tiistai 26. marraskuuta 2013

PPn erilaiset päivät

ESSn porukka on taas ollut aktiivista, ja me ollaan oltu menossa mukana.

Paavo pääsi ensimmäistä kertaa koirauimalaan, kun ESSn porukka järjesti uintikerran Helsingin Koirauimalaan. PP yllätti minut totaalisesti olemalla rauhallinen, ei-säheltävä pieni shetlantilainen. Se ui rauhallisesti ja kuulemma hyvällä tekniikalla, ensin liivit päällä ja sitten ilman. Ei yrittänyt höntyillä pois altaasta eikä välittänyt viimeisen kierroksen uintikaverista, joka meinasi pariin otteeseen polskia päälle. Ui rauhallisin vedoin, ihan kuin olisi ollut omasta mielestäänkin suorittamassa tärkeää kuntoilutehtävää.



Ihanista kuvista suurkiitos Hanna Pietiläiselle!

Viime sunnuntai puolestaan vietettiin kakaran kanssa Messukeskuksen hälinässä Lemmikkimessuilla. Oltiin paikalla klo 9.30 ja asettauduttiin taloksi ESSn ständille. Päivä oli pitkä, mutta ipana jaksoi edustaa melko kelvollisesti koko kahdeksantuntisen. Vähän piti yrittää riekkua karvakavereiden kanssa, mutta hihnassa se oli suhteellisen toivotonta. Rapsuttajat saivat rapsutella, vaikkei vieraiden ihmisten kosketeltavana oleminen edelleenkään ole sitä maailman
ihaninta hommaa. Kohteliaasti pentu kuitenkin hoiti shelttiläisen hommat. Häkissä oli viihtynyt hiljaa aina kun olin syömässä/kiertelemässä messukojuja/missä milloinkin. Loppuaikana meni jo omatoimisesti häkkiin nukkumaan, mutta kömpi sieltä pois kun joku uskalsi liikahtaa.


Kun 17.30 viimein lähdettiin kotia kohti, mulla oli mukana suunnattoman väsynyt matkaaja, joka kerrankin nukkui reporankana koko illan. Vaikka etukäteen asiaa vähän kauhistelin, sain olla ylpeä teini-ipanasta, joka oli enemmän edukseen kuin ikinä olisin osannut kuvitella. (Etenkin ständin vieressä olevan agilityradan olemassaolo mietitytti. Ihan vähän.)


perjantai 15. marraskuuta 2013

Miukumaukumussukat!

Kissojen elon dokumentointi jää aina mahottoman vähälle. Joten kerrotakoon nyt, että kehräävät pienet karvakasat viettävät lokoisaa kissanelämää ja hoitavat rakkauspakkausten roolinsa hyvin.

Vilma on Vilma, hyvin kissamainen ja omanarvontunteva neito. Kotiväen vietävissä ja tarpeen tullen riepoteltavissakin. Vieraista tykkää tiettyyn pisteeseen asti, vastaanottaa jokaisen puskemisella, mutta helposti läiskäisee (ilman kynsiä tosin) kun saa tarpeekseen. Jos vieras erehtyy komentamaan sitä, ei hyvä heilu, vaan asiaa protestoidaan hyvin äänekkäästi.

Se juoksee aina ulko-ovelle vastaanottamaan kotiintulijat, maukaisee vienosti ja hyppää häntä pystyssä eteisen lipaston päälle kerjäämään silityksiä.

Temppujen kirjo on tällä hetkellä pieni, palvelijan täytyisi altivoitua. Tässä malli Miljoona Hingfivea:


Se haluaa ulos, muttei viihdy siellä näillä ilmoilla pitkiä aikoja. Vilma kulkee päivittäin mukana pikku-ulkoiluilla meidän takapihalla. Kun ihminen lähestyy takaovea, Vilma yleensä ampaisee milloin mistäkin, kipittää kiireesti häntä pystyssä kohti olohuonetta, maukaisee tuttuun tyyliinsä ja sujahtaa koirien metallihäkkiin. Siellä se viihtyy, vaikka kymmenen kertaa päivässä, maukuu ruohoa syötäväkseen ja nököttää tyytyväisenä.


Siirin elo jatkuu ruokaa kerjäävänä puskutraktorina. Sen lempipaikka on jääkaapin vieressä, jossa se huutaa vaativasti, monta kertaa päivässä. Ruoka on maailman paras asia, ei epäilystäkään.


Siirin rakkaus omaa perhettä kohtaan on valtaisaa. Se puskee, kiehnää ja purisee niin ihmisille kuin koirillekin. Se kiipeää viereen nukkumaan ja hakemaan rapsutuksia.


Siiri rakastaa harjaamista. Puskee, kierähtää kyljelleen ja purisee. Hyvä niin, sillä harjattavaa riittää ja takkuja ilmaantuu ilman aktiivista harjaamista.


Siirin hampaiden kunto on ottanut takapakkia, taas kerran. Calici-virus jyllää ja vie näköjään mukanaan hampaan kerrallaan. Hengitys haisee pahalle ja hampaat harmaantuu. Uusi hammaspoistoaika täytyy taas varata. Saa nähdä, missä vaiheessa suu on kokonaan hampaaton. Toivottavasti yleisvointi pysyy kuitenkin hyvänä, ja virus vie pikkutiikeriltä ainoastaan hampaat.. Vähän mietityttää, mutta tässä vaiheessa en halua miettiä liikaa. Kuvassa (alla) päivä, kun kieli oli ulkona suusta melkeinpä koko ajan, juuri hammasongelmien takia. 


maanantai 28. lokakuuta 2013

Tässä ollaan, toko!

Edellinen tokon tilannekatsaus, Dream big!-kirjoitus näyttää päivittyneen blogiin 20.9. Puolitoista kuukautta pienen koiran elämässä pitkä aika, joten katsotaan missä mennään ja mikä on suunnitelman seuraava askel. (Pahoittelut tekstin asetuksista. Taas. iPadin Blogger-sovellus ei suostu tänäänkään täydelliseen yhteistyöhön.)

Tämänhetkinen tylsääkin tylsempi tosiasia on se, että meidän hevitokotreenit ja minun uusi työ yhdistyy todella huonosti > ehdin treenipaikalle kerran kuussa. Ohjattu toko on siis tällä hetkellä oikeastaan kokonaan pois meidän ohjelmistosta, ja täytyy tsempata omatoimitreenien kanssa ettei homma kuivu kasaan. Jos jollain on tiedossa omatoimitreeniporukoita mihin mahtuis, niin saa vinkata!

Perusasento.
20.9. Jalka-apu on jäänyt pois, käsiapu ja nami edelleen käytössä. Seuraava askel on jättää nami pois, sitten häivytän käden pienin askelin. Sivu-käsky lisätään sitten, kun liike on tarpeeksi varma.
Namin olen jättänyt pois, käsiapua olen koittanut pikku hiljaa häivyttää, sivu-käsky on lisätty. Olen liittänyt sivu-käskyä tilanteeseen jos toiseenkin, käyttänyt lenkkien lomassa ja pyrkinyt antamaan suuren osan palkoista vasemmasta kädestä paikkaa vahvistaakseni. Paavo tulee perusasentoon, mutta "pyllyn heittoon" on vielä pitkä matka.

Peruasentotreeniin täytyy lisätä vauhtia ja palkata nimenomaan takaosan liikkeistä (vs. takapuoli seuraa koiran etuosaa). Tätä varten olen aloittanut laatikkotreenin, jota on takana yksi viisiminuuttinen naksuttelu - etutassut on nyt saatu laatikon päälle ja pysymään siellä muutaman sekunnin ajan.

Seuraaminen.
20.9. Suoraa seuruupätkää PP tekee jo aika mukavasti, tosin palkkakättä tuijottaen. Seuraava askel on alkaa treenaamaan käännöksiä.
Seuraaminen sujuu jo pidempiä pätkiä ilman palkkaamista. Paavo malttaa keskittyä, häiriöistä ja käännöksistä huolimatta. Edellisissä ESS:n tokotreeneissä pyysin Jenni-kouluttajalta vielä treenien päätteeksi seuruukatsauksen. Näyttää kuulemma hyvältä, joskin vähän väljältä. Innokas koira kuitenkin kuulemma siirtyy helposti väljästä liian tiiviiksi, joten palkkaussuuntaa tai muuta ei kannata muuttaa.

Seuraavaksi kiinnitetään erityishuomiota tiiviimpiin käännöksiin.

Seiso, istu, maahan liikkeestä.
20.9. Treenattu todella vähän. Menee maahan nopeasti, mutta pompahtaa takaisin kuin vieteri. Seisominen onnistuu tällä hetkellä ns. näyttelyseisomisena.
Näistä kolmesta treenin alla on ollut maahanmeno. Istumista vähän, seisomista ei oikeastaan ollenkaan. Maahanmeno on hyvällä alulla, kun eteenpäin ryömimisestä on päästy eroon. Tällä hetkellä peruutan Paavon edellä, annan maahan-käskyn, otan vielä askeleen tai kaksi ja palaan palkkaamaan, vapautusta malttaa odottaa sen muutaman sekunnin verran mitä olen tässä vaiheessa vaatinut.

Tarkoituksena on monipuolistaa jäävien treeniä, eli maahanmeno jätetään toistaiseksi vähemmälle ja keskitytään hetkeksi seisomiseen. Seisomisen ajattelin opettaa valeheitto-tekniikan avulla.

Luoksetulo.
20.9. Löytyy tällä hetkellä mieletöntä vauhtia, joskin odottaminen / paikka-käsky on todella vaiheessa.
Vauhtia riittää, ja korvat ovat alkaneet löytymään haastavemmissakin tilanteissa.
Jatkossa täytyy keskittyä palkitsemiseen (palkan heittäminen itseni taakse vasemmalla kädellä). Palkkiota ei kuulemma kannata antaa aluksi kädestä, ettei koira ala jarruttelemaan palkan saadakseen. Paikka-käsky on vahvistunut huomattavasti, mutta ohjeistukseksi saatua vähintään 20 metrin välimatkaa paikkakäskyn alla ei olla vielä koskaan testattu. Testaamallahan se selviää.

Ruutuun lähettäminen.
20.9. -
Nyt ruututreeniä on takana kolmen kerran verran. Leikkiä ruutunauhojen sisällä - jätetään lelu yhdessä ruutuun ja peruutetaan pois koiran kanssa (on menty max 15 metrin päähän) samalla koiraa hetsaten - vapautuksesta juoksu kuolleelle lelulle - ohjaaja juoksee perässä, ja taas leikitään ruutunauhojen sisäpuolella.

Seuraava askel on apukeinojen häivyttäminen. Aluksi jätetään peruutus pois, seuraavaksi koira ei saa nähdä lelun paikalleen viemistä, sitten lelun näkyvyyttä vähennetään (leikataan pienemmäksi / piilotetaan).

Nouto.
20.9. Lelun hakeminen ja käteen palauttaminen on yksi Paavon ehdottomista lempipuuhista. Kapulan suuhun ottamista oikealla tekniikalla aloitettiin treenaamaan eilen.
Nyt ollaan treenattu noutoa koiran ollessa perusasennossa paikka-käskyn alla. Kapulan olen heittänyt 5-10 metrin päähän. Hakee, palauttaa ja irrottaa hienosti.

Seuraavaksi täytyy nousta myös palautuksen ajaksi seisomaan, heittää kapulaa kauemmaksi ja opetella irrottamaan kapulasta vasta lupasanalla.

Ohjattu nouto.
20.9. -
Edelleen treeni tämän osalta melkein nollassa. Vähän on tehty vasen/oikea-käsiaputreeniä, mutta niin vähän ettei ehkä kannata edes mainita.

Hyppy ja hyppynouto.
20.9. -
Muutama hyppytreeni takana. Tämä oli sellainen osa, jonka treenaamista aloittaessa en osannut edes odottaa ongelmia, melkoinen hyppyrotta kun tuo normaalisti on. Mutta ensitreenien perusteella hypun kanssa saakin tehdävähän enemmän töitä. Paavo kiertää hypyn erittäin mielellään, ylihyppääminen on pikkusheltille jostain syystä melko utopinen ajatus. Kyllä se menee yli, kun hypyn toisella puolella leluhetsaaja hoitaa hommansa. Muttei mielellään.

Koitetaan jatkaa treeniä apukäsien kanssa ja tehdä hypystä supermahtava, maailman paras asia. Hurjaa lelupalkkausta luvassa!

Tunnistusnouto.
20.9. -
Edelleen treenaamatta.

Kauko-ohjaus.
20.9. -
Tekniikkaa on treenattu jonkin verran > takatassujen paikallaan pysymistä istu/maahan-vaihtelussa & kaikkien tassujen paikallaan pysymistä seiso/maahan-vaihtelussa. Näitä jatketaan, muut osa-alueet tulee ohjelmistoon myöhemmin.

Paikalla makaaminen ja istuminen ryhmässä.
20.9. -
Voihan vieterikoira. Ympärillä olevat koirat, ihmiset tai yleinen hälinä ei ole ongelma. Paavo joko makaa keskittyneesti tai leikkii aktiivista vieteriä riippumatta siitä mitä ympärillä tapahtuu, ongelmana lie keksittymiskyvyn ja maltin puute sekoitettuna hyperaktiivisuuteen. Ja se sallitakoot kun on kyse vasta 8kuisesta ipanasta, mutta päästäis nyt edes alkuun tämän kanssa.

Namipurkki naaman edessä-ajatus heitettiin ilmaan ja sitä on testattu - ei tunnu toimivan meillä kun ei ne namit yksinkertaisesti kiinnosta tarpeeksi, että naimikippoa jaksaisi turhia tuijotella. Lelu naaman edessä-ajatus tuntuisi fiksummalta, mutta kun Paavo palkkautuu kuolleestakin lelusta ihan itsekseen ja omatoimisesti, niin katoaako idea? Saan haettua palkan omatoimisesti vaikken edes makaa paikallani lupaa odottaen! Entä jos lelun heittää koiran taakse palkaksi hyvästä paikkamakuusta? Auttakaa armaat tokotaiturit!

Tavoitteena täysi kymppi-kirjassa puhutaan "leuka maahan"-tehtävästä, joka on varmasti myös Paavolle testaamisen arvoinen asia. Kun koira saa jonkin muunkin tehtävän kuin pelkän paikallaan makaamisen, keskittyminen paranee. Nyt sormet ja varpaat ristiin, ja leuan maahan laskemista sheippaamaan! Sekunti ja sentti kerrallaan, jospa me saatais homma kasaan.

Myös istumista täytyy treenata, vaikkei se ihan heti alokasluokan lähelläkään ole tulossa vastaan. Mutta jos joskus edetään tokouralla jonnekin kovinkin pitkälle, myös ryhmäistuminen täytyy hallita.

