Meille kuuluu hyvää.

Syksyn tullen ollaan aktivoiduttu, tai ainakin herätty kesähorroksesta.

Siiri ja Vilma touhuaa. Yksin, yhdessä, ihmisten ja koirien kanssa. Niiden välit on selkeästi taas lämmenneet, mikä lämmittää myös minun mieltä. Jokin pieni välirikon tapainen oli havaittavissa jo kuukausia sitten. Nyt, pikkuhiljaa, menevät kohti vanhaa ja tuttua. Pestään ja pussataan.

Sanni jatkaa spanielimaisia puuhiaan. Se kerjää, hepuloi ja ennen kaikkea rakastaa. Valtavasti.

Paavo on edelleen ihan selkeästi teini. Se riehuu, leikkii ja tekee hommia. On aina valmiina eikä koskaan kyllästy. Mutta enää se ei riehu 24/7. Pientä aikuistumistakin on nähtävissä, kun oikein tarkkaan katsoo.

Arjesta kiinni.

Kesäloma loppui ja arki palasi. Inhimillisemmät lämpötilatkin taitavat viimein saapua. Itseäni ne ei ole häirinneet, eläinkatraasta ei voi sanoa samaa. Pieniä, väsyneitä ja nuutuneita karvakasoja on löytynyt milloin mistäkin.

Loma oli ihana, rentouttava ja hyvin vähätreeninen. Onneksi aiemmin asetettujen tavoitteiden toteutumisen päätöspisteenä on elokuun loppu, että vielä saattaa ehtiä.

Paavon treenit Heiluvan Hännän Miiran opissa on alkaneet. Hyppytekniikkaa on päästy treenaamaan pariin otteeseen. Tärkeää treeniä, ja nyt osataan varmaan myös itsekseen.

Takapäätreeniä pitää ottaa myös Paavon kanssa ohjelmistoon aktiivisesti. Nyt on naksuteltu peruuttelusta kolmeen otteeseen, ja se peruuttaa jo kivasti keittiösarakkeen ympäri, kunhan palkkaan sopivin väliajoin. Hyvä alku. Juuri nyt on luottoa siihen, että myös Paavo pystyy pian peruuttamaan portaita ylös.

Vielä odotellaan HSKH:n talven treenipaikkoja. Toiveissa niin agilityn kuin tokon treenipaikka Paavolle. Sannin kanssa olen päättänyt pysyä omatoimitreenaamisessa. Siitä se nauttii.

Vilma 5v!

Meidän neiti Kissoista Kissoin, Viipula Kissendaali, täytti hetki sitten jo viisi vuotta! Synttärin kunniaksi käytiin lähimetsässä valjastelemassa.

Siellä sai kiivetä puuhun (tylsä hihnan pitelijä tosin stoppasi matkan parin metrin korkeuteen):

Siellä sai syödä heinää:

Siellä sai ihmetellä vesilätäköitä:

Siellä sai katsella lintuja:

Neiti 5-v oli reissuunsa oikein tyytyväinen. Kotona sitten oli hyvä käpertyä kainaloon pitkille päiväunille, synttärisankarin etuoikeudella ja kenenkään häiritsemättä.

Muru <3

Kutsumaton vieras.

Uusi koti on ollut olemassa pian kuukauden. Ollaan koko porukka asetuttu hyvin, ja karvakerätkin vaikuttavat tyytyväisiltä. Siirin ensimmäisiin päiviin tosin kuului mahdoton määrä ulko-oven rappaamista. Loppui kuin seinään, kun se eräänä aamuna yritti "karata", ja tajusi että sieltä avautuukin ainoastaan pelottava rappukäytävä. Kääntyi kannoillaan heti kynnyksellä ja kipitti takaisin oman kodin suojaan.

Koti on ihana, valoisa ja meille juuri sopiva. Koirat ei ole tiettävästi reagoineet muutokseen sen kummemmin. Rappuun ei ole kuulunut mitään, eikä kukaan naapuri ole sanonut metelistä (nämä naapurit varmasti sanoisivat). Paavo tuhoaa tavalliseen tapaansa, mutta kun muistetaan jättää pahveja yksinolon ajaksi, kaikki sujuu suht kivuttomasti (kopkop).

Kissoilla on ollut lokoisat oltavat, kun ne on saaneet ulkoilla tuntikaupalla päivittäin. Lämmin kevät ja oma suojaisa piha on ollut kissojen paratiisi. Kunnes tuli eilinen.

Oltiin tapamme mukaan koko porukalla pihalla viettämässä vapaapäivää. Piipahdin sisällä parin minuutin ajan, ja ulos palatessani kuvittelin kissojen tuijottavan herkeämättä keväästä haltioitunutta kimalaista. Mitä vielä. Kyy oli luikerrellut puoliksi pihan puolelle, ja siinä ne tapittivat toisiaan. Iso, harmaa kerä suhisi uhkaavasti, ja kissat istuivat sen molemmin puolin parinkymmenen sentin päässä. Kissat eivät edes yrittäneet väistää, eikä kyy ollut perääntymässä mihinkään. Mulle iski paniikki päälle, enkä osannut toimia kovinkaan fiksusti. Karjaisin koirat sisälle, ja koitin vetää kissat hihnoista kauemmaksi, jotta tilanne  laukeaisi. Vilma pakeni sisälle hiekka pöllyten ja karvat pörröllään. Siiri puolestaan otti minun paniikista mallia ja oli ihan hysteerinen. Se sinkoili koko hihnan mitan ympäriinsä, sähisi ja pelkäsi. Onpa kumma, vaikka omistaja oli sellainen viilipytty. (Not.) Jossain kohdassa nappasin parvekkeella istuinalustana toimivan ison pahvinpalan, jolla sain käärmeen työnnettyä takaisin aidan ali, ja sinne se luikerteli sitten kohti parkkipaikkaa. Siirikin rauhoittui, kun sain oman käytökseni tasattua.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tosin takapihan käyttö loppuu eläinten osalta tähän paikkaan. J lupasi soittaa tänään isännöitsijälle. Jos aitaisivat tuon meidän pihan (tällä hetkellä siinä on kompostikehikkoviritelmä, joka pitää omat eläimet sisäpuolella), tai edes lasittaisivat terassiosan. Saa nähdä, miten käy.

Kyyt mitä ilmeisimmin pakenee Kehärata-työmaata asutuksen luo. Ymmärtäähän sen, että ne kokee ihmiset turvallisemmiksi kuin kallioita räjäyttävät työkoneet. Mutta on kamalaa kulkea koko ajan varpaillaan, kun koskaan ei tiedä missä seuraava kyy on. Viikon sisällä olen tavannut yhden meidän auton alla ja toisen roskiksilla. Saa nähdä, millainen ongelma niistä vielä muodostuu.

Toisaalta, jos jotain positiivista hakee, on tästä kyyongelmasta ilmaantunut koirien elämään uusiakin asioita. Me hihnalenkkeillään päivittäin, ja käydään melkeinpä päivittäin jossain muualla irtilenkeillä. Reviiri laajenee.

Myös treenikalenteri alkaa täyttyä, piiiitkästä aikaa! Paavo aloittaa ensi viikolla viikottaiset agilitytreenit HSKH:lla Gabin shelttiryhmässä. HSKH:lla Paavoa odottaa myös tokotreenipaikka MT0-ryhmässä. Lisäksi kaipuu pakotti minut ilmoittamaan meidät taas Heiluvan Hännän agilityryhmään, joka alkaa elokuussa. Katsotaan, kumpi sen treenipaikan nappaa. Luulen, että paikka menee pääasiassa Paavon käyttöön, sen kanssa kun treenataan tavoitteellisesti, ja Miiralta saataisiin varmasti kultaisia neuvoja tulevaisuuden suhteen. Sannin kanssa kun tuo agility on omaksi iloksi treenaamista, ja Sanni saa saman ilon myös omatoimitreeneistä, enkä tällä hetkellä kaipaa Sannin kanssa kouluttajaa.

Arjen aarteita.

Menneellä viikolla iloa, ylpeyttä, hymyä ja ylipäänsä hyvää fiilistä on tuonut taas asia jos toinenkin. Muutama mieleenpainunut hetki menneeltä viikolta:

Sanni kävi minun kanssa Mustissa ja Mirrissä ruokaostoksilla. Näin ovelta, että on siellä ainakin kaksi muuta koiraa. Reippaasti tulta päin, sen verran luottoa tuohon meidän häirikköön alkaa olla. Toinen koira näki meidät hyllyn takaa, ja räyhäsi minkä ehti. Mitä teki Sanni? Sanoi vuf, ja muisti mamman taskussa olevat broilerin sydämet. Jes! Koko kauppakäynnin se oli selkeästi jännittynyt, muttei möhissyt eikä rähissyt.

Jokapäiväiset pitkät irtijuostut metsälenkit lumisessa metsässä tai pelloilla. Yksin tai ihmisseurassa. Omien karvakorvien ja muidenkin kanssa. Koirat toimii hyvin. Pysyvät suht lähellä ja tulevat kutsusta luokse. Niiden kanssa on helppo kulkea melkeinpä missä tahansa, joten lenkkeily on itsellekin suuri nautinto. Tämä päivä vietettiin Haltialassa omalla kokoonpanolla. Tulipa taas hyvä olo.

