torstai 27. helmikuuta 2014

Kokonaisen vuoden jo!

Paavo, pikku-Jokeri, Pilvimarjan Morgo eli Jörö, täyttää tänään vuoden. Ajan kulu on hurjaa, suorastaan käsittämätöntä.




Pentueessa oli seitsemän ihanaa kääpiötä, mutta Jokeri valloitti meidät alusta asti. Aluksi se oli pelkästään väritys - merle poika erikoisin kasvoin. Kolmeviikkoisina käytiin ensimmäisen kerran katsomassa pentuja, ja kaikki olivat mahtavia, mutta Jokeria katsottiin jo silloin tarkemmin kuin muita. Ruoka-aikana se ei ollut oikealla paikalla, muut mönkivät Ansan maitobaariin kun Jokeri jäi jumiin mamman selän ja seinän väliin. Sinne se nukahti. Se oli silti kasvanut kovaa vauhtia, oli yksi pentujen isoimmista, joten normaalisti ruokailuja ei ollut jäänyt väliin.



Seuraavalla pennun tuoksuisella reissulla Jokeri oli selkeästi jo vauhdikkaampi, repimisleikkejä ja pentupainia rakastava pikkuäijä. Se kömpi syliin, ja etenkin Jarkon sylissä viihtyi pitkään. Hurmaava pentu, joka osoitti jo pienenä sitä meidän kaipaamaa itsenäisyyttä. Muut olivat läjässä toisaalla, Jokeri kömpi omaan rauhaansa koiranpetiin ja nukahti sinne. Silloin tiesin varmaksi, että tämän toivoisin olevan Meidän. Se vaikutti olevan paketti tulta ja tappuraa, itsenäisyyttä ja sosiaalisuutta. Niinpä me esitettiin toiveemme, mutta sovittiin jäävämme vielä odottelemaan pentutestien tuloksia, jos sieltä paljastuisi yllätyksiä niin mietittäisiin yhdessä uudelleen.


Pentutesti menikin odotetusti, ellei jopa odotuksia paremmin. Testin tulokset voi halutessaan lukea osoitteesta http://vilmaneiti.blogspot.fi/2013/04/paavon-pentutesti.html?m=0 "Utelias, reipas, rohkea, vilkas pentu.". Ja juuri sellainen meille pitikin tulla. Vielä haluttiin terveystarkeista varmistus, ja se saatiin. Jokeri siis muuttaisi meille!


Ensimmäinen automatka uuteen kotiin meni leluhiirtä tappaessa ja riehuessa.


Jokeri muuttui pian Paavoksi, ja nimi tuntui kaikessa epäsopivuudessaan sopivalta. Paavo oli juuri sitä, mitä me odotettiin saavamme.


Paitsi että se oli vielä vähän itsenäisempi ja rohkeampi, kuin osattiin odottaa shelttipennun olevan. Ensimmäisten kotiviikkojensa ajan se mm. lähti vieraan lapsen kanssa tutkimaan leikkipuiston ihmeitä ilman huolen häivää ja viihtyi meidän aidatulla takapihalla todella pitkiä aikoja yksinään.





Paavoa sosiaalistettiin siellä ja täällä, juoksutettiin kaiken maailman karkeloissa ja oudoissa tilanteissa. Se tapasi paljon koiria - pentuja, aikuisia, pieniä, isoja, rauhallisia, vauhdikkaita. Sitä leikitettiin oikeastaan joka paikassa, eikä repimisestä puuttunut voimaa missään tilanteessa.







Me käytiin tokotreeneissä ja agilityhallilla jo silloin, kun PP oli tosi pieni. Ei siksi, että oltais opeteltu kaikkea maan ja taivaan väliltä, vaan siksi että koira tottuu treenitilanteisiin, hallin hälinään ja yleiseen tohinaan.





