Näin on hyvä.

Viime viikonloppuna Noppa (aka Risto!) oli meillä yökylässä. Vauhtia ja touhua riitti, mutta kyllä pojissa alkaa jo näkymään myös aikuistumisen merkkejä. Riehumisten välillä maltetaan aika-ajoin myös nukkua ja yöt menee levätessä. Ehdittiin metsäillä ja hihnalenkkeillä, ja Noppa kunnostautui Siirin liehittelijänä.

Maanantaina Paavo pääsi pitkästä aikaa uimaan, kun lähdettiin ESSien kanssa Sporttihurttaan. Suurkiitos Saimille autokyydistä ja Nopalle uintiseurasta!

Oman uintivuoron odottaminen oli pienelle miehelle hyvin vaikeaa, itketti ihan mahdottomasti ja korvat oli liimaantuneet luimisteluasentoon. (Paavon perusilme ja -vire, kun se tietää, että jotain erityisen ihanaa on tapahtumassa.)

Uiminen olikin sitten ihanaa, mahtavaa, huikeaa ja ihan parasta. Altaasta ei olisi malttanut poistua ollenkaan, ja omaa vuoroa odotellessa itketti kovasti.

            (Kuva: Janita Peltola)

Katja oli uimaopettajana, ja olikin loistavaa, että asiantunteva ihminen oli katsomassa Paavon uintitekniikkaa. Oma arvio on ollut "ihan hyvältä näyttää", mutta olen varmuuden vuoksi pitänyt Paavolla aina liivejä. Nyt Paavo sai kehut hyvästä uintitekniikasta ja luvan jättää liivit pois altaassa uimisen aikana. Luonnonvesissä liivejä käytetään edelleen, turvallisuussyistä.

          Uimisen jälkeen taas tiitteränä!

Uinnin päälle vielä lyhyet (mutta sitäkin railakkaammat) loppuriennot Nopan ja autossa odottaneen Sannin kanssa. 

Myös agilitytreeneissä käytiin keskiviikkona, edelliskerrasta tuntuu olevan ikuisuus. Tämä olikin hallikauden viimeinen treenikerta, ja kesän ajaksi päästään treenaamaan ulkokentällä viikottain. Treenit jatkuvat ihanan Suvin opastuksessa, mihin olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen!

Kyytiä odotellessa ehti tehdä hienon paikkamakuupätkän. Järjetön tuuli ja jatkuva ohiajavien autojen virta ei näyttänyt häiritsevän ollenkaan, hienosti malttoi pysyä paikallaan.

Rata käytiin läpi kisanomaisesti. Kuuden minuutin rantaantutustuminen, radan pilkkominen sopiviin pätkiin ja välipalkat.

Heti startissa olin varautunut toistoihin, sillä pakkovalssia on treenattu todella vähän. Mitä vielä. Paavo starttasi treenit täysillä ja kovaa, mutta ohjausta lukien. Rengasta ollaan tehty vähän, vielä vähemmän muuten kuin yksittäisenä esteenä. Ensimmäisenä esteenä ratapätkällä se meni renkaan läpi jokaisella toistolla.

Lisäksi tehtiin putkijarrun (tuntuu oppivan nopeasti) ja pituuden alkeita (ei ongelmia). Ekstramausteena pari erillistä lähdöstäkarkausyritystä, joista ei onneksi lähtenyt kaahottamaan. Pikainen palautus starttiin, niin pylly pysyi maassa lupaan asti.

Kyllä siitä hyvä agikoira tulee, kunhan päästään treenaamaan vähän aktiivisemmin.

12 tärkeää.

Sain Milliltä haasteen, ja mikäs sen kivempaa! Blogiin vähän eloa näiden kahdentoista kysymyksen myötä. Haasteen sai Sanni, mutta myös Paavo saa olla vastausten kohteena.

1. Mikä on tarina koirasi nimen takana? Tarkoittaako se jotain?

S: Ei sen kummempaa tarinaa, etsittiin kissaneitien nimiin yhteensopivaa, kaksitavuista suomalaista nimeä. En muista, että tätä olisi tarvinut kauaa pähkäillä.

P: Meidän piti löytää nimi, joka sopii jo kotona olevaan triioon. Ensimmäistä kertaa päästiin miettimään pojan nimeä, mutta tuttujen koirat olivat vieneet jo monta potentiaalista vaihtoehtoa. Kun Paavo listautui vaihtoehtojen joukkoon, valinta oli helppo. Pikku Jokeri löysi nimen, joka sopi sille juuri niin kuin kaavailtiinkin.

2. Millä nimellä lepertelet koiraasi?

S: Ipa, palle, pallero, hapsiainen, hapsu, hapsutin, pikkumuru, hömelö, pikku-urpo.

P: Pikkumies, äijä, reipas jätkä, ukkeli, PP, urpo, hönö, pönttö, paveli.

3. Millä nimellä kiroat koiraasi?

Sanni on Sanni ja Paavo on Paavo. Nuo nimet ne varmasti ymmärtää, eikä jää mitään epäselvyyksiä siitä, kenelle puhutaan. (Joskus saattaa joku voimasana eksyä joukkoon.)

4. Jos koirasi oppisi yhtäkkiä puhumaan, mikä olisi sen ensimmäinen sana?

S: Nälkä!

P: Leikitään!

5. Jos voisit kertoa koirallesi yhden asian suomeksi niin että se ymmärtäisi, mikä se olisi?

S: Sinun ei tarvi huolehtia vastaantulevista koirista, mie lupaan hoitaa homman, eikä kukaan tule iholle.

P: Juoksevat lapset on vain juoksevia lapsia. Vaikka niillä olisi jalkapallo.

6. Jos koirasi voisi kertoa sinulle yhden asian suomeksi, mitä luulisit sen olevan?

S: Tiedän, että sinusta ei ole vastusta vastaantuleville rähjääville koirille. Hoidan ne tilanteet myös jatkossa!

P: Haluaisin, että me käytäisiin enemmän agilitykentällä. Ja tokoilemassa. Ja metsässä. Ja tapaamassa koirakavereita. Ja uimassa. Ja ihanmissävaankoskavaan!

7. Jos koirasi olisi ihminen, millainen hän olisi?

S: Hymyilevä ja onnellinen. Uusissa tilanteissa hiljainen, mutta tutustuttuaan aina äänessä. Rakastaisi perhettään yli kaiken. Haluaisi mielummin muutaman sydänystävän kuin kymmeniä kavereita. Ylipainoinen. Koti olisi vuorattu pehmeillä tyynyillä,  joiden seassa pötköttelisi yhdessä parhaan ystävänsä kanssa.

P: Aktiivinen ja aina menossa. Himoliikkuja. Paljon kavereita ja muutama sydänystävä. Ensimmäisenä mukana kaikessa, ei ujostelisi mitään eikä ketään. Koti täynnä viihdykkeitä, jotta aika ei kävisi pitkäksi. Elämäänsä tyytyväinen, supersosiaalinen nuorimies.

8. Jos koirasi osallistuisi kykyjenetsintäkilpailuun, mikä olisi hänen esityksensä?

S: Nenäliinojen silppuaminen.

P: Ihmisten korvantausten nuoleminen.

9. Millä tavalla koirasi on perinteinen rotunsa edustaja ja millä lailla se poikkeaa massasta?

S: Jenkkimäiseen tyyliin häntä heiluu aina, hössöttämisen aiheita riittää eikä ruokaa voi koskaan saada tarpeeksi. Sen sijaan jenkki ei saisi koskaan olla arka, ja sitä Sanni suurissa määrin on.

P: Sheltin rotumääritelmän mukaan Paavo on monipuolinen, aktiivinen ja pidättyväinen (vieraat ihmiset kiinnostavat erittäin harvoin). Rotumääritelmästä se poikkeaa ulkonäkönsä puolesta - puolipystykorvainen, liian valkoinen ja melko turkiton kaveri.

10. Mitä koirasi tekisi koko päivän, jos se saisi valita ihan vapaasti?

S: Nukkuisi pitkään, söisi aamupalan sijasta brunssin, kävisi vapaana metsälenkillä, ottaisi pitkät päiväunet ihmisen kainalossa, kyläilisi rakkaan ihmisystävän luona, söisi tukevan illallisen, ottaisi vastaan pitkän harjaamisen ja nukahtaisi yöunille ihmisen kainaloon.

P: Heräisi ennen aurinkoa ja söisi pikaisen aamupalan, lähtisi pitkälle metsälenkille koirakaverin kanssa (riehumista, puiden takaakiertoja, keppien heittelyä, tyttöjen pissojen lipittelyä, pikainen uintipyrähdys jnejne), tulisi kotiin ja ottaisi pienet tirsat, kävisi agilitytreeneissä, söisi hyvän iltapalan ja nukkuisi hyvät yöunet, jotta jaksaisi saman rumban taas seuraavana päivänä.

11. Miten päädyit valitsemaan juuri sinun koirasi? Rotu, kasvattaja ja pentu?

S: Jarkon kotona oli jenkki, kun Jarkko oli pieni. Rotu vaikutti mukavalta ja kompaktilta, niin luonteen kuin ulkonäön puolesta. "Ikuinen pentu" oli SE juttu, mikä ratkaisi kaiken. Kasvattaja valikoitui sijainnin perusteella, ja kemiat tuntui kohtaavan. Koiranettiä tutkittiin ja muutenkin nettiä selailtiin, mutta suuremmat taustatyöt jäi tekemättä. Pentueessa oli kaksi pentua ja toinen oli jo varattu, joten ei mietitty asiaa sen suuremmin. Taustatyö siis todella vähäistä, enkä enää koskaan toimisi tuolla tavalla. Pois en silti vaihtaisi, enkä päätöstäni kadu. On se semmoinen mussukka, maailman rakkain hössöttäjä.

P: Paavon kohdalla taustatyötä sitten tehtiinkin, pitkään ja hartaasti. Selvää oli, että sheltti haluttiin, mutta etsimisprojekti oli pitkä ja vähän kivinenkin. Kysymyksiä oli mielessä miljoona ja aikaa tuntui kuluvan ikuisuus, mutta niin me lopulta löydettiin ihanat ja aktiiviset Pilvimarjat.

Sopivan oloinen pentue syntyi, ja pentuja käytiin ihastelemassa muutamaan otteeseen. Toisella käyntikerralla kiinnitettiin molemmat silmämme Jokeriin - mielettömän riehakkaaseen kakaraan, joka ryntäsi päätä pahkaa kaikkiin tilanteisiin ja retuutti leluja kuin viimeistä päivää. Kuitenkin toisten siirtyessä nukkumaan uniläjään, Jokeri kipitti omaan rauhaansa ja käpertyi koiranpetiin kauas toisista. Se hetki sinetöi kaiken. Odotettiin vielä pentutestin tuloksia, ja voi sitä riemua, kun kuultiin että Jokeri muuttaisi meille.

Taas kerran suurkiitokset Sirpalle, kun saatiin kantaa tuo kultakimpale kotiin - Paavoa parempaa en olis osannut edes toivoa!

12. Mikä on koirasi motto?

S: "Älä ajattele, vaan toimi!"

P: "Aina valmiina, tulkaa tekin mukaan!"

PPn syksystä.

Ohjatut tokot Paavon kanssa, viimein. Pari kertaa meni ohi sairastaessa, mutta viime viikolla päästiin viimein mukaan HSKHlle Jennin oppiin.

Saatiin se, mitä ensimmäiseltä kerralta haettiinkin. Perusasento oli vähän sinne päin, nyt tiedän mitä pitää tehdä sitä parantaakseni. Palkkauksen suunta on ollut huono, kriteeristö liian väljä. Paljon treeniä pienissä pätkissä, niin eiköhän me saada pa kasaan. Lisäksi treenattiin jäävistä seisomista, tuttua mutta unholaan jäänyttä asiaa.

Lauantaina alkoi myös ESSien järjestämä agilityn tekniikkakurssi. Kouluttajana Kati Immonen, tavoitteena oppia erilaisia ohjaustekniikoita. Pääosassa oli siis ohjaaja, Paavo vietti suurimman osan treeneissä autossa taukoilemassa.

Ensimmäistä kertaa ikinä PPn treenihistoriassa kentällä oli yhtä aikaa neljä koirakkoa, ja kentän laidoilla neljä taukoilevaa koiraa. Sinne meni "ei koskaan lähdöstä varastava, ei ikinä treeneissä karkaileva" Paavo. Kävi pariin otteeseen katselemassa toisten tekemisiä, intoa tulvillaan oli menossa leikkimään (=sabotoimaan toisten treenejä) ja karkasi lähdöstä muutamaan otteeseen. Palautin lähtöön, sain tulemaan luokse ja tauotin enemmän kuin koskaan.

Hermot piti, ja jaksoin olla ylpeä, että se teki edes JOTAIN, ja rauhoittui kuin rauhoittuikin tauolle.

Keskittymiskyky oli kuitenkin sitä luokkaa, että perusasiatkaan ei onnistuneet. Annetaan anteeksi. Enempää en olisi tuolta turbomoottoroidulta nuorukaiselta voinut odottaakaan.

Sen pääasian ja odotetun toivon oppineeni. Ainakin ne alkeet. Pakkovalssia, pakkovalssi-valssia, pakkovalssi-jaakotusta ja.. öö.. oli siinä joku neljäskin. Oppi meni siis ihan selkeästi perille! Näistä siis kuivaharjoittelua ennen kuin otan Paavon mukaan kentälle. Menee hetki, ennen kuin kuviot jää lihamuistiin, mutta harjoitellaan - yksin ja yhdessä.

Käytiinhän me myös tutustumassa Doboon. Olin valmis katastrofiin, kun paikkana oli meidän normaali agitreenikenttä. Mitä vielä. Kakara keskittyi ja teki, ei höntyillyt eikä riehunut. Mielettömän kivaa hommaa, ja dobopallo olisi ihan loistava lisä meidän olohuoneen vakiovarusteeksi!

Meille kuuluu hyvää.

Syksyn tullen ollaan aktivoiduttu, tai ainakin herätty kesähorroksesta.

Siiri ja Vilma touhuaa. Yksin, yhdessä, ihmisten ja koirien kanssa. Niiden välit on selkeästi taas lämmenneet, mikä lämmittää myös minun mieltä. Jokin pieni välirikon tapainen oli havaittavissa jo kuukausia sitten. Nyt, pikkuhiljaa, menevät kohti vanhaa ja tuttua. Pestään ja pussataan.

Sanni jatkaa spanielimaisia puuhiaan. Se kerjää, hepuloi ja ennen kaikkea rakastaa. Valtavasti.

Paavo on edelleen ihan selkeästi teini. Se riehuu, leikkii ja tekee hommia. On aina valmiina eikä koskaan kyllästy. Mutta enää se ei riehu 24/7. Pientä aikuistumistakin on nähtävissä, kun oikein tarkkaan katsoo.

Arjesta kiinni.

Kesäloma loppui ja arki palasi. Inhimillisemmät lämpötilatkin taitavat viimein saapua. Itseäni ne ei ole häirinneet, eläinkatraasta ei voi sanoa samaa. Pieniä, väsyneitä ja nuutuneita karvakasoja on löytynyt milloin mistäkin.

Loma oli ihana, rentouttava ja hyvin vähätreeninen. Onneksi aiemmin asetettujen tavoitteiden toteutumisen päätöspisteenä on elokuun loppu, että vielä saattaa ehtiä.

Paavon treenit Heiluvan Hännän Miiran opissa on alkaneet. Hyppytekniikkaa on päästy treenaamaan pariin otteeseen. Tärkeää treeniä, ja nyt osataan varmaan myös itsekseen.

Takapäätreeniä pitää ottaa myös Paavon kanssa ohjelmistoon aktiivisesti. Nyt on naksuteltu peruuttelusta kolmeen otteeseen, ja se peruuttaa jo kivasti keittiösarakkeen ympäri, kunhan palkkaan sopivin väliajoin. Hyvä alku. Juuri nyt on luottoa siihen, että myös Paavo pystyy pian peruuttamaan portaita ylös.

