Hyvät tavat kaunistavat?

Ollaan etsitty Sannille uutta vakihoitajaa. Mukava tyttö löytyikin, mutta alkututustumisella piti osata kertoa ja antaa relistinen kuva tulevasta hoidokista. Kun kaikki tämä on itselle kovin arkipäiväistä ja tuttua, asiaa saikin miettiä ihan ajatuksen kanssa. Niitä ehkä-ei-niin-ihastuttavia asioita tuntui tärkeämmältä listata heti alkuun, ettei vahingossa väritä liian vaaleanpunaista kuvaa tuosta omasta mussukasta.

Vahtihaukku. Sannilla on ikävä tapa järjestää konsertti ohi kulkevien ihmisten kunniaksi. Ja koska meidän koti on ensimmäisessä kerroksessa ja keittiön ikkunat ihan ulko-oven vieressä, niitä kulkijoita luonnollisesti riittää. Ei vartioi ikkunan takana ihmisiä odottamassa, mutta esimerkiksi olohuoneen sohvalta jos sattuu näkemään ylimääräisen varjon, pitää pöhistä. Ja parhaassa tapauksessa kajauttaa ilmoille lintukoiran sulosointuinen haukku, joka varmasti kuuluu ja kauas. Ollaan testattu huomioimattomuutta - ei toimi. Ollaan testattu kieltämistä - ei toimi. Herkut käteen ja hiljaisuudesta palkkaamalla ollaan päästy parhaisiin lopputuloksiin. Mutta vastaehdollistamisprojekti täytyisi laittaa käyntiin, jotta tästä ikävästä tavasta päästäisiin eroon. Onneksi tätä riehaantumista tapahtuu vain harvoin, mutta jokainen kerta on liikaa. Ovikellon ääni kuuluu samaan kastiin. Sille pitää huutaa aina ainakin vähän. Jos Sanni on nukkumassa ja herää ovikelloon - silloin konsertti on korvia hivelevä. Dentastickit, paikka-käsky ja kehuja taas palkaksi, niin sujuu jo huomattavasti paremmin. Eli vahtikoira ja varashälytin - check!

Koirien ohitukset. Arkuuttaan remmirähjäävästä pikkuneidistä on koulutuksella koulittu suht taitava ohittaja. Ns. normaaliohitukset sujuvat 99% kerroista hyvin. Kehu, kehu, kehu - palkkaa koiran ohi pääsyn jälkeen - kehu, kehu, kehu. Ulkoiluttajan vain täytyy olla tilanteen tasalla - ottaa koira kävelemään vierelle ajoissa, välttää kiristämästä hihnaa, huolehtia että koira pysyy kävelemässä jalan vierellä, pitää namit aina mukana, pysyä itse rauhallisena ja hoitaa ohitus niin, ettei koira tunne tarvetta ottaa ohjaita käsiinsä. Yllättävissä tilanteissa rähinää ilmenee vielä varmasti, mutta niistäkin selvitään jatkamalla matkaa määrätietoisesti eteenpäin, pikkukoiran saa kyllä liikkeelle niin, että konflikteilta vältytään. (Vielä tässäkään kohdassa en onnistunut säikäyttämään hoitajaehdokasta karkuun.)

Kovapäisyys. Tätä en itse näe huonoma piirteenä, mutta mainitsemisen arvoisena kylläkin. Tässä kohdassa ulkonäkö voi nimittäin pettää. Ulkopuolinen, ei rotuun kovinkaan paljoa tutustunut ihminen voi luultavasti kuvitella tämän tytön luonteen olevan jotain vallan päinvastaista, kuin se osa  aikaa todellisuudesta on. Kun häntä heiluu suurimman osan ajasta ja (tätäkin hoitaja)ihmistä tervehditään pussailemalla ja kaksinkerroin solmuun menemällä, voi ensivaikutelma pettää. Sanni on kovapäinen, mahdollisuuksien mukaan omia polkujansa kulkeva ja hyvin monia asioita hyvin monta kertaa testaava iso koira pienessä paketissa. Jos antaa periksi, sen varmaati muistaa vielä monta kertaa tulevaisuudessakin. Periksi ei anneta ja asiat täytyy viedä loppuun asti. (Tästä asiasta juteltiinkin vähän pidempään ja hoitajakin ymmärsi, että kyse on maalaisjärjen ja oman auktoriteetin käytöstä. Vähän jo mietin, että kaatuukohan se tähän. Että olikohan odottanut lupsakampaa ja helpompaa tapausta kuitenkin.)

Sovittiin testihoitopäivästä alkuun, että näkisivät, miten yhteiselo sujuu. Perjantaina Sanni pääsikin Marikan luo siksi aikaa, kun käytiin katsomassa kiekkopeli. Onnellisena häntä heiluen lähti kävelylle, kun me kaarrettiin autolla pois, eikä kuulemma taakse tarvinut paljoa vilkuilla. Kerran oli tarkistanut minne me jäätiin, mutta siinä se. Hyvillä mielin jätin meidän pusukoneen hoitoon. Ja pelin älkeen haettiin onnellinen kakara kotiin. Kuulemma hoitopaikka järjestyy tosi mielellään uudelleenkin, heti kun vaan tarvetta on. Olihan neiti (yllättäen..) rapun äänille huudellut, mutta myös lenkkillyt nätisti ja malttanut sisällä rauhoittua nukkumaan asti. Ihanaa. Ehkä meillä taas voi olla koirattomia iltoja välillä. Kiekkokaukaloihin ja leffateattereihin kun ei arki-iltaisin näitä karvakavereita mukaan saa ottaa.

2x2

Olen odotellut, että tulisi kuivaa > saataisiin leikata takapihan nurmikko ja kantaa kepit pihalle. Mutta kun vettä tuntu satavan vähän joka päivä, oli aika heittää toive romukoppaan. Niinpä tyhjensin esteitä sisätiloista ja laitettoin jonkin sortin bermudan kolmion pystyyn.

Meidän koti on siitä hyvän mallinen, että keskellä kaikkea on seinä, jota voi kiertää. Niinpä laitoin yhden keppiparin olohuoneeseen, yhden keittiöön menevälle käytävälle ja kolmannen keittiöstä olohuoneeseen vievälle käytävälle. Siinä se oli, meidän ikioma treenihalli. Ei ehkä loistanut olemassaolollaan, mutta olipa ainakin olemassa.

Melko kivasti tuo sujuikin, näin ensikertalaisilta. Naksutin ja supernamit käteen ja kämppää kiertämään. Alkuun jokaisesta naksautuksesta piti kääntää päätä kohti namittajaa. Pikku hiljaa Sanni kuitenkin alkaa hoksaamaan, että nami ei tule mammaa katsomalla, vaan ilmestyy keppien toiselle puolelle.

Treeniä tehtiin (arviolta) 3x koko kierros > häkkiin odottelemaan > treenaamaan > tauolle.. Lopuksi otin yhden keppiparin pois, kun en saanut sitä oikein aseteltua oikeaan linjaan. Kahden keppiparin kanssa sujuikin paremmin, kun linja oli parempi. Kellosta en huomannut katsella treenin pituutta. Mutta aavistuksen liian pitkään tehtiin. Tai vaihtoehtoisesti tauot oli liian lyhyitä. Voisin kuvitella, että treeni taukoineen kesti noin vartin verran. Seuraavan kerran sitten lyhyemmin, niin pysyy Sannillakin pää mukana hommassa. Lopetettiin kuitenkin hyvään suoritukseen, joten siltä osin kaikki hyvin.

Ps. Tykkään itse lukea blogeja, joissa on kuvia. Vaikka se yksi per teksti. Mutta koska olen ostanut itselleni uuden lelun, jota en osaa käyttää, kuvia ei oikein ole saatavilla. Lupaan yrittää!

Kynnet, kynnet.

Mulla on tullut joku kynsienleikkuuhärdelli tuon Sannin kanssa. Se antaa leikata kynnet oikein mallikkaasti, mutta tämä leikkajapa ei osaa enää hommaa mallikkaasti hoitaa?! Talttamainen kynsimalli ja kihartumaan lähtevät peukut, ja tadaa, soppa on Saanan päässä valmis. Onneksi homma hoituu eläinkliniikalla hoitajalta kuin vettä vaan.

Tänään taas huristelin Sannin kanssa Karvakamuja kohti ja ihanan Lauran hoitopöydälle. Ovesta kun päästiin sisälle, odotussohvalla odotteli omistaja sakemanninsa kanssa. Onneksi Sanni kulkee ovista vain luvan kanssa, joten ehdin reagoida ajoissa. Saku karjahteli, mutta Sanni malttoi yhden pöhähdyksen jälkeen keskittyä maailman parhaaseen Dentastickiin ja pääsi häntä heiluen hoitohuoneeseen. Erävoitto! Remmirähjä on sen verran hyvin taltutettu, että tuon kanssa voi kulkea jo melko mukavasti paikassa jos toisessa.

