Kootut agikertomukset

Koirat.comin keskustelupalstalle oon naputellut pari viestiä liittyen meidän agipuuhiin.
Laitetaan tännekin talteen, niin saan seurailla (sitä mahdollista) kehitystä.

***

Ollaan edetty tosi rauhallisesti, ja omien taitojen mukaan, mikä tuntuu tosi hyvältä. Kivalla mielellä aina mennään treeneihin, ja vielä paremmilla mielin lähdetään kotiin. Tuo oma koiruus on tosi arka uusissa tilanteissa, mutta agitreeneissä se ei ole sama koira, vaan treenatessaan vilauttelee itsevarmoja elkeitä. Kunhan ohjaaja vaan osaa kertoa, se tekee itsevarmasti, ja unohtaa ympäröivän maailman. Keinutreeniä jatkettiin tänään ohjatuissa treeneissä, ja sen onnistumisesta oon tosi ylpeä > ollaan edetty suht kovaan kolahdukseen ja pieneen keinahtamiseen, ja häntä heiluen ja superinnoissaan tuo tekee, eikä mitään merkkejä arasta koirasta ole edes pilkahtanut missään.

***

Kun treeneissä mennään uusiin ohjaustekniikoihin (=kun itse pitää osata tehdä jotain), niin homma leviää käsiin. Koira menee ihan ylikierroksille, kun ohjaan sitä ihan miten sattuu > sen kuuluisi saada palkka, kun se kerran menee sinne, minne sen ohjaan. Ja sitten mulla roikkuu koira kiinni lahkeessa, "Kerro nyt kunnolla, mikä on homman nimi!". Treenien vetäjä antoi kullan arvoisia ohjeita liittyen palkkaamiseen. Jatkossa, kun itse mokaan, teetän koiralle saman tien jonkin yksinkertaisen asian, josta pääsen palkkaamaan > koira ei pääse kiihtymään, ja treenit voi jatkua.

Neiti on melko sähikäinen. Tervävä, nopea ja superinnokas. Osaavissa käsissä se voisi toimiakin, mutta me ei tällä hetkellä ihan toimita yhteen, kun en yksinkertaisesti osaa, enkä osaamattomuuttani ehdi ohjata sitä kunnolla, saati treenata ohjaustekniikkaa samalla, kun yritän opettaa sitä koiralle. Mulla pitäisi varmaan mennä hallille ihan itsekseen valssailemaan, ja lähteä siitä liikkeelle.

Katselen treeneissä kaiholla niitä hitaita koiria, joita pitää innostaa tekemään. Meillä kun innostaminen on viimeinen asia. Toisaalta, jos joskus opin ohjaamisen jalon taidon, niin uskon jättäväni kaihoisat katseet sikseen.

***

Meillä koti-agia ei paljoa sisätiloissa tehdä, mutta metsässä käydään päivittäin, ja samalla treenaillaan vähän yhtä jos toista. Hyppyjä kannoille, lätäkköjen yli, kivien päälle. Kiipeilyä kallioille ja alas, isojen kivien päälle. Ja toki odottamiset ym. menee jo ihan siinä sivussa. Nyt oon pitkän aikaa hyödyntänyt myös kaatuneita puunrunkoja, mielellään heiluvia sellaisia, kun treeneissä opetellaan keinua. Hienosti on tottunut heiluviin alustoihin tuota kautta. Myös isoja litteitä pahvilaatikkoja on tullut nyt syystä tai toisesta kotiin, ja ennen roskiin viemistä niilläkin on leikitty ja palkattu heilumisista ja ryminästä. Nuo on helppoja, eikä sen suurempaa ajatusta vaativia asioita. Mutta pitäisi satsata myös ihan tehtyihin treenitilanteisiin, saappaiden ym. avulla.

Ennen eilisiä omatoimitreenejä koitin tankata itselleni yhden ohjauskuvion päähän, jotta saadaan treenattua. Noissa em. tiistain ohjatuissa treeneissä nimenomaan tuon kohdalla olin ihan pihalla, joten olen itsekseni pyörinyt ja yrittänyt sisäistää. Ja niin ne serpentiinit onnistui ilman mitään ongelmia, ilman kuumumisia ja ilman ohjaajan pään raapimisia. Tuossapa melko konkreettinen esimerkki siitä, että kun osaat ohjata, koira osaa tehdä. Ja näiden treenien välillä aikaa oli huimat 40h.

***

Meillä yhdet ohjatut ja yhdet omatoimitreenit/viikko, ja mietin, että voisinko lisätä vielä yhdet omatoimitreenit viikkoon. Tietävämmät kertoi, että kyllä oman koiran tuntee ja siitä kyllä näkee, miten se jaksaa. Me ei edelleenkään olla lisätty tuota treenimäärää, kun haluan neidin kanssa samota metsiä pitkän kaavan kautta ja nähdä koirakavereita. Tuo touhumäärä treenien lisäksi on omalle tällä hetkellä melko maksimi. Pakko mennä sen ehdoilla, vaikka kovasti tekisi mieli juosta hallilla vaikka joka päivä.