tiistai 13. marraskuuta 2012

Ratapläjäys

Nyt(kään) en jaksa sen enempiä kirjoittaa, mutta laitetaan muutamien viimeisten ohjattujen treenikertojen ratapätkät näytille. Oikeat piirrokset on lainattu Rudolfin blogista, kiitos!








lauantai 20. lokakuuta 2012

Ratatreenit Siuntiossa

Aamulla olin niin flunssan kourissa, että peruin jo koko keikan. Kahvin ja Buranan voimalla kuitenkin päätin mennä vaikka läpi harmaan kiven, kun kyse oli harvinaisesta ratatreenikerrasta Siuntiossa. Niinpä pakkasin meidät autoon ja suuntasin hakemaan Kaisaa ja Boris-bostonia mukaan. Kaverukset ei ole toisiaan nähneet puoleentoista vuoteen, joten tutustumiset hoidettiin asiallisesti vähän rälläämällä. Sitten tunnin ajomatka sujahtikin koirien nukkuessa kaikessa rauhassa, ja me Kaisan kanssa saatiin päivittää koirakuulumiset.

Perille päästiin etuajassa (mitä ei muuten tapahdu usein) ja odoteltiin muita saapuviksi. Heiluvan Hännän valmennusryhmäläisten koiria kasaantui lopulta paikalle seitsemän (ja kouluttajan koira sivuroolissa). Tänään rata näytti tältä >



(Ja taas rata on värkätty kasaan Doodle Buddylla. Ansaitsisin ehkä jonkin sortin palkinnon. Tällä kerralla kun piirsin numeroitakin. Ykkösen ja kakkosen välillä tilaa oli huomattavasti enemmän, mutta muuten mittasuhteen on sinne suuntaan.)

Ensimmäisellä treenipätkällä Sanni oli ihan ylikierroksilla. Ylikierrokset radalla tarkoittaa mieletöntä vauhtia, ohjauksen sinnepäin-tulkitsemista ja spanielimaista hösäämistä. Paikoitin alkuun, kävelin kolmoselle ja annoin lähtöluvan - palkka. Sama uudelleen - palkka nelosen, vitosen, kutosen jälkeen. Menihän se, mutta hösätessä rima tippui pariin otteeseen, neloselta vitoselle piti viedä melkein kädestä pitäen = tauon paikka.

Toisella pätkällä tehtiin 1-6 paremmalla menestyksellä pariin otteeseen. Sujuikin jo rauhallisen vauhdikkaasti, ja sitähän tässä haettiin. Pariin kertaan vielä 1-7 (putken maagiseen vetovoimaan luotin, ja tarkoituksena olikin saada tähän pätkään vauhtia, onnistui) ja bileet!

Vielä kolmas ja viimeinen treenipätkä, tavoitteena päästä 1-9. Ajattelin, että putkesta 8lle joudutaan hinkkaamaan, kun kulma oli tosi tiukka. Putkesta Sanni paahtoi ihan täysillä ulos, mutta superhienosti kurvasi kasihypylle. Ysiltä menikin siinä vauhdissa ohi. Toisella kerralla sujui jo paremmin, ja otettiin pätkä vielä pariin otteeseen. Superkehut ja kiitos hyvästä treenistä.

Tavoitteet siis saavutettiin. En edes lähtenyt hakemaan koko rataa, sillä tämä oli meidän ensimmäinen pidempi ratatreeni. Yhdeksän esteen pätkä oli meille jo saavutus. Hyvä energia, toisten koirien olemassaolon sietäminen, uusi paikka, ensimmäinen ulkotreeni. En voi kuin olla tyytyväinen.

Tyyväinen tuntui olevan koirakin. Lopuksi vielä pieni metsäjäähdyttelylenkki kera Boriksen, niin paketti oli tältä päivää kasassa. Pieni, rapainen tyttö nukkui koko matkan kotiin saakka ja jatkoi samaa öllöttelyä sisätiloissa. Lisää tällaisia.

torstai 18. lokakuuta 2012

Tadaa!




En ole ehkä koskaan ollut näin ylpeä omista tietokonetaidoistani. Eikö olekin ammattimaista ja kadehdittavaa? Agiratapiirrosmestari täällä, hei! Näillä nyt mennään, kun ei ole rahkeita parempaan. Edellisen ohjatun treenin ratapiirros.

Ollaan pitkään hiottu tekniikkaa, esteitä ja ohjausta. Nyt päästiin pienen radan kimppuun, mikä sinällään oli meille uusi asia. Yksi Sannin vahvuuksista on ollut odottaminen startissa. Nytkin odottelu sujui ongelmitta. Paikatin sen pöydälle, kävelin itse neljännen esteen kohdalle ja annoin vapautuksen. Säntäsi matkaan kuin tykin suusta ("Onpa se nopea!", kuului joku treenikaveri huikkaavan.) ja toimi kuin unelma. Meni renkaan, hypyn ja hypyn - missä itse odottelin. Kuljin mukana viidennen esteen kohdalle ja lähetin putkeen. Putkeen lähettämistä ollaan treenattu paljon. Putki vetää Sannia puoleensa kuin magneetti, joten pimeätkin kulmat onnistuvat melko suurella todennäköisyydellä. Pukesta hypylle oli todella tiukka ohjaus, kun olivat niin lähellä toisiaan. Sujui sekin, vaikkei varmasti minkään oppikirjan mukaisesti. Tuo pätkä saatiin kasaan nopeasti, mutta ei ehditty viilailemaan ollenkaan, kun treeniaika jäi jostain syystä tällä kerralla hyvin lyhyeksi. Mutta all in all jäi oikein hyvä fiilis.

