PPn aksat ja joulumaan tunnelmaa.

 
Perjantai-iltana ehdin viimein kääntää auton keulan Ojankoon vievälle pomppuiselle tielle, kun avattiin Paavon kanssa treenikausi tälle vuodelle. Ollaan taidettu käydä hallilla viimeksi marraskuun alkupuolella, ja sen kyllä huomasi. Teini piippasi, kiljui ja kiskoi hihnassa. Saatiinpa hyvä (ja itseasiassa hyvin tuloksellinen) naksutintreeni hallia lähestyessä.

Ensimmäinen treenipätkä meni melkeinpä intoa purkaessa ja yksinkertaisista asioista onnistumisia hakiessa. Lähdössä odottamista, putkea, hyppyä ja malttia. Tauon jälkeen kakara hullaantui viereiseltä kentältä kuuluvista putkirallattelijoista, ja juoksi heikkopäisenä aidanviertä yrittäen paikallistaa agility-ystävänsä. Sain tilanteen onneksi pian rauhoitettua hurjalla lelun repimisellä ja paikkamakuutreenillä.

Toiseen pätkään kouluttaja ehdotti ottamaan neljän esteen pätkän, johon liitetään valssi.

Paikka-käsky ykkösen taakse, oma liike kohti putkea ja lähtölupa. Ja niinhän se meni. Odotti maltillisesti, syöksyi putkeen, luki valssin hienosti ja sujahti takaisin putkeen. Häröilytreeneille hieno lopetus. Alun katastrofaalinen keskittymisenpuute korvautui taas loistavalla keskittymisellä ja oikealla vireellä. Onneksi. Hieno kakara se on, vaikkei aina treenatessa siltä tunnu. Kouluttajaltakin PP sai lopuksi isot kehut itsensä kasaamisesta, hienosta keskittymisestä ja loistavasta tekemisestä.

Ps. Joulumuistoja (ja lunta <3) muutaman kuvan välityksellä, olkaa hyvät.

 

 

 

 

PPn erilaiset päivät

ESSn porukka on taas ollut aktiivista, ja me ollaan oltu menossa mukana.

Paavo pääsi ensimmäistä kertaa koirauimalaan, kun ESSn porukka järjesti uintikerran Helsingin Koirauimalaan. PP yllätti minut totaalisesti olemalla rauhallinen, ei-säheltävä pieni shetlantilainen. Se ui rauhallisesti ja kuulemma hyvällä tekniikalla, ensin liivit päällä ja sitten ilman. Ei yrittänyt höntyillä pois altaasta eikä välittänyt viimeisen kierroksen uintikaverista, joka meinasi pariin otteeseen polskia päälle. Ui rauhallisin vedoin, ihan kuin olisi ollut omasta mielestäänkin suorittamassa tärkeää kuntoilutehtävää.

Ihanista kuvista suurkiitos Hanna Pietiläiselle!

Viime sunnuntai puolestaan vietettiin kakaran kanssa Messukeskuksen hälinässä Lemmikkimessuilla. Oltiin paikalla klo 9.30 ja asettauduttiin taloksi ESSn ständille. Päivä oli pitkä, mutta ipana jaksoi edustaa melko kelvollisesti koko kahdeksantuntisen. Vähän piti yrittää riekkua karvakavereiden kanssa, mutta hihnassa se oli suhteellisen toivotonta. Rapsuttajat saivat rapsutella, vaikkei vieraiden ihmisten kosketeltavana oleminen edelleenkään ole sitä maailman
ihaninta hommaa. Kohteliaasti pentu kuitenkin hoiti shelttiläisen hommat. Häkissä oli viihtynyt hiljaa aina kun olin syömässä/kiertelemässä messukojuja/missä milloinkin. Loppuaikana meni jo omatoimisesti häkkiin nukkumaan, mutta kömpi sieltä pois kun joku uskalsi liikahtaa.

Kun 17.30 viimein lähdettiin kotia kohti, mulla oli mukana suunnattoman väsynyt matkaaja, joka kerrankin nukkui reporankana koko illan. Vaikka etukäteen asiaa vähän kauhistelin, sain olla ylpeä teini-ipanasta, joka oli enemmän edukseen kuin ikinä olisin osannut kuvitella. (Etenkin ständin vieressä olevan agilityradan olemassaolo mietitytti. Ihan vähän.)

Miukumaukumussukat!

Kissojen elon dokumentointi jää aina mahottoman vähälle. Joten kerrotakoon nyt, että kehräävät pienet karvakasat viettävät lokoisaa kissanelämää ja hoitavat rakkauspakkausten roolinsa hyvin.

Vilma on Vilma, hyvin kissamainen ja omanarvontunteva neito. Kotiväen vietävissä ja tarpeen tullen riepoteltavissakin. Vieraista tykkää tiettyyn pisteeseen asti, vastaanottaa jokaisen puskemisella, mutta helposti läiskäisee (ilman kynsiä tosin) kun saa tarpeekseen. Jos vieras erehtyy komentamaan sitä, ei hyvä heilu, vaan asiaa protestoidaan hyvin äänekkäästi.

Se juoksee aina ulko-ovelle vastaanottamaan kotiintulijat, maukaisee vienosti ja hyppää häntä pystyssä eteisen lipaston päälle kerjäämään silityksiä.

Temppujen kirjo on tällä hetkellä pieni, palvelijan täytyisi altivoitua. Tässä malli Miljoona Hingfivea:

Se haluaa ulos, muttei viihdy siellä näillä ilmoilla pitkiä aikoja. Vilma kulkee päivittäin mukana pikku-ulkoiluilla meidän takapihalla. Kun ihminen lähestyy takaovea, Vilma yleensä ampaisee milloin mistäkin, kipittää kiireesti häntä pystyssä kohti olohuonetta, maukaisee tuttuun tyyliinsä ja sujahtaa koirien metallihäkkiin. Siellä se viihtyy, vaikka kymmenen kertaa päivässä, maukuu ruohoa syötäväkseen ja nököttää tyytyväisenä.

Siirin elo jatkuu ruokaa kerjäävänä puskutraktorina. Sen lempipaikka on jääkaapin vieressä, jossa se huutaa vaativasti, monta kertaa päivässä. Ruoka on maailman paras asia, ei epäilystäkään.

Siirin rakkaus omaa perhettä kohtaan on valtaisaa. Se puskee, kiehnää ja purisee niin ihmisille kuin koirillekin. Se kiipeää viereen nukkumaan ja hakemaan rapsutuksia.

Siiri rakastaa harjaamista. Puskee, kierähtää kyljelleen ja purisee. Hyvä niin, sillä harjattavaa riittää ja takkuja ilmaantuu ilman aktiivista harjaamista.

Siirin hampaiden kunto on ottanut takapakkia, taas kerran. Calici-virus jyllää ja vie näköjään mukanaan hampaan kerrallaan. Hengitys haisee pahalle ja hampaat harmaantuu. Uusi hammaspoistoaika täytyy taas varata. Saa nähdä, missä vaiheessa suu on kokonaan hampaaton. Toivottavasti yleisvointi pysyy kuitenkin hyvänä, ja virus vie pikkutiikeriltä ainoastaan hampaat.. Vähän mietityttää, mutta tässä vaiheessa en halua miettiä liikaa. Kuvassa (alla) päivä, kun kieli oli ulkona suusta melkeinpä koko ajan, juuri hammasongelmien takia. 

Tässä ollaan, toko!

Edellinen tokon tilannekatsaus, Dream big!-kirjoitus näyttää päivittyneen blogiin 20.9. Puolitoista kuukautta pienen koiran elämässä pitkä aika, joten katsotaan missä mennään ja mikä on suunnitelman seuraava askel. (Pahoittelut tekstin asetuksista. Taas. iPadin Blogger-sovellus ei suostu tänäänkään täydelliseen yhteistyöhön.)

Tämänhetkinen tylsääkin tylsempi tosiasia on se, että meidän hevitokotreenit ja minun uusi työ yhdistyy todella huonosti > ehdin treenipaikalle kerran kuussa. Ohjattu toko on siis tällä hetkellä oikeastaan kokonaan pois meidän ohjelmistosta, ja täytyy tsempata omatoimitreenien kanssa ettei homma kuivu kasaan. Jos jollain on tiedossa omatoimitreeniporukoita mihin mahtuis, niin saa vinkata!

Perusasento.

20.9. Jalka-apu on jäänyt pois, käsiapu ja nami edelleen käytössä. Seuraava askel on jättää nami pois, sitten häivytän käden pienin askelin. Sivu-käsky lisätään sitten, kun liike on tarpeeksi varma.

Namin olen jättänyt pois, käsiapua olen koittanut pikku hiljaa häivyttää, sivu-käsky on lisätty. Olen liittänyt sivu-käskyä tilanteeseen jos toiseenkin, käyttänyt lenkkien lomassa ja pyrkinyt antamaan suuren osan palkoista vasemmasta kädestä paikkaa vahvistaakseni. Paavo tulee perusasentoon, mutta "pyllyn heittoon" on vielä pitkä matka.

Peruasentotreeniin täytyy lisätä vauhtia ja palkata nimenomaan takaosan liikkeistä (vs. takapuoli seuraa koiran etuosaa). Tätä varten olen aloittanut laatikkotreenin, jota on takana yksi viisiminuuttinen naksuttelu - etutassut on nyt saatu laatikon päälle ja pysymään siellä muutaman sekunnin ajan.

Seuraaminen.

20.9. Suoraa seuruupätkää PP tekee jo aika mukavasti, tosin palkkakättä tuijottaen. Seuraava askel on alkaa treenaamaan käännöksiä.

Seuraaminen sujuu jo pidempiä pätkiä ilman palkkaamista. Paavo malttaa keskittyä, häiriöistä ja käännöksistä huolimatta. Edellisissä ESS:n tokotreeneissä pyysin Jenni-kouluttajalta vielä treenien päätteeksi seuruukatsauksen. Näyttää kuulemma hyvältä, joskin vähän väljältä. Innokas koira kuitenkin kuulemma siirtyy helposti väljästä liian tiiviiksi, joten palkkaussuuntaa tai muuta ei kannata muuttaa.

Seuraavaksi kiinnitetään erityishuomiota tiiviimpiin käännöksiin.

Seiso, istu, maahan liikkeestä.

20.9. Treenattu todella vähän. Menee maahan nopeasti, mutta pompahtaa takaisin kuin vieteri. Seisominen onnistuu tällä hetkellä ns. näyttelyseisomisena.

Näistä kolmesta treenin alla on ollut maahanmeno. Istumista vähän, seisomista ei oikeastaan ollenkaan. Maahanmeno on hyvällä alulla, kun eteenpäin ryömimisestä on päästy eroon. Tällä hetkellä peruutan Paavon edellä, annan maahan-käskyn, otan vielä askeleen tai kaksi ja palaan palkkaamaan, vapautusta malttaa odottaa sen muutaman sekunnin verran mitä olen tässä vaiheessa vaatinut.

Tarkoituksena on monipuolistaa jäävien treeniä, eli maahanmeno jätetään toistaiseksi vähemmälle ja keskitytään hetkeksi seisomiseen. Seisomisen ajattelin opettaa valeheitto-tekniikan avulla.

Luoksetulo.

20.9. Löytyy tällä hetkellä mieletöntä vauhtia, joskin odottaminen / paikka-käsky on todella vaiheessa.

Vauhtia riittää, ja korvat ovat alkaneet löytymään haastavemmissakin tilanteissa.

Jatkossa täytyy keskittyä palkitsemiseen (palkan heittäminen itseni taakse vasemmalla kädellä). Palkkiota ei kuulemma kannata antaa aluksi kädestä, ettei koira ala jarruttelemaan palkan saadakseen. Paikka-käsky on vahvistunut huomattavasti, mutta ohjeistukseksi saatua vähintään 20 metrin välimatkaa paikkakäskyn alla ei olla vielä koskaan testattu. Testaamallahan se selviää.

Ruutuun lähettäminen.

20.9. -

Nyt ruututreeniä on takana kolmen kerran verran. Leikkiä ruutunauhojen sisällä - jätetään lelu yhdessä ruutuun ja peruutetaan pois koiran kanssa (on menty max 15 metrin päähän) samalla koiraa hetsaten - vapautuksesta juoksu kuolleelle lelulle - ohjaaja juoksee perässä, ja taas leikitään ruutunauhojen sisäpuolella.

Seuraava askel on apukeinojen häivyttäminen. Aluksi jätetään peruutus pois, seuraavaksi koira ei saa nähdä lelun paikalleen viemistä, sitten lelun näkyvyyttä vähennetään (leikataan pienemmäksi / piilotetaan).

Nouto.

20.9. Lelun hakeminen ja käteen palauttaminen on yksi Paavon ehdottomista lempipuuhista. Kapulan suuhun ottamista oikealla tekniikalla aloitettiin treenaamaan eilen.

Nyt ollaan treenattu noutoa koiran ollessa perusasennossa paikka-käskyn alla. Kapulan olen heittänyt 5-10 metrin päähän. Hakee, palauttaa ja irrottaa hienosti.

Seuraavaksi täytyy nousta myös palautuksen ajaksi seisomaan, heittää kapulaa kauemmaksi ja opetella irrottamaan kapulasta vasta lupasanalla.

Ohjattu nouto.

20.9. -

Edelleen treeni tämän osalta melkein nollassa. Vähän on tehty vasen/oikea-käsiaputreeniä, mutta niin vähän ettei ehkä kannata edes mainita.

Hyppy ja hyppynouto.

20.9. -

Muutama hyppytreeni takana. Tämä oli sellainen osa, jonka treenaamista aloittaessa en osannut edes odottaa ongelmia, melkoinen hyppyrotta kun tuo normaalisti on. Mutta ensitreenien perusteella hypun kanssa saakin tehdävähän enemmän töitä. Paavo kiertää hypyn erittäin mielellään, ylihyppääminen on pikkusheltille jostain syystä melko utopinen ajatus. Kyllä se menee yli, kun hypyn toisella puolella leluhetsaaja hoitaa hommansa. Muttei mielellään.

Koitetaan jatkaa treeniä apukäsien kanssa ja tehdä hypystä supermahtava, maailman paras asia. Hurjaa lelupalkkausta luvassa!

Tunnistusnouto.

20.9. -

Edelleen treenaamatta.

Kauko-ohjaus.

20.9. -

Tekniikkaa on treenattu jonkin verran > takatassujen paikallaan pysymistä istu/maahan-vaihtelussa & kaikkien tassujen paikallaan pysymistä seiso/maahan-vaihtelussa. Näitä jatketaan, muut osa-alueet tulee ohjelmistoon myöhemmin.

Paikalla makaaminen ja istuminen ryhmässä.

20.9. -

Voihan vieterikoira. Ympärillä olevat koirat, ihmiset tai yleinen hälinä ei ole ongelma. Paavo joko makaa keskittyneesti tai leikkii aktiivista vieteriä riippumatta siitä mitä ympärillä tapahtuu, ongelmana lie keksittymiskyvyn ja maltin puute sekoitettuna hyperaktiivisuuteen. Ja se sallitakoot kun on kyse vasta 8kuisesta ipanasta, mutta päästäis nyt edes alkuun tämän kanssa.

Namipurkki naaman edessä-ajatus heitettiin ilmaan ja sitä on testattu - ei tunnu toimivan meillä kun ei ne namit yksinkertaisesti kiinnosta tarpeeksi, että naimikippoa jaksaisi turhia tuijotella. Lelu naaman edessä-ajatus tuntuisi fiksummalta, mutta kun Paavo palkkautuu kuolleestakin lelusta ihan itsekseen ja omatoimisesti, niin katoaako idea? Saan haettua palkan omatoimisesti vaikken edes makaa paikallani lupaa odottaen! Entä jos lelun heittää koiran taakse palkaksi hyvästä paikkamakuusta? Auttakaa armaat tokotaiturit!

Tavoitteena täysi kymppi-kirjassa puhutaan "leuka maahan"-tehtävästä, joka on varmasti myös Paavolle testaamisen arvoinen asia. Kun koira saa jonkin muunkin tehtävän kuin pelkän paikallaan makaamisen, keskittyminen paranee. Nyt sormet ja varpaat ristiin, ja leuan maahan laskemista sheippaamaan! Sekunti ja sentti kerrallaan, jospa me saatais homma kasaan.

Myös istumista täytyy treenata, vaikkei se ihan heti alokasluokan lähelläkään ole tulossa vastaan. Mutta jos joskus edetään tokouralla jonnekin kovinkin pitkälle, myös ryhmäistuminen täytyy hallita.

Luoksepäästävyys.

20.9. -

Paavo päästää vieraat ihmiset lähelle ja koskemaan, mutta on shelttimäisen välinpitämätön. Vieraiden ihmisten rapsutukset tai huomionosoitukset ei kiinnosta, joten se tekisi mielummin jotain muuta kuin jäisi paikalleen istumaan. Tähän tarvitaan paljon kopelointitreeniä naksuttelun kera. Tervetuloa koskettelemaan pikkuipanaa!

Vieraileva tähti.

Lauantaiaamuna saatiin tällainen komistus lauman jatkeeksi:

Paavon rakas Noppa-veli siis saapui viihdyttämään ja ihastuttamaan meitä viikonlopun ajaksi. Yhteinen päivä aloitettiin metsälenkillä tuossa "meidän" metsässä. Sanni ei ole Noppaa aiemmin nähnyt, ja alkuihmetys olikin silmiin pistävä. Kaksi Paavoa?! Ihmettelyä kesti ehkä minuutin, kun veljekset jo painattivat pitkin ryteikköjä ja Sanni siirtyi sivusta seuraajan rooliin. Pojat painattivat pitkin kallioita hypervauhdilla, pomppivat risujen ja mättäiden yli, rakastivat toisiaan hurjasti kuten aina. Sanni kuikuili kauempaa, yhtyi leikkiin kun jaksoi, mutta enimmäkseen leikki vanhempaa ja arvokkaampaa jenkkirouvaa. Metsää kierrettiin kolmen vartin verran, ja koska oma teknologia ei pysy pikakiitäjien perässä, kuvien laatu oli tätä:

Onneksi on kuitenkin ruokaa, jonka avustuksella voi saada aikaan myös tällaisia vähemmän tärähtäneitä otoksia. Paavo on triosta selkästi vähiten ruuan perään, eikä pönötyskuvaa ehtinyt saada mitenkään.

 

Kotiin tullessa Noppa tervehti kissat rauhallisesti haistellen, eikä edes Siiri peruutellut haistelijaa karkuun. Ei uskoisi, että Noppa näki kissoja ensimmäistä kertaa elämässään, niin mukavasti viikonloppu suijui siltäkin osin. Ilta sujui muilla kuten lauantai-illat yleensäkin, mutta Paavon ja Nopan vauhti ei pysähtynyt. Välillä juostiin ympäri kämppää, mutta enimmäkseen kalisteltiin hampaita, revittiin leluja tai roikuttiin kaulassa kiinni. Normaalia väsymyksen aikaan saamaa selkään hyppäämistä todistettiin vain kerran, kun Paavo kampesi itsensä Nopan selkään, ja kiellolla sekin hoitui.

Ennen pimeän tuloa käytiin vielä vajaa puolitoista tuntinen samassa metsässä, salaa haaveiltiin pienestä hengähdystauosta leffaillan merkeissä. No luck ;) Tuntien ja taas tuntien riehumisen jälkeen (kello taisi olla jotain puoli seitsemän paikkeilla) Paavo oli jo levähdystauon tarpeessa, ja koittikin hetken pötkötellä sohvalla. Mutta kun kaveria ei väsyttänyt, minkäs teet. Annettiin poikien leikkiä, kun kerrankin on 24h riehumispalvelu tarjolla. Iltaruuan jälkeen vielä pissatukset, lisää riehumista, ja porukka simahti vihdoin kymmenen aikaan.

Otin pojat yöksi makkariin, J jäi Sannin ja kissojen kanssa olohuoneeseen nukkumaan. Yöllä heräsin pariin otteeseen, ja kun uusi herätys koitti kuudelta, päätin luovuttaa. Sietsemän tunnin yöunilla pärjää kyllä, kiitos kahvin ja päiväunimahdollisuuden.

Aamu touhuttiin sisällä, samalla tutulla kaavalla. Aamupäivän auringossa suunnattiin taas metsään, jossa mukava valo mahdollisti pienen kuvaushetken.

Iltapäivällä sitten nukuttiin. Kaikki.

Nyt ihana pieni Noppa on lähtenyt takaisin kotiinsa, epäilen että meno on sama kuin täällä. Kaksi reporankaa on vallanneet sohvan ja koti on hiirenhiljainen. Meillä oli oikein muakav viikonloppu, ja Noppis on tervetullut koska tahansa uudellen!

Oli mukava nähdä pidemmän ajan otos poikien luonteista ja käyttäytymisestä. Ja kyllä, aika-ajoin kuvittelin että mulla on sylissä pusuja jakeleva ja nukahtaessaan uriseva Paavo, kun ajatuksistani herätessäni tajusin sen olevan Noppa. Vaikka luonteista löytyykin eroja, niin kyllä ne ovat kuin kaksi marjaa. Pienet veljekset kuin ilvekset. Ihanat touhutötteröt.

Syyskisat!

