valssin hienosti ja sujahti takaisin putkeen. Häröilytreeneille hieno lopetus. Alun katastrofaalinen keskittymisenpuute korvautui taas loistavalla keskittymisellä ja oikealla vireellä. Onneksi. Hieno kakara se on, vaikkei aina treenatessa siltä tunnu. Kouluttajaltakin PP sai lopuksi isot kehut itsensä kasaamisesta, hienosta keskittymisestä ja loistavasta tekemisestä.

Ps. Joulumuistoja (ja lunta <3) muutaman kuvan välityksellä, olkaa hyvät.

 

 

 

 

PPn erilaiset päivät

ESSn porukka on taas ollut aktiivista, ja me ollaan oltu menossa mukana.

Paavo pääsi ensimmäistä kertaa koirauimalaan, kun ESSn porukka järjesti uintikerran Helsingin Koirauimalaan. PP yllätti minut totaalisesti olemalla rauhallinen, ei-säheltävä pieni shetlantilainen. Se ui rauhallisesti ja kuulemma hyvällä tekniikalla, ensin liivit päällä ja sitten ilman. Ei yrittänyt höntyillä pois altaasta eikä välittänyt viimeisen kierroksen uintikaverista, joka meinasi pariin otteeseen polskia päälle. Ui rauhallisin vedoin, ihan kuin olisi ollut omasta mielestäänkin suorittamassa tärkeää kuntoilutehtävää.

Ihanista kuvista suurkiitos Hanna Pietiläiselle!

Viime sunnuntai puolestaan vietettiin kakaran kanssa Messukeskuksen hälinässä Lemmikkimessuilla. Oltiin paikalla klo 9.30 ja asettauduttiin taloksi ESSn ständille. Päivä oli pitkä, mutta ipana jaksoi edustaa melko kelvollisesti koko kahdeksantuntisen. Vähän piti yrittää riekkua karvakavereiden kanssa, mutta hihnassa se oli suhteellisen toivotonta. Rapsuttajat saivat rapsutella, vaikkei vieraiden ihmisten kosketeltavana oleminen edelleenkään ole sitä maailman
ihaninta hommaa. Kohteliaasti pentu kuitenkin hoiti shelttiläisen hommat. Häkissä oli viihtynyt hiljaa aina kun olin syömässä/kiertelemässä messukojuja/missä milloinkin. Loppuaikana meni jo omatoimisesti häkkiin nukkumaan, mutta kömpi sieltä pois kun joku uskalsi liikahtaa.

Kun 17.30 viimein lähdettiin kotia kohti, mulla oli mukana suunnattoman väsynyt matkaaja, joka kerrankin nukkui reporankana koko illan. Vaikka etukäteen asiaa vähän kauhistelin, sain olla ylpeä teini-ipanasta, joka oli enemmän edukseen kuin ikinä olisin osannut kuvitella. (Etenkin ständin vieressä olevan agilityradan olemassaolo mietitytti. Ihan vähän.)

Miukumaukumussukat!

Kissojen elon dokumentointi jää aina mahottoman vähälle. Joten kerrotakoon nyt, että kehräävät pienet karvakasat viettävät lokoisaa kissanelämää ja hoitavat rakkauspakkausten roolinsa hyvin.

Vilma on Vilma, hyvin kissamainen ja omanarvontunteva neito. Kotiväen vietävissä ja tarpeen tullen riepoteltavissakin. Vieraista tykkää tiettyyn pisteeseen asti, vastaanottaa jokaisen puskemisella, mutta helposti läiskäisee (ilman kynsiä tosin) kun saa tarpeekseen. Jos vieras erehtyy komentamaan sitä, ei hyvä heilu, vaan asiaa protestoidaan hyvin äänekkäästi.

Se juoksee aina ulko-ovelle vastaanottamaan kotiintulijat, maukaisee vienosti ja hyppää häntä pystyssä eteisen lipaston päälle kerjäämään silityksiä.