Saatiin kaikki valmennusryhmäläiset haaste meidän ohjaajalta >

1) Kaikki, joiden pujottelu on selkeästi edistynyt seuraavan kuukauden aikana, palkitaan.

2) Takaakierron tekeminen etäältä, koiraa ei saatella esteelle vaan kropan asento ja vihjesana riittää vinkiksi takaakierron tekemiseen.

Jes! Haasteista mie tykkään. Aikataulut ja ulkoapäin tulevat kimmokkeet toimii. Tilannekatsaus tehdään marraskuun lopussa. Palaan asiaan pian, täytyy tehdä alkutilanteesta katsaus, jotta päästään konkreettisesti seuraamaan projektia.


tiistai 2. lokakuuta 2012

2x2, ohjatusti.

Ohjattujen treenien saldo tälle päivää hyppytekniikkatreeniä ja keppien jatkoa.

Hyppytekniikkatreeni meillä onkin jäänyt ihan nolottavan vähäiseksi. Hyvin pikku kenguru pomppi ja sunnuntaina näitä jatketaan omatoimitreeneissä.

2x2-keppien treeni on ollut kotona hyvinkin vähäistä. Mistä tätä laiskuutta riittää? Syytetäänkö syksyä? No, nyt jatkettiin. Yhdellä keppiparilla mentiin ja nyt Sanni hakeekin jo oikeaa sisäänmenoa kivasti kello 7-4 väliltä.

Loistavaa, että ollaan vasta näin alkuvaiheessa, niin ehdin saada kouluttajalta kullan arvoisia vinkkejä. Tärkeimpänä naksuttimen käyttö, tai paremminkin sen käyttämättömyys. Olenkin tuota arponut, että kannattaako naksuttelu oikeasti, kun se sisäänmeno on ihan murto-osa sekunnista, eikä mulla ainakaan naksu varmasti osu oikeaan paikkaan. Toinen supertärkeä apu oli etenemisohjeet. Nyt vain vaihtamaan tulokulmaa reippaalla tahdilla, oma sijoittuminen saa vaihtua tiheään. Itse ei kannata liikkua mukana, sillä se ei ole tavoitteena tositilanteessakaan.

Sunnuntaina tosiaan aloitetaan omatoimitreenit pienen porukan kanssa Ojangossa. On tätä jo odotettukin! Vanhalla omatoimihallilla saatiin nauttia treeneistä itselle sopivaan aikaan ja ihan ominemme, mutta paljon siellä oli niitä miinuksiakin. Toivottavasti uusi halli tuo mukanaan paljon kaikkea ekstrakivaa treenejä ajatellen!

          ..Tällaista ihanuutta sieltä vanhan omatoimihallin liepeiltä löytyi.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Siiri 3 vuotta!


Tästä se kaikki alkoi noin kolme vuotta sitten:

"Kertomus Tallinnasta: Katukissojen lauma oleskeli talojen välisessä raossa. Rakennustyöt alkoivat ja kissat karkotettiin ulos, missä ne nyt kaikki kylmässä  juoksentelevat, ja talojen välinen rako muuraattiin kiinni. Mummot, jotka ruokkivat kissoja, sanoivat että 3 pentua ei tullut ulos ja ne jäivät seinän sisään loukkuun. Tuntui siltä, ettei pennuilla ole mitään mahdollisuuksia, mutta silti toivottiin, että pennyt löytävät tien vapauteen. Kului 3 päivää ja pennut tulivat lämpöjohton kautta kellariin- siitä ne kaikki kolme napatiin kiinni ja siirrettiin hoitopaikkaan. Ne ovat 3 kaunista samannäköistä kissatyttöä-rauhallisia ja ystävällisiä."

Etsin Rekku Rescuen sivuilta meidän Vilmalle kaveria. Ja kun näin Pikku-Pirkon, tiesin että kissakaveri on löytynyt. Oltin yhteyttä Rekku Rescueen, ja pian meille kotiutui tällainen kaunis tyttö, Siiri.


Ensimmäiset yöt vietettiin Siirin kanssa varastohuoneessa, Vilman kanssa saivat tutustua pienin askelin ja aluksi vain oven raosta haistelemalla. Siiriä pelotti kamalasti kaikki uudet asiat. Leikistä se kuitenkin inostui heti, ruoka maistui ja hiekkalaatikko tuli tutuksi. Pienin askelin rakennettiin luottamusta meihin ihmisiin. Kissakaverin seura kelpasi heti alkuun ja meidän portaissa tepastelikin iloinen kissakaksikko.


Työistä tuli heti paita ja peppu, yhdessä on alkumetreiltä asti touhuttu kaikkea kissamaista. Leikitty, pussailtu, jahdattu ja nukuttu kylki kyljessä.







Ja ajan kanssa meidän alkuun kovin varautuneesta kissaneidistä on kasvanut elämäniloinen, leikkisä, oman perheen ihmisiä rakastava sylivauva ja villiviikari. Siiri osoittaa kiintymystään kovaäänisellä kehräämisellä, hurjalla puskuvoimalla ja syliin käpertymisellä. Niin huonot kortit sille elämän alkumetreillä jaettiin, mutta kaikesta huolimatta on kasvanut hyvinkin rohkeaksi pieneksi tytöksi. Mamman urhea mussukka.










sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Hyvät tavat kaunistavat?

Ollaan etsitty Sannille uutta vakihoitajaa. Mukava tyttö löytyikin, mutta alkututustumisella piti osata kertoa ja antaa relistinen kuva tulevasta hoidokista. Kun kaikki tämä on itselle kovin arkipäiväistä ja tuttua, asiaa saikin miettiä ihan ajatuksen kanssa. Niitä ehkä-ei-niin-ihastuttavia asioita tuntui tärkeämmältä listata heti alkuun, ettei vahingossa väritä liian vaaleanpunaista kuvaa tuosta omasta mussukasta.

Vahtihaukku. Sannilla on ikävä tapa järjestää konsertti ohi kulkevien ihmisten kunniaksi. Ja koska meidän koti on ensimmäisessä kerroksessa ja keittiön ikkunat ihan ulko-oven vieressä, niitä kulkijoita luonnollisesti riittää. Ei vartioi ikkunan takana ihmisiä odottamassa, mutta esimerkiksi olohuoneen sohvalta jos sattuu näkemään ylimääräisen varjon, pitää pöhistä. Ja parhaassa tapauksessa kajauttaa ilmoille lintukoiran sulosointuinen haukku, joka varmasti kuuluu ja kauas. Ollaan testattu huomioimattomuutta - ei toimi. Ollaan testattu kieltämistä - ei toimi. Herkut käteen ja hiljaisuudesta palkkaamalla ollaan päästy parhaisiin lopputuloksiin. Mutta vastaehdollistamisprojekti täytyisi laittaa käyntiin, jotta tästä ikävästä tavasta päästäisiin eroon. Onneksi tätä riehaantumista tapahtuu vain harvoin, mutta jokainen kerta on liikaa. Ovikellon ääni kuuluu samaan kastiin. Sille pitää huutaa aina ainakin vähän. Jos Sanni on nukkumassa ja herää ovikelloon - silloin konsertti on korvia hivelevä. Dentastickit, paikka-käsky ja kehuja taas palkaksi, niin sujuu jo huomattavasti paremmin. Eli vahtikoira ja varashälytin - check!


Koirien ohitukset. Arkuuttaan remmirähjäävästä pikkuneidistä on koulutuksella koulittu suht taitava ohittaja. Ns. normaaliohitukset sujuvat 99% kerroista hyvin. Kehu, kehu, kehu - palkkaa koiran ohi pääsyn jälkeen - kehu, kehu, kehu. Ulkoiluttajan vain täytyy olla tilanteen tasalla - ottaa koira kävelemään vierelle ajoissa, välttää kiristämästä hihnaa, huolehtia että koira pysyy kävelemässä jalan vierellä, pitää namit aina mukana, pysyä itse rauhallisena ja hoitaa ohitus niin, ettei koira tunne tarvetta ottaa ohjaita käsiinsä. Yllättävissä tilanteissa rähinää ilmenee vielä varmasti, mutta niistäkin selvitään jatkamalla matkaa määrätietoisesti eteenpäin, pikkukoiran saa kyllä liikkeelle niin, että konflikteilta vältytään. (Vielä tässäkään kohdassa en onnistunut säikäyttämään hoitajaehdokasta karkuun.)

Kovapäisyys. Tätä en itse näe huonoma piirteenä, mutta mainitsemisen arvoisena kylläkin. Tässä kohdassa ulkonäkö voi nimittäin pettää. Ulkopuolinen, ei rotuun kovinkaan paljoa tutustunut ihminen voi luultavasti kuvitella tämän tytön luonteen olevan jotain vallan päinvastaista, kuin se osa  aikaa todellisuudesta on. Kun häntä heiluu suurimman osan ajasta ja (tätäkin hoitaja)ihmistä tervehditään pussailemalla ja kaksinkerroin solmuun menemällä, voi ensivaikutelma pettää. Sanni on kovapäinen, mahdollisuuksien mukaan omia polkujansa kulkeva ja hyvin monia asioita hyvin monta kertaa testaava iso koira pienessä paketissa. Jos antaa periksi, sen varmaati muistaa vielä monta kertaa tulevaisuudessakin. Periksi ei anneta ja asiat täytyy viedä loppuun asti. (Tästä asiasta juteltiinkin vähän pidempään ja hoitajakin ymmärsi, että kyse on maalaisjärjen ja oman auktoriteetin käytöstä. Vähän jo mietin, että kaatuukohan se tähän. Että olikohan odottanut lupsakampaa ja helpompaa tapausta kuitenkin.)