Siiri ihastuttaa rakkauden määrällään jatkuvasti. Pienen kissan elämän alku oli kamalan kurja, mutta omaa perhettään se rakastaa varauksetta. Se kiehnää ja piirittää meitä jokaista, lajiin katsomatta, yhtä antaumuksella. Eilen illalla rakkauden kohteeksi pääsi Paavo, joka saikin osakseen melkoisen määrän puskuja ja kehräystä. Liikuttavan suloisia.

Kissojen kosketuskeppitreeni on hyvällä alulla. Molemmat ymmärtävät idean ja tökkivät keppiä minkä ehtivät. Nyt kun saisin itsestäni irti enemmän, kuin sen yhden treenikerran viikossa.

Sanni ja Paavo saivat tänään aikaiseksi ensimmäiset uudenlaiset leikit. Ihana katsoa, miten ne hioutuvat yhteen jatkuvasti paremmin. Ne ovat keskenään niin erilaisia. Ja varmaan juuri siksi yhteensopivia.

Ja viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä - Sannin paino on viimein noussut! Kiloja on nyt kasassa 9,2. Oikeaan suuntaan siis mennään. Paino saiai nousta vielä vähän, noin 9,5 kiloa olisi varmaan juuri sopiva. Nyt tiedän, että 2x90g lihaa päivässä nostaa painoa sopivalla tahdilla. Siirryttiin loppuviikosta 2x85 grammaan. Katsotaan tilannetta taas viikon-parin päästä. Pääasia, että nyt tiedän painon nousevan oikean ruokamäärän avulla. Ipa on siis kunnossa, me pöljät vaan ruokittiin nälkäistä spanielia aivan liian vähän.

Miukumaukumussukat!

Kissojen elon dokumentointi jää aina mahottoman vähälle. Joten kerrotakoon nyt, että kehräävät pienet karvakasat viettävät lokoisaa kissanelämää ja hoitavat rakkauspakkausten roolinsa hyvin.

Vilma on Vilma, hyvin kissamainen ja omanarvontunteva neito. Kotiväen vietävissä ja tarpeen tullen riepoteltavissakin. Vieraista tykkää tiettyyn pisteeseen asti, vastaanottaa jokaisen puskemisella, mutta helposti läiskäisee (ilman kynsiä tosin) kun saa tarpeekseen. Jos vieras erehtyy komentamaan sitä, ei hyvä heilu, vaan asiaa protestoidaan hyvin äänekkäästi.

Se juoksee aina ulko-ovelle vastaanottamaan kotiintulijat, maukaisee vienosti ja hyppää häntä pystyssä eteisen lipaston päälle kerjäämään silityksiä.

Temppujen kirjo on tällä hetkellä pieni, palvelijan täytyisi altivoitua. Tässä malli Miljoona Hingfivea:

Se haluaa ulos, muttei viihdy siellä näillä ilmoilla pitkiä aikoja. Vilma kulkee päivittäin mukana pikku-ulkoiluilla meidän takapihalla. Kun ihminen lähestyy takaovea, Vilma yleensä ampaisee milloin mistäkin, kipittää kiireesti häntä pystyssä kohti olohuonetta, maukaisee tuttuun tyyliinsä ja sujahtaa koirien metallihäkkiin. Siellä se viihtyy, vaikka kymmenen kertaa päivässä, maukuu ruohoa syötäväkseen ja nököttää tyytyväisenä.

Siirin elo jatkuu ruokaa kerjäävänä puskutraktorina. Sen lempipaikka on jääkaapin vieressä, jossa se huutaa vaativasti, monta kertaa päivässä. Ruoka on maailman paras asia, ei epäilystäkään.

Siirin rakkaus omaa perhettä kohtaan on valtaisaa. Se puskee, kiehnää ja purisee niin ihmisille kuin koirillekin. Se kiipeää viereen nukkumaan ja hakemaan rapsutuksia.

Siiri rakastaa harjaamista. Puskee, kierähtää kyljelleen ja purisee. Hyvä niin, sillä harjattavaa riittää ja takkuja ilmaantuu ilman aktiivista harjaamista.

Siirin hampaiden kunto on ottanut takapakkia, taas kerran. Calici-virus jyllää ja vie näköjään mukanaan hampaan kerrallaan. Hengitys haisee pahalle ja hampaat harmaantuu. Uusi hammaspoistoaika täytyy taas varata. Saa nähdä, missä vaiheessa suu on kokonaan hampaaton. Toivottavasti yleisvointi pysyy kuitenkin hyvänä, ja virus vie pikkutiikeriltä ainoastaan hampaat.. Vähän mietityttää, mutta tässä vaiheessa en halua miettiä liikaa. Kuvassa (alla) päivä, kun kieli oli ulkona suusta melkeinpä koko ajan, juuri hammasongelmien takia. 