Temppujen kirjo on tällä hetkellä pieni, palvelijan täytyisi altivoitua. Tässä malli Miljoona Hingfivea:

Se haluaa ulos, muttei viihdy siellä näillä ilmoilla pitkiä aikoja. Vilma kulkee päivittäin mukana pikku-ulkoiluilla meidän takapihalla. Kun ihminen lähestyy takaovea, Vilma yleensä ampaisee milloin mistäkin, kipittää kiireesti häntä pystyssä kohti olohuonetta, maukaisee tuttuun tyyliinsä ja sujahtaa koirien metallihäkkiin. Siellä se viihtyy, vaikka kymmenen kertaa päivässä, maukuu ruohoa syötäväkseen ja nököttää tyytyväisenä.

Siirin elo jatkuu ruokaa kerjäävänä puskutraktorina. Sen lempipaikka on jääkaapin vieressä, jossa se huutaa vaativasti, monta kertaa päivässä. Ruoka on maailman paras asia, ei epäilystäkään.

Siirin rakkaus omaa perhettä kohtaan on valtaisaa. Se puskee, kiehnää ja purisee niin ihmisille kuin koirillekin. Se kiipeää viereen nukkumaan ja hakemaan rapsutuksia.

Siiri rakastaa harjaamista. Puskee, kierähtää kyljelleen ja purisee. Hyvä niin, sillä harjattavaa riittää ja takkuja ilmaantuu ilman aktiivista harjaamista.

Siirin hampaiden kunto on ottanut takapakkia, taas kerran. Calici-virus jyllää ja vie näköjään mukanaan hampaan kerrallaan. Hengitys haisee pahalle ja hampaat harmaantuu. Uusi hammaspoistoaika täytyy taas varata. Saa nähdä, missä vaiheessa suu on kokonaan hampaaton. Toivottavasti yleisvointi pysyy kuitenkin hyvänä, ja virus vie pikkutiikeriltä ainoastaan hampaat.. Vähän mietityttää, mutta tässä vaiheessa en halua miettiä liikaa. Kuvassa (alla) päivä, kun kieli oli ulkona suusta melkeinpä koko ajan, juuri hammasongelmien takia. 

Tässä ollaan, toko!

Edellinen tokon tilannekatsaus, Dream big!-kirjoitus näyttää päivittyneen blogiin 20.9. Puolitoista kuukautta pienen koiran elämässä pitkä aika, joten katsotaan missä mennään ja mikä on suunnitelman seuraava askel. (Pahoittelut tekstin asetuksista. Taas. iPadin Blogger-sovellus ei suostu tänäänkään täydelliseen yhteistyöhön.)

Tämänhetkinen tylsääkin tylsempi tosiasia on se, että meidän hevitokotreenit ja minun uusi työ yhdistyy todella huonosti > ehdin treenipaikalle kerran kuussa. Ohjattu toko on siis tällä hetkellä oikeastaan kokonaan pois meidän ohjelmistosta, ja täytyy tsempata omatoimitreenien kanssa ettei homma kuivu kasaan. Jos jollain on tiedossa omatoimitreeniporukoita mihin mahtuis, niin saa vinkata!

Perusasento.

20.9. Jalka-apu on jäänyt pois, käsiapu ja nami edelleen käytössä. Seuraava askel on jättää nami pois, sitten häivytän käden pienin askelin. Sivu-käsky lisätään sitten, kun liike on tarpeeksi varma.

Namin olen jättänyt pois, käsiapua olen koittanut pikku hiljaa häivyttää, sivu-käsky on lisätty. Olen liittänyt sivu-käskyä tilanteeseen jos toiseenkin, käyttänyt lenkkien lomassa ja pyrkinyt antamaan suuren osan palkoista vasemmasta kädestä paikkaa vahvistaakseni. Paavo tulee perusasentoon, mutta "pyllyn heittoon" on vielä pitkä matka.

Peruasentotreeniin täytyy lisätä vauhtia ja palkata nimenomaan takaosan liikkeistä (vs. takapuoli seuraa koiran etuosaa). Tätä varten olen aloittanut laatikkotreenin, jota on takana yksi viisiminuuttinen naksuttelu - etutassut on nyt saatu laatikon päälle ja pysymään siellä muutaman sekunnin ajan.

