Koti on ihana, valoisa ja meille juuri sopiva. Koirat ei ole tiettävästi reagoineet muutokseen sen kummemmin. Rappuun ei ole kuulunut mitään, eikä kukaan naapuri ole sanonut metelistä (nämä naapurit varmasti sanoisivat). Paavo tuhoaa tavalliseen tapaansa, mutta kun muistetaan jättää pahveja yksinolon ajaksi, kaikki sujuu suht kivuttomasti (kopkop).
Kissoilla on ollut lokoisat oltavat, kun ne on saaneet ulkoilla tuntikaupalla päivittäin. Lämmin kevät ja oma suojaisa piha on ollut kissojen paratiisi. Kunnes tuli eilinen.
Oltiin tapamme mukaan koko porukalla pihalla viettämässä vapaapäivää. Piipahdin sisällä parin minuutin ajan, ja ulos palatessani kuvittelin kissojen tuijottavan herkeämättä keväästä haltioitunutta kimalaista. Mitä vielä. Kyy oli luikerrellut puoliksi pihan puolelle, ja siinä ne tapittivat toisiaan. Iso, harmaa kerä suhisi uhkaavasti, ja kissat istuivat sen molemmin puolin parinkymmenen sentin päässä. Kissat eivät edes yrittäneet väistää, eikä kyy ollut perääntymässä mihinkään. Mulle iski paniikki päälle, enkä osannut toimia kovinkaan fiksusti. Karjaisin koirat sisälle, ja koitin vetää kissat hihnoista kauemmaksi, jotta tilanne laukeaisi. Vilma pakeni sisälle hiekka pöllyten ja karvat pörröllään. Siiri puolestaan otti minun paniikista mallia ja oli ihan hysteerinen. Se sinkoili koko hihnan mitan ympäriinsä, sähisi ja pelkäsi. Onpa kumma, vaikka omistaja oli sellainen viilipytty. (Not.) Jossain kohdassa nappasin parvekkeella istuinalustana toimivan ison pahvinpalan, jolla sain käärmeen työnnettyä takaisin aidan ali, ja sinne se luikerteli sitten kohti parkkipaikkaa. Siirikin rauhoittui, kun sain oman käytökseni tasattua.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tosin takapihan käyttö loppuu eläinten osalta tähän paikkaan. J lupasi soittaa tänään isännöitsijälle. Jos aitaisivat tuon meidän pihan (tällä hetkellä siinä on kompostikehikkoviritelmä, joka pitää omat eläimet sisäpuolella), tai edes lasittaisivat terassiosan. Saa nähdä, miten käy.
Kyyt mitä ilmeisimmin pakenee Kehärata-työmaata asutuksen luo. Ymmärtäähän sen, että ne kokee ihmiset turvallisemmiksi kuin kallioita räjäyttävät työkoneet. Mutta on kamalaa kulkea koko ajan varpaillaan, kun koskaan ei tiedä missä seuraava kyy on. Viikon sisällä olen tavannut yhden meidän auton alla ja toisen roskiksilla. Saa nähdä, millainen ongelma niistä vielä muodostuu.
Toisaalta, jos jotain positiivista hakee, on tästä kyyongelmasta ilmaantunut koirien elämään uusiakin asioita. Me hihnalenkkeillään päivittäin, ja käydään melkeinpä päivittäin jossain muualla irtilenkeillä. Reviiri laajenee.
Myös treenikalenteri alkaa täyttyä, piiiitkästä aikaa! Paavo aloittaa ensi viikolla viikottaiset agilitytreenit HSKH:lla Gabin shelttiryhmässä. HSKH:lla Paavoa odottaa myös tokotreenipaikka MT0-ryhmässä. Lisäksi kaipuu pakotti minut ilmoittamaan meidät taas Heiluvan Hännän agilityryhmään, joka alkaa elokuussa. Katsotaan, kumpi sen treenipaikan nappaa. Luulen, että paikka menee pääasiassa Paavon käyttöön, sen kanssa kun treenataan tavoitteellisesti, ja Miiralta saataisiin varmasti kultaisia neuvoja tulevaisuuden suhteen. Sannin kanssa kun tuo agility on omaksi iloksi treenaamista, ja Sanni saa saman ilon myös omatoimitreeneistä, enkä tällä hetkellä kaipaa Sannin kanssa kouluttajaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti