keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

TOKOn häiriötreenit..

..ja samalla ensimmäiset tokotreenit ikinä, ja vielä kaupanpäällisiksi Paavon ensimmäiset ohjatut treenit ikinä. Päästiin tänään korkkaamaan monta ensimmäistä, kun käytiin iltapuhteiksi HSKH:n tokotehisryhmän treeneissä.

Mukana oli Paavon lisäksi kaksi jo osaavampaa 2vuotiasta narttua, collie ja porokoira. Teemana häiriöt.


Paavo oli aluksi odotteluvuorossa, aidalla melko kaukana katsomassa mitä tapahtuu. Tätä ollaan treenattu käytännössä ei-ollenkaan, joten vähän hirvitti edessä oleva mahdollinen huutokonsertti. Jätin Paavon dentastickin palasen kimppuun ja lähdin häiriötehtäviin. Kun herkku oli tuhottu, huuto alkoi. Mutta yllättävän vähän aikaa sitä kesti. Sinne se hiljeni huomatessaan, ettei häntä huutaminen tilanteesta pelasta. Sama toistui jokaisella kerralla, ja olin pikkuipanaan oikein tyytyväinen. Pitäisikö sille opettaa odottelupaikaksi vaikka viltti? Häkki kulkee autossa mukana, mutta helpommalla taitaisin viltin kuljettamisessa päästä.

Ensin treenattiin edestakaisin kulkemista, kun ihmiset kulkivat lähellä huudellen, leluja vinguttaen ja heitellen sekä namipusseja rapistellen. Muutaman metrin matkalla pennun huomiota piti kiinnittää aktiivisesti, mutta kun ymmärsi idean, ei ympärillä tapahtuvaan tarvinnut enää kiinnittää huomiota.

Sitten treenattiin luoksepäästävyyttä Namia avulla Paavo pysyi perusasennossa eikä reagoinut rapsuttelijoihin.


Luoksetuloa varten kentälle heitettiin leluja, namipusseja jne. Avustaja piti pentua kiinni, kun itse juoksin häiriöiden läpi samalla pentua kutsuen. Kun avustaja irroitti, Paavo ampaisi luokse mahtavaa vauhtia. Niin se omistaja oli kuin olikin kiinnostavampi, vaikken olisi ihan heti uskonut. Seuraava kierros samalla tavalla, mutta avustaja heitti vielä lelun Paavon nenän edestä. Vähän hiljensi vauhtia lelua haistaakseen, mutta luoksetulokutsu vei voiton. Superkehut ja leikit oli sen jälkeen täysin ansaitut.

Tässä vaiheessa päätin, että Paavo on hommansa hoitanut, joten jäätiin pyörimään häiriönä kentälle ja totuteltiin ympärillä olevaan hälinään - toiset treenasivat luoksetuloja, ja lukuunottamatta yhtä kenttää Ojangon treenikenttä oli täydessä käytössä. Pentu keskittyi hienosti namien syöntiin ja silittelyyn.



Lopuksi vielä koirakot riviin ja perusasentoon (jota Paavolta tosin en edes hakenut, mutta palkkasin vasemmalle puolelle). Treenien vetäjä kävi tekemässä jokaiselle vuorotellen häiriötä - Paavon kohdalla se tarkoitti luokse kutsumista ja namilla houkuttelua. Mutta niin se pysyi oman namin avulla vieressä kuin liimattu eikä edes vilkaissut muualle.

Omassa blogissa kun sen saa vapaasti tehdä, niin eiköhän tässä ole kehujen paikka. Supertaitava pentu, ja odotukset ylittyi ehkä miljoonaan kertaan. Kovasti sitä muutkin paikalla olijat kehuivat, kiitos heille, tuli hyvä mieli. Tästä se lähtee, tokokärpänen löysi tiensä myös meille.


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Pentutreffaillaan

Kesän hulinat alkaa olla ohi, ja arki pentupaineineen saapuu taas kuvioihin. Tänään käytiin pentutreffeillä Mysi-siskon, Luka-veljen ja uusien pentututtujen Romeon (pieni musta sekarotuinen) sekä Oskun (parsonrusselinterrieri) kanssa.


Paavon leikkihetki kului pitkälti Lukan kanssa nuhjutessa. Veljekset ovat melko saman kokoisia, ja leikkityylit natsaavat.