ESS:n jatkotokon viimeisissä ohjatut treenit käytiin tekemässä eilen. Yksi korvauskerta on vielä käymättä, mutta Ojangolle ja ulkokentälle sanottiin eilen kiitos ja heihei. Jenni-kouluttajalle suurkiitos mukavista ja ammattitaidolla vedetyistä kursseista, kovasti olen tykännyt! Toivottavasti päästään vielä uudelleen Jennin oppiin.

Sähköpostiin tupsahti tällainen viesti:

"Ensi torstaina käytetään siis n. puolet treeniajasta opitun kertaamiseen, joten miettikää, mihin toivoisitte apua tai tsekkausta. Lopuksi pidetään pienet syyskisat, joiden tarkoitus on totutella koemaisiin tilanteisiin ja ennenkaikkea pitää hauskaa :) Luvassa ei ole ryppyotsaista käskyttelyä vaan vauhdikas temppurata, jonka jokainen saa suorittaa omalla tasollaan ja ehdottomasti iloisesti koiraa tsempaten.Tässä alustava liikejärjestys, tarkempia ohjeita ja "rataantutustuminen" toki vielä torstaina.

1. Säpäkkä seuraaminen/mukana kulkeminen pujotteluna

2. Iloinen istuminen/seisominen (paikallaan)

3. Mainio maahanmeno (paikallaan tai liikkeestä)

4. Ponteva paikkamakuu/odottaminen 10 s.

5. Huima hyppy 

Tarkoituksena on siis suoriutua radasta vauhdikkaasti ja asenteella. Vikan osan jälkeen osallistujilla on vielä mahdollisuus saada bonuspisteitä. Lisäpisteitä voi saada esim. omilla tempuilla/esityksellä, kootuilla selityksillä tai tuomarin lahjomisella - mielikuvitus siis käyttöön ;) Paras koirakko palkitaan!"

Ennen treenejä pojat (PP ja Noppa-veikka) pääsivät vetämään hurjat jälleennäkemisrallit. Ilo oli taas ylimmillään, kun ipanat painattivat pitkin maita ja mantuja heikkopäisinä juosten ja vähän myös painien.

(Vanha kuva, tuttu meno.)

Meidän kertaustoive liittyi hyppyyn. Ohjatusti ei olla sitä päästy treenaamaan, mutta edellisviikon omatoimitreeneissä tehtiin muutama toisto Saimin avustuksella. Mistä lie johtuu, mutta hyppy ei selkeästi ole Paavolle ollenkaan mieleinen. Saatiin Jennin avulla Paavo hyppäämäänkin, mutta hypyn kiertäminen olisi selkeästi ollut huomattavasti parempi vaihtoehto. Tätä täytyy treenata!

Syyskisojen suoritus sitten.

1.) Kolmen kartion läpi pujotteleminen. Paavo seurasi mukavasti ilman höntöilyä, palkkasin puolivälissä ja lopussa, mikä riitti hyvin.

2.) Seuraavalla kartolla käytiin tekemässä iloinen istuminen, jotain perusasennon tapaista.

3.) Mainio maahanmeno meinasi ohjaajalta unohtua.. Mutta pienen muistutuksen jälkeen tämäkin sujui mallikkaasti.

4.) Paikkamakuuta varten maassa oli ruutunauhat, joiden keskelle vein PPn. Käskyt "maahan" ja "paikka", peruutin nauhojen ulkopuolelle ja siellähän se nökötti. Edellispäivän hulluus siis on paikattu, kyllä se oikeasti osaa. Ei yrittänyt leikkiä vieteriä, ei päästänyt pihahdustakaan, vaan teki hienon ja rauhallisen paikkamakuun.

5.) Mutta se hyppy. Ei ollut huima. Eikä ollut hyppy. Oli hypyn kiertäminen. Eikä uusi yritys auttanut. Annettiin olla.

Temput jätettiin muille, ja keskityin lopussa PPn kanssa leikkimiseen. Onhan se hurja murina ja lelun retuuttaminenkin temppu, ainakin Paavon mielestä kaikkein paras laatuaan. Halusin palkata kakaran ruhtinaallisesti, kun ensimmäistä kertaa tehtiin tällainen ketjutus, ja se keskittyi moitteettomasti.

Voittoa ei tällä suorituksella herunut. Voittaja valittiin ajan perusteella, eikä meidän säätämisellä ihanneaikaan ylletty. Mukava melkein kisamainen ketjutus, joita pitäisi tehdä enemmänkin. Mukava treeni, hyvä mieli, ja tokotohelokin loisti poissaolollaan.

Ps. Me saadaan Noppis yökylään viikonloppuna. Epäilen että viikonlopusta ei vauhtia puutu, kun pojat pääsevät viettämään veljesaikaa tuntikaupalla kerrallaan. Mielenkiintoista nähdä, malttaako ne rauhoittuakin jossain vaiheessa ;)

Tokotohelo

Eilen käytiin PPn kanssa hevitokoilemassa, mutta alkuun oli hyvin vaikea uskoa, että mukana oli minkään sorttista tokokoiran alkua. Ihan kuin oltaisiin jouduttu jonnekin toiseen maailmaan, minne ei missään tapauksessa kuuluta. Meno näytti mielummin tältä:

Pääsin töistä neljältä ja treeneissä piti olla viideltä. Kun joutuu kehäIII:n neljän ruuhkaan istumaan, tietää olevansa perillä kaikkea muuta kuin ajoissa. Ehdin käyttää Paavoa kävelyllä just tarpeiden teon verran, senkin hihnassa. Kun olisin tiennyt tulevan, olisin napannut treeniajasta kymmenen minuuttia metsälenkkiä varten.

Treenit aloitettiin paikkamakuulla. Siis millä? Ollaanko me joskus treenattu tällaista? Paavo oli kuin huutava vieteri. Maahan. Istun. Maahan. Hypin. Maahan. Nousen seisomaan. Maahan. Vieterin lailla se pomppasi pystyyn jokaisesta maahanmenosta. Kaikki tämä hurjasti haukkuen. Energiaa oli siis kuin pienessä kylässä, keskittymiskyky tipotiessään. Jos jotain hyvää, niin molemmin puolin makaavat koirat (yhteensä meitä oli viisi) ei kiinnostaneet yhtään, eli ei siinä mielessä pilattu kenenkään hyvää paikkamakuuta. Saivatpa kunnon häiriötreenit.

Eikä tuon kakaran tarviskaan vielä osata tai aina jaksaa, mutta eilinen paikkamakuu oli kyllä totaalinen pohjanoteeraus. Kun kyllä se oikeasti jo jotain osaa. Makaa jo pidempiäkin pätkiä (myös muiden koirien seurassa) kivasti, kun tietää saavansa palkkaa tasaisin väliajoin. Oma moka, mitä vien sen treenaamaan suoraan pitkän työpäiväyksinolon jälkeen.

Onneksi suunta oli ylöspäin, ettei me nyt ihan läskiksi koko hommaa vedetty. Noutokapulan se haki hienosti melko pitkän matkan päähän heitettynä. (Note to self. Lupasanalla kapulan saa irrottaa kesken palautuksen ja saa palkaksi lelun kädestä.) Palauttaa kapulan käteen taitavasti, malttaa jo pitää sitä suussa ennen kuin naks ja palkka saapuu. (Note to self. Käden lähestyminen ei tarkoita kapulasta irrottamista, vaan se annetaan käteen vasta vihjesanasta.)

Tötterön kiertäminen sujui mallikkaasti, agilitylentällä sitä on jo treenattu jonkin verran.

Lopuksi luoksetulo koirakkokujan läpi. Kouluttaja piti Paavoa, vaikka melko kivasti se näytti odottavan paikka-käskyn alla. Luvan saatuaan porhalsi luokse hurjaa vauhtia. Toinen kierros, tiiviimpi koirakkokuja ja sama homma. Kun Paavo oli jo melkein luona, valkkari-treenikaveri ponkaisi rivistä perään. Vähän meni PPllä pasmat sekaisin ja oli jo lähdössä leikkimään valkkarin kanssa. Onneksi ymmärsi tulla lelun ja ohjaajan luokse pian, ja otettiinkin toinen kerta perään. Tällä kerralla ilman valkkarihäiriötä ja suoraan luokse. Lelubileet pystyyn, ja hyvä lopetus melkein katastrofaalisille treeneille.

Tänään on viimeinen ESS:n jatkotokon treenikerta, mikä tarkoittaa leikkimielistä loppukoetta. Eilisestä viisastuneena (kiitos fiksumpien aikataulujen) kävin koirien kanssa 20 minuutin metsärämpimisellä. Kallioita, ryteikköä ja pentuhepulointia. Jos sinne olis heitetty ne hurjimmat energiapuuskat, ja jätetty sopivasti intoa illan treenejä varten. Saas nähdä.