Luoksepäästävyys.
20.9. -
Paavo päästää vieraat ihmiset lähelle ja koskemaan, mutta on shelttimäisen välinpitämätön. Vieraiden ihmisten rapsutukset tai huomionosoitukset ei kiinnosta, joten se tekisi mielummin jotain muuta kuin jäisi paikalleen istumaan. Tähän tarvitaan paljon kopelointitreeniä naksuttelun kera. Tervetuloa koskettelemaan pikkuipanaa!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Vieraileva tähti.

Lauantaiaamuna saatiin tällainen komistus lauman jatkeeksi:

Paavon rakas Noppa-veli siis saapui viihdyttämään ja ihastuttamaan meitä viikonlopun ajaksi. Yhteinen päivä aloitettiin metsälenkillä tuossa "meidän" metsässä. Sanni ei ole Noppaa aiemmin nähnyt, ja alkuihmetys olikin silmiin pistävä. Kaksi Paavoa?! Ihmettelyä kesti ehkä minuutin, kun veljekset jo painattivat pitkin ryteikköjä ja Sanni siirtyi sivusta seuraajan rooliin. Pojat painattivat pitkin kallioita hypervauhdilla, pomppivat risujen ja mättäiden yli, rakastivat toisiaan hurjasti kuten aina. Sanni kuikuili kauempaa, yhtyi leikkiin kun jaksoi, mutta enimmäkseen leikki vanhempaa ja arvokkaampaa jenkkirouvaa. Metsää kierrettiin kolmen vartin verran, ja koska oma teknologia ei pysy pikakiitäjien perässä, kuvien laatu oli tätä:

Onneksi on kuitenkin ruokaa, jonka avustuksella voi saada aikaan myös tällaisia vähemmän tärähtäneitä otoksia. Paavo on triosta selkästi vähiten ruuan perään, eikä pönötyskuvaa ehtinyt saada mitenkään.


 


Kotiin tullessa Noppa tervehti kissat rauhallisesti haistellen, eikä edes Siiri peruutellut haistelijaa karkuun. Ei uskoisi, että Noppa näki kissoja ensimmäistä kertaa elämässään, niin mukavasti viikonloppu suijui siltäkin osin. Ilta sujui muilla kuten lauantai-illat yleensäkin, mutta Paavon ja Nopan vauhti ei pysähtynyt. Välillä juostiin ympäri kämppää, mutta enimmäkseen kalisteltiin hampaita, revittiin leluja tai roikuttiin kaulassa kiinni. Normaalia väsymyksen aikaan saamaa selkään hyppäämistä todistettiin vain kerran, kun Paavo kampesi itsensä Nopan selkään, ja kiellolla sekin hoitui.



Ennen pimeän tuloa käytiin vielä vajaa puolitoista tuntinen samassa metsässä, salaa haaveiltiin pienestä hengähdystauosta leffaillan merkeissä. No luck ;) Tuntien ja taas tuntien riehumisen jälkeen (kello taisi olla jotain puoli seitsemän paikkeilla) Paavo oli jo levähdystauon tarpeessa, ja koittikin hetken pötkötellä sohvalla. Mutta kun kaveria ei väsyttänyt, minkäs teet. Annettiin poikien leikkiä, kun kerrankin on 24h riehumispalvelu tarjolla. Iltaruuan jälkeen vielä pissatukset, lisää riehumista, ja porukka simahti vihdoin kymmenen aikaan.

Otin pojat yöksi makkariin, J jäi Sannin ja kissojen kanssa olohuoneeseen nukkumaan. Yöllä heräsin pariin otteeseen, ja kun uusi herätys koitti kuudelta, päätin luovuttaa. Sietsemän tunnin yöunilla pärjää kyllä, kiitos kahvin ja päiväunimahdollisuuden.


Aamu touhuttiin sisällä, samalla tutulla kaavalla. Aamupäivän auringossa suunnattiin taas metsään, jossa mukava valo mahdollisti pienen kuvaushetken.




Iltapäivällä sitten nukuttiin. Kaikki.

Nyt ihana pieni Noppa on lähtenyt takaisin kotiinsa, epäilen että meno on sama kuin täällä. Kaksi reporankaa on vallanneet sohvan ja koti on hiirenhiljainen. Meillä oli oikein muakav viikonloppu, ja Noppis on tervetullut koska tahansa uudellen!

Oli mukava nähdä pidemmän ajan otos poikien luonteista ja käyttäytymisestä. Ja kyllä, aika-ajoin kuvittelin että mulla on sylissä pusuja jakeleva ja nukahtaessaan uriseva Paavo, kun ajatuksistani herätessäni tajusin sen olevan Noppa. Vaikka luonteista löytyykin eroja, niin kyllä ne ovat kuin kaksi marjaa. Pienet veljekset kuin ilvekset. Ihanat touhutötteröt.


perjantai 25. lokakuuta 2013

Syyskisat!

ESS:n jatkotokon viimeisissä ohjatut treenit käytiin tekemässä eilen. Yksi korvauskerta on vielä käymättä, mutta Ojangolle ja ulkokentälle sanottiin eilen kiitos ja heihei. Jenni-kouluttajalle suurkiitos mukavista ja ammattitaidolla vedetyistä kursseista, kovasti olen tykännyt! Toivottavasti päästään vielä uudelleen Jennin oppiin.

Sähköpostiin tupsahti tällainen viesti:

"Ensi torstaina käytetään siis n. puolet treeniajasta opitun kertaamiseen, joten miettikää, mihin toivoisitte apua tai tsekkausta. Lopuksi pidetään pienet syyskisat, joiden tarkoitus on totutella koemaisiin tilanteisiin ja ennenkaikkea pitää hauskaa :) Luvassa ei ole ryppyotsaista käskyttelyä vaan vauhdikas temppurata, jonka jokainen saa suorittaa omalla tasollaan ja ehdottomasti iloisesti koiraa tsempaten.Tässä alustava liikejärjestys, tarkempia ohjeita ja "rataantutustuminen" toki vielä torstaina.

1. Säpäkkä seuraaminen/mukana kulkeminen pujotteluna

2. Iloinen istuminen/seisominen (paikallaan)

3. Mainio maahanmeno (paikallaan tai liikkeestä)

4. Ponteva paikkamakuu/odottaminen 10 s.

5. Huima hyppy 

Tarkoituksena on siis suoriutua radasta vauhdikkaasti ja asenteella. Vikan osan jälkeen osallistujilla on vielä mahdollisuus saada bonuspisteitä. Lisäpisteitä voi saada esim. omilla tempuilla/esityksellä, kootuilla selityksillä tai tuomarin lahjomisella - mielikuvitus siis käyttöön ;) Paras koirakko palkitaan!"

Ennen treenejä pojat (PP ja Noppa-veikka) pääsivät vetämään hurjat jälleennäkemisrallit. Ilo oli taas ylimmillään, kun ipanat painattivat pitkin maita ja mantuja heikkopäisinä juosten ja vähän myös painien.

(Vanha kuva, tuttu meno.)

Meidän kertaustoive liittyi hyppyyn. Ohjatusti ei olla sitä päästy treenaamaan, mutta edellisviikon omatoimitreeneissä tehtiin muutama toisto Saimin avustuksella. Mistä lie johtuu, mutta hyppy ei selkeästi ole Paavolle ollenkaan mieleinen. Saatiin Jennin avulla Paavo hyppäämäänkin, mutta hypyn kiertäminen olisi selkeästi ollut huomattavasti parempi vaihtoehto. Tätä täytyy treenata!

Syyskisojen suoritus sitten.

1.) Kolmen kartion läpi pujotteleminen. Paavo seurasi mukavasti ilman höntöilyä, palkkasin puolivälissä ja lopussa, mikä riitti hyvin.

2.) Seuraavalla kartolla käytiin tekemässä iloinen istuminen, jotain perusasennon tapaista.

3.) Mainio maahanmeno meinasi ohjaajalta unohtua.. Mutta pienen muistutuksen jälkeen tämäkin sujui mallikkaasti.

4.) Paikkamakuuta varten maassa oli ruutunauhat, joiden keskelle vein PPn. Käskyt "maahan" ja "paikka", peruutin nauhojen ulkopuolelle ja siellähän se nökötti. Edellispäivän hulluus siis on paikattu, kyllä se oikeasti osaa. Ei yrittänyt leikkiä vieteriä, ei päästänyt pihahdustakaan, vaan teki hienon ja rauhallisen paikkamakuun.

5.) Mutta se hyppy. Ei ollut huima. Eikä ollut hyppy. Oli hypyn kiertäminen. Eikä uusi yritys auttanut. Annettiin olla.

Temput jätettiin muille, ja keskityin lopussa PPn kanssa leikkimiseen. Onhan se hurja murina ja lelun retuuttaminenkin temppu, ainakin Paavon mielestä kaikkein paras laatuaan. Halusin palkata kakaran ruhtinaallisesti, kun ensimmäistä kertaa tehtiin tällainen ketjutus, ja se keskittyi moitteettomasti.

Voittoa ei tällä suorituksella herunut. Voittaja valittiin ajan perusteella, eikä meidän säätämisellä ihanneaikaan ylletty. Mukava melkein kisamainen ketjutus, joita pitäisi tehdä enemmänkin. Mukava treeni, hyvä mieli, ja tokotohelokin loisti poissaolollaan.


Ps. Me saadaan Noppis yökylään viikonloppuna. Epäilen että viikonlopusta ei vauhtia puutu, kun pojat pääsevät viettämään veljesaikaa tuntikaupalla kerrallaan. Mielenkiintoista nähdä, malttaako ne rauhoittuakin jossain vaiheessa ;)

torstai 24. lokakuuta 2013

Tokotohelo

Eilen käytiin PPn kanssa hevitokoilemassa, mutta alkuun oli hyvin vaikea uskoa, että mukana oli minkään sorttista tokokoiran alkua. Ihan kuin oltaisiin jouduttu jonnekin toiseen maailmaan, minne ei missään tapauksessa kuuluta. Meno näytti mielummin tältä:


Pääsin töistä neljältä ja treeneissä piti olla viideltä. Kun joutuu kehäIII:n neljän ruuhkaan istumaan, tietää olevansa perillä kaikkea muuta kuin ajoissa. Ehdin käyttää Paavoa kävelyllä just tarpeiden teon verran, senkin hihnassa. Kun olisin tiennyt tulevan, olisin napannut treeniajasta kymmenen minuuttia metsälenkkiä varten.

Treenit aloitettiin paikkamakuulla. Siis millä? Ollaanko me joskus treenattu tällaista? Paavo oli kuin huutava vieteri. Maahan. Istun. Maahan. Hypin. Maahan. Nousen seisomaan. Maahan. Vieterin lailla se pomppasi pystyyn jokaisesta maahanmenosta. Kaikki tämä hurjasti haukkuen. Energiaa oli siis kuin pienessä kylässä, keskittymiskyky tipotiessään. Jos jotain hyvää, niin molemmin puolin makaavat koirat (yhteensä meitä oli viisi) ei kiinnostaneet yhtään, eli ei siinä mielessä pilattu kenenkään hyvää paikkamakuuta. Saivatpa kunnon häiriötreenit.

Eikä tuon kakaran tarviskaan vielä osata tai aina jaksaa, mutta eilinen paikkamakuu oli kyllä totaalinen pohjanoteeraus. Kun kyllä se oikeasti jo jotain osaa. Makaa jo pidempiäkin pätkiä (myös muiden koirien seurassa) kivasti, kun tietää saavansa palkkaa tasaisin väliajoin. Oma moka, mitä vien sen treenaamaan suoraan pitkän työpäiväyksinolon jälkeen.

Onneksi suunta oli ylöspäin, ettei me nyt ihan läskiksi koko hommaa vedetty. Noutokapulan se haki hienosti melko pitkän matkan päähän heitettynä. (Note to self. Lupasanalla kapulan saa irrottaa kesken palautuksen ja saa palkaksi lelun kädestä.) Palauttaa kapulan käteen taitavasti, malttaa jo pitää sitä suussa ennen kuin naks ja palkka saapuu. (Note to self. Käden lähestyminen ei tarkoita kapulasta irrottamista, vaan se annetaan käteen vasta vihjesanasta.)

Tötterön kiertäminen sujui mallikkaasti, agilitylentällä sitä on jo treenattu jonkin verran.

Lopuksi luoksetulo koirakkokujan läpi. Kouluttaja piti Paavoa, vaikka melko kivasti se näytti odottavan paikka-käskyn alla. Luvan saatuaan porhalsi luokse hurjaa vauhtia. Toinen kierros, tiiviimpi koirakkokuja ja sama homma. Kun Paavo oli jo melkein luona, valkkari-treenikaveri ponkaisi rivistä perään. Vähän meni PPllä pasmat sekaisin ja oli jo lähdössä leikkimään valkkarin kanssa. Onneksi ymmärsi tulla lelun ja ohjaajan luokse pian, ja otettiinkin toinen kerta perään. Tällä kerralla ilman valkkarihäiriötä ja suoraan luokse. Lelubileet pystyyn, ja hyvä lopetus melkein katastrofaalisille treeneille.

Tänään on viimeinen ESS:n jatkotokon treenikerta, mikä tarkoittaa leikkimielistä loppukoetta. Eilisestä viisastuneena (kiitos fiksumpien aikataulujen) kävin koirien kanssa 20 minuutin metsärämpimisellä. Kallioita, ryteikköä ja pentuhepulointia. Jos sinne olis heitetty ne hurjimmat energiapuuskat, ja jätetty sopivasti intoa illan treenejä varten. Saas nähdä.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Omatoimiaksaa 211013

Päästiin aloittamaan uusi viikko maanantain Ojangon omatoimitreeneillä. Ajelin hallille klo 11 jälkeen, ja perillä ollessa odotti mukavan rauhallinen halli. Autoja pihassa meidän lisäksi kaksi, toinen niistä huoltomiehen. Ennen lämmittelylenkkiä kävin kurkkaamassa 5-kentän tilanteen, ja siellä odottikin mukavasti muunneltava ratapätkä.

Lämmittelylenkin pituus vaihtelee, mutta yleisesti ottaen olen pitänyt sen vähintään vartin pituisena. Alkuun rauhallista kävelyä hihnassa (1/3 lämmittelystä), koirat mahdollisuuksien mukaan irti (sekä Ojangossa että Sporttiksella tämä yleensä onnistuu hyvin) ja vähän vauhdikkaampaa liikkumista (1/3 lämmittelystä), loppuaika juostaan / temppuillaan / kiipeillään (1/3 lämmittelystä). Tämä malli tuntuu meillä toimivan, toivottavasti toimii ihan oikeasti eikä vain näennäisesti. Sannilla on heti nollakelien lähestyessä käytössä Toppapomppa sekä lämmittelyjen että jäähdyttelyjen ajan, Paavolle täytyy hommata oma Pomppa pakkaskelejä varten.


Millaisia lämmittelylenkkejä teillä muilla tehdään ennen treenejä? Puetteko koiranne, ja jos niin millaisilla keleillä?

Ensin oli Paavon vuoro päästä halliin, Sanni jäi autoon odottamaan. Työmies oli ehtinyt 5-kentän oven kohdalle vasaroineen, sähköporineen ja muine vempeleineen. "Pelkääköhän se jos poraan?". "En usko, poraa ihan rauhassa, sittenhän sen näkee." Kieltämättä vähän mietitytti, miten pentu (Pitäisköhän pentu-nimityksestä pikkuhiljaa luopua, kun junnu täyttää pian 8 kuukautta?!) malttaa keskittyä kun metalli, pora ja vasara huutaa vieressä. Mutta miettimiset sai pian heittää romukoppaan, sillä PP ei korviaan lotkauttanut korjaushommille. Ihana ipana.


Paavon kanssa koitettiin alkuun paikalla odottamista, lähtöluvan odottamista ja uutta ohjauskuviota (esteet 1-3). Pylly pysyi maassa paikka-käskyn avulla, siirryin esteiden 1 ja 2 väliin, "nyt"-lupasanalla Paavo lähti liikkeelle intoa puhkuen, seurasi ohjausta hienosti ja riehaantui 3-esteen jälkeen palkkasukan saatuaan. Muutama toisto tätä, kaikki onnistuneesti, ja riemuisaa leikkimistä jokaisessa välissä. Tauon jälkeen tehtiin muutama toisto putkella, taas paikka-käskyn ja lähtöluvan kanssa. Pari kertaa sujahti luvan saadessaan suoraan minun käteen palkkaa hakemaan, mutta kun palkkaa ei sitä kautta ilmaantunut, löytyi myös putki nopeasti. Loppuun vielä pitkä pätkä vauhdikasta leikkimistä ihanien lelujen kanssa, ja treenit oli paketissa.


PPn kanssa on tähän mennessä hallilla tehty enimmäkseen (suoraa) putkea, juostu yhdessä suoraa linjaa ohjureiden välistä ja treenattu takaakiertoa. Olen ollut melko skeptinen tuon lähdössä odottamisen ja ohjauskäden seuraamisen suhteen, mutta niin ne näyttävät pienin askelin aukeavan.

Sannin vuoron koittaessa työmies oli edelleen hallin ovella, joten kiersin suosiolla toisen kentän ovesta sisälle. Pari pöhinää Sanni tarjosi ja vähän odottaminen kiehutti, kun samalla piti vartijoida outoa äijää, mutta hyvin homma pysyi kasassa. Sannin kanssa tehtiin yllä oleva rata kokonaisuudessaan, eli esteet 1-7. Olen Sannin kanssa keskittynyt aika paljon muuhun kuin tuollaiseen pieneen pyöritykseen, joten halusin tälle päivälle lyhyen ratapätkän jossa teen pari valssia, koira joutuu vähän enemmän malttamaan ja vähän vähemmän painamaan täysillä.


Loppuun vielä jäähdyttelylenkille koirien kanssa. Alkuun ilman hihnaa, vauhdikkaita spurtteja ja vaihtelevassa metsämaastossa kulkemista (2/3 lenkistä). Lopuksi koirat hihnaan ja rauhallinen kävely takaisin autolle (1/3 lenkistä). Jäähdyttelyihin käytän normaalisti 15-30 minuuttia, yleensä lähemmäksi puoli tuntia.

Ps. PP sai kuin saikin liimat korviinsa. Ihan itse ne laitoin.. Fiksu veto ;D


torstai 10. lokakuuta 2013

Uusia eväitä..

..tokoon.

1.) Ruudun opettelu aloitettiin ohjatusti. Päätin lähteä liikkeelle lelupalkkaa käyttäen. Ensin leikittiin ruudun sisällä, jätin sukan ruutuun, peruutin pois Paavo sylissä "missä lelu?!"-hetsausta toistaen. Vapautuksen jälkeen PP pinkaisi lelulle hurja vauhtia. Suuret kehut ja ruudun sisälle leikkimään. Tätä muutama toisto, välimatka koko ajan pidemmäksi. Jatketaan samaan malliin, pienin askelin apuja häivyttäen.


2.) Ruudun opettelun avuksi otetaan myös kosketusalusta, aluksi ilman ruutua. Kosketusalustan idean Paavo osaa, seuraava askel on pidentää välimatkaa. Tavoitteena alustalle irtoava ja etutassut alustalle läiskäisevä koira metrien ja taas metrien päästä.

3.) Otetaan paikkamakuutreeniin avuksi joko kannellinen namipurkki tai lelu. Apu jätetään koiran eteen, sanotaan käsky ja paikalla olemisesta palataan palkkaamaan (nami purkista tai leikki lelulla). Tällä tavalla Paavo ei fokusoi minuun ja siihen että namit kävelee ihmisen taskussa pois, vaan oppii palkan tulevan ihan siitä nenän edestä.

4.) Odottamiseen (=tauot treenien aikana) opetetaan alusta, jota olenkin jo paljon miettinyt. Apuna tässäkin kannellinen namipurkki tai lelu (oletan purkin toimivan paremmin).

5.) Vaikka on aloittelija, hyvän ja kannustavan kouluttajan kanssa ohjaajallakin on hyvä olla (pennulla on hyvä olla missä tahansa), vaikka kurssin etuliite on hevi. PP sai aiheellisia kehuja, hyviä neuvoja ja hyväksynnän vanhempien ja taitavimpien seurassa. Nyt odotan taas innolla keskiviikkoja.


..agilityyn.

1.) Paavoa EI tarvitse palkata jokaisesta liikkeestä agikentällä. Sanni täytyy. Miten ihminen saakin tietyn asian piirrettyä selkärankaansa niin vahvasti, ettei edes tajua kyseenalaistaa toimintatapojaan? Onneksi on ohjatut treenit.

2.) Sannin rauhoittumistehtäväksi kannattaa testata maahan menoa. Ja kuinka ollakaan, tämä(kin) toimii. Yhtäkkiä mulla oli treenikaverina huomattavasti nopeammin rauhoittuva tyttö.

3.) Yhdistin Sannille ensimmäistä kertaa ikinä kuuden kepin sarjan pieneen ratapätkään (hyppy-hyppy-kepit / kepit-hyppy-hyppy), ja keppejä tehtiin ylipäänsä ensimmäistä kertaa sitten piitkän kesätauon (keppejä on tehty viimeksi toukokuussa). Ja Sannihan teki! Pujottelu sujui kuin tanssi (kiitän tästä lihasmuistista tulevaa pujottelua 2x2-metodia). Täytyy oppia luottamaan koiraan enemmän - vaikka se kuumuu todella herkästi, ei se tarkoita ettei se osasi. Osaa se.

4.) Sannin paras treenipaikka on Heiluvan Hännän treeniryhmä ja ihana kouluttaja Miira. Siellä saa olla häiriöherkkä ylikuumuja, ja tuntee silti olevansa hyvä juuri sellaisenaan.


Kohta suunnataan ESS:n tokokurssille oppimaan lisää. Mukaansa tempaavaa hommaa tämä harrastaminen.



Ps. Kiitän tuhannesti kaikkia kommenttien jättäjiä! Olen yrittänyt vastata kaikkiin kommentteihin, mutta me ei tulla Bloggerin kanssa aina toimeen. Kommentoikaa siis jatkossakin, otan kaikki kommentit ilolla vastaan ja jatkan vastaamisyrityksiä myös jatkossa!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kun leikkipaikka muuttuu työpaikaksi.

Aamun metsälenkin päätteeksi oli aika testata, miten rälläyspaikaksi muodostunut paikka taipuu treenikentäksi. Tässä kohdassa Paavo yleensä vetää viimeiset hyperrallattelut ennen sisälle menoa. Nyt häiriönä oli J kameran takana ja Sanni paikkakäskyn alla J:n jaloissa. Yllättävän mukavasti homma kuitenkin toimi, pientä pomppimista ja väljyyttä lukuunottamatta. Maasto ei ole helpoimmasta päästä, kun normiseuruut tehdään tasaisella alustalla, joten olen pikkuipanaan tänään(kin) hurjan tyytyväinen.



Seuraaminen on normiolosuhteissa kova juttu, josta PP syttyy helposti. Paavo saikin viime viikon ESS:n tokotreenien aikana kehut kouluttaja-Jenniltä siitä, että seuraaminen on intensiivistä ja että Paavo kasaa itsensä joka kerta hyvin belgimäiseen tyyliin. (Mulla ei tosin ole belgeistä mitään kokemusta, joten ainoastaan oletan tämän olevan positiivinen asia ;)) Käännökset alkavat sujumaan jo aika mukavasti. Kunhan ihmistreenaaja osaisi kävellä ja palkata oikeassa asennossa. Tällä hetkellä keskittyminen ei näköjään riitä tähän vaativaan tehtävään.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Agilityn omatoimitreenit 250913.

Kävin pitkästä aikaa Sporttiksella omatoimitreenaamassa agilitya molempien koirien kanssa, ja oli pakko yrittää saada jonkinlaista videopätkää otettua. Kun treenaa itsekseen ja kuvausvälineenä toimii iPad, osumatarkkuus on kehno ja videoiden laatu vielä kehnompi. Mutta kyllä niistä ajatus välittyy.



Sannin treenipätkä koostui rallatteluradasta. Edelliset treenaajat olivat jättäneet halliin mukavan näköisen radan, jossa aluksi tehtiin hyppytekniikkatreeniä (esteet 5-8). Seuraavaksi käytiin rata läpi pienissä pätkissä. Jokaisessa startissa palkkasin odottamisesta - tämä on yleensä yksi Sannin vahvimpia osa-alueita, ja vahvistan sitä jatkuvasti, että se sellaisena pysyykin. Lopuksi tehtiin rata pari kertaa kokonaisuudessaan - koira odottamaan lähtöön ja lähtölupa vaihtelevasti, kun olin 1.-3. esteen kohdalla. Sannin pakka pysyi hyvin kasassa, ja treeni oli kaiken kaikkiaan onnistunut.


Paavon treenihetkeen kuului tälläkin kerralla paljon leikkimistä, sekä alussa, lopussa että treenien välissä. Muutamia siivekkeiden välistä juoksemisia ja lelun perään irtaantumista tehtiin leikin lomassa. Ns. virallisempi treenipätkä oli takaakierron kautta putkeen juoksua, mistä kokosin muutaman pätkän videolle. Lopuksi vielä keinun paukuttelua ja ääneen totuttamista. Enää ei pentu tuntunut edes raegoivan ääneen, vaikka paukautin keinun alas kovaa ja korkealta. Ennemminkin oli äärimmäisen kiinnostunut keinusta, ja yritti tarjota keinulle kiipeilyä pallkausten välissä. Se ei kuitenkaan ole tutustuttavien esteiden listalla vielä pitkiin aikoihin, joten kaikki yritykset torppasin kädellä estämällä.


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Sannin vuoro!

Pikkuipan ohjatut agilitytreenit pyörähti taas vihdoin käyntiin, kun Heiluvan Hännän joka toisen tiistain treenit alkoivat. Mielenkiinnolla olin treenistarttia odottanut - päästiin ammatti-ihmisen silmien alle tekemään ja ylikuumumista ihmettelemään.

Ohjeistukseksi saatiin rauhallisen mielentilan ylläpitäminen, koko ajaksi kun treenialueella ollaan. Vaikkei Sanni hallin ulkopuolella lämmitellessä tai jäähdytellessä kuumukaan, pidetään fiilistä yllä joka hetki, jotta treenitilanne ei räjähdä käsiin.

Ratapätkäpiirros on taas kerran huitaistu kasaan hienoin taidoin ;) mutta vielä en ole maksullista ohjelmaa Appstoresta hankkinut (liekö jo aika), joten näillä mennään.


Rauhallinen odottaminen, rata pienissä pätkissä, rauhallinen palkkaaminen, rauhalliset siirtymät ja.. rauha. Radan pätkimisen jälkeen testiin vielä kokonainen kymmenen estettä.

Ja kyllähän Ipa teki, rauhallisesti mutta vauhdilla, mahtavasti keskittyen. Toisella puolella nonstoppina haukkuvat koirat - mitä ne on? (Menneinä aikoina ne on olleet vaikka mitä.) Treeniliivissä roikkuminen - kerran piti yrittää, mutta siihen se jäi. (Normaalisti ei jää.) Itse tilannetta ei niin kokonaisvaltaisesti näe muuhun keskittyessä, mutta kouluttaja-Miira kertoi treenin jälkeen Sannin keskittyneen vain ja ainoastaan tekemiseen, sataprosenttisesti.


Pikkupunkkarin treenejä siis jatketaan hyvillä mielin, rauhallisesti ja ilman hössötyksiä. Liialliset kehut täytyy jättää väliin, hetsata ei saa millään muotoa, lelupalkkaa ei tähän hätään oteta käyttöön. Tehdään lyhyitä, noin kymmenen esteen ratoja. Käydään omatoimitreenaamassa pienissä pätkissä, tehdään jokaisella kerralla sekä ratapätkää että pientä tekniikkatreeniä.

Ja kyllähän tässä ohjaaja oppii varmasti paljon, kun on käsissä kaksi ihan eri tyyppistä harrastuskaveria.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Mushataan!

MUSH B.A.R.F. on markkinoinut uutta Vaisto-ateriaansa tarjoamalla ilmaisia ruokapusseja kuponkia vastaan. Pusseja on vielä jäljellä, joten käykäähän lunastamassa omanne! http://www.mushbarf.fi/ilmainen-ateria



Meidänkin ruokavarastot täydentyivät Vaisto-pussilla, kun haettiin omat ilmaispussimme Tammiston Megaeläimestä. Mukaan lähti B.A.R.F. Vaiston sika-nauta-lohi-pussi, jonka sisältö on seuraavanlainen: suomalainen sika 47 % (luu, liha, keuhko, rusto, maksa ja sydän), suomalainen nauta 38 % (liha, maha, keuhko, sydän ja rusto), norjalainen lohi 10 % (lohi ruotoineen), kasvikset 5 % (parsakaali, lehtisalaatti, omena, porkkana, kylmäpuristettu auringonkukkaöljy ja camelinaöljy).


Normaalisti pakaste on täynnä 500 gramman pötköjä joita sulatellaan ja punnitaan, joten tällaiset yksittäiset pallerot on olleet mukavaa vaihtelua. Pallerot irtoavat toisistaan helposti, joten annostelu on helppoa ja käyttökokemus on ollut ehdottomasti positiivinen. Koirillekin tuntuu maistuvan, kun ruokakupit ovat tyhjiä alta aikayksikön. Lämpöiset suosittelut siis meidän porukalta, näitäostetaan ehdottomasti jatkossa ainakin reissuruuaksi, kun melkeinpä kaikki tarvittava löytyy samasta pussista, eikä tarvi aina kantaa mukana monta erillistä lihapötköä lisukkeineen päivineen.