Itse operaatio oli ja meni ongelmitta. Sitten pylly heiluen ja suurin piirtein kärrynpyöriä heitellen sai iloita, kun 'olin niiiiin taitava tyttö, enkö ollutkin?'.

Pieniä ne on ilot elämässä. Eläinlääkärissäkin kun voi olla ihan supermukavaa, molemmilla.

Ensi viikolla sitten koko kööri autoon ja rokotukset kuntoon!

Kepit

Kun tarpeeksi asiaa mietin, oli vastaus melko selvä > meillä opetellaan kepit 2x2-tekniikalla. Käytiin tänään hakemassa kepit lainaan Jemimalta (jemima-ink.blogspot.com), joten treeni vo alkaa. Luen vielä kertaalleen ajatuksen kanssa läpi ohjeistusta Agility right from the start-opuksesta, ja sitten onkin aika raivata olohuoneeseen tilaa ja aloittaa. Tätä onkin jo odotettu!

Keinulla

Tänään käytiin taas tekemässä minitreeni keinulla. Maanantaina kolisteltiin noin 15 sentistä, tänään korkeutta kolinalle tuli ehkä +5. Joten noin kahteenkymppiin on päästy.

'Keinu haltuun hitaasti mutta varmasti'-projekti jatkuu.

Sadepäivän ilo ja onni..

..oli tänään agilityhalli.

Päätin ottaa ilon irti maanantaista, pääsin töistä ajoissa ja kimpsut mukaan ja kohti hallia. Puomi oli jostain syystä purettu osiin. Tarkoitus oli keskittää treeni sen ympärille, mutta toisin kävi.

Lämmitettiin putki-hyppy-putkella. Samaan syssyyn sain treenata parit valssit. Ja pitkästä tauosta huolimatta > Sanni odotti paikallaan ilman varaslähtöyrityksiä, antoi minun kävellä kahden esteen päähän kunnes luvan saatuaan ampaisi matkaan ja suoritti annetun tehtävän kuin vanha tekijä. Superkehut ja palkkaus. Ei me olla kaikkea unohdettu parin kuukauden aikana!

A-estellä käytiin tekemässä muutamat toistot. Lähetin välillä menemään itsekseen, välillä juoksin oikealla tai vasemmalla, välillä menin A:n toiseen päähän edeltä. Kaikki sujui hienosti. Palkka on tässä vaiheessa namialustalla A:n lopussa - naksuttelua 2on2offista - liikkeelle ja kehu-palkat. Kontaktit mietityttää. Niitä pitää treenata ihan hurjasti, että päästään edes jollekin mallille.

Lopuksi tehtiin vielä muutamat keinutreenit. Keinu kolahtaa nyt about 20 sentin matkalta, ja aika kovaa kolahtaakin. Ensimmäisellä kolahduksella Sanni höristi korviaan pikkuisen, mutta matka jatkui häntä heiluen, kun kehut ja palkka oli kohdallaan. Keinun kanssa me ei pidetä mitään kiirettä. Tuntuu, että edetään ehkä turhankin hitaasti.

Agiloma

Oon koittanut saada meidän agihallilla käymättömyyttä vähän paikkailtua. Näyttääkin tuottavan ainakin jonkinasteista tulosta (josta toki selvyys saadaan vasta, kun sinne hallille ja treenaamaan päästään). Puomin virkaa on toimittaneet milloin betoniset aidat ja milloin kaatuneet puunrungot. Tänään pystyin kävelemään ihan toiseen suuntaan, kun Sanni itsenäisesti kipitteli puunrungon toiseen päähän palkkaansa hakemaan. Mikä on hurjan paljon meidän hyvin ohjaajakeskeiselle neidille.

Irtoamisia, odottamisia, ohjaamisia. Hyppimisiä, kiipeämisiä. Omatoimisuutta ja itsenäistä tekemistä. Niistä meidän kesäloma oli tehty. Jos ensi viikolla kuitenkin lähdettäisiin ihan hallille asti. Intoa riittää, taitaa olla aika siirtää sitä esteille asti.