maanantai 20. tammikuuta 2014

Tattarisuolla vol. 2.

Eiliset tokotreenit Tattarisuolla on vedetty suht kunnialla läpi. Tai ainakin kunniakkaammin kuin edellisellä kerralla. Tällä kerralla mulla oli muutama etu puolellani.

A) Tiesin mihin varautua. Ei lähdetty treeneihin niin kuin normitreeneihin, vaan alusta asti hiljaisuudesta palkkaamalla ja pysymällä oikeassa osassa hallia. Tauolla mentiin suosiolla ulos. Hallissa ollessa tehtiin jollain tasolla koko ajan hommia.

B) Jossain vaiheessa lämmityslaite alkoi surisemaan, eikä muuten ollut hiljainen. Peitti aika kivasti osan aksakentän äänistä.

C) Agilityradalla taisi olla vain yksi putki, ja sekin jossain vähän keskenpänä, joten putkirallin ääni pysyi vähän siedettävämpänä.

Treenien tavoite - PP pystyy keskittymään sillä tasolla, että saadaan tehtyä edes jotain - toteutui. Mentiin helpon kautta, mutta kuitenkin mentiin.

Tunnaria treenattiin ensimmäistä kertaa. Täytyy keskittyä siihen, että palkkaa nimenomaan nenän käytöstä, ei noudosta. Sillä Paavohan kyllä noutaa, keskittyminen ja rauhassa tekeminen on se mitä täytyy treenata. Mukavasti tunnaritreeni lähti liikkeelle, "piilotettukin" kapula löytyi nenää käyttämällä. Viikon omatoimisena kotiläksynä valitsin meille tunnarin kotitreeniä, jotta saadaan tarvittaessa seuraavalla kerralla auottua ongelmakohtia Jennin avustuksella.

Kaukokäskyjä ei lähdetty treenaamaan sen enempää. Paavo meinasi nostaa itsensä epäreiluakunmuutaksaa-kierroksille, eikä oikeastaan osannut enää edes istua. Palkkailin maahanmenosta ja siellä rauhassa pysymisestä.

Viimeisenä tehtiin pari vauhtiluoksetuloa ihan alkeistasolla, mikä oli meille tuolla häiriötasolla paras vaihtoehto. Jenni piti PPn paikallaan, juoksin itse kauimmaiseen nurkkaan ja hetsasin lelulla samalla kutsuen Paavon luokse. Ei siis mitään kummempia vaatimuksia tällä kertaa, kunhan tuli luokse niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Pariin hienosti onnistuneeseen toistoon olikin hyvä päättää tämän kerran treeni.

Tavoite saavutettiin, keskittyminen pysyi paremmin kuin olin odottanut, saatiin onnistumisia eikä koira huutanut ollenkaan samaan malliin kuin viimeksi. Tyytyväisin mielin saatiin siirtyä rallattelemaan Noppiksen kanssa ja sitten kohti kotia.

Tosin en enää tämän kurssin jälkeen taida Paavolle tekopaikkaa varata, jos paikkana on Tattarisuo ja vieressä agilitytreenit. Vaikka näistä kerroista saadaankin loistavaa häiriötreeniä, niin olisi kiva päästä treenaamaan muutakin kuin alkeita, jotka muussa ympäristössä on sujuneet jo melko pitkän aikaa.

Ei kommentteja: