Näin on hyvä.

Viime viikonloppuna Noppa (aka Risto!) oli meillä yökylässä. Vauhtia ja touhua riitti, mutta kyllä pojissa alkaa jo näkymään myös aikuistumisen merkkejä. Riehumisten välillä maltetaan aika-ajoin myös nukkua ja yöt menee levätessä. Ehdittiin metsäillä ja hihnalenkkeillä, ja Noppa kunnostautui Siirin liehittelijänä.

Maanantaina Paavo pääsi pitkästä aikaa uimaan, kun lähdettiin ESSien kanssa Sporttihurttaan. Suurkiitos Saimille autokyydistä ja Nopalle uintiseurasta!

Oman uintivuoron odottaminen oli pienelle miehelle hyvin vaikeaa, itketti ihan mahdottomasti ja korvat oli liimaantuneet luimisteluasentoon. (Paavon perusilme ja -vire, kun se tietää, että jotain erityisen ihanaa on tapahtumassa.)

Uiminen olikin sitten ihanaa, mahtavaa, huikeaa ja ihan parasta. Altaasta ei olisi malttanut poistua ollenkaan, ja omaa vuoroa odotellessa itketti kovasti.

            (Kuva: Janita Peltola)

Katja oli uimaopettajana, ja olikin loistavaa, että asiantunteva ihminen oli katsomassa Paavon uintitekniikkaa. Oma arvio on ollut "ihan hyvältä näyttää", mutta olen varmuuden vuoksi pitänyt Paavolla aina liivejä. Nyt Paavo sai kehut hyvästä uintitekniikasta ja luvan jättää liivit pois altaassa uimisen aikana. Luonnonvesissä liivejä käytetään edelleen, turvallisuussyistä.

          Uimisen jälkeen taas tiitteränä!

Uinnin päälle vielä lyhyet (mutta sitäkin railakkaammat) loppuriennot Nopan ja autossa odottaneen Sannin kanssa. 

Myös agilitytreeneissä käytiin keskiviikkona, edelliskerrasta tuntuu olevan ikuisuus. Tämä olikin hallikauden viimeinen treenikerta, ja kesän ajaksi päästään treenaamaan ulkokentällä viikottain. Treenit jatkuvat ihanan Suvin opastuksessa, mihin olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen!

Kyytiä odotellessa ehti tehdä hienon paikkamakuupätkän. Järjetön tuuli ja jatkuva ohiajavien autojen virta ei näyttänyt häiritsevän ollenkaan, hienosti malttoi pysyä paikallaan.

Rata käytiin läpi kisanomaisesti. Kuuden minuutin rantaantutustuminen, radan pilkkominen sopiviin pätkiin ja välipalkat.

Heti startissa olin varautunut toistoihin, sillä pakkovalssia on treenattu todella vähän. Mitä vielä. Paavo starttasi treenit täysillä ja kovaa, mutta ohjausta lukien. Rengasta ollaan tehty vähän, vielä vähemmän muuten kuin yksittäisenä esteenä. Ensimmäisenä esteenä ratapätkällä se meni renkaan läpi jokaisella toistolla.

Lisäksi tehtiin putkijarrun (tuntuu oppivan nopeasti) ja pituuden alkeita (ei ongelmia). Ekstramausteena pari erillistä lähdöstäkarkausyritystä, joista ei onneksi lähtenyt kaahottamaan. Pikainen palautus starttiin, niin pylly pysyi maassa lupaan asti.

Kyllä siitä hyvä agikoira tulee, kunhan päästään treenaamaan vähän aktiivisemmin.

Päivä kuvina.

Sain Saimilta Päivä kuvina-haasteen jokin aika sitten, ja mikä sen parempi aika toteuttaa haaste, kuin Nobin kyläilyviikonloppuna!

Poikien heräämisyritys nro 1 tapahtui kellon näyttäessä 5:47. Yritys oli onneksi melko vaisu. Yrittivät alkaa riehumaan, mutta kehotettuna tepastelu hiljeni ja saatiin jatkaa unia hetkellisesti.

Seitsemän aikaan pojat päättivät, että reippaat ei nuku, jos on parempaakin tekemistä. Ei muuta kuin ylös ja rallit käyntiin!

Mutta ei me enää ehditty nukkumaan, sillä tämän viikonlopun ohjelmistossa on myös agilityn mm-karsinnat ja livestreamin äärellä on tarkoitus viettää hetki jos toinenkin. Aamupalalle ja ulkoilemaan.

Matkattiin jonnekin tosi kivaan metsään, ehkä se oli Blåbärkärrsbergenin luonnonsuojelualuetta.

Järjetön tuuri, kun aurinkokin paistoi. Ihana paikka, mukava reissu. Sinne mennään ihan ehdottomasti toisenkin kerran!

Nettikin toimi, ja kalliolla oli hyvä katsella muutamat agilityratapätkät Rovaniemeltä. Hyvin Pilvimarjalaiset veti!

Koska en jätä mitään viime tinkaan, tilasin edellissunnuntaina M&M:stä paketillisen pohjosen reissulle välttämättömiä tarpeita. Postin lakko oli niin sopivaan aikaan, että olin melko varma ettei mulla näitä välttämättömyyksiä ole vielä tiistaina aamukuudelta. Onni onnettomuudessa, ilmoitus paketista saapui perjantaina, ja tänään päästiin mallaamaan ostoksia. (Tästäkään viimetipasta ei siis opittu yhtikäs mitään.)

Paketista löytyi reissua varten uusi kevythäkki (JOKU on syönyt edelliset roskiskuntoon), pelastusliivit ja viilennysloimi.

Muutenvaan-osastoa täydensin pienellä raapimatolpalla, hammasharjoilla ja -tahnoilla ja kissojen multivitamiineilla. Ekstrana pakettiin oli sujahtanut pussillinen jotain kierretikkuja ja kissan tosi söpö (not) käärmeennahkainen valjassetti. Saapa nähdä, tuleeko käyttöä.

Kotona koirat malttoivat pitää mukavan lepotauon, ja mulla oli hyvää aikaa nauttia kisastudiosta. Mahtavia ratoja ja taitavaa tekemistä!

Näköjään veljeksetkin totta tosiaan joskus väsähtää, kun jaksavat tehdä tarpeeksi kovan pohjatyön. Ne nukkui monta tuntia - en uskoisi, ellen olisi itse ollut näkemässä.

Pitkien päiväunien jälkeen riekkumisenergiaa purettiin vielä iltalenkillä.

Ihana hoitolainen meillä, sujahtaa laumaan aina yhtä kivuttomasti. Mukava päivä takana, huomenna jatketaan!

Leirielämää.

Shelttileiristä on jo hetki vierähtänyt. Kuvien puute ja blogilaiskuus on vaivanneet, mutta nyt on molempien osalta tilanne vähän paremmalla mallilla.

Toukokuun loppupuolella siis leireiltiin Inkoon ihanassa Västankvarnissa muiden Etelä-Suomen Shelttien kanssa. Leiripaikka oli idyllinen, peltojen ympäröimä maalaismaisema. Toukokuun lopulle melkein tunnusomaisesti sää helli meitä koko viikonlopun ajan, auringon porottaessa ja asteiden huidellessa melkein aamusta iltaan kolmenkymmenen asteen paikkeilla.

Me majoittauduttiin Saimin, Nopan ja Paavon kanssa yhteisessä huoneessa. Onneksi huone oli suht viileä (taisi muuten olla ainoa laatuaan), joten koirat pääsivät välillä tauolle helteen ulottumattomiin. Lepäämiseen tarkoitettu aika tosin luultavasti käytettiin johonkin aivan muuhun, sen verran riehakkaan oloisia ja kuolaisia kavereita huoneesta aina löytyi.

Kuva: Satu Tuominen

Perjantai-iltana käytiin kuuntelemassa koirafrisbeen teoriaa ja treenaamassa heittoja (ilman koiraa). Frisbeen heittäminen on ollut mulle aina vaikeaa, eikä asian opetteleminen ainakaan tällä hetkellä ole ajankohtaista, joten napsin asiasta muistiinpanoja lähinnä J:lle. Muistiinpanojen suomentaminen tosin tuo mukanaan pieniä haasteita. Siellä lukee, että liidättämisen ja kiertämisen opettelun avulla koira oppii ottamaan koppeja. (Niin mitä piti tehdä?) Lienee parasta perehtyä asiaan lisää, ja toivoa että joku sopiva alkeiskurssi osuu kohdalle.