Normaaliruokintaan koirilla kuuluu pääosin naudan lihaseosta, sikanautajauhelihaa, luutonta kalkkunaa, sian sisäelinseosta, broilerin sisäelinseosta, lohta, broilerin kauloja, lampaan luita, jauhettua broilerin siipeä, kananmunia (kuoret kuivatetaan ja rouhitaan ruuan sekaan), naudan mahaa ja kasvissosetta. Lisäksi muita lihoja vaihtelevasti.

Lisukekimara näyttää tältä:

Koulutuspalkka vaihtelee, mutta kaapista löytyy aina Natural Menuta ja pakasteessa on aina broilerin sydämiä.

Koirat vaikuttavat hyvinvoivilta ja ruoka maistuu aina. Sanni toki jenkkimäiseen tapaan on sitä mieltä, että mikään ei riitä, mutta painon puolesta annokset on oikealla mallillaan. Molemmilla on tällä hetkellä suht sama päiväannostus lihoja, 2x 50g / päivä. Lisäksi koulutuspalkkaa päivittäin ja Dentastickiä yksin jäädessään. Tällä reseptillä koirat on pysyneet hyvässä ja sutjakassa kunnossa.


(Loppuun vielä Paavon kasvattaja Sirpa Armisen ottama kuva pienistä kääpiöistä herkuttelemassa.)



perjantai 20. syyskuuta 2013

Dream big!

Lienee ajankohtaista vihdoin avata meidän tokouran alkua. Ollaan Paavon kanssa ehditty jo muutama treenikerta käydä tekemässä, mutta laihoin bloggaustuloksin. Takana on parit HSKH:n treenit, osa Riitta Jantunen-Korrin tokokirssista (50% kerroista päästiin paikalle. Harmitti.) ja ESS:n alkeistokoa.

Ja vaikken olekaan ikinä ollut kilpailuhenkinen tai oikeasta kisaamisesta innostuva, on mulla PP:n tulevaisuutta ajatellen paljon haaveita. Jos haaveet ei toteudu, niin se ei maailmaa kovin paljoa hetkauta, mutta kisakuntoon ja täyden kympin suorituksiin tähdäten toki treenataan. Silti en ole aivan varma, mitä ajattelin hakiessani HSKH:n hevitoko-ryhmään. Siellä me nyt kuitenkin ollaan- lupauksena sitoutua treenaamaan tokoa täysipainoisesti, ja luultavasti tosi aloittelijoita niiden hevityyppien seassa. Apua. Onneksi mulla on vielä melkein kaksi viikkoa aikaa muuttaa itseni heviksi.


Perusasentoa alettiin treenaamaan ns. ongenkoukkumenetelmällä. Jalka- ja käsiavulla namin kanssa imuttaen. Nopeasti pentu oppi, mutta alkuun jäi liian taakse. Tilanne ollaan saatu korjattua, ja paikka alkaa olla oikea. Jalka-apu on jäänyt pois, käsiapu ja nami on edelleen käytössä. Seuraava askel on jättää nami pois, sitten häivytän käden pienin askelin. Sivu-käsky täytyy lisätä sitten, kun liike on tarpeeksi varma.

Seuraaminen on melko mukavalla mallilla, ottaen huomioon että treeniä on takana niin vähän. Suoraa seuruupätkää PP tekee jo aika mukavasti, tosin vielä palkkakättä tuijottaen. Seuraava askel on alkaa treenaamaan käännöksiä, pienin askelin.

Noutoa on treenattu ohjatun noudon pikkukapulalla. Aloitettiin hetsaamalla, heittämällä, noutamalla ja superisti lelulla palkkaamalla. Tuo osa tulee oikeastaan ihan luonnostaan, kun lelun hakeminen ja käteen palauttaminen on yksi Paavon ehdottomista lempipuuhista. Kouluttajalta sain mukavaa palautetta, kun hän kehui Paavon olevan niin säpäkkä, että noudon kanssa tuskin tulee mitään ongelmia - tätä osaa on siis turha hinkata tähän hätään enempää. PP on kuulemma muutenkin ikäisekseen loistavalla mallilla kapulan kanssa, tästä on hyvä jatkaa!

Eilen aloitettiin treenaamaan kapulan suuhun ottamista oikealla tekniikalla. Alkuun vaikeuksia tuotti kapulan kädestä ottaminen, sillä PP ei ota edes maailman parhaita herkkua (broilerin kaulaa tai muita raakaluita) kädestä, vaan aina maasta. Maasta ottaessa tekniikka kuitenkin hukkui, ja ipana nappasi kapulasta kiinni siitä mistä sen nopeiten sai. Eli ihan väärästä paikasta. Parin toiston jälkeen kädestä ottaminen sujui jo hyvin, oikealla tekniikalla. Tätä jatketaan, päivittäisiä pieniä treenihetkiä aina sekunnin verran kestoa lisäämällä.


Luoksetulossa löytyy treenihetkellä mieletöntä vauhtia, joskin odottaminen / paikkakäsky on todella vaiheessa. Paikka-sanan PP kyllä ymmärtää (esim ovesta kulkiessa malttaa odottaa muutaman sekunnin), mutta tätä täytyy jaksaa harjoitella paljon ja kärsivällisesti.

Jääviä ollaan treenattu vasta todella vähän, mutta ohjelmistossa ovat. Maahanmeno on yksi Paavon lempi'tempuista', ja normaalisti meneekin maahan todella nopeasti. Ongelmana on se, että pompahtaa takaisin kuin vieteri. Olen saanut lisättyä kestoa niin, että tipautan namin etutassujen väliin ilman että itse liikun.
Seisominen onnistuu tällä hetkellä ns. näyttelyseisomisena (namikäsi ylhäällä ja vapaa seisotus näyttelyasennossa), mutta jäävänä on vielä kovinkovin kaukana.

Tokoa tukevina temppuina ollaan aloiteltu kosketusalustaa, jalkojen välistä pujottelua, vadin ympäri pyörimistä, oikea/vasen-ohjausta, ihmisen ympäri kulkemista ja kahden lelun leikkiä. Lähitulevaisuuden ohjelmassa on peruuttamista, kiertämistä, käsikosketusta ja kierimistä.

Tällä hetkellä meidän isoin juttu on kuitenkin tauot. Paavo tekee ja keskittyy mahtavasti, mutta taukojen aikana "pelkkä oleminen" on mahdoton tehtävä. Haukunko? Ulisenko? Riehunko? Pienen koiran päässä tuntuu risteilevän monia kysymyksiä. Toistaiseksi ne rauhalliset tauot on vietetty vettä juoden / kontaktista tai maassa olemisesta palkaten / sylissä uikuttaen.

Joten hyvät harrastajaystävät, auttakaa?! Miten te olette saaneet rakkaat hepuliheikkinne oppimaan, että odottaminen on kivaa? Että odottaminen tarkoittaa ainoastaan sitä, että kohta tehdään taas täysillä?

Treenipäivitystä

Blogin päivittäminen, mitä se on?! Paljon on tapahtunut ja monenlaista tehty, mutta tänäänkin tyydyn listaamiseen, kun syksyn treeniaikataulu alkaa olla selvillä.

Joka toinen tiistai Sannin agilitytreenit Sporttiksella (Heiluva Häntä).
Keskiviikkoisin Paavon tokotreenit Ojangossa (HT0 HSKH).
Torstaisin Paavon tokotreenit Ojangossa (ESS).
Joka toinen perjantai Paavon agilitytreenit Ojangossa (HSKH).

Lisukkeena omatoimitreenejä Ojangossa aikataulujen mukaan - tavoitteena on päästä treenaamaan molempien kanssa kaksi kertaa viikossa pieniä pätkiä.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Kesällä me..

..ollaan touhuttu paljon ja monenlaista, mutta Saimin ja Noppa-veikan haastamina koitan tiivistää menneen kesän muistot seitsemään kuvaan (mikä on muuten yllättävän haastavaa, kun pitää valita pystyssä olevia kuvia, ettei Blogger pamauta niitä ylileveiksi..).

Kesällä me..

..tutustuttiin.

..matkustettiin.

..riehuttiin.

..mökkeiltiin.

..tasapainoiltiin.

..levättiin.

..tykättiin.

Ottakaahan vastaan haastetta kaipaavat! Oli melko ihanan piristävää selata menneen kesän tunnelmia, ja palata iloisiin hetkiin.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Hampaaton

Paavon yläkulmureiden kohtalo oli sinetöity, kun suussa oli molemmin puolin kahdet yhtä pitkät hampaat, eikä maitohampaat näyttäneet minkäänlaisia heilumisen merkkejä. Vähän sieltä verta tihkutti, mutta kun perjantaihin asti annettu armon aika ei tuonut mukanaan muutoksia, oli aika soittaa Karvakamuihin ja varata lääkäriaika, joka saatiin maanantai-illalle.

Paavon kanssa on leikitty paljon, retuutettu kaikenlaisia leluja sekä ihmisten että Sannin toimesta. Leikeistä ei ole voimaa puuttunut, sillä ipanan taistelutahto on melko hurja ja voimaa tuntuu leuoissa olevan kuin pienessä kylässä. On syötetty lihaisia luita ja tahmeita Dentastickejä. Yritys oli kova, tulokset huonoja.

Eläinlääkäriin pentu meni reippaasti, kiljaisi sekä nukutus- että kipupiikin kohdalla ja oli silminnähden hämmentynyt nukutusaineen alettua vaikuttamaan. Käveli hetken ympäriinsä, mutta antoi lääkkeen vaikutuksille nopeasti periksi ja simahti hetkessä.


Operaatio oli nopea, ja kuten odotettiinkin, ei hampaiden juuret olleet paljoa liuenneet. Eivät siis olisi luultavasti lähteneet itsekseen mihinkään, vaan leikkaus oli tehtävä. Hintaa leikkaukselle tuli 125€, ja Karvakamuille tälläkin kerralla suositukset sujuvasti hoidetusta hommasta.

Kotiin viimeisinä meillä oli pieni herra Töttöröö, joka kieli poskella makasi sylissä automatkan.


Kotona ipana nukkui viltin alla muutaman tunnin, hereillä hetkittäin mutta enimmäkseen ihan pihalla. Roikkuvaa kieltä kostuttelin välillä märän paperin kanssa. Aamuyöllä pentu herätti aloittamalla ripulirallin, joka kesti aina seuraavaan iltapäivään asti. Pyllypesulla juostiin jatkuvasti ja työpäivän jälkeen sain luututa makkarin lattian roiskeista. Illalla ipana oli jo täynnä virtaa, ja metsässä rälläsi vapauden huumassaan heikkopäisenä.

Kuuden kuukauden ikä otettiin siis vastaan yhtä kokemusta rikkaampana ja ilman ylimääräisiä hampaita. Painoa pennulla on 7.2 kiloa, säkää arviolta 38 senttiä. Aika ihannelukemissa siis mennään, toivotaan että kasvu on edes sinne päin pysähtynyt.

Sannin säkämittaus näyttää piirun verran enemmän kuin kuvittelin, vajaa 40 senttiä (jättijenkki!). Paino on asettunut hyviin lukemiin, vaaka näyttää nyt 10.9 kiloa.

maanantai 19. elokuuta 2013

Mitä isot edellä..

Sanni on ollut aina arjessa suhteellisen helppo koira. Se osaa rauhoittua sisällä, mutta on aina valmis toimintaan. Sitä voi pitää vapaana käytännössä missä tahansa, eikä luoksetulon kanssa ole ongelmia. Se kulkee lenkeillä ihmisen lähellä, ja jos eksyy liian kauas, painattaa takaisin tuhatta ja sataa ettei vain jää jälkeen. Se rakastaa yleisesti ottaen kaikkia ihmisiä joihin tutustuu. Se antaa meidän tehdä kaikki hoitotoimenpiteet kiltisti, kuten tassujen trimmaamisen, vaikkei voi sitä sietää. Se osaa olla yksin, mutta rakastaa seuraa. Se kävelee ruuan takia vaikka päällään. Se on perustottelevainen, pääpiirteittäin helppo koira.


Mutta on asioita, joita ennen pennun tuloa mietittiin. Opettaako se pienelle, että osalle vastaantulevista koirista on pakko huutaa? Että ulkona juttelemaan pysähtyvät tuntemattomat ihmiset ovat epäilyttäviä? Että etenkin keski-ikäiset miehet ovat aluksi kamalan pelottavia, joille on aiheellista haukkua kuten parhaat vahtikoirat tekevät? Että ovikellon soiminen tarkoittaa jonkun ikävän saapumista? Että kaikkeen epäilyttävään kannattaa reagoida ennen kuin miettii? Että haukkumalla saa annettua itsestään mielikuvan Suuresta Koirasta?

Pennun lähestyessä puolen vuoden rajapyykkiä, on aika käydä läpi isosiskolta opittuja tapoja.


Paavo on ymmärtänyt, että reippaat pennut osaavat suhtautua asioihin tyynesti. Että isosisko voi haukkua kaikessa rauhassa, pennun ei tarvitse niihin haukkuihin reagoida. Että pentu voi valpastua haukun kuullessaan, mutta suhtautua kaikkeen pentumaisella innostuksella ja mielenkiinnolla. Että toiset koirat ja tuntemattomat ihmiset ovat yleensä mielenkiintoisia ja tutustumisen arvoisia (minkä isosiskokin ymmärtää kunhan ensin saa haukkua).

Onneksi isosiskon opeista on pentuun toistaiseksi tarttunut ainoastaan ne parhaat palat. Sannin metsäretket näyttävät tältä:



Se hyppii kaiken sellaisen päälle, mihin pikkukoira pääsee, sillä toimintaa on vahvistettu pennusta saakka. Kannot, kaatuneet puunrungot, kivet ja aidat ovat suosikkikohteita. Jumbon parkkihallin betonipylväille saa hyppiä. Mökillä laavun katolle sai kiivetä. Mutta jostain kumman syystä kirkkoa ympäröivän kivimuurin vierestä piti siirtyä kauemmaksi kävelemään, kun vieterikoiran pomppi veti myös sinne jokaisen alastulon jälkeen..

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä:


Paavoa kiinnostaa ympäröivä maailma usein huomattavasti enemmän kuin luoksetulokutsut. Onneksi on isosisko, joka tulee salamana luokse vihellyksen kuultuaan, ja täytyyhän sitä seurata.

Sannin myötä Paavo on oppinut ruokapalkan merkityksen, paikkakäskyn alkeet ja kissojen kanssa kauniisti toimimisen. Se on oppinut, että autossa on mukavaa, että hihnalenkillä kävellään eikä riekuta, ja että odottaminen tarkoittaa yleensä jotain superkivaa.