Vuoden jälkeen pentutestin sanat - utelias, reipas, rohkea ja vilkas - pitävät edelleen paikkansa. Paavosta on kasvanut juuri sellainen, mitä ensiviikot antoivat ymmärtää.



Se rikkoo ja tuhoaa yhtä jos toista. Silti se on meille kultakimpale, juuri oikea.



Paavo sopii yhteen Sannin kanssa juuri niin kuin kuuluukin, jopa paremmin kuin uskallettiin edes toivoa.



Se tykkää myös Vilmasta ja Siiristä, eikä niidenkään yhteiselossa ole koskaan ollut säröjä.





Oman perheen lisäksi erityiskiitos iki-ihanista leikkihetkistä kuuluu Maailman Parhaalle Noppa-veikalle. Pojat on hitsautuneet yhteen vuoden aikana, eikä yhdestäkään tapaamisesta puutu riemua.






Onnittelut myös muille ihanille yksivuotiaille kääpiöille!


tiistai 25. helmikuuta 2014

Uimassa 3/5.

Paavo pääsi taas eilen koirauimalaan Mysin ja Nopan kanssa.

(Kuva: Saimi Muhonen)

Tällä kerralla Paavo jo meni omatoimisesti veteen, jokaisella kerralla. Se haki palloa ja uimalan kiekuralelua. Sitä piti tauottaa, ettei olisi ollut altaassa koko aikaa. Hienoa!










tiistai 18. helmikuuta 2014

PP:n irtoamisia.




Onatoimitreenit Ojangossa 12.2.2014. Video on kuvattu näköjään uudesta tekonurmesta. Osassa äänet, osassa ei. (Ei kuulunut olla missään.) Treeneissä oli pointti, vaikka videoissa ei olekaan. Irtoamistreeni. Putkeen lähetyksiä useamman metrin päästä, ja pikkuisen eri kulmistakin. Takaakiertoon lähettämistä vähän lähempää, muttei ihan esteen vierestä kuitenkaan.  Tämä on lähinnä itselle muistiin. Katsoo ken jaksaa.

Instagramin tyhjennystä.


Aamulenkit, pitkät lenkit, iltalenkit, pissatukset.. Kaikki sujuu irtiollen omassa pienessä metsässä. Joka ei toki ole oikeasti oma, mutta lähtee kummiskin takapihalta, joten omaksi sitä kutsutaan. Hihnalenkit meillä on tosi vähässä, toki niitäkin tehdään. Ja päivittäin kuljetaan hihnassa edes lyhyitä pätkiä. Mutta on päiviä, kuten eilen, ettei oltu laitettu hihnoja valjaisiin kiinni ollenkaan. Iltapissatus talsittiin sitten pitkin asvalttia, mikä oli kieltämättä mukavaa vaihtelua. Kyllä ne onneksi senkin taidon vielä osaa, toivottavasti eivät unohdakaan.


Ruokaa odottavat ipanat. Paavo kulki pitkän aikaa huivin riepu selässään. Ei haitannut menoa suuntaan tai toiseen.


Lauantai vietettiin autokauppoja kierrellen. Merkki ja malli lie selvä, yksilö ei. Koiriin tämä liittyy siten, että uuteen autoon tarvitaan sitten myös takakonttiin kunnollinen matkustuspaikka karvakavereille. Kunnollinen, mittojen mukaan tehty autohäkki.

Miten teillä muilla automatkustus hoidetaan? Turvavöitä? Häkkejä? Jos, niin mitä mallia?



Sunnuntai vietettiin Kivikossa lenkkeillen (on se vaan kiva paikka, myös sumuisena ja märkänä sunnuntaina), ja oma loppupäivä hurahti ESSien kokouspuuhissa.


