Sterilointi

Perjantaiaamuksi (5.4.) Sannille oli varattu aika sterilointiin ja napatyräleikkaukseen. Yhdeksäksi suunnattiin eläinklinikka Karvakamuja kohti. Sanni sai esilääkityksenä piikillä rauhoittavaa lääkettä, jonka vaikutus oli huomattavasti erilainen kuin aiemmin terveystarkeissa - jokainen lihas nyki, nyki ja nyki. Käytiin jo eläinhoitajalta tarkistamassa, onko reaktio ihan normaali. Kuulemma koira ja kroppa vain taisteli rauhoitusta vastaan, ja simahti viimein nykimisten jälkeen. Eläinhoitaja kantoi Sannin leikkaussaliin, ja saatiin kehotus tulla hakemaan potilas kotiin iltapäivällä.

Parin tunnin päästä soi puhelin. Eläinlääkäri aloitti puhelun "kaikki on kunnossa"-sanoin. Mutta. Sannilla oli ollut kohtutulehdus. Leikkaus oli onneksi sujunut hyvin, ja potilas oli odottamassa heräämistä. Kohdunsarvien halkaisija oli ollut 2,5 senttiä, ja kohdun sisällä oli ollut runsaasti limaista eritettä. Kohtu oli ollut suhteellisen pieni, eli tulehdus oli mitä ilmeisimmin vasta alkavassa vaiheessa. Luojan kiitos, että tästä selvittiin pelkällä säikähdyksellä. 

Mutta on ollut kyllä sellainen olo, että maailman parhaan koiranomistajan palkinto kuuluisi nyt meille, ja itkuhan siinä tuli. Ei olla huomattu mitään, ei minkäänlaisia oireita. Edes näin jälkikäteen oirelistaa miettiessä ei hälytyskellot soi. Touhutättärä se on ollut, samanlainen kuin aina. Juonut, syönyt, touhunnut ihan normaaliin tapaan.

Netti kertoo koiran kohtutulehduksesta seuraavaa:

• Koiran kohtutulehdus alkaa kiimavuotojen välissä, yleensä noin kaksi kuukautta kiiman loppumisen jälkeen.
• Jos kohdunkaula on auki, koiran kohtutulehdus huomataan siitä, kun koira nuolee takapäätään liian tiuhaan ja hännän alapuoliset karvat on tulehduseritteen likaamat. Koiran takapää saattaa myös haista märälle.
• Muita mahdollisia oireita ovat koiran uneliaisuus, kuumeilu, poissaolevuus ja silmiin pistävä juomisen ja virtsaamisen kierre.

Ei kuulosta ollenkaan Sannilta. Se on ollut touhutättärä, samanlainen kuin aina. Juonut, syönyt ja touhunnut ihan normaaliin tapaan. Ei ole haissut pahalle, ei ole erittänyt alapäästä mitään ylimääräistä, ei ole pessyt alapäätään. Nada. Kai se oma vajavaisuus vain täytyy myöntää, ja ennen kaikkea hyväksyä. Että me ei olla nähty niitä pieniä merkkejä, joita ilmassa on varmasti ollut.

Nyt meidän pieni potilas on kotona. Välillä itkettää kovasti, mutta enimmäkseen nukuttaa. Kaipaa lämpöä ja läheisyyttä, eikä meidän viikonloppuun paljoa muuta kuulukaan. Siskonpeti olohuoneen lattialla on tällä hetkellä kaikki, mitä tässä kodissa tarvitaan.

Huomista odotellessa!

Takana viikko sairastelua. Tylsyys meinaa viedä mennessään. Onneksi on kaverikolmikko seurana, ollaan saatu viikko kulumaan kaikesta huolimatta suht kivasti :)

Parvekkeella riitti ihmettelemistä.

 

Vilma rallaili itsekseen aina siihen asti, että muut tulivat paikalle. Arvonsa tuntevana neitinä puuhastelu lopetettiin muiden löydettyä paikalle. Ja kyllä, myös kamera oli myöhässä.

Sannin viikko on tainnut olla vähän tylsää. Kun mennään ulos, vapaana ei pääse juoksemaan. Lisäksi mamma puhisee ja kröhisee siihen malliin, ettei matka oikein taitu, ja lenkit on jääneet turhan lyhyiksi. Aktivointia on sisätiloissa ihmetelty minkä on jaksettu, ja siksipä neiti sai ensimmäistä kertaa elämässään puuhamaton, josta herkkuja ei niin vain ongittukaan. Pää maton sisällä ratkaisi kuitenkin ongelman!

Tuonne jos pääsis..

Mutta huomenna meillä alkaa taas arki. Mamma ottaa suunnan töihin. Ihan alkuun ilmojen odotetaan parantuvan, me voitais jo mielellään jättää lumituiskut ja lumipallotassut odottelemaan seuraavaa talvea! Toisekseen juoksut saisivat jo loppua, kun se vapaana juoksenteleminen olisi niin kivaa. Ulina-aivastelu-näykkimis-nylkytysyrityksiäkään ei välttämättä tulla kaipaamaan.