Ja kun nuhjutaan kera heiluvien hampaiden, lopputulemana oli verisiä turkkeja ja kaksi pellolle jätettyä hammasta.


perjantai 26. heinäkuuta 2013

A happy and confident dog

Paavon kanssa agilityn perusta on tarkoitus lähteä luomaan Agility Right From The Start-kirjan (Eva Bertilsson & Emelie Johnson Vegh) avulla, joten olen alkanut lukemaan opusta taas uusin silmin ja pääkohtia itselleni muistiin kirjaten. Vaikka jotain pieniä pohjustuksia on toki jo tehty (putki jokapäiväisessä käytössä omalla pihalla, erilaisilla [heiluvillakin] alustoilla kulkemista, halliin ja ulkokenttään tutustumista jne), kirjan läpikahlaaminen saa nyt alkaa toden teolla.

Ensimmäisen kappaleen itselle tärkeimmät asiat löytyvät kiteytettynä seuraavista pätkistä:

"Our goal: a happy and confident dog.
- a dog that is focused, works intensely, embarks on any given task with great enthuasism, and enjoys both the exercises and the rewards."

"We strive to teach the dog all the behaviors he needs to master to be able to independently get to, perform, and leave each obsticle in the best possible fashion."

"The genius is in the details, which means that you need to start with the basics."

"For your dog, foundation training is all about learning to love the game of agility."

Näiden ajatusten kanssa on hyvä lähteä liikkeelle.


torstai 25. heinäkuuta 2013

Mökkihöperöt

Fiksut ja filmaattiset matkustajat. Automatkaa kertyi 800 kilometriä suuntaansa (yhteensä koko reissulla ajettiin noin 2000 kilometriä). Reippaasti molemmat karvakaverit jaksoivat möllöttää autossa, joskin Sannin rakkaus turvavyövaljaita kohtaan on melko vähäistä. Kevytmetallihäkkiä ei enää autossa käytetä, joten turvavyövaljaat täytyy hankkia myös Paavolle.

Sisäsiisteystreeniä. Automatkalla todettiin PP:n pidätyskyvyn olevan ilmiömäinen - mitä sitä taukopaikoilla pissaamaan, kun yhtä hyvin voi odottaa. Koko vajaan kahden viikon reissulla sattui yksi vahinko ja pissat lirahti paperille kun oltiin iskällä (kerrostaloasunto ilman pihaa) käymässä.




Uimassa. Ainoa mökkiloman lämmin päivä koettiin heti saapumista seuraavana päivänä. PP tuli ihmisten kanssa veteen sen enempää miettimättä, Sanni jäi tapansa mukaan rannalle odottamaan. Ihmiset kävivät muinakin päivinä tekemässä pikaisia uimapyrähdyksiä saunomisen välissä (kamalan kylmää vettä, +17'), mutta PP jäi Sannin kanssa rannalle odottamaan.

 




Mökkeily meni normaalipuuhissa ulkoillen, sääskiä tappaen, mölkkyä pelaten, saunoen, sukulaiskoirien kanssa pelmuten (PP ei taida enää olla niin kovin pieni, sillä juoksujaan aloittelevan Nirppu-neidin takapää kiehtoi jollain hyvin epäpentumaisella tavalla) ja olosta nauttien. Koiratkin nauttivat olostaan täysin siemauksin (Paavon ensimmäisten päivien vapaudenhuuma oli käsin kosketeltavaa, kun pentu hepuloi pitkin pihapiiriä kuin päätön kana), ja kissoilla oli kotona hyvät oltavat.

Pieni yllätys koettiin, kun Sanni hakeutui itse Paavon viereen nukkumaan. Ehkä pikkuveljestä vielä joskus tulee ihan hyvä unikaveri.










torstai 4. heinäkuuta 2013

Klaukkalan mätsärit 3.7.13

Kun pennut ovat viime, päätettiin lähteä Luka-velipojan ja Sallan kanssa korkkaamaan pentujen mätsäriura. Klaukkalaan kun päästiin, piha pullisteli autoja, ihmisiä ja koiria. Ilmoittautumiset olivat olleet auki vasta hetken, mutta jono oli venynyt jo pitkäksi. Jonottaessa Paavo katseli rauhassa ympärillä olevaa hälinää ja oli kuin kotonaan. Ilmoittautuessa pyydettiin saada pennut eri aikaan parikehään, ja väliin jätettiinkin paikka muutamalle pennulle.

Pentuja (4-12 kk) oli paikalla yli 60 ja meidän vuoronumerot menivät vähän yli puolenvälin, joten odottelemista tuli hurjasti. Paavo katseli ympäristöä, tutki ja ihmetteli, mutta nelikuiselle pennulle odotusaika oli kamalan pitkä. Kyllästyminen ja väsymys meinasivat viedä pennun mennessään ennen kehään pääsyä. Ei se asettua malttanut ollenkaan, mutta homma meni haahuilemiseksi ja yleisolotila oli selkeästi väsymyksen puolella.

Kun viimein päästiin kehään asti, mulla olikin esitettävänä superrauhallinen pentu, mikä on kaukana Paavon oikeasta olemuksesta. Pariksi Paavo sai selkeästi vuoden ikää lähentelevän ehkä-jonkun-vinttikoiran, jonka tuomari katsoi ensimmäisenä. Sen mitä sivusilmällä näin, toinen pentu oli superinnokas ja otti tuomarin vastaan hyppien ja riemuiten. Odottaessa Paavo seisoi yllättävän nätisti, ihan vinossa tosin, mutta seisoi kuitenkin.

Tuomari tuli tervehtimään Paavoa, joka tapansa mukaan tervehti vieraan ihmisen reippaasti, mutta menetti kiinnostuksensa parissa sekunnissa. "Onko tämäkin nelikuinen?", kysyi tuomari (Luka oli käynyt kehässä ennen meitä, ja tunnisti veljeksiksi). "Oletpa reippaampi kuin veljesi. Onpas sulla pienet hampaat." Kivekset tunnusteli, samoin kuin yleisolemuksen, ja kurkkasi hampaat. Tässä vaiheessa Paavo jo pyrki pois tuomarin luota, mikä oli ihan odotettavissa. Ei mielestäni arastellut tuomaria, mutta Paavomaiseen tyyliin ei jaksanut olla kiinnostunut vieraasta ihmisestä kovin pitkään. Tuomari ei paljoa enempää kommentoinut, eikä edes juoksuttanut pentuja kehässä. Ilmeisesti tulos oli niin selkeä pelkän katsomisen perusteella, ettei liikkeitä tarvinut katsoa? Olin kyllä odottanut myös sen ympyrän juoksemista, jotta oltaisiin sitäkin saatu treenata. Mutta näillä mentiin, ja saatiin sininen nauha. Olin kuitenkin tyytyväinen pennun käytökseen kehässä, reipas pikkumies tuomarin väistelystä huolimatta. Nyt vain tarvitaan hurjasti kopelointitreeniä vierailta ihmisiltä.

Jonkin aikaa vielä odotettiin sinisten kehää, minkä ajan Paavo ravisteli, ärisi ja murisi hihnan kanssa (lelukin oli mukana, mutta fiksusti häkissä parkkipaikan toisella laidalla..) taistelutahtoa uhkuen.

Sinisten kehässä meitä oli reilu kolmekymmentä. Paavo jaksoi seisoa hienosti välittämättä taaskaan ympärillä olevista ihmisistä tai koirista. Tuomari kulki ympäriinsä katsomassa koiria, eikä me ihan alkupäässä jouduttu kehästä ulos. Lopulta tuomari kätteli meidät (melkeinpä yhtä aikaa Luka-veljen kanssa) ulos kehästä, olisiko ollut noin puolivälissä sinisiä.

Niin me selvittiin ensimmäisestä mätsärireissusta hyvin fiiliksin. (Pennun tiesin kyllä pärjäävän, itsestäni en ollut ihan varma ;)) Ei tullut minkäänlaisia yhteentörmäyksiä toisten koirien kanssa ja onnistuttiin kiertämään ärhäkät tapaukset kaukaa, joten uskon Paavonkin saaneen hyvän esikosketuksen näyttelymaailmaan.

Seuraavalla kerralla osataan A) kysyä, missä kehässä pennut esitetään ja B) kysyä, miten monta pentua on esitettävänä ennen meitä.

Ennen seuraavaa kertaa täytyy treenata ennen kaikkea kopelointia vieraiden taholta. Seisominen ja hihnassa ravaaminen on myös hiottavien asioiden listalla, mutta ne varmaan vahvistuvat ajan kanssa arjen keskellä.

Pikku-P:n väsynyt 18-viikkoispose.


keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Lomalaiset


Kesälomalla on viimein aikaa istua koneen ääreen ja tehdä pieni blogipäivitys tekstin kera. Tämä viikko pyöritään vielä Vantaalla, mutta maanantaina suunnataan viimein kohti pohjoista ja Ylitornion mökkiä. Kissat jäävät kotiin hoitajan kanssa, mikä on kaksikolle ehdottomasti parempi ratkaisu. Muutama mökkiloma on kissojen kanssa vietetty, mutta eihän ne siellä viihdy. Ulkotarhakin rakennettiin edellisvuonna, mutta se oli auttamatta liian pieni, kuten oli mökkikin kaikkine kyläilijöineen. Saavat jäädä valloittamaan koko kodin neliöt, ja viihtyä kerrankin ilman koirakavereita, hyvässä hoidossa.

Kesäloma pyörähti käyntiin Oulun vieraiden vastaanottamisella, kun saatiin veli perheineen kylään. Tämä oli Paavon ensimmäinen ihan oikea ja pidempi lapsikontakti, kun 3- ja 5-vuotiaat viipyivät meillä kokonaisen viikonlopun. (Ensimmäinen kuva olohuoneen siskonpediltä iltavillin aikaan.) Vähän Paavo aluksi väisteli lapsia, ei tosin arastellen vaan ihmetellen. Mutta eihän pieni pentu voi kauaa väistellä pikkuihmisiä, joiden kanssa saa leikkiä leluilla niin pitkään kuin jaksaa. 3v neidin lämpimässä ja hellässä halauksessakin Paavo malttoi istua kuin rauahallinen pentu konsanaan. Sannin lapsirakkaus sen sijaan oli tavalliseen tapaan alusta asti ylitsevuotavaa, ja melkoista rallia täällä viikonlopun ajan vedettiinkin.

Paavo on loman kunniaksi päässyt myös ensimmäiselle bussimatkalleen, vihdoinkin. Onneksi auto on melkein-käyttökiellossa, niin saatiin bussiin tutustuminenkin hoidettua. Nappasin Paavon mukaan, ja köröteltiin Hakaniemeen asti ihmisystäviä tapaamaan. Matka sujui kuin vanhalla tekijällä - sylissä maisemia ja ihmisiä katsellen ja lopulta nuokkuen. Hyppäsin bussista Hämeentiellä, josta käveltiin kohti kauppahallia. Paavo oli ensimmäistä kertaa näin vilkasliikenteisessä paikassa, mutta kulki kävelijöiden, pyöräilijöiden, koirien, autojen ja bussien seassa kuin kotonaan. Kauppatorin kulmalla oli iso ja huutava lokkilauma, jota pentu säikähti. Mutta niin säikähti omistajakin, joten en ihmettele pennunkaan reaktiota. (Linnut ON pelottavia.)

Ihmiset tervehtivät pentua, ehdottelivat roduksi mini-lassieta, australianpaimenkoiraa ja collieta. Ainoakaan tuntematon jututtaja ei ole tunnistanut Paavoa shetlanninlammaskoiraksi, vaan ylläolevien lisäksi on veikattu myös bordercollieta. Jostain syystä australianpaimenkoira on saanut tähän mennessä eniten kannatusta. Reippaasti ja kohteliaasti pentu käy tervehtimässä uudet ihmiset häntää heiluttaen, kunnes sekunnin päästä kiinnostuu jostain uudesta asiasta.

 



Eilen päästiin jo toiselle bussimatkalle (Tällä kertaa Paavo oli matkan ajan lattialla, matkusti sielläkin kuin vanha tekijä.), kun lähdettiin tapaamaan ihanaa Noppa-veljeä. Jälleennäkemisen riemu oli suuri, ja touhua riitti. Hurjia pikkupaimenia tallentui kameralle, mutta ihanasti nuo keskenään viihtyvät. Yhtään ärähdystä tai murahdusta ei ole veljeksistä kuulunut minkään tapaamisen aikana.


Illalla oli Sannin oman ajan vuoro. Käytiin kävelyllä Tammiston Mustissa ja Mirrissä, kun Paavo jäi nukkumaan pentutreffiväsymystään kotiin. Niin hyvin kuin koirat yhdessä viihtyvätkin, oli Sannin ilo ylimmillään, kun pääsi reissuun ilman pikkuipanaa. Mustissa ja Mirrissä odotti vaaka, joka kahden viikon punnitustauon jälkeen näytti vähemmän kuin aikoihin - painoa on nyt 11.3 kiloa, mikä alkaa olemaan melko ihannelukema. Taianomaisesti kahdessa viikossa on pudonnut 300 g, mihin ollaan pyrittykin. Vielä piirun lähemmäs yhtätoista kiloa kun pääsee, niin ollaan tavoitteessa. Ja kuten tapoihin kuuluu, hyvästä tuloksesta saa palkaksi terveellisen (krhm..) herkkutikun. Maailmanomistajan elkein Sanni kulki reilunkahden kilometrin matkan kotiin tikku suussaan. Välillä pysähdyttiin sen verran, että sai rouskaista pienen palan herkkua, muuten matkanteko oli vauhdikasta, onnellista ja ylpeää.