Maanantaina sitten aloitin Sannin talviturkittomuusprojektin. Trimmikonetta mainostettiin kuumumattomaksi malliksi. Ei se ole ollut sitä ikinä näiden vuosien aikana. Niinpä tuollainen paksu turkki täytyy ajaa useammassa osassa. Yleensä jatkan viiden minuutin tauon jälkeen. Maanantaina piti katsoa kiekkoa, joten en ehtinyt. Nyt meidän lammas siis näyttää melko erikoiselta. Täytyy hoitaa se viimeistään huomenna paremmalle mallille.

lauantai 15. helmikuuta 2014

How do you spell love?



Ihanaa eilistä ystävänpäivää myös kaikille meidän karvakavereille! Tätäkin aamua jatketaan ystävällisissä merkeissä, kun sängyssä on tungosta. Toko-opuksen lukeminen on vähän haastavaa, kun joku makaa sen päällä. Vieressä keskittymistä häiritsee yksi puikkonokka, joka tökkii märällä nokallaan kaulaan, örinän säestämänä toki.

 

Tällä viikolla on opittu paljon uutta paikkamakuusta, kun käytiin Paavon kanssa opettelemassa HSKH:lla paikkamakuun perusteita. Tunnin pikarutistuksella opin paljon uutta, ja löysin aivan uutta luottoa siihen, että saadaan pakka kasaan jossain vaiheessa. Näillä neuvoilla PP nimittäin pysyi lopulta maassa pidempiä aikoja kuin koskaan on hallissa pysynyt.

• Alkuun käskysanaa voi toistaa hyvinkin aktiivisesti, samalla kun itse liikkuu sivuille/eteen/taakse/kauemmas/lähemmäs/mihin tahansa.

• Palkka maahan etutassujen väliin, tässä vaiheessa oikeasta kädestä. Paavo on hyvin fokusoitunut minun vasempaan käteen ja reagoi käden liikkeeseen, kun olen palkannut sitä vasemmalla kädellä suuren osan ajasta kaikissa tokotreeneissä.

• Paavo hakeutuu niin voimakkaasti eteenpäin, että tässä vaiheessa palkan jälkeen vapautus taaksepäin.

• Totutetaan koira jo tässä vaiheessa häiriöihin. Esimerkiksi panta kaulassa, hihna pannassa > pieni veto hihnasta ja hihnan heiluttelua, samalla käskysanaa toistaen ja välillä palkaten.

• Palkkaa paikkamakuutreeneissä saa ainoastaan sinne paikalla makuuseen. Vapautuksen jälkeen ainoastaan sosiaalinen palkka, ja sekin pienenä ja suht huomaamattomana. Opetellaan se, että nimenomaan paikkamakuu on mahtavaa ja kannattavaa. Vapautus tarkoittaa sitä, että hauskuus loppui tähän, eikä vapautuksesta seuraa mitään erityisen mukavaa. Tässä vaiheessa hengailu on yksinkertaisesti tylsää.

• Paikkamakuuseen ihan oma käsky, liikkeestä maahanmenot ym kaipaavat eri käskyn. Koiralle tehtävä suoritettavaksi paikkamakuun ajaksi? Leuka maassa makaaminen? Tätä ollaankin jo aiemmin treenattu, käytössä ollut käskysana "pää". Tässä vaiheessa leuka ei pysy maassa, mutta PP ymmärtää kyllä käskyn ja osaa laskea leuan maahan (ja pompauttaa se vieterinä takaisin).

Sannin 2on2off-treeniin saatiin Heiluvan Hännän Miiralta lisävinkkejä. Nämä on olleet tiedossa, mutta olen näköjään työntänyt ne syvälle mieleni sopukoihin. Sannin 2o2o on tällä hetkellä sillä mallilla, että se osaa pysähtyä käskysanalla (stop), mutta valuu helposti alas kontaktilta (1o3o). Se pysyy kyllä esim. portailla ilman valumisia, eikä lähde siitä mihinkään ilman vapautusta. Nyt vain tarvitaan vahvistusta myös muualla kuin kaikilla vastaantulevilla portailla ja kannoilla, joissa homma jo onnistuu. Jokin iso lastulevy olisi varmaan hyvä tähän tarkoitukseen, jotta saadaan sitä oikean kontaktipinnan mallia tassujen alle.