Kuva: Janita Peltola

Lauantaiaamuna osallistuttiin Anu Rajaheimon agilitykoulutukseen. Alkuun treenattiin hypyn tarjoamista. Paavon keskittyminen ei ollut parasta mahdollista laatua, eikä namit oikein kelvanneet palkaksi. (Tämä hetki on muuten jostain syystä ollut lopun alkua Paavon ja broilerin kivipiirojen rakkauden osalta. Nykyään entiset Maailman Parhaat on enemmänkin Onko Pakko-osastolla.) Tuon treenikerran osalta siis ei päästy puusta pitkälle, mutta tästä sain sen vaaditun kipinän ottaa homma mukaan omatoimitreenien ohjelmistoon. On pitänyt ja pitänyt, vaan aina se on jäänyt jonkin "tärkeämmän" alle.

Kuva: Janita Peltola

Omalla treenivuorolla opin ainakin sen, että koiralle täytyy antaa tilaa lähdön ja ensimmäisen esteen väliin, vähintä neljä metriä. Myös uudessa paikassa Paavo osaa odottaa lähdössä ja keskittyy tekemiseen hyvin. Odottaessa se on hiljaa, mutta odotahan kun se pääsee tekemään:

Kuva: Janita Peltola

Oma ohjaus ei ollut (tälläkään kerralla) kartalla, mutta Paavo tekee ja tarjoaa hyvin. Jatkossa kuitenkin täytyy kiinnittää huomiota siihen, että koira totutetaan myös siihen ei-täydelliseen ohjaamiseen. Koiralta voi vaatia esteen suorittamista, vaikka ohjaaja ei ohjaisi täydellisesti. Niissä tulevaisuuden kisatilanteissakaan kun koiralla tuskin on ohjaajaa, joka tekee 100% täydellisen suorituksen.

Kuva: Janita Peltola

Kolmannen mahdollisen treenipätkän jätin suosiolla väliin, sillä Paavo oli ihan poikki. Jostain täytyisi keksiä viilennyskeino, ja etenkin keino saada tuo kakara juomaan. Ei se voi treenata kuumalla, ellei suostu juomaan treenien taukojen aikana. Normaalitilanne kun on se, että auton startatessa pois treenipaikalta, häkissä alkaa mahdoton veden litkiminen. Mikä avuksi?

Kuva: Saimi Muhonen

Lauantai-iltana ilman vähän viiletessä suunnattiin Saimin, Janitan ja koirien kanssa luontopolulle. Kierrettiin mukava metsäreitti, josta löydettiin kymmenen kysymystä (ja oletettavasti myös niiden oikeat vastaukset). Janita otti mukavia kuvia iltalenkiltä:

Kuva: Janita Peltola

Kuva: Janita Peltola

Kuva: Janita Peltola

Sunnuntaina vuorossa oli tokokoulutus, jota meille veti Nadja Böckerman. Alkuun tehtiin koko porukalla paikkamakuu, jossa Paavo pysyi mukavasti (lyhyt matka ja välipalkka), mutta köllötteli toisen lonkan päällä. Jatkossa vaatimustasoa täytyy nostaa, eikä lonkkamakuusta enää tarvi palkata.

Kuva: Satu Tuominen

Omalla treenipätkällä sain hyviä apuja perusasennon parantamiseen (nyt se on väljä ja vino), sekä vinkkejä sosiaaliseen palkkaamiseen ja oikean treenimoden löytymiseen (ohjaajan, ei koiran).

Kuva: Satu Tuominen

Kotiin lähteissä ajettiin vielä koirien uimapaikalle, jossa pojat sai ansaitun viilennyksen automatkaa varten.

Kotiin päästessä sitten nukuttiin. Molemmat.

PP <3 Nobi

Veljekset pääsi eilen pitkästä aikaa Haltialareissulle keskenään, ja voi sitä riemun määrää! Peltoa pellon perään, järjettömästi tilaa riehua ja rällätä, eikä ketään muita rapakeliä uhmaamassa. Onnelliset pikkuäijät <3

Ps. Pikkuinen räjähdys syntyi myös poikien välille, kun Nopalla oli ilmeisesti liian ihana lelu. Kestiköhän sitä sekunnin verran, ja matka jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Voihan teinieinarit. Pienestä kiljumisesta huolimatta, PP <3 Nobi!