Putkeen!

Tänään kaivettiin kaapista uusi(vanha) lelu. Paavo pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan isompaan putkeen, ja olihan se ihana! Rälläsi onnellisena ja hurjaa vauhtia ees ja taas.

Sannin ehdottomasti rakkain treenikenttien juttu on putki, ja kiva se oli tänäänkin, vaikka melko lyhyt ja vähän liukas onkin.

Bonuksena vielä päätön Vilma, joka omasta mielestään omisti putken (kuinkas muutenkaan).

Lisää lihaa

Mustin ja Mirrin pakastealtaasta lähti tänään mukaan ruokavarastoille täydennystä. Ruuan raakaosa koostuu meillä melko pitkälle Maukas-pakasteista.

Tänään hain sikanauta-jauhelihaa, kalkkunan jauhelihaa, sian selkää ja broilerin kauloja.

Broilerin kauloja ei olekaan ollut raakana tarjolla koskaan, kuivattuina ovat niitä saaneet joskus aikaa sitten maistella. Reaktiot olivatkin melko vaihtelevia. Toivoin hartaasti, että tässä olisi kissoille se herkku, minkä syömisessä ei ole ongelmia. Toisin kävi, kuten arvata saattoi. Kissojen raakaruokinta on meillä toistaiseksi ollut melkoinen mahdottomuus, kun ravinnosta ei saada tarpeeksi monipuolista raakaruokkimalla.

Siirin tekniikka oli perinteinen hotkimisyritys, mutta eihän se kaulan kanssa onnistunutkaan. Siiri paini herkkunsa kanssa piitkään ja hartaasti. Jopa murahti, kun joku tuli liian lähelle. Never before. Oli ilmeisesti syömishankaluudestaan huolimatta suurinta herkkua. Siiri on ahneudestaan huolimatta hankala ruokittava. Kaikki maistuu, mutta hotkijalle ei kaikkea uskalla tarjota. Broiskun sydämet ja kivipiirat esimerkiksi menee pureskelematta alas - sydän syrjällään saa katsoa syömistä, ettei tukehdu isoihin lihaklöntteihin - hetken päästä oksennus. Lihojen pieneksi pilkkomistakin on koitettu - ahmii ja taas oksentaa. Turvallisimmat vaihtoehdot on siis perinteiset jauhetut lihat, kun niiden hotkimisesta ei ole suuria vaikeuksia koitunut.

Vilman(kin) kohdalla ongelma oli sama, kuin niin monesti aiemmin. Kiinnostaa hetken, mutta luovuttaa herkutteluilon jollekin muulle (tässäkin tapauksessa Sannille) ilomielin. Vilma osaa syödä rauhassa ja nautiskellen, mutta valitsee ruokansa tarkasti. Kalkkunan jauheliha ja broilerin siivet jauhettuina maistuvat ilman mutinoita. Muiden lihojen ja kalojen kanssa on vähän niin ja näin. Ilmeisesti maistuvuus on viiksien asennosta kiinni, sen verran päiväkohtaista se on. Välillä Vilma viettää puoli tuntia itsekseen ruokakipollaan - istuu ja hipaisee ruokaa tassulla, nuolee tassun putipuhtaaksi, hipaisee, nuolee.. Ihmekään, jos aikaa kuluu.

- Pitäkää ruokanne. Tuolta kopan reunalta Sanni lopulta sai luvan käydä herkun hakemassa.-

Sanni rouskutti broiskunkaulansa suurella ruokahalulla (ja nopeudella), mikä ei myöskään yllättänyt. Sanni on tähän asti ruokittu 50/50-mallilla, mutta harkinnassa on jo pidempään ollut pelkkä raa'an antaminen. Jospa Paavon kotiutumisen myötä Sanninkin ruokailut saataisiin käännettyä kokonaan raa'an puolelle. Paavo on tähän asti temmeltänyt raakaruuan voimalla, ja sillä aiotaan jatkaa.

Muuten viikonloppua on vietetty nauttien rauhallisista aamuista (lienevät nimittäin melko kaukaisia haaveita lähitulevaisuudessa), pitkistä lenkeistä (viimeinkin Sanni on lenkkikunnossa, ja aurinkokin on sen kunniaksi paistanut täydeltä terältä) ja rauhallisen mukavasta olosta.

Ja onnistuinhan mie löytämään lihanhakureissulta Paavolle vesikipon - ihana hempeän vaaleansisinen kuppi, jota pennun ei pitäisi ihan helpolla saada kipattua kumoon (pohjassa liukuesteet, ja painoakin mukavasti).