Näin on hyvä.

Viime viikonloppuna Noppa (aka Risto!) oli meillä yökylässä. Vauhtia ja touhua riitti, mutta kyllä pojissa alkaa jo näkymään myös aikuistumisen merkkejä. Riehumisten välillä maltetaan aika-ajoin myös nukkua ja yöt menee levätessä. Ehdittiin metsäillä ja hihnalenkkeillä, ja Noppa kunnostautui Siirin liehittelijänä.

Maanantaina Paavo pääsi pitkästä aikaa uimaan, kun lähdettiin ESSien kanssa Sporttihurttaan. Suurkiitos Saimille autokyydistä ja Nopalle uintiseurasta!

Oman uintivuoron odottaminen oli pienelle miehelle hyvin vaikeaa, itketti ihan mahdottomasti ja korvat oli liimaantuneet luimisteluasentoon. (Paavon perusilme ja -vire, kun se tietää, että jotain erityisen ihanaa on tapahtumassa.)

Uiminen olikin sitten ihanaa, mahtavaa, huikeaa ja ihan parasta. Altaasta ei olisi malttanut poistua ollenkaan, ja omaa vuoroa odotellessa itketti kovasti.

            (Kuva: Janita Peltola)

Katja oli uimaopettajana, ja olikin loistavaa, että asiantunteva ihminen oli katsomassa Paavon uintitekniikkaa. Oma arvio on ollut "ihan hyvältä näyttää", mutta olen varmuuden vuoksi pitänyt Paavolla aina liivejä. Nyt Paavo sai kehut hyvästä uintitekniikasta ja luvan jättää liivit pois altaassa uimisen aikana. Luonnonvesissä liivejä käytetään edelleen, turvallisuussyistä.

          Uimisen jälkeen taas tiitteränä!

Uinnin päälle vielä lyhyet (mutta sitäkin railakkaammat) loppuriennot Nopan ja autossa odottaneen Sannin kanssa. 

Myös agilitytreeneissä käytiin keskiviikkona, edelliskerrasta tuntuu olevan ikuisuus. Tämä olikin hallikauden viimeinen treenikerta, ja kesän ajaksi päästään treenaamaan ulkokentällä viikottain. Treenit jatkuvat ihanan Suvin opastuksessa, mihin olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen!

Kyytiä odotellessa ehti tehdä hienon paikkamakuupätkän. Järjetön tuuli ja jatkuva ohiajavien autojen virta ei näyttänyt häiritsevän ollenkaan, hienosti malttoi pysyä paikallaan.

Rata käytiin läpi kisanomaisesti. Kuuden minuutin rantaantutustuminen, radan pilkkominen sopiviin pätkiin ja välipalkat.

Heti startissa olin varautunut toistoihin, sillä pakkovalssia on treenattu todella vähän. Mitä vielä. Paavo starttasi treenit täysillä ja kovaa, mutta ohjausta lukien. Rengasta ollaan tehty vähän, vielä vähemmän muuten kuin yksittäisenä esteenä. Ensimmäisenä esteenä ratapätkällä se meni renkaan läpi jokaisella toistolla.

Lisäksi tehtiin putkijarrun (tuntuu oppivan nopeasti) ja pituuden alkeita (ei ongelmia). Ekstramausteena pari erillistä lähdöstäkarkausyritystä, joista ei onneksi lähtenyt kaahottamaan. Pikainen palautus starttiin, niin pylly pysyi maassa lupaan asti.

Kyllä siitä hyvä agikoira tulee, kunhan päästään treenaamaan vähän aktiivisemmin.

PPn syksystä.

Ohjatut tokot Paavon kanssa, viimein. Pari kertaa meni ohi sairastaessa, mutta viime viikolla päästiin viimein mukaan HSKHlle Jennin oppiin.

Saatiin se, mitä ensimmäiseltä kerralta haettiinkin. Perusasento oli vähän sinne päin, nyt tiedän mitä pitää tehdä sitä parantaakseni. Palkkauksen suunta on ollut huono, kriteeristö liian väljä. Paljon treeniä pienissä pätkissä, niin eiköhän me saada pa kasaan. Lisäksi treenattiin jäävistä seisomista, tuttua mutta unholaan jäänyttä asiaa.

Lauantaina alkoi myös ESSien järjestämä agilityn tekniikkakurssi. Kouluttajana Kati Immonen, tavoitteena oppia erilaisia ohjaustekniikoita. Pääosassa oli siis ohjaaja, Paavo vietti suurimman osan treeneissä autossa taukoilemassa.

Ensimmäistä kertaa ikinä PPn treenihistoriassa kentällä oli yhtä aikaa neljä koirakkoa, ja kentän laidoilla neljä taukoilevaa koiraa. Sinne meni "ei koskaan lähdöstä varastava, ei ikinä treeneissä karkaileva" Paavo. Kävi pariin otteeseen katselemassa toisten tekemisiä, intoa tulvillaan oli menossa leikkimään (=sabotoimaan toisten treenejä) ja karkasi lähdöstä muutamaan otteeseen. Palautin lähtöön, sain tulemaan luokse ja tauotin enemmän kuin koskaan.

Hermot piti, ja jaksoin olla ylpeä, että se teki edes JOTAIN, ja rauhoittui kuin rauhoittuikin tauolle.

Keskittymiskyky oli kuitenkin sitä luokkaa, että perusasiatkaan ei onnistuneet. Annetaan anteeksi. Enempää en olisi tuolta turbomoottoroidulta nuorukaiselta voinut odottaakaan.

Sen pääasian ja odotetun toivon oppineeni. Ainakin ne alkeet. Pakkovalssia, pakkovalssi-valssia, pakkovalssi-jaakotusta ja.. öö.. oli siinä joku neljäskin. Oppi meni siis ihan selkeästi perille! Näistä siis kuivaharjoittelua ennen kuin otan Paavon mukaan kentälle. Menee hetki, ennen kuin kuviot jää lihamuistiin, mutta harjoitellaan - yksin ja yhdessä.

Käytiinhän me myös tutustumassa Doboon. Olin valmis katastrofiin, kun paikkana oli meidän normaali agitreenikenttä. Mitä vielä. Kakara keskittyi ja teki, ei höntyillyt eikä riehunut. Mielettömän kivaa hommaa, ja dobopallo olisi ihan loistava lisä meidän olohuoneen vakiovarusteeksi!

Arjesta kiinni.

Kesäloma loppui ja arki palasi. Inhimillisemmät lämpötilatkin taitavat viimein saapua. Itseäni ne ei ole häirinneet, eläinkatraasta ei voi sanoa samaa. Pieniä, väsyneitä ja nuutuneita karvakasoja on löytynyt milloin mistäkin.

Loma oli ihana, rentouttava ja hyvin vähätreeninen. Onneksi aiemmin asetettujen tavoitteiden toteutumisen päätöspisteenä on elokuun loppu, että vielä saattaa ehtiä.

Paavon treenit Heiluvan Hännän Miiran opissa on alkaneet. Hyppytekniikkaa on päästy treenaamaan pariin otteeseen. Tärkeää treeniä, ja nyt osataan varmaan myös itsekseen.

Takapäätreeniä pitää ottaa myös Paavon kanssa ohjelmistoon aktiivisesti. Nyt on naksuteltu peruuttelusta kolmeen otteeseen, ja se peruuttaa jo kivasti keittiösarakkeen ympäri, kunhan palkkaan sopivin väliajoin. Hyvä alku. Juuri nyt on luottoa siihen, että myös Paavo pystyy pian peruuttamaan portaita ylös.

Vielä odotellaan HSKH:n talven treenipaikkoja. Toiveissa niin agilityn kuin tokon treenipaikka Paavolle. Sannin kanssa olen päättänyt pysyä omatoimitreenaamisessa. Siitä se nauttii.

Tavoitteita.

Kaupunkijuhannus. Sateinen ja autio. Touhukas ja leppoisa.

On ollut aikaa vaikka mihin. Esimerkiksi Paavon kesätavoitteet on nyt kirjattu. Ja kun ne näin julkisesti ilmoittaa, treenimotivaatiota on löydettävä. Kesä 2014 jatkuu ainakin elokuun loppuun. Tavoitteiden pitäisi olla realistisia, parissa kuukaudessa saavutettavissa olevia.

Agiliyn tavoitteina..

..2x2-kepit kuntoon kotitreenin osalta (6 keppiä valmiiksi):

Olen aloittanut treenin kokonaan alusta. Keväällähän me jo aloiteltiin, mutta jäätiin ihan alkuvaiheeseen. Treenimotivaatio oli hukassa. Nyt takana on neljä treenikertaa. Tänään otin toisen keppiparin mukaan kuvioihin, molemmat keppiparit näyttää kello kahteen ja kello kahdeksaan. Tavoitteena on saada kepit siihen pisteeseen, mihin ne kotipihassa voi saada.

..2o2o-treenin aloitus (kosketusalustalla asento vahvaksi):

Pysäytyskontaktit otetaan käyttöön ainakin puomilla ja keinulla. A:n kontakteja olen miettinyt, ja olen kallistumassa pysäytyksiin myös siellä. 2o2o-treeniin tarvittavan kosketusalustan voin helposti viedä mukanani mihin tahansa, joten se tuntuu kesätavoitteena varsin realistiselta. Haaveissa siintää syksyllä kontakteille helposti siirrettävissä oleva 2o2o.

..takaakierto molemmin puolin ("taa" ja "kierrä"):

Niin kuin olen useampaan kertaan kirjoitellut, Paavo osaa takaakierron. Oikealta puolelta. Sieltä se on vahva, ja irtoaa takaakierrolle kivasti. Ohjelmistossa on siis vasemman puolen opettelu, jonne omaksi käskyksi valikoitui "taa". Katsotaan, miten solmussa olen käskyjen kanssa..

Tokon tavoitteina..

..perusasento kuntoon.

Tätä täytyy jaksaa treenata. Ei auta, että osaa jo monenlaista, jos se tokon perusta on vähän sinne päin.

..metallikapula tutuksi.

Helposti mukana kantautuva kapula ja naksutin. Loppu on omasta aktiivisuudesta kiinni.

..paikkamakuussa oikea asento vahvaksi.

Lonkan päällä köllöttely saa nyt jäädä, ja tilalle tulee tiitterä paikkamakuu. Se korjaa jo nyt asentoa paremmaksi, mutta edelleen pidemmän palkkaamattomuuden aikana lysähtää helposti letkeämpään asentoon. "Pää" käskyllä se laittaa leuan maahan, mutta pompauttaa pään pystyyn saman tien. Tämä on vielä mietinnässä. Opetanko leuan maahan painamiselle kestoa, vai jätetäänkö se paikkamakuusta kokonaan pois. Mulla ei ole minkäänlaista tokokokemusta, joten en osaa tehdä parasta ratkaisua. Pian täytyy kuitenkin päättää, mikä on se meille oikea ratkaisu.

Maailman Paras Paavo!

Omatoimista.

Jos maksaa Ojangon hallin kesäkäyttömahdollisuudesta sievoisen summan, vapaatreenaamisoikeutta kannattaa myös käyttää. Tämän päiväisen aamutreenin hinnaksi tulee suolaiset 100€, ellen ota itseäni niskasta kiinni ja käy treenaamassa. Onneksi aikaa on vielä reilusti, jospa tuntitaksa saadaan kesän aikana tippumaan.

Kun kello soi vapaapäivänä ennen seitsemää ja herätys on mieluinen, tietää löytäneensä Oman Jutun. Treenikamat oli näppärästi kasassa eiliseltä, joten kotoa lähtö oli kahvin keittämistä vaille valmis. Mukaani sain kaksi varsin innokasta treenikaveria:

Paavon kanssa päästiin vihdoin treenaamaan sitä esteen tarjoamista, jota on tähän mennessä aina vaan aiottu. Eilinen treeni oli selkeästi mielessä, ja Paavo hakeutui niin hypylle kuin putkelle hyvin.

Hypyllä vaihtelin omaa sijoittumista niin etäisyyden kuin kellotaulun osalta. Se irtosi hypylle hyvin, vaikka lähtöpaikka oli noin neljän metrin päässä siivekkeestä poispäin. Sen kauemmaksi en tänään mennyt.

Kellotaulun mukaan liikkuessani, huomasin taas hyvin selkeästi, miten vahvaksi sen takaakierto hypyn oikealta puolelta on muodostunut. Oikealle se irtoaa jo suht kaukaa ja hyvinkin oudoista kulmista, mutta vasemmalle lähetys sai aikaan haukkuvan väkkärän. Olen kuvitellut treenanneeni lähiaikoina myös vasenta puolta, mikä ei selkeästi pidä paikkaansa. Näihin keskityn jatkossa paremmin, enkä vain kuvittele.

Putkeen lähetys pimeistä kulmista (ja hyppyjen kautta) onnistuu jo kivasti. Se hakeutuu U-putken ulkoreunalta putkeen, ja myös suorille putkille saatiin melko vaikeita kulmia.