Sovittiin testihoitopäivästä alkuun, että näkisivät, miten yhteiselo sujuu. Perjantaina Sanni pääsikin Marikan luo siksi aikaa, kun käytiin katsomassa kiekkopeli. Onnellisena häntä heiluen lähti kävelylle, kun me kaarrettiin autolla pois, eikä kuulemma taakse tarvinut paljoa vilkuilla. Kerran oli tarkistanut minne me jäätiin, mutta siinä se. Hyvillä mielin jätin meidän pusukoneen hoitoon. Ja pelin älkeen haettiin onnellinen kakara kotiin. Kuulemma hoitopaikka järjestyy tosi mielellään uudelleenkin, heti kun vaan tarvetta on. Olihan neiti (yllättäen..) rapun äänille huudellut, mutta myös lenkkillyt nätisti ja malttanut sisällä rauhoittua nukkumaan asti. Ihanaa. Ehkä meillä taas voi olla koirattomia iltoja välillä. Kiekkokaukaloihin ja leffateattereihin kun ei arki-iltaisin näitä karvakavereita mukaan saa ottaa.




sunnuntai 9. syyskuuta 2012

2x2

Olen odotellut, että tulisi kuivaa > saataisiin leikata takapihan nurmikko ja kantaa kepit pihalle. Mutta kun vettä tuntu satavan vähän joka päivä, oli aika heittää toive romukoppaan. Niinpä tyhjensin esteitä sisätiloista ja laitettoin jonkin sortin bermudan kolmion pystyyn.

Meidän koti on siitä hyvän mallinen, että keskellä kaikkea on seinä, jota voi kiertää. Niinpä laitoin yhden keppiparin olohuoneeseen, yhden keittiöön menevälle käytävälle ja kolmannen keittiöstä olohuoneeseen vievälle käytävälle. Siinä se oli, meidän ikioma treenihalli. Ei ehkä loistanut olemassaolollaan, mutta olipa ainakin olemassa.

Melko kivasti tuo sujuikin, näin ensikertalaisilta. Naksutin ja supernamit käteen ja kämppää kiertämään. Alkuun jokaisesta naksautuksesta piti kääntää päätä kohti namittajaa. Pikku hiljaa Sanni kuitenkin alkaa hoksaamaan, että nami ei tule mammaa katsomalla, vaan ilmestyy keppien toiselle puolelle.

Treeniä tehtiin (arviolta) 3x koko kierros > häkkiin odottelemaan > treenaamaan > tauolle.. Lopuksi otin yhden keppiparin pois, kun en saanut sitä oikein aseteltua oikeaan linjaan. Kahden keppiparin kanssa sujuikin paremmin, kun linja oli parempi. Kellosta en huomannut katsella treenin pituutta. Mutta aavistuksen liian pitkään tehtiin. Tai vaihtoehtoisesti tauot oli liian lyhyitä. Voisin kuvitella, että treeni taukoineen kesti noin vartin verran. Seuraavan kerran sitten lyhyemmin, niin pysyy Sannillakin pää mukana hommassa. Lopetettiin kuitenkin hyvään suoritukseen, joten siltä osin kaikki hyvin.

Ps. Tykkään itse lukea blogeja, joissa on kuvia. Vaikka se yksi per teksti. Mutta koska olen ostanut itselleni uuden lelun, jota en osaa käyttää, kuvia ei oikein ole saatavilla. Lupaan yrittää!



tiistai 4. syyskuuta 2012

Kynnet, kynnet.

Mulla on tullut joku kynsienleikkuuhärdelli tuon Sannin kanssa. Se antaa leikata kynnet oikein mallikkaasti, mutta tämä leikkajapa ei osaa enää hommaa mallikkaasti hoitaa?! Talttamainen kynsimalli ja kihartumaan lähtevät peukut, ja tadaa, soppa on Saanan päässä valmis. Onneksi homma hoituu eläinkliniikalla hoitajalta kuin vettä vaan.

Tänään taas huristelin Sannin kanssa Karvakamuja kohti ja ihanan Lauran hoitopöydälle. Ovesta kun päästiin sisälle, odotussohvalla odotteli omistaja sakemanninsa kanssa. Onneksi Sanni kulkee ovista vain luvan kanssa, joten ehdin reagoida ajoissa. Saku karjahteli, mutta Sanni malttoi yhden pöhähdyksen jälkeen keskittyä maailman parhaaseen Dentastickiin ja pääsi häntä heiluen hoitohuoneeseen. Erävoitto! Remmirähjä on sen verran hyvin taltutettu, että tuon kanssa voi kulkea jo melko mukavasti paikassa jos toisessa.