• Palkka aina maahan.

• Alastulolla kontakteja treenatessa koiraa ei pyöräytetä alastulon kautta ylös, vaan hyppy kontaktille reunan kautta.

• Tässä vaiheessa Sanni ei enää tarvitse käsiapua, vaan annetaan koiran tehdä ja oivaltaa itse.

Sannin treeneistä jäi kokonaisuudessaan tosi hyvä mieli. Se keskittyy eikä ota häiriötä toisten koirien huutamisesta. Jokainen, joka meidät on joskus menneisyydessä treenikentällä nähnyt, ymmärtänee tämän uuden tilanteen mahtavuuden. Ipa <3 



keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Uimassa 2/5

Eilen päästiin taas Janitan, Saimin ja karvakavereiden kanssa uimaan. Ennen hallille menoa veljekset pääsi purkamaan energiaa (tyhjään) koirapuistoon. On ne vaan niin liikkiksiä, kun jokaisella näkemiskerralla riemu repeää kattoon. Ihan kuin edelliskerrasta olisi vierähtänyt pidempäänkin. Noppa on Paavolle ihan kamalan rakas.



Uimalan ovesta sisään päästyä Paavo kyllä muisti, että täällä on oltu ennenkin. Se oli kuin laimea versio agilityhallille menosta. Vetämistä ja kiljumista. Tästä oletan, ettei se edelliskerta ihan kamala ollut.

Suihkun kautta altaalle ja liivi päälle. Ensimmäistä kertaa ilman uittajaa. Paavoa vähän ihmetytti alkuun, mutta kun autoin sen veteen, niin ui reippaasti. Vähän sivustaseurailua, pallon ja uuden pienen röhinäpossun heittelyä, ja lopulta PP meni oma-aloitteisesti altaaseen. Haki lelua, ja ohjattuna ui pidempääkin kierrosta. Tästä se lähtee! Hyvä mieli ja väsynyt koira.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Arjen aarteita.

Menneellä viikolla iloa, ylpeyttä, hymyä ja ylipäänsä hyvää fiilistä on tuonut taas asia jos toinenkin. Muutama mieleenpainunut hetki menneeltä viikolta:

Sanni kävi minun kanssa Mustissa ja Mirrissä ruokaostoksilla. Näin ovelta, että on siellä ainakin kaksi muuta koiraa. Reippaasti tulta päin, sen verran luottoa tuohon meidän häirikköön alkaa olla. Toinen koira näki meidät hyllyn takaa, ja räyhäsi minkä ehti. Mitä teki Sanni? Sanoi vuf, ja muisti mamman taskussa olevat broilerin sydämet. Jes! Koko kauppakäynnin se oli selkeästi jännittynyt, muttei möhissyt eikä rähissyt.

Jokapäiväiset pitkät irtijuostut metsälenkit lumisessa metsässä tai pelloilla. Yksin tai ihmisseurassa. Omien karvakorvien ja muidenkin kanssa. Koirat toimii hyvin. Pysyvät suht lähellä ja tulevat kutsusta luokse. Niiden kanssa on helppo kulkea melkeinpä missä tahansa, joten lenkkeily on itsellekin suuri nautinto. Tämä päivä vietettiin Haltialassa omalla kokoonpanolla. Tulipa taas hyvä olo.


Siiri ihastuttaa rakkauden määrällään jatkuvasti. Pienen kissan elämän alku oli kamalan kurja, mutta omaa perhettään se rakastaa varauksetta. Se kiehnää ja piirittää meitä jokaista, lajiin katsomatta, yhtä antaumuksella. Eilen illalla rakkauden kohteeksi pääsi Paavo, joka saikin osakseen melkoisen määrän puskuja ja kehräystä. Liikuttavan suloisia.