Seuraaminen.

20.9. Suoraa seuruupätkää PP tekee jo aika mukavasti, tosin palkkakättä tuijottaen. Seuraava askel on alkaa treenaamaan käännöksiä.

Seuraaminen sujuu jo pidempiä pätkiä ilman palkkaamista. Paavo malttaa keskittyä, häiriöistä ja käännöksistä huolimatta. Edellisissä ESS:n tokotreeneissä pyysin Jenni-kouluttajalta vielä treenien päätteeksi seuruukatsauksen. Näyttää kuulemma hyvältä, joskin vähän väljältä. Innokas koira kuitenkin kuulemma siirtyy helposti väljästä liian tiiviiksi, joten palkkaussuuntaa tai muuta ei kannata muuttaa.

Seuraavaksi kiinnitetään erityishuomiota tiiviimpiin käännöksiin.

Seiso, istu, maahan liikkeestä.

20.9. Treenattu todella vähän. Menee maahan nopeasti, mutta pompahtaa takaisin kuin vieteri. Seisominen onnistuu tällä hetkellä ns. näyttelyseisomisena.

Näistä kolmesta treenin alla on ollut maahanmeno. Istumista vähän, seisomista ei oikeastaan ollenkaan. Maahanmeno on hyvällä alulla, kun eteenpäin ryömimisestä on päästy eroon. Tällä hetkellä peruutan Paavon edellä, annan maahan-käskyn, otan vielä askeleen tai kaksi ja palaan palkkaamaan, vapautusta malttaa odottaa sen muutaman sekunnin verran mitä olen tässä vaiheessa vaatinut.

Tarkoituksena on monipuolistaa jäävien treeniä, eli maahanmeno jätetään toistaiseksi vähemmälle ja keskitytään hetkeksi seisomiseen. Seisomisen ajattelin opettaa valeheitto-tekniikan avulla.

Luoksetulo.

20.9. Löytyy tällä hetkellä mieletöntä vauhtia, joskin odottaminen / paikka-käsky on todella vaiheessa.

Vauhtia riittää, ja korvat ovat alkaneet löytymään haastavemmissakin tilanteissa.

Jatkossa täytyy keskittyä palkitsemiseen (palkan heittäminen itseni taakse vasemmalla kädellä). Palkkiota ei kuulemma kannata antaa aluksi kädestä, ettei koira ala jarruttelemaan palkan saadakseen. Paikka-käsky on vahvistunut huomattavasti, mutta ohjeistukseksi saatua vähintään 20 metrin välimatkaa paikkakäskyn alla ei olla vielä koskaan testattu. Testaamallahan se selviää.

Ruutuun lähettäminen.

20.9. -

Nyt ruututreeniä on takana kolmen kerran verran. Leikkiä ruutunauhojen sisällä - jätetään lelu yhdessä ruutuun ja peruutetaan pois koiran kanssa (on menty max 15 metrin päähän) samalla koiraa hetsaten - vapautuksesta juoksu kuolleelle lelulle - ohjaaja juoksee perässä, ja taas leikitään ruutunauhojen sisäpuolella.

Seuraava askel on apukeinojen häivyttäminen. Aluksi jätetään peruutus pois, seuraavaksi koira ei saa nähdä lelun paikalleen viemistä, sitten lelun näkyvyyttä vähennetään (leikataan pienemmäksi / piilotetaan).

Nouto.

20.9. Lelun hakeminen ja käteen palauttaminen on yksi Paavon ehdottomista lempipuuhista. Kapulan suuhun ottamista oikealla tekniikalla aloitettiin treenaamaan eilen.

Nyt ollaan treenattu noutoa koiran ollessa perusasennossa paikka-käskyn alla. Kapulan olen heittänyt 5-10 metrin päähän. Hakee, palauttaa ja irrottaa hienosti.

