maanantai 21. syyskuuta 2009

Sunnuntaifiiliksissä

Meillä on tänään vietetty sunnuntaipäivää, eilen kun ei ehtinyt. Ollaan luettu sunnuntain Hesaria - yhdessä, kuinkas muutenkaan. Syöty rauhassa aamupalaa - mysli ja maito ois ollu NIIN herkkua, mutta kun ei mitään saa vaikka kuinka nätisti viereen tulee istumaan. Ulkoilemaan lähdettiin kakkoskodin pihalle, ja reviiriä laajennettiin ehkä 20 metriä aiempaa pidemmälle. Näkemistä ja kokemista on niin kamalan paljon tuolla tutullakin pläntillä, ettei malta liikkua yhtään sen kauemmaksi vielä.

Eiliset ulkoilut käytiin suorittamassa ykköskodin pihalla. Ja vaikka siellä ollaan oleiltu jo useampaan otteeseen, nyt vasta löytyi se oikea aarre - korkea rakennelma, jonne voi kiivetä ties miten nopeaa!





Katsokaas vaikka, oon näin korkealla!


Kisuneiti voi oikein hyvin - syömiset ja leikkimiset sujuvat vallan mainiosti, ja ulkoisestikin näytetään oikein hyvinvoivalta. Ainoa muutos on se, että vatsassa ei kaikki nyt taidakaan olla ihan niinkuin pitää. Kaasuja tuntuu olevan, ja haju on mitä melkoisin, ja välillä on vatsa melko löysällä. Lääkäristä on haettu purkki ulosteen keräämistä varten, ja muutaman päivän päästä saadaan viedä se tutkittavaksi. Toivotaan, ettei mistään ihmeellisestä ole kyse, vaan kaikki on kummiskin ihan kunnossa, ja selvitään vähällä. Peukkuja, jookos? :)

3 kommenttia:

Kuovi kirjoitti...

Oi miten ihana pikkiriikkinen pimpula täältä löytyikään! Ihanhan tässä tulee itsellekin kisuvauvakuume noita kuvia katsellessa ;) Väritys on neidillä ainakin oikea, toteaa Juuso ;D Pidetään me musta-valkoiset yhtä (tai oikeastaan Juusolla on vain päälykarva musta, alusvilla on aivan tumman suklaanruskea, mutta väri näyttää kyllä aivan mustalta ellei nyt ihan nenä turkissa kiinni tihrusta...)!

Sirpa kirjoitti...

Rohkea nuori kisuneiti! :)

Saana kirjoitti...

Kuovi - täällä kiitetään :) Meidän vauva kasvaa jo kovaa vauhtia, toivotaan että Juuson kanssa päästään hyvinkin samoille vuosille ilman mitään suurempaa kommellusta!

Sirpa ja Kollo - uteliaisuutta riittää kyllä, mutta toistaiseksi (ja toivottavasti aina) ollaan onneksi selvitty uteliaisuuspuuskista ilman mitään vahinkoja :)