Sannin kanssa ei olla käyty hallilla ihan lähiaikoina. Se yllätti minut totaalisesti pujottelemalla 12 keppiä ensimmäisellä (ja ainoalla) yrittämällä. En edes muista, koska viimeksi se on keppirivistöä edes nähnyt. Sen 2o2o-kontaktit on hienot, ja se osaa korjata pienen virheasennon "oho"-huikkauksella. Se osaa hakea oikeat putken päät ja tekee kivoja takaakiertoja. Se on hieno pieni aksakoira, kun se tekee hommia häiriöttömässä ympäristössä. Kun ohjaaja vaatii siltä juuri sopivasti, sen pää pysyy kasassa.

On paljon asioita, mitkä ei sovi Sanni-agilityyn. Ei saa olla liian vaikeaa muttei liian helppoakaan. Jos se tekee väärin, sille täytyy salamannopeasti keksiä jokin korvaava tehtävä josta sen voi palkata. Sen kanssa täytyy olla innostava, mutta rauhallinen. Sen kanssa ei voi tehdä liian pitkiä pätkiä, mutta tekniikan hinkkaaminen se turhautuu nopeasti.

Kaikessa vaikeudessaan se on ihan super. Ikinä siitä ei oikeaa agilitykoiraa leivota, mutta omaksi iloksi ja itsekseen sen kanssa on ihana tehdä ja oppia.

On ne niin erilaisia. Silti molempien kanssa treenaminen on kovin palkitsevaa. Mamman mussukat <3

Keskiviikko!

(Kuvat sieltä täältä pitkin viikkoa. Tarkkasilmäiset voi huomata, että Paavon pyllykarvoille on näyttelyuran loppumisen kunniaksi näytetty trimmeriä.)

Keskiviikko tarkoitti tänään miniloman alkamista. Oikeakin on jo nurkan takana. Mennään Paavon kanssa kahdestaan pohjosen reissulle. Toki mulla täytyy olla Sannin puolesta vähän huono omatunto. Oh my. Mutta Paavo on helppo, Sanni ikävä kyllä ei. Ja kun ei koko porukka tällä kerralla päästä, täytyy tehdä ratkaisuja. Ehkä opin vielä elämään niiden kanssa.

Keskiviikko tarkoittaa myös Paavon agilitytreenejä. Tänään ohjelmassa oli irtoamista/estehakuisuuden petraamista. Lähetyksiä eri pituisilta etäisyyksiltä, vapautus kun koira katsoo esteeseen (hyppy ja putki), oman sijainnin vaihtelua.

Meidän ongelma on ollut se, että Paavo tuijottaa mielellään lähtölupaa odotellessaan minua. Hyvä kontakti on hyvä asia, mutta lähetäpä koira esteelle kun katse on ohjaajassa. Tarpeeksi kauan kun jaksoin odottaa, katse hakeutui esteeseen. (Ja pylly pysyi lähdössä kuin liimattuna.) Välimatkat ja ohjaajan sijainti - kaikki ok.

Toisen kerran elämässään Paavo tarjosi lelua kouluttajalle revittäväksi. Taas olin yllättynyt mutta tyytyväinen - reipas jäbä!

Treenikaveri-Ferrolle Paavo yritti hetkellisesti näytellä kovaa äijää. Lopetti höpötykset, kun kielsin. Päätyi sen sijaan tekemään loistavan ja keskittyneen maassamakaamisen, vaikka ympärillä tapahtui ja kuului kaikenlaista.

Vettäkin Paavo joi treenitauolla, ehkä vähän vahingossa, mutta joi. Otin pakasteesta mukaan pari broilerinmaksakuutiota, joiden sekaan lorautin vähän vettä. Alkuinnostuksessaan olisi lipittänyt kaiken. Kun ei saanut, päätti juoda seuraavan kerran vasta kotona. Edistysaskel tämäkin.

Paavon keskiviikkotteenit tarkoittaa myös Tyttöjen Lenkkiä. Käytiin Sannin kanssa temppuilemassa ja riekkumassa läheisellä joutomaalla. Ipa oli taas niin Taitava ja Tärkeä, etten voinut muuta kuin hymyillä.

Keskiviikko oli siis myös tänään vallan mainio päivä. (Ehkä mainiouteen vaikuttaa omalta osaltaan myös se, että olen saavuttanut henkilökohtaisen rajapyykin savuttomassa elossa. Kuukausi! Onnellinen ja tyytyväinen kuukausi. Toivotaan, että tämä pysyy.)

Leirielämää.

Shelttileiristä on jo hetki vierähtänyt. Kuvien puute ja blogilaiskuus on vaivanneet, mutta nyt on molempien osalta tilanne vähän paremmalla mallilla.

Toukokuun loppupuolella siis leireiltiin Inkoon ihanassa Västankvarnissa muiden Etelä-Suomen Shelttien kanssa. Leiripaikka oli idyllinen, peltojen ympäröimä maalaismaisema. Toukokuun lopulle melkein tunnusomaisesti sää helli meitä koko viikonlopun ajan, auringon porottaessa ja asteiden huidellessa melkein aamusta iltaan kolmenkymmenen asteen paikkeilla.

Me majoittauduttiin Saimin, Nopan ja Paavon kanssa yhteisessä huoneessa. Onneksi huone oli suht viileä (taisi muuten olla ainoa laatuaan), joten koirat pääsivät välillä tauolle helteen ulottumattomiin. Lepäämiseen tarkoitettu aika tosin luultavasti käytettiin johonkin aivan muuhun, sen verran riehakkaan oloisia ja kuolaisia kavereita huoneesta aina löytyi.

Kuva: Satu Tuominen

Perjantai-iltana käytiin kuuntelemassa koirafrisbeen teoriaa ja treenaamassa heittoja (ilman koiraa). Frisbeen heittäminen on ollut mulle aina vaikeaa, eikä asian opetteleminen ainakaan tällä hetkellä ole ajankohtaista, joten napsin asiasta muistiinpanoja lähinnä J:lle. Muistiinpanojen suomentaminen tosin tuo mukanaan pieniä haasteita. Siellä lukee, että liidättämisen ja kiertämisen opettelun avulla koira oppii ottamaan koppeja. (Niin mitä piti tehdä?) Lienee parasta perehtyä asiaan lisää, ja toivoa että joku sopiva alkeiskurssi osuu kohdalle.

Kuva: Janita Peltola

Lauantaiaamuna osallistuttiin Anu Rajaheimon agilitykoulutukseen. Alkuun treenattiin hypyn tarjoamista. Paavon keskittyminen ei ollut parasta mahdollista laatua, eikä namit oikein kelvanneet palkaksi. (Tämä hetki on muuten jostain syystä ollut lopun alkua Paavon ja broilerin kivipiirojen rakkauden osalta. Nykyään entiset Maailman Parhaat on enemmänkin Onko Pakko-osastolla.) Tuon treenikerran osalta siis ei päästy puusta pitkälle, mutta tästä sain sen vaaditun kipinän ottaa homma mukaan omatoimitreenien ohjelmistoon. On pitänyt ja pitänyt, vaan aina se on jäänyt jonkin "tärkeämmän" alle.

Kuva: Janita Peltola

Omalla treenivuorolla opin ainakin sen, että koiralle täytyy antaa tilaa lähdön ja ensimmäisen esteen väliin, vähintä neljä metriä. Myös uudessa paikassa Paavo osaa odottaa lähdössä ja keskittyy tekemiseen hyvin. Odottaessa se on hiljaa, mutta odotahan kun se pääsee tekemään:

Kuva: Janita Peltola

Oma ohjaus ei ollut (tälläkään kerralla) kartalla, mutta Paavo tekee ja tarjoaa hyvin. Jatkossa kuitenkin täytyy kiinnittää huomiota siihen, että koira totutetaan myös siihen ei-täydelliseen ohjaamiseen. Koiralta voi vaatia esteen suorittamista, vaikka ohjaaja ei ohjaisi täydellisesti. Niissä tulevaisuuden kisatilanteissakaan kun koiralla tuskin on ohjaajaa, joka tekee 100% täydellisen suorituksen.

Kuva: Janita Peltola

Kolmannen mahdollisen treenipätkän jätin suosiolla väliin, sillä Paavo oli ihan poikki. Jostain täytyisi keksiä viilennyskeino, ja etenkin keino saada tuo kakara juomaan. Ei se voi treenata kuumalla, ellei suostu juomaan treenien taukojen aikana. Normaalitilanne kun on se, että auton startatessa pois treenipaikalta, häkissä alkaa mahdoton veden litkiminen. Mikä avuksi?