Itse operaatio oli ja meni ongelmitta. Sitten pylly heiluen ja suurin piirtein kärrynpyöriä heitellen sai iloita, kun 'olin niiiiin taitava tyttö, enkö ollutkin?'.

Pieniä ne on ilot elämässä. Eläinlääkärissäkin kun voi olla ihan supermukavaa, molemmilla.

Ensi viikolla sitten koko kööri autoon ja rokotukset kuntoon!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Kepit

Kun tarpeeksi asiaa mietin, oli vastaus melko selvä > meillä opetellaan kepit 2x2-tekniikalla. Käytiin tänään hakemassa kepit lainaan Jemimalta (jemima-ink.blogspot.com), joten treeni vo alkaa. Luen vielä kertaalleen ajatuksen kanssa läpi ohjeistusta Agility right from the start-opuksesta, ja sitten onkin aika raivata olohuoneeseen tilaa ja aloittaa. Tätä onkin jo odotettu!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Keinulla

Tänään käytiin taas tekemässä minitreeni keinulla. Maanantaina kolisteltiin noin 15 sentistä, tänään korkeutta kolinalle tuli ehkä +5. Joten noin kahteenkymppiin on päästy.

'Keinu haltuun hitaasti mutta varmasti'-projekti jatkuu.

maanantai 27. elokuuta 2012

Sadepäivän ilo ja onni..

..oli tänään agilityhalli.

Päätin ottaa ilon irti maanantaista, pääsin töistä ajoissa ja kimpsut mukaan ja kohti hallia. Puomi oli jostain syystä purettu osiin. Tarkoitus oli keskittää treeni sen ympärille, mutta toisin kävi.

Lämmitettiin putki-hyppy-putkella. Samaan syssyyn sain treenata parit valssit. Ja pitkästä tauosta huolimatta > Sanni odotti paikallaan ilman varaslähtöyrityksiä, antoi minun kävellä kahden esteen päähän kunnes luvan saatuaan ampaisi matkaan ja suoritti annetun tehtävän kuin vanha tekijä. Superkehut ja palkkaus. Ei me olla kaikkea unohdettu parin kuukauden aikana!

A-estellä käytiin tekemässä muutamat toistot. Lähetin välillä menemään itsekseen, välillä juoksin oikealla tai vasemmalla, välillä menin A:n toiseen päähän edeltä. Kaikki sujui hienosti. Palkka on tässä vaiheessa namialustalla A:n lopussa - naksuttelua 2on2offista - liikkeelle ja kehu-palkat. Kontaktit mietityttää. Niitä pitää treenata ihan hurjasti, että päästään edes jollekin mallille.

Lopuksi tehtiin vielä muutamat keinutreenit. Keinu kolahtaa nyt about 20 sentin matkalta, ja aika kovaa kolahtaakin. Ensimmäisellä kolahduksella Sanni höristi korviaan pikkuisen, mutta matka jatkui häntä heiluen, kun kehut ja palkka oli kohdallaan. Keinun kanssa me ei pidetä mitään kiirettä. Tuntuu, että edetään ehkä turhankin hitaasti.


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Agiloma

Oon koittanut saada meidän agihallilla käymättömyyttä vähän paikkailtua. Näyttääkin tuottavan ainakin jonkinasteista tulosta (josta toki selvyys saadaan vasta, kun sinne hallille ja treenaamaan päästään). Puomin virkaa on toimittaneet milloin betoniset aidat ja milloin kaatuneet puunrungot. Tänään pystyin kävelemään ihan toiseen suuntaan, kun Sanni itsenäisesti kipitteli puunrungon toiseen päähän palkkaansa hakemaan. Mikä on hurjan paljon meidän hyvin ohjaajakeskeiselle neidille.

Irtoamisia, odottamisia, ohjaamisia. Hyppimisiä, kiipeämisiä. Omatoimisuutta ja itsenäistä tekemistä. Niistä meidän kesäloma oli tehty. Jos ensi viikolla kuitenkin lähdettäisiin ihan hallille asti. Intoa riittää, taitaa olla aika siirtää sitä esteille asti.

torstai 31. toukokuuta 2012

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Vappupiknikillä.


Metsäpuuhastelua. Näitä kiville ja kannoille kiipeilyjä Sanni tarjoaa jo itse, ja odottaa palkkaa hienoista suorituksistaan.Tähän ollaan pyrittykin, lihaksien vahvistamista ja tasapainoilun paranemista on jo havaittavissa, joka toivottavasti näkyy ja tuntuu niin joka päiväisessä elämässä kuin agilitykentillä.



Veera-kaverin kanssa rymyämässä. Kameran käyttö ei ole ihan hallussa > kuvien laatu on surkea, mutta kyllä näistä meno ja meininki taitaa välittyä.

Psst. Lisäsin alas linkin Buzzadorin sivuille. Jos kampanjakutsuja tulee, tulee myös tuotteiden testaamisesta pieniä tarinoita jatkossa.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kootut agikertomukset

Koirat.comin keskustelupalstalle oon naputellut pari viestiä liittyen meidän agipuuhiin.
Laitetaan tännekin talteen, niin saan seurailla (sitä mahdollista) kehitystä.

***

Ollaan edetty tosi rauhallisesti, ja omien taitojen mukaan, mikä tuntuu tosi hyvältä. Kivalla mielellä aina mennään treeneihin, ja vielä paremmilla mielin lähdetään kotiin. Tuo oma koiruus on tosi arka uusissa tilanteissa, mutta agitreeneissä se ei ole sama koira, vaan treenatessaan vilauttelee itsevarmoja elkeitä. Kunhan ohjaaja vaan osaa kertoa, se tekee itsevarmasti, ja unohtaa ympäröivän maailman. Keinutreeniä jatkettiin tänään ohjatuissa treeneissä, ja sen onnistumisesta oon tosi ylpeä > ollaan edetty suht kovaan kolahdukseen ja pieneen keinahtamiseen, ja häntä heiluen ja superinnoissaan tuo tekee, eikä mitään merkkejä arasta koirasta ole edes pilkahtanut missään.

***
Kun treeneissä mennään uusiin ohjaustekniikoihin (=kun itse pitää osata tehdä jotain), niin homma leviää käsiin. Koira menee ihan ylikierroksille, kun ohjaan sitä ihan miten sattuu > sen kuuluisi saada palkka, kun se kerran menee sinne, minne sen ohjaan. Ja sitten mulla roikkuu koira kiinni lahkeessa, "Kerro nyt kunnolla, mikä on homman nimi!". Treenien vetäjä antoi kullan arvoisia ohjeita liittyen palkkaamiseen. Jatkossa, kun itse mokaan, teetän koiralle saman tien jonkin yksinkertaisen asian, josta pääsen palkkaamaan > koira ei pääse kiihtymään, ja treenit voi jatkua.

Neiti on melko sähikäinen. Tervävä, nopea ja superinnokas. Osaavissa käsissä se voisi toimiakin, mutta me ei tällä hetkellä ihan toimita yhteen, kun en yksinkertaisesti osaa, enkä osaamattomuuttani ehdi ohjata sitä kunnolla, saati treenata ohjaustekniikkaa samalla, kun yritän opettaa sitä koiralle. Mulla pitäisi varmaan mennä hallille ihan itsekseen valssailemaan, ja lähteä siitä liikkeelle.

Katselen treeneissä kaiholla niitä hitaita koiria, joita pitää innostaa tekemään. Meillä kun innostaminen on viimeinen asia. Toisaalta, jos joskus opin ohjaamisen jalon taidon, niin uskon jättäväni kaihoisat katseet sikseen.

***

Meillä koti-agia ei paljoa sisätiloissa tehdä, mutta metsässä käydään päivittäin, ja samalla treenaillaan vähän yhtä jos toista. Hyppyjä kannoille, lätäkköjen yli, kivien päälle. Kiipeilyä kallioille ja alas, isojen kivien päälle. Ja toki odottamiset ym. menee jo ihan siinä sivussa. Nyt oon pitkän aikaa hyödyntänyt myös kaatuneita puunrunkoja, mielellään heiluvia sellaisia, kun treeneissä opetellaan keinua. Hienosti on tottunut heiluviin alustoihin tuota kautta. Myös isoja litteitä pahvilaatikkoja on tullut nyt syystä tai toisesta kotiin, ja ennen roskiin viemistä niilläkin on leikitty ja palkattu heilumisista ja ryminästä. Nuo on helppoja, eikä sen suurempaa ajatusta vaativia asioita. Mutta pitäisi satsata myös ihan tehtyihin treenitilanteisiin, saappaiden ym. avulla.

Ennen eilisiä omatoimitreenejä koitin tankata itselleni yhden ohjauskuvion päähän, jotta saadaan treenattua. Noissa em. tiistain ohjatuissa treeneissä nimenomaan tuon kohdalla olin ihan pihalla, joten olen itsekseni pyörinyt ja yrittänyt sisäistää. Ja niin ne serpentiinit onnistui ilman mitään ongelmia, ilman kuumumisia ja ilman ohjaajan pään raapimisia. Tuossapa melko konkreettinen esimerkki siitä, että kun osaat ohjata, koira osaa tehdä. Ja näiden treenien välillä aikaa oli huimat 40h.

***

Meillä yhdet ohjatut ja yhdet omatoimitreenit/viikko, ja mietin, että voisinko lisätä vielä yhdet omatoimitreenit viikkoon. Tietävämmät kertoi, että kyllä oman koiran tuntee ja siitä kyllä näkee, miten se jaksaa. Me ei edelleenkään olla lisätty tuota treenimäärää, kun haluan neidin kanssa samota metsiä pitkän kaavan kautta ja nähdä koirakavereita. Tuo touhumäärä treenien lisäksi on omalle tällä hetkellä melko maksimi. Pakko mennä sen ehdoilla, vaikka kovasti tekisi mieli juosta hallilla vaikka joka päivä. 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Trimmauksen ihmeellinen maailma



Jenkin turkki kasvaa hurjaa vauhtia. Jos trimmiväli venyy kolmeen kuukauteen, kaunottaresta kuoriutuu turjake. Maailman suloisin toki, kuinkas muutenkaan.

