Pentueessa oli seitsemän ihanaa kääpiötä, mutta Jokeri valloitti meidät alusta asti. Aluksi se oli pelkästään väritys - merle poika erikoisin kasvoin. Kolmeviikkoisina käytiin ensimmäisen kerran katsomassa pentuja, ja kaikki olivat mahtavia, mutta Jokeria katsottiin jo silloin tarkemmin kuin muita. Ruoka-aikana se ei ollut oikealla paikalla, muut mönkivät Ansan maitobaariin kun Jokeri jäi jumiin mamman selän ja seinän väliin. Sinne se nukahti. Se oli silti kasvanut kovaa vauhtia, oli yksi pentujen isoimmista, joten normaalisti ruokailuja ei ollut jäänyt väliin.
Seuraavalla pennun tuoksuisella reissulla Jokeri oli selkeästi jo vauhdikkaampi, repimisleikkejä ja pentupainia rakastava pikkuäijä. Se kömpi syliin, ja etenkin Jarkon sylissä viihtyi pitkään. Hurmaava pentu, joka osoitti jo pienenä sitä meidän kaipaamaa itsenäisyyttä. Muut olivat läjässä toisaalla, Jokeri kömpi omaan rauhaansa koiranpetiin ja nukahti sinne. Silloin tiesin varmaksi, että tämän toivoisin olevan Meidän. Se vaikutti olevan paketti tulta ja tappuraa, itsenäisyyttä ja sosiaalisuutta. Niinpä me esitettiin toiveemme, mutta sovittiin jäävämme vielä odottelemaan pentutestien tuloksia, jos sieltä paljastuisi yllätyksiä niin mietittäisiin yhdessä uudelleen.
Pentutesti menikin odotetusti, ellei jopa odotuksia paremmin. Testin tulokset voi halutessaan lukea osoitteesta http://vilmaneiti.blogspot.fi/2013/04/paavon-pentutesti.html?m=0 "Utelias, reipas, rohkea, vilkas pentu.". Ja juuri sellainen meille pitikin tulla. Vielä haluttiin terveystarkeista varmistus, ja se saatiin. Jokeri siis muuttaisi meille!
Ensimmäinen automatka uuteen kotiin meni leluhiirtä tappaessa ja riehuessa.
Jokeri muuttui pian Paavoksi, ja nimi tuntui kaikessa epäsopivuudessaan sopivalta. Paavo oli juuri sitä, mitä me odotettiin saavamme.
Paitsi että se oli vielä vähän itsenäisempi ja rohkeampi, kuin osattiin odottaa shelttipennun olevan. Ensimmäisten kotiviikkojensa ajan se mm. lähti vieraan lapsen kanssa tutkimaan leikkipuiston ihmeitä ilman huolen häivää ja viihtyi meidän aidatulla takapihalla todella pitkiä aikoja yksinään.
Paavoa sosiaalistettiin siellä ja täällä, juoksutettiin kaiken maailman karkeloissa ja oudoissa tilanteissa. Se tapasi paljon koiria - pentuja, aikuisia, pieniä, isoja, rauhallisia, vauhdikkaita. Sitä leikitettiin oikeastaan joka paikassa, eikä repimisestä puuttunut voimaa missään tilanteessa.
Me käytiin tokotreeneissä ja agilityhallilla jo silloin, kun PP oli tosi pieni. Ei siksi, että oltais opeteltu kaikkea maan ja taivaan väliltä, vaan siksi että koira tottuu treenitilanteisiin, hallin hälinään ja yleiseen tohinaan.
Vuoden jälkeen pentutestin sanat - utelias, reipas, rohkea ja vilkas - pitävät edelleen paikkansa. Paavosta on kasvanut juuri sellainen, mitä ensiviikot antoivat ymmärtää.
Se rikkoo ja tuhoaa yhtä jos toista. Silti se on meille kultakimpale, juuri oikea.
Paavo sopii yhteen Sannin kanssa juuri niin kuin kuuluukin, jopa paremmin kuin uskallettiin edes toivoa.
Se tykkää myös Vilmasta ja Siiristä, eikä niidenkään yhteiselossa ole koskaan ollut säröjä.
Oman perheen lisäksi erityiskiitos iki-ihanista leikkihetkistä kuuluu Maailman Parhaalle Noppa-veikalle. Pojat on hitsautuneet yhteen vuoden aikana, eikä yhdestäkään tapaamisesta puutu riemua.
Onnittelut myös muille ihanille yksivuotiaille kääpiöille!
3 kommenttia:
Onnea Paavolle synttäripäivän johdosta!
Paavo on kyllä niin söpö!!
Kiitos Janitalle ihan jälkijunassa! Anulle myös kiitokset, onhan se toki valloittava pikkumies :)
Lähetä kommentti