Vielä odotellaan HSKH:n talven treenipaikkoja. Toiveissa niin agilityn kuin tokon treenipaikka Paavolle. Sannin kanssa olen päättänyt pysyä omatoimitreenaamisessa. Siitä se nauttii.

Kaksin välillä kaunihimpi.

Kesälomaretkellä. Kahdestaan Paavon kanssa. Ei sitä käy kieltäminen - yhden kanssa moni asia on mahdottoman paljon helpompaa.

Paavolle tarjoiltiin kahvia ja keksiä.

Nautittiin järvimaisemasta. Pala paratiisia.

Uitiin.

Koitettiin ottaa saippuakuplia kiinni.

Otettiin yhteiskuva Paavosta ja Tassusta. "Katopa ko ne on ihan samannäkösiä! Samanvärisiä, samanlainen naama ja pitkä kuono. Korvat on vaan erilaiset."

Käytiin suunnistamassa.

Leikittiin pisseillä.

Tutkittiin maailmaa.

Oltiin onnellisia uudesta Hurtan viilennysliivistä. Loisto-ostos ja viileitä suosituksia jokaiselle kuumuuden kanssa painivalle!

Matkattiin kotiin rättiväsyneinä mutta onnellisina. <3 Kaksin oli mukavaa ja helppoa, mutta kyllä paluu omaan laumaan ja kööriin lämmitti molempien mieltä kovasti.

Juna kulkee taas, kulkee, on sillä suunta tuonne pohjoiseen.

Ensimmäinen kesälomapäivä, ja kello soi neljältä. Viimeiset pakkaukset. Kiire. Jos ei 32-vuotiaana ole oppinut olemaan ajoissa, peli taitaa olla menetetty? Asemalle ehdittiin kuitenkin vartti ennen junan lähtöä - Paavolla oli aikaa tervehtiä muutamaa ihmistä ja merkata jokainen nurkka.

Vähän etukäteen mietitytti, miten turbokakara jaksaa junan tylsän tekemättömyyden, joten tekemistä täytyi ottaa mukaan. Pakkasin käsimatkatavaroihin naksuttimen, kosketusalustan ja metallikapulan. Just in case.

Junan lemmikkivaunu oli Tikkurulasta lähtiessä rauhallinen, ja meille oli kaiken lisäksi varattu päätypenkki, joten läpikulkua ei ollut. Käytävän toisella puolella oli leikattu bichon-herra, joka kiinnosti Paavoa kovasti. Vähän piti yrittää liehitellä, kunnes arvokas vanhaherra kertoi kauniisti ettei kiinnosta, ja kiipesi turvaan omistajansa syliin.

Ensikertalaisen junamatka alkoi yllättävän leppoisasti. Se asettui lepäämään, eikä hötkyillyt kun ei saanut siihen mahdollisuutta.

Valitsin meille sen nopeimman mahdollisen junan, mikä tarkoittaa vähäisiä ja pikaisia pysähdyksiä. Ensimmäinen stoppi oli Tampereella. Siellä ehdittiin piipahtamaan ulkona, tekemään pieni seuruupätkä, pari tosi vinoa perusasentoa ja muutama lampputolpan takaakierto.

Matka jatkui tiiviimmässä tunnelmassa, kun saatiin lisää koiraseuralaisia. Rauhallista edelleen, niin meillä kuin muillakin matkustajilla.

Lopulta koiria oli yhteensä kahdeksan, mikä on pieneen tilaan ahdettuna jo lähellä täyttä. Paavo pötkötteli, yritti lähteä kulkemaan, ja pötkötteli lisää kun ei päässyt toteuttamaan suuria retkisuunnitelmiaan.

Yksi ihana, 4-vuotias walesinspanielityttö Sanni, meinasi tosin sekoittaa Paavon rentoilupasmat. Istuivat omistajansa kanssa meitä edeltävällä penkkirivillä, ja se oli selvää rakkautta ensi silmäyksellä. (Kummako tuo, kun niin monta osatekijää osui yksiin yhden tietyn prinsessaystävän kanssa ;)) Milloin yrittivät kaivautua toistensa luo penkkien alta, milloin hiipivät käytävää pitkin. Muutama haukku kuului (about miljoonatuntisen matkan ainoat!), kun ei pystynyt eikä malttanut! Epää!

Lopulta laitoin Paavon häkkiin, missä se teki itselleen pedin ja nukkui kiltisti aina Ouluun asti.

Nyt me ollaan junassa nro 2. Kohta Kemissä.

Uskomattoman taitavasti pikkuäijä hoiti junamatkustamisen, vaikkei se koskaan ole lähijunailua pidemmälle päässyt. Olin varma, että se kiljuu ja pörrää, yrittää merkata joka paikan ja häiritsee toisia koiria jatkuvalla hösellyksellään. Mitä vielä.

Paavosta on kasvanut Iso Poika, ja se on jättänyt pahimmat pentuhöntöilyt taakseen. Näin se tunne vain vahvistuu päivä päivältä - pennunvalinta ei olisi paremmin voinut kohdalleen osua.

Mitä ikinä uskalsin toivoa mä sain sen.

Nyt meitä oottaa reilun viikon loma kaikkien rakkaitten kanssa. <3

Päivä kuvina.

Sain Saimilta Päivä kuvina-haasteen jokin aika sitten, ja mikä sen parempi aika toteuttaa haaste, kuin Nobin kyläilyviikonloppuna!

Poikien heräämisyritys nro 1 tapahtui kellon näyttäessä 5:47. Yritys oli onneksi melko vaisu. Yrittivät alkaa riehumaan, mutta kehotettuna tepastelu hiljeni ja saatiin jatkaa unia hetkellisesti.

Seitsemän aikaan pojat päättivät, että reippaat ei nuku, jos on parempaakin tekemistä. Ei muuta kuin ylös ja rallit käyntiin!

Mutta ei me enää ehditty nukkumaan, sillä tämän viikonlopun ohjelmistossa on myös agilityn mm-karsinnat ja livestreamin äärellä on tarkoitus viettää hetki jos toinenkin. Aamupalalle ja ulkoilemaan.

Matkattiin jonnekin tosi kivaan metsään, ehkä se oli Blåbärkärrsbergenin luonnonsuojelualuetta.

Järjetön tuuri, kun aurinkokin paistoi. Ihana paikka, mukava reissu. Sinne mennään ihan ehdottomasti toisenkin kerran!

Nettikin toimi, ja kalliolla oli hyvä katsella muutamat agilityratapätkät Rovaniemeltä. Hyvin Pilvimarjalaiset veti!

Koska en jätä mitään viime tinkaan, tilasin edellissunnuntaina M&M:stä paketillisen pohjosen reissulle välttämättömiä tarpeita. Postin lakko oli niin sopivaan aikaan, että olin melko varma ettei mulla näitä välttämättömyyksiä ole vielä tiistaina aamukuudelta. Onni onnettomuudessa, ilmoitus paketista saapui perjantaina, ja tänään päästiin mallaamaan ostoksia. (Tästäkään viimetipasta ei siis opittu yhtikäs mitään.)

Paketista löytyi reissua varten uusi kevythäkki (JOKU on syönyt edelliset roskiskuntoon), pelastusliivit ja viilennysloimi.

Muutenvaan-osastoa täydensin pienellä raapimatolpalla, hammasharjoilla ja -tahnoilla ja kissojen multivitamiineilla. Ekstrana pakettiin oli sujahtanut pussillinen jotain kierretikkuja ja kissan tosi söpö (not) käärmeennahkainen valjassetti. Saapa nähdä, tuleeko käyttöä.

Kotona koirat malttoivat pitää mukavan lepotauon, ja mulla oli hyvää aikaa nauttia kisastudiosta. Mahtavia ratoja ja taitavaa tekemistä!

Näköjään veljeksetkin totta tosiaan joskus väsähtää, kun jaksavat tehdä tarpeeksi kovan pohjatyön. Ne nukkui monta tuntia - en uskoisi, ellen olisi itse ollut näkemässä.

Pitkien päiväunien jälkeen riekkumisenergiaa purettiin vielä iltalenkillä.

Ihana hoitolainen meillä, sujahtaa laumaan aina yhtä kivuttomasti. Mukava päivä takana, huomenna jatketaan!