En ole tähän päivään mennessä edes ajatellut, että trimmaisin neidon itse. Mutta kun turkki ei kasva niin kuin jenkin turkin kuuluisi kasvaa, eikä näyttelytrimmiä tarvita, päätin tutustua trimmikoneisiin ja hoitaa homman itse. Päätin, etten edes yritä hoitaa koko turkkia kerralla, vaan pieninä annoksina, jotta touhuun totutaan ilman sen suurempia härdellejä.


Kahden pienen trimmituokion jälkeen tyttö näyttää tältä:


 
Karvaa on lähtenyt ihan käsittämätön määrä, ja lisää on tulossa. Tälle päivälle on yksi trimmituokio pidetty, toisen meinaan vielä hoitaa, kunhan neiti on saanut levähtää hetken ulkoilun jälkeen.

Käytiin päivällä tuntisen metsäreissu tuossa meidän 'omassa' metsässä. Ihanaa, kun lumet on jo käytännössä kokonaan sulat, ja metsästäkin löytyy ihan uusia ulottuvuuksia. Pienessä metsässä pääsee kiipeilemään korkealla kalliolla, hyppimään risujen ja kaatuneiden puiden yli, kulkemaan metsäpolkua ja nauttimaan omasta rauhasta.

Myös agilityn pohjataitoja on hyvä vahvistaa metsässä kulkiessa. Ollaan treenattu niin paljon kaatuneiden puunrunkojen päällä kulkemista, että koira tarjoaa toimintaa ihan itsenäisesti. Kiipeilee kantojen ja isojen kivien päälle odottamaan palkkaa. Hyppii kaatuneiden puunrunkojen päälle, vaikka alta pääsisi kulkemaan huomattavasti helpommin. Kulkee puunrunkoa pitkin, ja odottaa kehuja ja ruokaa hienoista suorituksistaan. Mamman mussukka.











perjantai 13. huhtikuuta 2012

Shelttikuume.

Ei mulla muuta.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Yllättävät ohitustreenit

Kävin Sannin kanssa iltakävelyllä, ja saatiin yllättävää, mutta ehdottoman tervetullutta ohitustreeniä kaupan päälle. Ohitettavia koirakkoja kertyi parikymmenminuuttisen kävelyn aikana seitsemän. Meidän normi-olosuhteisiin nähden (1-2 ohitusta) se on mielettömän paljon. Positiivisen paljon.

Note to self > iltapissatuksen ajankohdaksi kannattaa toistekin valita klo 21, ja samaa tietä on hyvä kulkea.

Ja kyllä, voin olla ylpeä tuosta pallerosta. Meidän entisestä 100 % varmuudella rähjäävästä neidistä on ison työn kanssa saatu koulittua melko hienosti käyttäytyvä koirakansalainen. Oman muistin ylläpitämiseksi pieni kertaus. (Ei, mulla ei ole aavistustakaan siitä, minkä rotuisia koiria tulee vastaan silloin, kun keskityn koiraan sataprosenttisesti ja kaupan päälle on pimeää. Käytetään siis väri- ja kokotaulukoita ihan omavaltaisesti.)

1.) Musta S-kokoinen koira. Koira ei reagoinut merkittävällä tavalla ja meni ohi nätisti, joten myös Sannin ohitus sujui mallikkaasti. Kehut ja pala Dentastickiä palkaksi.

2.) Kaksi S-kokoista koiraa, musta ja vaalea. Molemmista kuului räksytystä ja mörinää, omistaja pysähtyi, ja yritti hiljentää koiria. Kehujen ja Denastickin avulla ohi ilman suurta draamaa.

3.) Musta L-kokoinen koira, omistajansa hyvässä hallinnassa, vaikka koira oli selkeästi kiinnostunut vastaantulijoista. Dentastickiä taas palkkana, ja kehujen saattelemana hieno ohitus.

4.) M-kokoinen vaalea koira - mies - nainen -  S-kokoinen vaalea koira. Ohituksessa välimatkaa oli liian vähän, muttei paikkaa, minne väistää. Molemmat vastaantulevat räyhäsivät, omistajat eivät reagoineet mitenkään. Sannin osalta haastavin ohitus, mitä aavistelin jo kauempaa, kun nämä pyörätien valtaajat näin. Ärähti vähän, mutta palautui todella nopeasti, jopa ennen kuin päästiin kunnolla ohi. Käveltiin vähän matkaa samalla kehuen, jotta Sanni ehti rauhoittua kunnolla, sitten palkaksi kuivattua broilerinkivipiiraa. Ja seuraava koirakko olikin melkein kohdalla.

5.) L-kokoinen musta koira. Oli selvästi kiinnostunut Sannista, mutta ohitti hiljaa = myös meidän osalta ohitus meni nappiin.

