keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Viimeinen silaus..

..pentuhaaveitten toteutumiselle on nyt saatu, kun ipanat pääsi tänään elinlääkärille. Reippaita tyyppejä! Paavolla on silmät ja sydän kunnossa, jalkojen välistä löytyi kaksi pientä hernettä ja siru on laitettu niskaan (pienen kiljunnan säestämänä). KoiraNettiinkin on jo päästy!

Pennuntuoksuinen, touhukas ja ennen kaikkea ihana Paavo olisi kyllä voinut matkustaa kainalossa kotiin jo tänään. Mutta jos nyt malttaisi odottaa ensi viikkoa ja koiravauvalomaa. Pieni sähikäinen on viikon päästä tähän aikaan kotona sekoittamassa pakkaa. Epätodellisen ihanaa.

4 kommenttia:

Janita kirjoitti...

Voi ihanaa, että pystyt pitämään lomaa Paavon muuttaessa uuteen kotiin! Pikkuisen tekee tiukkaa lähteä töihin, kun mieluusti vain jäisi kotiin puuhastelemaan koirien kanssa ja tutustumaan Mysin kanssa maailmaan.

Meille siis muutti yksi Paavon sisaruksista viime perjantaina.

Saana kirjoitti...

Meillä töissä on kaikki muut talvilomailleet, omani säästin tähän "mammalomaa" varten. Jospa yksinolon saisi opetettua viikon aikana, niin sitten voi palata normirytmiin. Mielumminhan tuota puuhailisi koirien kanssa päivät pitkät, mutta vielä ei ole lottovoittoa näkynyt.. :D

Lisäsinkin teidät blogilistalle, kiva kun pääsee Mysinkin kuulumisia blogimaailman kautta seurailemaan :)

Janita kirjoitti...

Mä pidin talviloman jo aiemmin, kun alkuvuodesta vielä näytti siltä, että meille tulisi pentu vasta syksyllä... mutta sitten meille tulikin yllättäen mahdollisuus saada Mysi meille! Ja ei kyllä käynyt mielessä sanoa ei, vaikka mammalomaa ei ollutkaan mahdollista juuri nyt pitää. Mutta kesän alussa on sit lomaa. :)

Saana kirjoitti...

Eikä aika pennun tulolle varmaan ikinä ole 100% täydellinen, sen vain tietää sitten kun se oma pentu osuu kohdalle, lomilla tai ilman :) Ihanaa tämä pentuaika kyllä on näin keväällä, kun on paljon kaikkea koiratapahtumia siellä sun täällä, ilmat suosii, ja kesälomakin on tulossa. :)