torstai 31. joulukuuta 2009

Jouluajan viipotusta




Niin sitä on joulusta selvitty, vaikka lomailu ja pyhät jatkuu yhä edelleen. Ollaan maalla pyöritty jo yli viikko, ja vielä ollaan muutamaa päivää vaille valmiita siirtymään kotioloihin takaisin. Pikkuprinsessan ristiäiset odotellaan vielä, ja sitten pääsee Vilmakin takaisin omaan kotiin ja tuttuihin touhuihin. Hienosti Vilmakin mummolassa tuntuu kyllä viihtyvän, kun on tilaa missä temmeltää, ja monia lämpimiä sylejä.




Joulukuusi sai ensitapaamisen jälkeen olla yllättävän rauhassa palloineen kaikkineen. Lähinnä kuusen alusta toimi hyvänä väijymispaikkana, ja kuusen jalan vesi kiinnosti enemmän kuin kiiltävät koristeet ja ohut runko. Kunnes sitten jossakin vaiheessa neito huomasi ettei siitä piilopaikasta ollutkaan mihinkään, vaan ne pallot ja se runko oliki vaikka kuinka paljon kivemmat. Onneksi valvovat silmät oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa, eikä suurempaa vahinkoa ehtiny sattumaan.




Joulupukki toi Viipulle sen jo mainitun uuden villapaidan kovan pakkasen ja viiman ulkoiluja varten. Testikäyttö on tehty pariin kertaan, ja kuten kai jo mainittu, liikkuminen sujui paidankin kanssa, vaikkei ihan niin mukavasti. Ilme taitaa kertoa kaiken parhaasta lahjasta ikinä. Lisäksi pukki oli kantanut mukanaan ison kasan piipunrasseja, joita on ihana jahdata ja jyrsiä, sekä uudet valjaat (Jotka on sittenkin vielä liian isot. Lisäkiloja odotellessa.) ja felxin, joka helpottaa ulkoiluja huomattavasti (ensimmäiseksi ulkoiluavuksi ostettiin ihan vain hihna, jonka kanssa ulkoiluttajat itse menivät solmuun moneen kertaan).




Eikä sinne ulkoiluille aina päässyt edes mukaan, vaan piti ikkunan takaa kurkkia, että minne ne oikein katosi. Tälläkin reissulla neitoa kyllä pyydettiin mukaan, mutta lämmin sohva vei voiton. Kunnes ovi meni meidän perässä kiinni, niin typsy oli kuulemma tullut ovelle istumaan ja naukumaan. Ikkunalaudalta onneksi omat ihmiset bongattiin, ja naukumisen kanssa huudeltiin jo sisään.




Ikkunalauta oli hyvä paikka myös peli-iltojen seuraamiseen. Lämpö nousi kivasti patterista lämmittämään, eikä varmasti jäänyt paitsi mistään kivasta.




Kaikki riehumiset ja viipotukset tarvi rinnalleen paljon kissamaista loikoilua lämpimässä kodissa. Ei meillä hassumpi joululoma ole ollut, päinvastoin. Pitäisiköhän meillekin seuraavaksi kodiksi jo hommata iso omakotitalo, jossa juoksutilaa olisi vaikka kymmenelle kissalle?

Yksi lääkärikäyntikin tosin on tähän lomaan mahdutettu. Päivystävälle eläinlääkärille soitettiin eilen illalla, kun Viipun takapää näytti olevan kovin kipeä, ja kurnuttavat äänet oli ihan jatkuvia. Mihinkään satuttamiseen ei osattu asiaa yhdistää, kun kokoajan ollaan oltu neidin kanssa kotona, eikä olla mitään poikkeavaa huomattu. Myös anaalirauhasia ehdittiin epäilemään, kun istuminen ei näyttänyt tulevan edes kyseeseen, ja kävelykin teki tiukkaa. Hyvin neiti antoi itesään tutkia, vaikka ei varmasti olo ollut paras mahdollinen. Kyljellä makaaminen ja tassujen sekä pepun nostelu sekä jatkuva kurina loppuivat onneksi yön ajaksi, päivystävä eläinlääkärikin kun oli yli sadan kilometrin päässä. Aamuherätyksen jälkeen kuitenkin otettiin asia taas uuteen harkintaan, kun kurina ja ihmisiä kohtaan annetut pitkät katseet vain jatkuivat. Onneksi löydettiin paikka vain puolen tunnin ajomatkan päästä, jossa lääkäritäti vähän tutki ja kyseli, ja tuli lopulta siihen tulokseen, että luultavasti on hännän juuresta Viipu itsensä satuttanut. Piikillä annettiin kipuliikettä, ja mukaan parit pillerit (Dolagis), joita nyt ainakin kolmen päivän ajan neidille syötetään. Toivotaan, että tästäkin vain säikähdyksellä selvittiin, ja Vilma voi jatkaa reippaana pienenä touhuamista niinkuin tähänkin saakka.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Viipun pikakuulumiset lomalöhöilyn keskeltä


Joulun ja lomien aikaan on viimein ollut aikaa istahtaa alas, ja käydä toistenkin kisujen eloa ja oloa seuraamassa. Viipulan eloa ollaan seurailtu hyvinkin tiiviisti, ja aina vain rakkaammaksi tuo neitokainen tuntuu käyvän. Missä ihmeessä sitä ollaan menossa vaikka viiden vuoden päästä ;)?

Giardia lääkittiin, ja sen jäljiltä ollaan nyt oikein hyvässä paikassa. Jäin kyllä vähän epäilemään, että olikohan nyt kyse edes nimenomaan giardiasta, vai oliko pentuvatsa vielä niin sekainen? Joka tapauksessa - vatsa on hyvässä kunnossa, ja ruokakin maistuu taas oikein hyvin ilman turhia nirsoiluja.

Lääkäriasioille jouduttiin kummiskin tuossa jokin aika sitten suuntaamaan taas, tällä kertaa sydänvian pelossa. Vilma hengästyi muutaman pallon hakemisen jälkeen ihan mahdottomasti, ja sydän takoi hurjaa tahtia. Hetkinen odoteltiin, jos tilanne tasaantuisi, vaan kun ei, niin neiti koppaan ja suunta kohti Felinaa. Siellä otettiin röntgen- ja ultrakuvia sekä verikoetta, joka taas lennätettiin Saksaan asti. Onneksi kaiken huolen jälkeen sydän todettiin terveeksi, ja saatiin huokaista helpotuksesta. Ehkä viikon verran Felinakäynnin jälkeen Vilma touhusikin taas ihan omana itsenään, ilman sen kummempia hengästymisiä ja sydämen hyppelyitä. Parempi kuitenkin, että kokeiden kautta asia varmistettu - ei tarvitse olla huolesta soikeana :)

Muuten meillä on elo ollut oikein mukavaa ja lämpöistä. Neiti kasvaa hurjaa vauhtia, vaikka pieni vielä onkin. Painoa viime punnituksella oli reilut 2,5 kiloa.

Naksuttelua on harjoiteltu vähän laiskemman puoleisesti, ihan kyllä Vilmasta riippumattomista syistä. Jotenkin vaan ei oo saanut aikaan mitään uutta ottaa opettelun kohteeksi. Istua Vilma osaa silloin, kun on saamassa ruokaa. Kipon paikan viereen istahdetaan, ja sitten tulee herkkuja. Highfivet läpsyvät oikein hienosti, ja sitä ollaankin muuten laiskan naksuttelun aikana treanattu suht ahkeraan. Tänään välipäiväostoksilta piti hakea uusi naksutin, kun toinen jäi kotiin joululomalle lähdettäessä. Ollaan Viipun kanssa koitettu nyt sitten ihan naksuttimen avulla harjoitella pöydältä alas hyppäämistä. (Kodin ulkopuolella kun ei jostain syystä saa kulkea pöydillä, ihme hommaa ;)) Jokseenkin epäileväinen olen nyt asian opettamisen suhteen, etten vain mene tekemään mitään vähemmän fiksuja asioita, jotka sitten vain hidastavat/vääristävät tuota oppimisprosessia. Kotiin kun jäi myös Kissan aktivointi-kirja, josta olen ensilukeman perusteella kovasti tykännyt. Selkeät ohjeet ainakin näin aloittelijalle on enemmän kuin tarpeen.

Mainitsemisen arvoista lienee tässä kohdassa vielä ruuhkajunassa matkustaminen Helsingistä pohjoiseen matkattaessa. Viipu suoriutui oikein mallikkaasti pitkästä joululomalle suuntaavasta matkasta, vaikka jokaiseen suuntaan katsoessa näkyi jonkinlaista karvatassua. Koirat taas aluksi vähän nostatti karvoja pystyyn, mutta hetken niitä katseltuaan neiti jo uskalsi reippaasti istua sylissä koirien katseiden alla, ja flexin avulla pieneksi rajatun alueen sisällä tutkiskella ymäristöä. Ensimmäistä kertaa pentukodista lähdön jälkeen Vilma näki myös toisen kissan (tätä itseasiassa onkin jo odoteltu). Kovasti toinen pieni kiinnosti, ja kopan raoista piti käydä kissakaveria ihmettelemässä. Jos se toinenkin vaan olisi ollut edes vähän kiinnostunut, niin kohtaaminen olisi voinut olla vähän antavampi sekä Viipulle että meille vierestä ihmettelijöille.

Kunhan viimein sitten kevään korvilla saadaan isompi koti, niin Viipulalle olis takoitus etsiä jostain uusi kissakaveri päiviä (toivottavasti :)) ilostuttamaan. Pian saadaan jo alkaa etsimään ja ihmettelemään niitä pieniä palleroita!

Ja hei, neiti sai joululahjaksi villapaidan, niin ei palelluta täällä pohjoisen pakkasissa. Ei se nyt ehkä ihan maailman paras keksintö Vilman mielestä ole, mutta pariin kertaan on paitaa testattu, ja jonkinlainen ulkoilu saatu aikaan. Ehkä se siitä jossain vaiheessa vielä muuttuu tykättävämmäksi :)

* * *

Tähän hätään meillä ei oo yhtä ainokaistakaan talvista valokuvaa tarjolla, mutta syksyisiä siitäkin edestä. Palataan joulumieliin kunhan koneelle siirtyvät :) Näissä Viipu on vielä aikalailla pieni (meille taitaa olla pieni vielä piitkän aikaa), kuukaudet menee kyllä ihan hirmuista vauhtia!


Syksyn esimmäisiä ulkoiluja, ja kiinnostavia ääniä pensaan takana.



 Hiirulin kanssa yksinleikit ei oo kivoja ollenkaan, mutta nyrkkeilysäkkinä toimii aika-ajoin vallan mainiosti.



 Saippuakupliin Vilma ei vieläkään uskalla edes koskea, vaikka ihan hurjan kiinnostavia ovatkin. Jostain saatuun ulkomaantuliaiseen on kuitenkin uskallettu ottaa ihan kosketustakin, vaikka vähän tahmealta tuntuukin.



Hihnan kanssa saa taiteilla, jos neidin päästää puuhun kiipeämään, mutta on se vaan niin kivaa!