6.) S-kokoinen vaalea pentu. Oli kiinnostunut Sannista, muttei päästetty iholle, joten ohitus onnistui kivasti.

7.) Koirakot 1. ja 2. tulivat yllättäen nurkan takaa heti aiemman ohituksen jälkeen. Kuvio muuten sama, mutta hihnan tässä päässä oli liian hidas toimija. Kehuilla kuitenkin selvittiin mukavasti, hihna tosin kiristyi, ja ehdin kuulla pientä murinaa.

Yhteenveto? Vastaantulevan koiran koolla ei ole mitään merkitystä. Näissä ohituksissa vaaleisiin koiriin reagoitiin, mutta epäilen reaktioiden johtuneen koirien käytöksestä, ei väristä. Herkut näyttelevät suurta roolia meidän ohituksissa, samoin omistajan reagointikyky. Jatketaan samaan malliin, ja palataa asiaan taas myöhemmin, toivottavasti taas paremmin tuloksin.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Keinutaan

Kuten oli odotettavissa, tiistain ohjatut treenit pelasti eilisen treenikatastrofin. Kaikki meni kivasti, vaikka ollaankin selkeästi enemmän pihalla, kuin muut ko. koirakoulun muilla alkeiskursseilla käyneet. Me ei silloin saatu ohjaajaksi Miiraa, vaikka piti, joten suht erityyppisiä juttuja on ilmeisesti käyty läpi.

Tänään treenattiin ensimmäistä kertaa keinua minimaalisen kolahduksen kera. Pari meitä ennen keinuillutta koiraa paineistui melko totaalisesti, ja mielenkiinnolla odotin meidän vuoroa. Onneksi sanni suoriutui heilahdus-kolahduksesta häntää heiluttaen, ja intoa puhkuen. Jes. Ollaan kyllä yritetty metsän kaatuneiden puunrunkojen päällä totuttaa koiraa heilutuksiin ja palkattu-palkattu-palkattu. Tiedä, olisko noilla metsäageilla ollut oma osansa nappisuoritukseen näin ensimetreillä. Oli miten oli, tänään ei tarvi kiukutella.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kiukututtaa..

..joten jos vähän.

Kovasti oottelin tämän päiväisiä agitreenejä. Omatoimitreeniä, edellisviikon ohjattujen treenien asioita oltiin menossa kertaamaan. Pieni metsälenkki ylä- ja alamäkineen lämmikkeiksi, autolla kohti hallia, kierros pellon ympäri, ja hallille. Yli puolet tilasta oli rajattu, ja laitettu lappu, ettei esteitä saa siirtää. Meidän tämän päiväisiin treeneihin olisi tarvittu vähintään neljä hyppyestettä, joten yhdellä vapaana olevalla ei paljoa tehty. Käytettäviksi oli jätetty myös pussi, putki, rengas ja keinu. Ei me oltais niillä mitään tehty, mutta jotain yritin räpeltää kasaan. Kai siinä vaiheessa meni omat ajatukset sikinsokin, kun ei ollut mitään plan b:tä takataskussa. Treenattiin rengasta ja puomia. Vähän putkea ja hyppyä.

Eikä mulla ollu ilmeisesti ees oma koira mukana tänään. Tuo mukana ollut keskittyi haistelemaan kaikki ihanat hajut. Kaivamaan kaikki herkut, mitä joku oli keksinyt heitellä pitkin hallia. Mukana olleella koiralla ei ollut korvia, ei keskittymiskykyä. Olisi pitänyt napata neiti hihnaan siinä vaiheessa, ja mennä treeni normaalista poikkeavalla tavalla. Nyt neiti palkitsi itseään perseilystä todella taitavasti. Hyvä.

Ohjaajalla puolestaan unohtui kakkossuunnitelman lisäksi myös hermot kotiin. Joten soppa oli valmis. Ennen kuin hermot meni ihan totaalisesti, saatiin onneksi yksi superhieno ja nopea pikkujuttu alle, ja päästiin hyvillä mielin lähtemään.

Vielä autolle kävellessä koira veti joka suuntaan - mitä se ei normaalisti ikinä tee -, omat kengät upposi milloin mihinkin liejukasaan koiran vetämistä korjatessa.

On meillä onneksi ollu mukavaakin. Onneksi yleensä on. Kerään vielä hetken hermojen rippeitäni, ja lähden mussun kanssa iltalenkille. Jos sieltä löytyis taas se oma koira, ja ennen kaikkea se hyvä fiilis molemmille.
 
 Kuvatodiste päivän ihanuuksista.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kevättä

Pieni päiväretki Bodominjärven reunamille, pääsiäisen keli kohdillaan, ja kamera mukana satunnaisia räpsyjä varten. Mukava retkipäivä takana.






lauantai 7. huhtikuuta 2012

Läheisyys lämmittää


Kuvan laatuun ei kannata kiinnittää huomiota, mutta tunnelma toivottavasti välittyy. Ulkona sataa räntää, mutta se ei prinsessoja haittaa. Pieneen koppaan mahtuu kaksi pientä kissaa likistelemään ihan vaivatta.