Uusia koirakavereita.

Oon vähän ollut ihmeissäni, kun on ihan huomaamatta käynyt niin, että Paavon leikkiseura koostuu pääosin tutuista koirista, eikä uusia naamoja paljoa ole osunut kohdalle. Tekisi teinieinarille hyvää jatkaa koiratreffejä myös uusien tyyppien kanssa. Kaikki innokkaat voi ilmoittautua, me ollaan käytettävissä ;)

Eilen vahinkoa korjattiin, kun Paavo pääsi kaksille treffeille tyttöjen kanssa. Kohtaamispaikkana oli Sporttikoirahallin parkkipaikka. Ollaan käyty hallilla Paavon kanssa kuukausia ja kuukausia sitten muutaman kerran "treenaamassa". Uskomatonta kyllä, PP tuntui muistavan ja yhdisti paikan siihen Maailman Parhaaseen, eli agilityyn. Vinkui ja piippasi pihaan päästessä kuin mikäkin agilityhörhö.

Ensimmäisenä treffivuorossa oli 2,5-vuotias russelinarttu. Käveltiin yhdessä parkkipaikalta metsään, ja yllättävän hanakasti Paavo tarjosi kontaktia eikä pyrkinyt russelin iholle. Metsässä irti päästessä parit leikkiyritykset, mitkä ei tuottaneet minkäänlaista tulosta. Russeli kirmasi pitkin metsää, mutta Paavo yllätti totaalisesti kulkiessaan melkein koko lenkin parin metrin päässä ihmisistä. Ei sitä ole ennenkään toisen koiran pieni koko hämännyt, eikä se ole koskaan vieraassakaan metsässä hämmentynyt. Ehkä se ei vain ymmärtänyt, kun toinen koira ei ollut siitä ollenkaan kiinnostunut, vaan paineli omiaan? Ainoa leikkiyritys loppulenkin aikana tapahtui, kun russeli oli jo otettu hihnaan.

Sitten hihnakävelyn kautta takaisin parkkipaikalle ja leikkikaverin vaihto. Tällä kertaa kaveriksi tuli melkein samanikäisen bortsunarttu, jonka Paavo on tavannut kerran aiemminkin joskus syksyn tienoilla. Uuden kaverin näkeminen sai pientä intoilua aikaan, mutta Paavo tarjosi taas hienosti kontaktia. Metsässä irtipäästetyt paimenet löysivät yhteisen jutun saman tien, ja pinkoivat onnellisina pitkin mättäitä. Paavo perässä epätoivoisesti kiljuen ;) Nopea sheltti on tottunut pysymään suht kivasti kavereiden perässä, mutta bortsun kyydissä ei meinannut pysyä. Käveltiin vähän pidempi mutka, ja Paavo oli oma itsensä. Aina pissanlipittämisiä ja tärisevää alaleukaa myöden..

Ainoatakaan kuvaa ei reissulta ole, mutta tuonne suunnataan ehdottomasti uudestaan, sen verran mukavat metsämastot sieltä löytyi.

Lomalaiset

Kesälomalla on viimein aikaa istua koneen ääreen ja tehdä pieni blogipäivitys tekstin kera. Tämä viikko pyöritään vielä Vantaalla, mutta maanantaina suunnataan viimein kohti pohjoista ja Ylitornion mökkiä. Kissat jäävät kotiin hoitajan kanssa, mikä on kaksikolle ehdottomasti parempi ratkaisu. Muutama mökkiloma on kissojen kanssa vietetty, mutta eihän ne siellä viihdy. Ulkotarhakin rakennettiin edellisvuonna, mutta se oli auttamatta liian pieni, kuten oli mökkikin kaikkine kyläilijöineen. Saavat jäädä valloittamaan koko kodin neliöt, ja viihtyä kerrankin ilman koirakavereita, hyvässä hoidossa.