Seuraavaksi täytyy nousta myös palautuksen ajaksi seisomaan, heittää kapulaa kauemmaksi ja opetella irrottamaan kapulasta vasta lupasanalla.

Ohjattu nouto.

20.9. -

Edelleen treeni tämän osalta melkein nollassa. Vähän on tehty vasen/oikea-käsiaputreeniä, mutta niin vähän ettei ehkä kannata edes mainita.

Hyppy ja hyppynouto.

20.9. -

Muutama hyppytreeni takana. Tämä oli sellainen osa, jonka treenaamista aloittaessa en osannut edes odottaa ongelmia, melkoinen hyppyrotta kun tuo normaalisti on. Mutta ensitreenien perusteella hypun kanssa saakin tehdävähän enemmän töitä. Paavo kiertää hypyn erittäin mielellään, ylihyppääminen on pikkusheltille jostain syystä melko utopinen ajatus. Kyllä se menee yli, kun hypyn toisella puolella leluhetsaaja hoitaa hommansa. Muttei mielellään.

Koitetaan jatkaa treeniä apukäsien kanssa ja tehdä hypystä supermahtava, maailman paras asia. Hurjaa lelupalkkausta luvassa!

Tunnistusnouto.

20.9. -

Edelleen treenaamatta.

Kauko-ohjaus.

20.9. -

Tekniikkaa on treenattu jonkin verran > takatassujen paikallaan pysymistä istu/maahan-vaihtelussa & kaikkien tassujen paikallaan pysymistä seiso/maahan-vaihtelussa. Näitä jatketaan, muut osa-alueet tulee ohjelmistoon myöhemmin.

Paikalla makaaminen ja istuminen ryhmässä.

20.9. -

Voihan vieterikoira. Ympärillä olevat koirat, ihmiset tai yleinen hälinä ei ole ongelma. Paavo joko makaa keskittyneesti tai leikkii aktiivista vieteriä riippumatta siitä mitä ympärillä tapahtuu, ongelmana lie keksittymiskyvyn ja maltin puute sekoitettuna hyperaktiivisuuteen. Ja se sallitakoot kun on kyse vasta 8kuisesta ipanasta, mutta päästäis nyt edes alkuun tämän kanssa.

Namipurkki naaman edessä-ajatus heitettiin ilmaan ja sitä on testattu - ei tunnu toimivan meillä kun ei ne namit yksinkertaisesti kiinnosta tarpeeksi, että naimikippoa jaksaisi turhia tuijotella. Lelu naaman edessä-ajatus tuntuisi fiksummalta, mutta kun Paavo palkkautuu kuolleestakin lelusta ihan itsekseen ja omatoimisesti, niin katoaako idea? Saan haettua palkan omatoimisesti vaikken edes makaa paikallani lupaa odottaen! Entä jos lelun heittää koiran taakse palkaksi hyvästä paikkamakuusta? Auttakaa armaat tokotaiturit!

Tavoitteena täysi kymppi-kirjassa puhutaan "leuka maahan"-tehtävästä, joka on varmasti myös Paavolle testaamisen arvoinen asia. Kun koira saa jonkin muunkin tehtävän kuin pelkän paikallaan makaamisen, keskittyminen paranee. Nyt sormet ja varpaat ristiin, ja leuan maahan laskemista sheippaamaan! Sekunti ja sentti kerrallaan, jospa me saatais homma kasaan.

Myös istumista täytyy treenata, vaikkei se ihan heti alokasluokan lähelläkään ole tulossa vastaan. Mutta jos joskus edetään tokouralla jonnekin kovinkin pitkälle, myös ryhmäistuminen täytyy hallita.

Luoksepäästävyys.

20.9. -

Paavo päästää vieraat ihmiset lähelle ja koskemaan, mutta on shelttimäisen välinpitämätön. Vieraiden ihmisten rapsutukset tai huomionosoitukset ei kiinnosta, joten se tekisi mielummin jotain muuta kuin jäisi paikalleen istumaan. Tähän tarvitaan paljon kopelointitreeniä naksuttelun kera. Tervetuloa koskettelemaan pikkuipanaa!