Kesälomalla on viimein aikaa istua koneen ääreen ja tehdä pieni blogipäivitys tekstin kera. Tämä viikko pyöritään vielä Vantaalla, mutta maanantaina suunnataan viimein kohti pohjoista ja Ylitornion mökkiä. Kissat jäävät kotiin hoitajan kanssa, mikä on kaksikolle ehdottomasti parempi ratkaisu. Muutama mökkiloma on kissojen kanssa vietetty, mutta eihän ne siellä viihdy. Ulkotarhakin rakennettiin edellisvuonna, mutta se oli auttamatta liian pieni, kuten oli mökkikin kaikkine kyläilijöineen. Saavat jäädä valloittamaan koko kodin neliöt, ja viihtyä kerrankin ilman koirakavereita, hyvässä hoidossa.
Kesäloma pyörähti käyntiin Oulun vieraiden vastaanottamisella, kun saatiin veli perheineen kylään. Tämä oli Paavon ensimmäinen ihan oikea ja pidempi lapsikontakti, kun 3- ja 5-vuotiaat viipyivät meillä kokonaisen viikonlopun. (Ensimmäinen kuva olohuoneen siskonpediltä iltavillin aikaan.) Vähän Paavo aluksi väisteli lapsia, ei tosin arastellen vaan ihmetellen. Mutta eihän pieni pentu voi kauaa väistellä pikkuihmisiä, joiden kanssa saa leikkiä leluilla niin pitkään kuin jaksaa. 3v neidin lämpimässä ja hellässä halauksessakin Paavo malttoi istua kuin rauahallinen pentu konsanaan. Sannin lapsirakkaus sen sijaan oli tavalliseen tapaan alusta asti ylitsevuotavaa, ja melkoista rallia täällä viikonlopun ajan vedettiinkin.
Paavo on loman kunniaksi päässyt myös ensimmäiselle bussimatkalleen, vihdoinkin. Onneksi auto on melkein-käyttökiellossa, niin saatiin bussiin tutustuminenkin hoidettua. Nappasin Paavon mukaan, ja köröteltiin Hakaniemeen asti ihmisystäviä tapaamaan. Matka sujui kuin vanhalla tekijällä - sylissä maisemia ja ihmisiä katsellen ja lopulta nuokkuen. Hyppäsin bussista Hämeentiellä, josta käveltiin kohti kauppahallia. Paavo oli ensimmäistä kertaa näin vilkasliikenteisessä paikassa, mutta kulki kävelijöiden, pyöräilijöiden, koirien, autojen ja bussien seassa kuin kotonaan. Kauppatorin kulmalla oli iso ja huutava lokkilauma, jota pentu säikähti. Mutta niin säikähti omistajakin, joten en ihmettele pennunkaan reaktiota. (Linnut ON pelottavia.)
Ihmiset tervehtivät pentua, ehdottelivat roduksi mini-lassieta, australianpaimenkoiraa ja collieta. Ainoakaan tuntematon jututtaja ei ole tunnistanut Paavoa shetlanninlammaskoiraksi, vaan ylläolevien lisäksi on veikattu myös bordercollieta. Jostain syystä australianpaimenkoira on saanut tähän mennessä eniten kannatusta. Reippaasti ja kohteliaasti pentu käy tervehtimässä uudet ihmiset häntää heiluttaen, kunnes sekunnin päästä kiinnostuu jostain uudesta asiasta.
Eilen päästiin jo toiselle bussimatkalle (Tällä kertaa Paavo oli matkan ajan lattialla, matkusti sielläkin kuin vanha tekijä.), kun lähdettiin tapaamaan ihanaa Noppa-veljeä. Jälleennäkemisen riemu oli suuri, ja touhua riitti. Hurjia pikkupaimenia tallentui kameralle, mutta ihanasti nuo keskenään viihtyvät. Yhtään ärähdystä tai murahdusta ei ole veljeksistä kuulunut minkään tapaamisen aikana.
Illalla oli Sannin oman ajan vuoro. Käytiin kävelyllä Tammiston Mustissa ja Mirrissä, kun Paavo jäi nukkumaan pentutreffiväsymystään kotiin. Niin hyvin kuin koirat yhdessä viihtyvätkin, oli Sannin ilo ylimmillään, kun pääsi reissuun ilman pikkuipanaa. Mustissa ja Mirrissä odotti vaaka, joka kahden viikon punnitustauon jälkeen näytti vähemmän kuin aikoihin - painoa on nyt 11.3 kiloa, mikä alkaa olemaan melko ihannelukema. Taianomaisesti kahdessa viikossa on pudonnut 300 g, mihin ollaan pyrittykin. Vielä piirun lähemmäs yhtätoista kiloa kun pääsee, niin ollaan tavoitteessa. Ja kuten tapoihin kuuluu, hyvästä tuloksesta saa palkaksi terveellisen (krhm..) herkkutikun. Maailmanomistajan elkein Sanni kulki reilunkahden kilometrin matkan kotiin tikku suussaan. Välillä pysähdyttiin sen verran, että sai rouskaista pienen palan herkkua, muuten matkanteko oli vauhdikasta, onnellista ja ylpeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti