Agility, long time no seen.

Keskiviikko toi mukanaan Paavon ensimmäiset kesäkauden treenit HSKH:lla. Meidän kouluttaja Gabi (rudolfthesuperdog.blogspot.fi) on kasannut meille shelttiryhmän, joten hyvin shelttimäisissä tunnelmissa tullaan viettämään kesän keskiviikot. Kovin tyytyväinen olin jo etukäteen ryhmän muodostumisesta - mukava päästä seuraamaan toisten shelttien treenejä, ja kun kouluttajakin on sheltti-ihminen, uskon saavani näistä treeneistä paljon irti. Lisäksi tämä on Paavon ensimmäinen oikea agilityn treeniryhmä, kun talvikauden joka toinen perjantai-ilta oli meidän osallistumisen osalta melkoinen floppi.

Ryhmässä treenaa meidän lisäksi Paavon suuri rakkaus Ella, pian kaksivuotias shelttinarttu Hertta ja vajaan vuoden ikäinen Ferro-poika. Melkeinpä ensikohtaamisesta näki, miten Paavo ja Ferro mittailivat toisiaan. Maailman ihastuttavin Ella-neiti ja ilmeisesti kilpakosijaksi luokiteltava Ferro näytti olevan Paavon mielessä epämukava yhdistelmä. PP meni häntä ja korvat pystyssä vähän muristen Ferron luokse, mutta keskittyi lopulta tyttöjen juoksuttamiseen. Gabin 9-viikkoinen uusi (ja järjettömän suloinen!) shelttivauva sai Paavon puolelta osakseen vähän haisteluja ja ihmettelyä, mutta siihen kontaktin ottaminen loppui.

Ensimmäisissä treeneissä Gabi halusi nähdä millä tasolla jokainen koirakko on. Ensin tehtiin Paavon kanssa hyppy(takaakierron kautta)-putki pätkä. (Hypyt edelleen ilman rimoja.) Nyt se tuli ihan virallisestikin todistettua, mitä ajattelin jo etukäteen - Paavo osaa takaakierron ainoastaan esteen oikealta puolelta. Oikealta se sujahtaa kivuttomasti käskysanalla 'kierrä'. Vasemmalta sillä ei ollut aavistustakaan, mitä tehdä. Miten tässä näin pääsi käymään? Saatiin ehdotus, että nyt olisi loistava sauma opettaa eri puolille erit käskyt. Eipä käynyt mielessäkään itsellä, mutta järkeväältähän tuo kuulostaa. Katsotaan, mitä tuumaan käytännön treenien jälkeen.

Mutkaputki-hyppy-putki meni järjettömällä vauhdilla - Paavo osasi, mutta ohjaaja oli unohtanut. Oma juoksukunto on ihan järkyttävän surkea. (Mulla on hyvin muistissa, että viime kesänä viiden viikon savuttomuus toi uusia ulottuvuuksia hengittämiseen, ja näin ollen myös juoksemiseen. Uskon, että samanmoista helpotusta on luvassa lähikuukausien aikana. Toki se ei riitä, mutta varmasti auttaa.)

Tauolla Paavo kiljui autohäkissään. Se ei kestä katsoa toisten agilityrallatusta, mutta lämpötilasyistä kontti oli auki, ja vielä kentän suuntaan. Kuka tietää, jos se joskus rauhottuu myös odottamaan. Kentällä se kuitenkin keskittyy sataprosenttisesti, ei ylikuumu eikä hörhöile. Se riittää tässä vaiheessa.

Toinen treenipätkä aloitettiin treenaamalla lähdössä odottamista. Pylly pysyi hienosti paikallaan lähtölupaan saakka. Tähän keskitytään jatkossa oikein kunnolla - välillä takapalkkaa, vapautuksia liikkeellä ja pysähdyksissä, käden heilautuksia ja kaikenmoista häiriötä siis tiedossa, jotta saadaan lähdöissä varstamaton koira.

Loppuun vielä hyppy-putki rallatukset ja superpalkat. Hyvään mieleen olikin hyvä lopettaa ensimmäisen kerran osalta.

Paavo sai kehuja omatoimisesta toiminnan tarjoamisesta, lelulla palkkautumisesta ja vauhdista. Yhteistyön kerrottiin olevan iloista ja hyväntuulista. Jatkossa meidän osalta aletaan treenaamaan pidempiä ratapätkiä ja vahvistetaan lähdössä odottaminen mahdollisimman hyväksi. Treenit oli juuri niin hyväntuuliset, kuin olin odottanutkin. Tykkäsin Gabin koulustyylistä ja koko treeniporukasta ylipäänsä.

Jäähdyttelylenkillä käytiin koko treeniporukkaa yhdessä. Vapaaksi päästessään Paavo ja Ferro päättivät taas uhitella. Paavon murina ja hampaiden vilautus riitti, ja meillä oli kaksi rähisevää teiniä toistensa kimpussa. Juoksin tilanteesta kauemmaksi ja huusin Paavon mukaan, jolloin tilanne laukesi yhtä nopeasti kuin oli alkanut. Pojat selkeästi kyräilivät toisiaan loppulenkin ajan, mutta tuo olisi ollut täysin väärä aika antaa periksi ja ottaa hihnat käyttöön. Niinpä me omistajat käveltiin kaukana toisistamme, jotta pojat eivät saaneet lisäkipinää ainakaan meidän läsnäolosta. Loppulenkki kuljettiin ilman ärinöitä, ja Paavo vaikutti olevan melko rentoutunut, tilanteeseen nähden ainakin. Mitäs olette mieltä, kannattaako pojat jatkossakin lenkittää yhdessä jotta tottuvat toisiinsa, vai olisiko viisainta jäähdytellä eri reiteillä?

Kotiin päästyä nappasin Sannin mukaan, ja lähdettiin lenkille ihan tyttöjen kesken. Sanni nautti tilanteesta ihan silminnähden, kuuhasi häntä heiluen ja hyppeli jokaiselle vastaantulleelle kivelle ja kannolle palkkaa saadakseen. Tehtiin 'paikkamakuuta' ja 'jääviä', juostiin ja käveltiin, kaikessa rauhassa. Ihania nämä ikiomat hetket <3 (Janita, taisi olla melko samat fiilikset kuin sulla hetki sitten :))