Kissojen kosketuskeppitreeni on hyvällä alulla. Molemmat ymmärtävät idean ja tökkivät keppiä minkä ehtivät. Nyt kun saisin itsestäni irti enemmän, kuin sen yhden treenikerran viikossa.

Sanni ja Paavo saivat tänään aikaiseksi ensimmäiset uudenlaiset leikit. Ihana katsoa, miten ne hioutuvat yhteen jatkuvasti paremmin. Ne ovat keskenään niin erilaisia. Ja varmaan juuri siksi yhteensopivia.


Ja viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä - Sannin paino on viimein noussut! Kiloja on nyt kasassa 9,2. Oikeaan suuntaan siis mennään. Paino saiai nousta vielä vähän, noin 9,5 kiloa olisi varmaan juuri sopiva. Nyt tiedän, että 2x90g lihaa päivässä nostaa painoa sopivalla tahdilla. Siirryttiin loppuviikosta 2x85 grammaan. Katsotaan tilannetta taas viikon-parin päästä. Pääasia, että nyt tiedän painon nousevan oikean ruokamäärän avulla. Ipa on siis kunnossa, me pöljät vaan ruokittiin nälkäistä spanielia aivan liian vähän.



perjantai 7. helmikuuta 2014

PP arvostaa!

Kuukauden tauko (ohjatuissa) agilitytreeneissä. Vihdoin oltiin perjantai-illan vietossa Ojangossa. Edelliskertojen perusteella olin varma, että ensimmäinen treenipätkä vietetään rauhoittumista harjoitellen. Mitä vielä. Kuukausi on tehnyt taikansa, ja mulla oli kentällä Treenikaveri heti alusta asti. Piirustustaidonnäyte, olkaa hyvät:


Alkuun tehtiin punaista pätkää. Tarkoituksena saada koira tekemään suht itsenäisesti ja odottamaan lähdössä. Saada mukaan malttia lukea ohjausta eikä painattaa reikäpäisenä jonnekin. Alkuun yksi putki, jotta saatiin homma liikkeelle. Sitten koira odottamaan ykkösen taakse ja oma liike kakkosen taakse. Pylly pysyi maassa, mutta katse oli nauliintunut minuun. Odotin, odotin ja odotin. Katse osui viimein myös esteeseen - vapatus, putkeen-käsky ja palkka nelosen taakse. Tätä muutama toisto omaa sijoittumista vaihdellen. Tokossa jauhettu paikka-käsky on näköjään tuottanut tulosta. Ei se karkaa mihinkään, vaikka koko kroppa selvästi huutaa, että nyt pitäisi mennä.

Pussiin ei olla tutustuttu sitten kesän yksittäisen treenikerran. Sitä tehiinkin yksittäisenä parin toiston verran. Kouluttaja piti pussin suuta raollaan noin viiden sentin verran, annoin Paavolle lähtöluvan, ja pussin puolivälissä kouluttaja laski pussin maahan. Ensimmäisellä kerralla vauhti hidastui piirun verran pussin suun laskiessa, mutta PP sujahti läpi. Toinen toisto samalla tavalla, mutta ilman välihidastelua. Me ollaan kotona leikitty paljon suihkuverhon / peittojen / vilttien kanssa. Näyttäisi pohjatyöstä olleen hyötyä. Hyvä PP.

Tauolla pieni pissatuslenkki ja Paavo autoon odottamaan.

Toisella treenipätkällä tehtiin vihreää pätkää. Toisin sanoen sitä, että putken jälkeen ei voi vain painattaa täysillä eteenpäin, vaan täytyy katsoa missä ohjaaja seisoo. Ensimmäiset toistot meni tykinkuulana, eikä puhettakaan että olisi ollut hypyllä oikeassa paikassa. Välipalkka kakkosen eteen ja uusi yritys. Ei se ollut sujuvaa ja kaunista, mutta 1+2 sujui pariin otteeseen. Lopuksi tehtiin vielä alun 1-4 kahteen kertaan, jotta Paavo sai tehdä vauhdikkaan pätkän ilman liikaa aivotyötä.

Kouluttaja kehui Paavon edistystä (ollaan nähty viimeksi loppusyksystä, jolloin ei osattu vielä mitään) ja vauhtia. Lukee kuulemma jokaisen minun liikkeen mielettömän tarkasti, hoten itsekin saa olla tarkkana. Kaiken kaikkiaan hyvät treenit. Ja väsynyt kakara.

Ps. Huomaatteko, että mulla ei ole mitään erityistä sanottavaa huutavasta ja keskittymiskyvyttömästä koirasta. Sitä ei tänään paljoa näkynyt. Kentän reunalla odotellessa harjoiteltiin odottamista käskyn alla - maahan, paikka, pientä häiriötä (vispasin kättäni muka namia heitellen) ja nopeita vapautuksia.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Uimassa 1/5.

Ostettiin Mysi-siskon ja Noppa-veikan kanssa viiden kerran sarjakortti Helsingin koirauimalaan. Käyttöaikaa kortilla on maaliskuun loppuun asti, joten jatkossa käydään pulikoimassa noin kahden viikon välein.

Kaikki kuvat on ottanut Noppiksen toinen omistaja, Jaakko Niemistö.


Kastelun kautta altaaseen, ja suihkuttelussa muuten kesti. Ei PP tuolla huljuttelulla kyllä kokonaan kastunut, vaikka kuinka läträsin ja yritin puristella turkkia läpimäräksi. Häntä ja perskarvat nyt vaan päätti olla ottamatta vettä vastaan..

Kun siirryttiin kohti allasta, Paavo laskeutui taas siihen superrauhalliseen tilaan, jossa se oli myös edellisellä uimiskerralla. Tilanne on mitä ilmeisimmin niin jännittävä, että hötkyileminen on ihan mahdoton ajatus. Ei se luimuile eikä yritä karata. Ei näytä pelkäävän, mutta varmaan vähän jännittää tai vähintäänkin ihmettelee mahdottomasti.

Mysi kävi uimassa ensin, ja pojat olivat hommasta kovin kiinnostuneita.


Oman uintivuoron tullessa Paavo ei olisi välttämättä halunnut altaaseen, kuten kuvasta näkyy.


Kuljin itse altaan reunalla Paavoa kutsuen, niin kyllä se altaaseen meni. Ui rauhallisesti, katse koko ajan minussa. Kiersi altaan kun itsekin kiersin, mutta tuli mielellään pois kun sai siihen luvan.


Toisella kierroksella Katja-uittaja ehdotti pallon hakua. Kuten arvelin, Paavo ei kuitenkaan ollut oikeassa mielentilassa pallon hakua varten, kun vähän ihmetytti koko homma eikä se muutenkaan tykkää palloista. (Se hakee arjessa ihan kaiken muun mitä sille heitetään. Ei palloja. Kertonee pallo-kiinnostuksen tasosta.) Sinnehän se pallo jäi altaaseen, ja tehtiin samanlainen kierros kuin ensimmäisellä kerralla.



Viimeisellä kerralla Paavo kuitenkin nappasi pallon mukaansa pariin otteeseen. Loistavaa!

Mukava reissu, seuraavalla kerralla mennäänkin ilman uittajaa. Lopuksi pesin Paavon shampoolla, mikä olikin ihan ajankohtaista. On pesty tassuja, pyllyä ja mahaa, mutta nyt saippuoin koko koiran.

Ps. Seuraavana päivänä kotona Paavo kaivoi kotoa jostain nurkasta pallon ja toi sen heitettäväksi. Vähän myöhemmin se haki toisen pallon, jolla myös leikittiin. Jokin hetkellinen ihastus on tapahtunut. Saa nähdä, onko se kestävää laatua.