Kuva: Saimi Muhonen

Lauantai-iltana ilman vähän viiletessä suunnattiin Saimin, Janitan ja koirien kanssa luontopolulle. Kierrettiin mukava metsäreitti, josta löydettiin kymmenen kysymystä (ja oletettavasti myös niiden oikeat vastaukset). Janita otti mukavia kuvia iltalenkiltä:

Kuva: Janita Peltola

Kuva: Janita Peltola

Kuva: Janita Peltola

Sunnuntaina vuorossa oli tokokoulutus, jota meille veti Nadja Böckerman. Alkuun tehtiin koko porukalla paikkamakuu, jossa Paavo pysyi mukavasti (lyhyt matka ja välipalkka), mutta köllötteli toisen lonkan päällä. Jatkossa vaatimustasoa täytyy nostaa, eikä lonkkamakuusta enää tarvi palkata.

Kuva: Satu Tuominen

Omalla treenipätkällä sain hyviä apuja perusasennon parantamiseen (nyt se on väljä ja vino), sekä vinkkejä sosiaaliseen palkkaamiseen ja oikean treenimoden löytymiseen (ohjaajan, ei koiran).

Kuva: Satu Tuominen

Kotiin lähteissä ajettiin vielä koirien uimapaikalle, jossa pojat sai ansaitun viilennyksen automatkaa varten.

Kotiin päästessä sitten nukuttiin. Molemmat.

Se on ihan järjettömän nopea.

Keskiviikko ja PPn agilitytreenit. Yksi syy lisää tykätä keskiviikkopäivästä.

Eilen treenattiin vähän lähdössä odottamista, valssia ja ihan uutena asiana tiukkaa (valssi)käännöstä suhinan kera sekä takaaleikkausta.

Radalla oli viisi estettä, mikä on meille jo ennätysmäärä. Suora putki-hyppy-hyppy-pätkä > tiukka valssi suhinan kera > meille uudessa kulmassa oleva hyppy (esteet 3 ja 4 melko ahtaasti 90' kulmassa) ja lähetys putkeen takaaleikkauksella.

Lähdössä odottamiset sujui hyvin, vähän nytkähti ennen lähtölupaa, mutta pylly pysyi paikallaan. Tsssss-ääneen reagoi heti, kuulemma luonnollista koiralle. Kääntyi suht tiukasti ja yllättäen meni myös sen tiukan neloshypyn. Sujahti putken oikeaan päähän, ja saikin palkaksi isot kehut ja hurjat repimisleikit.

Toisella kierroksella tehtiin kolmen esteen pätkä hypyistä, mutta peilikuvana ja valssi toiseen suuntaan. Suhinat toimi, ja käännös oli suht tiukka.

Oma ajoitus suhinalle on vielä hakusessa, mutta harjoittelemalla saadaan homma varmasti toimimaan. Koskaan aiemmin en ole tiukkoja käännöksiä näin merkannut, mutta ehdottomasti tämä otetaan käyttöön! Kolmoselta oli suora linja ihanalle putkelle, mutta kertaakaan PP ei sinne karannut, vaan valssaamalla kääntyi joka kerta oikeaan suuntaan.

Ihana kuulla myös kouluttajalta, että meidän pohjatyö selkeästi kannattaa. Vaikka treenataan meille ihan uusia asioita, Paavo osaa ja tekee. Se lukee ohjausta hyvin, ja tarjoaa vaikka ohjaaja on vähän pihalla.

Kirsikkana kakun päällä Paavon käsittämätön kentän laidalla odotus. Hain sen aina ennen omaa treenivuoroa odottamaan kentän laidalle, enkä ollut uskoa, kun se odotti Hiljaa. Uskomatonta. Tarjosi istumista ja maahanmenoa, ja toki sai palkkaa jatkuvalla syötöllä. Ihmeitä tapahtuu, ja pentu kasvaa isoksi pojaksi. Tämän tiedon voimalla mulla on taas vähän lisää luottoa siihen, että siitä tulee vielä joskus suht maltillinen aikuinen koira.

Ennen seuraavaa keskiviikkotteeniä otetaan omatoimisesti rimoja hyppyihin, jotta saadaan ne myös treeneihin mukaan.

Paavon treenipäivä tarkoittaa myös Sannin omaa lenkkiä, tyttöjen ikiomaa aikaa. Nuo omat lenkit käy melkein treenistä Sannille, kun se touhottaa milloin mitäkin (paikallaoloa, 2o2o-treeniä jne).

On tämä arki välillä melkoisia onnenmurusia pullollaan. <3