Kesäloma pyörähti käyntiin Oulun vieraiden vastaanottamisella, kun saatiin veli perheineen kylään. Tämä oli Paavon ensimmäinen ihan oikea ja pidempi lapsikontakti, kun 3- ja 5-vuotiaat viipyivät meillä kokonaisen viikonlopun. (Ensimmäinen kuva olohuoneen siskonpediltä iltavillin aikaan.) Vähän Paavo aluksi väisteli lapsia, ei tosin arastellen vaan ihmetellen. Mutta eihän pieni pentu voi kauaa väistellä pikkuihmisiä, joiden kanssa saa leikkiä leluilla niin pitkään kuin jaksaa. 3v neidin lämpimässä ja hellässä halauksessakin Paavo malttoi istua kuin rauahallinen pentu konsanaan. Sannin lapsirakkaus sen sijaan oli tavalliseen tapaan alusta asti ylitsevuotavaa, ja melkoista rallia täällä viikonlopun ajan vedettiinkin.

Paavo on loman kunniaksi päässyt myös ensimmäiselle bussimatkalleen, vihdoinkin. Onneksi auto on melkein-käyttökiellossa, niin saatiin bussiin tutustuminenkin hoidettua. Nappasin Paavon mukaan, ja köröteltiin Hakaniemeen asti ihmisystäviä tapaamaan. Matka sujui kuin vanhalla tekijällä - sylissä maisemia ja ihmisiä katsellen ja lopulta nuokkuen. Hyppäsin bussista Hämeentiellä, josta käveltiin kohti kauppahallia. Paavo oli ensimmäistä kertaa näin vilkasliikenteisessä paikassa, mutta kulki kävelijöiden, pyöräilijöiden, koirien, autojen ja bussien seassa kuin kotonaan. Kauppatorin kulmalla oli iso ja huutava lokkilauma, jota pentu säikähti. Mutta niin säikähti omistajakin, joten en ihmettele pennunkaan reaktiota. (Linnut ON pelottavia.)

Ihmiset tervehtivät pentua, ehdottelivat roduksi mini-lassieta, australianpaimenkoiraa ja collieta. Ainoakaan tuntematon jututtaja ei ole tunnistanut Paavoa shetlanninlammaskoiraksi, vaan ylläolevien lisäksi on veikattu myös bordercollieta. Jostain syystä australianpaimenkoira on saanut tähän mennessä eniten kannatusta. Reippaasti ja kohteliaasti pentu käy tervehtimässä uudet ihmiset häntää heiluttaen, kunnes sekunnin päästä kiinnostuu jostain uudesta asiasta.

 

Eilen päästiin jo toiselle bussimatkalle (Tällä kertaa Paavo oli matkan ajan lattialla, matkusti sielläkin kuin vanha tekijä.), kun lähdettiin tapaamaan ihanaa Noppa-veljeä. Jälleennäkemisen riemu oli suuri, ja touhua riitti. Hurjia pikkupaimenia tallentui kameralle, mutta ihanasti nuo keskenään viihtyvät. Yhtään ärähdystä tai murahdusta ei ole veljeksistä kuulunut minkään tapaamisen aikana.

Illalla oli Sannin oman ajan vuoro. Käytiin kävelyllä Tammiston Mustissa ja Mirrissä, kun Paavo jäi nukkumaan pentutreffiväsymystään kotiin. Niin hyvin kuin koirat yhdessä viihtyvätkin, oli Sannin ilo ylimmillään, kun pääsi reissuun ilman pikkuipanaa. Mustissa ja Mirrissä odotti vaaka, joka kahden viikon punnitustauon jälkeen näytti vähemmän kuin aikoihin - painoa on nyt 11.3 kiloa, mikä alkaa olemaan melko ihannelukema. Taianomaisesti kahdessa viikossa on pudonnut 300 g, mihin ollaan pyrittykin. Vielä piirun lähemmäs yhtätoista kiloa kun pääsee, niin ollaan tavoitteessa. Ja kuten tapoihin kuuluu, hyvästä tuloksesta saa palkaksi terveellisen (krhm..) herkkutikun. Maailmanomistajan elkein Sanni kulki reilunkahden kilometrin matkan kotiin tikku suussaan. Välillä pysähdyttiin sen verran, että sai rouskaista pienen palan herkkua, muuten matkanteko oli vauhdikasta, onnellista ja ylpeää.