perjantai 29. tammikuuta 2010

Pitkä perjantai

 
Neiti riehuräyhä on ihan rakastunut yhteen kepin päässä heiluvaan kilisevään palloon, josta löytyy myös yksi höyhen.

 
Neiti kyllä tietää, missä lelu piileskelee silloin, kun ei oo leikkiaika. Ja vaativalla maukumisella sekä laatikon raapimisella tietää saavansa leikkikaverin.

Leikkihetkiä odotellaan innolla. Suoraa ulkoa tullessa huiska täytyy kaivaa esiin. (Eikä typsyä muuten vaivaa valjaiden olemassaolo lainkaan. Mihin nuorena tottuu..?)


Tänään kuitenkin hain Felinasta kotiin ei-niin-riehuvaisen tyttösen. Sterilointi siis suoritettu, ja ainakin toistaiseksi kaikki mennyt oikein hyvin. Muutaman tunnin neiti vain köllötteli, pupillit suurina makasi sylissä ja ihmetteli, mitä täällä oikein tapahtuu.


Mutta sitten kun vauhtia alkoin löytymään, Vilma huomasi miten se pirun sukka haittaa tätä elämistä! Riehumalla ja repimällä se hyvin puikahti kokovartalokääreestä vaippamalliksi. Ollaan sitä välillä laitettu takaisin paikalleen, mutta repiminen alkaa saman tien. Katsotaan nyt, saadaanko sitä ollenkaan pysymään päällä. Toistaiseksi Vilma on kyllä antanut haavan päällä olevan siteen olla melko rauhassa, ja keskittynyt pesemään näkyviä osiaan.

Eläinlääkärissä tutkittiin myös sydäntä - ultraus, jotta tiedetään, missä mennään. Taidetaan kummiskin keskittyä huomenna asiasta kertomiseen tarkemmin. Tänään meitä väsyttää. Jokaista. Yöllä heräsin neidille antamaan ruuan, ja huolehtimaan sen myös tarjolta pois. Sittenhän ei vauhti-Viipu antanutkaan kenenkään hetkeen nukkua, ja tämä perjantaipäivä onkin menty nukkumattoman yön koomassa.

Huomenna taidetaan saada myös uuden vauvan kuvia näytille. Se on pienen ensitapaaminen edessä! On tätä odotettukin :)

2 kommenttia:

Lumiruusu kirjoitti...

Oiii onpa Suloinen kissa sinulla!!!:)

Saana kirjoitti...

Viipu kiittää kehuista :)